Yleisurheilun EM-kisat 12.–17.8.2014, Zürich

  • 41 735
  • 244

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Päätöspäivä oli hyvin kaksijakoinen suomalaisittain. Sandra Erikssonin paha epäonnistuminen lannisti jotenkin illan fiilistä, vaikka keihäsmiehet sitä hyvin paikkasivat.

Antti Ruuskanen oli ehdottomasti päivän nimi. Huikea sarja ja 88 metrin ylitys ei jättänyt mitään jossiteltavaa. Tero Pitkämäki teki ihan kohtuullisen sarjan, mutta vastatuuli ei tainnut tosiaan sopia Pitkämäelle. Pronssimitali kuitenkin täydentää upeasti Teron huikeaa mitalisarjaa. Pitkämäellä on kasassa yhteensä kuusi arvokisamitalia, joista kirkkaimpana tietysti Osakan MM-kulta. Lassi Etelätalo teki mahtavan debytin arvokisoihin ja osoitti olevansa valitsemisen arvoinen mies. Harmi, että tippui lopulta pois mitaleilta, mutta neljäs sija on loistava suoritus.

Sandra Erikssonin kohdalla paineet taisivat olla lopulta liian suuret. Estetekniikka on mennyt huimasti eteenpäin tänä vuonna, mutta EM-finaalissa se oli yhtä heikkoa kuin ennenkin. Varmuus oli poissa ja pari kertaa etenkin vesieste tökki aivan käsittämättömän paljon.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Noo, Neziri floppas myös kohtalaisesti. Jos juoksee viimeiseen 7 kilpailuun huonoimman juoksun niin joku ei menny iha putkeen.

PS. Millä tahansa edellisen 6 kilpailun tuloksella olisi ollut jatkossa.
Montako muuta noista kisoista oli tuollaiseen samanlaiseen vastatuuleen? Metrin myötäiseen Neziri olisi juossut aivan SE:n tuntumaan.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Montako muuta noista kisoista oli tuollaiseen samanlaiseen vastatuuleen? Metrin myötäiseen Neziri olisi juossut aivan SE:n tuntumaan.

Tällaiset mussutukset voinee jättää omaan arvoonsa? Ruuskasen Antti olisi heittänyt 100m oikeilla tuulilla ja Pitkämäen Tero vähän lisää tuohon. Kaikki samoilta viivoilta ja Neziri suli och hyytyi. Ensi kisoissa paremmin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni ilman mitään negailuja voidaan todeta, että Erikssonin esitys 3000 ej finaalissa oli yksi heikoimpia suomalaissuorituksia näissä kisoissa.

Tämä siis ei mitään vittuilua hänen suuntaansa, vaan ihan jos miettii pelkästään valittuja taktiikoita, niin ei voi kuin hämmästellä Sandran ja hänen tukijoukkojensa suunnitelmia.

Tuollainen ylimielinen "pidetään vauhtia ekat kiekat" toimii hyvin kokeneilla arvokisaurheilijoilla, joilla tilastoissa on selvästi nopeampia aikoja, kuin pahimmilla kilpailijoilla. Nythän näin ei ollut ja Eriksson aloitti oman kisansa tuhoamisen heti startista.

Fougbergiä varmasti hymyilytti tuossa vaiheessa, hän veti fiksusti peesissä, minimi energiakulutuksella. Eriksson joutui lopulta pussiin ja hänen estetekniikkansa hajosi pahasi niin turhan vedon, kuin vähän tilankin takia. Nähdäkseni Erikssonin JOKAINEN VESIESTE epäonnistui, ensimmäiset ylitykset toki vähemmän, kuin viimeiset.

Ennen kisaa Erikssonin taustajoukot kertoivat minkä tahansa juoksun kelpaavan Erikssonille, mutta ilmeisesti haluttiin välttää tilannetta, jossa tulisi ahdasta. No, niin kävi joka tapauksessa, isosti pyyhkeitä Erikssonin valmennukselle tästä koko farssista.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ylisuorittajat:

1. Antti Ruuskanen
- Oma ennätys EM-finaalissa vastatuuleen heitettynä ja suvereeni voitto. Huikea suoritus.

2. Oskari Mörö
- Paransi jo alkuerissä ennätystään muutamalla kymmeneyksellä ja välierässä tuli sitten täysosumajuoksu, jolla SE ja finaalipaikka.

3. Sanna Kämäräinen
- Kiekossa harvemmin stadionolosuhteissa heitellään ennätyksiä, mutta Kämäräinen näin teki. Hieno pistesija.

4. Lassi Etelätalo
- Venyi finaalissa komeasti nelossijaan ja melko lähelle ennätystään vastatuulesta huolimatta.

5. Hanna-Maari Latvala
- Teki enkan satasella ja kakkosella ylsi upeasti finaaliin sivuten ennätystään. Valitettavasti niin satasen välierä kuin kakkosen finaali olivat keskinkertaisia juoksuja.

Alisuorittajat:

1. Sandra Eriksson
- Helpon alkuerän jälkeen odotukset oli korkealla, mutta finaalijuoksu oli karmaiseva pettymys. Selkeä tilastokakkonen ei kyennyt nappaamaan edes pistesijaa.

2. Oona Sormunen
- Hirvittävä räpellys karsinnassa. Lieventävänä asianhaarana se, että syy floppiin löytyi pitkälti piikkareista.

3. Aleksi Tammentie
- Kalevan kisojen jälkeen odotukset oli finaalipaikassa, mutta siitä Aleksi jäi kauas. Karsinnan viimeinen sija alle 16 metrin tuloksella on heikko suoritus.

4. Nooralotta Naziri
- Piti tilastojen perusteella päästä välieriin, mutta ei sinne selviytynyt. Ei mikään karmea floppi, mutta vaisu suoritus kuitenkin.

5. Matilda Bogdanoff
- Juuri mitään ei odotettu, mutta heikko suoritus joka tapauksessa. Jäi noin kolme kymmenystä kauden parhaastaan ja oli koko alkuerien hitain maaliin asti juossut.
 

Byvajet

Jäsen
Mielestäni ilman mitään negailuja voidaan todeta, että Erikssonin esitys 3000 ej finaalissa oli yksi heikoimpia suomalaissuorituksia näissä kisoissa.

Yleensä räin pää petti -selityksille, mutta Erikssonilta todellakin petti pää, ehkä jo ennen kilpailua. Vaikutti siltä, että juoksuun ei ollut järkevää suunnitelmaa. Lisäksi aitojen ylitykset olivat surkeita. Aivan kuin Eriksson olisi lähtenyt varmistelemaan sitä, ettei joudu juoksemaan tiiviissä porukassa, mikä lopulta pilasi koko kisan.

Noissa ympyröissä pitäisi uskaltaa juosta ryhmän mukana ja kehittää aitatekniikkansa niin hyväksi, ettei aitojen ylitystä edes porukkajuoksussa tarvitse pelätä.

Ei tainnut olla Erikssonilla muutenkaan hyvä päivä, mutta ei tuo huojuminen, heiluminen, tempoilu ja toistuva putoaminen vesiesteeseen asiaa ainakaan auttanut. Jatkossa on opeteltava juoksemaan rennosti ja energiaa säästäen kärkipäässä muiden selkien takana.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Tällaiset mussutukset voinee jättää omaan arvoonsa? Ruuskasen Antti olisi heittänyt 100m oikeilla tuulilla ja Pitkämäen Tero vähän lisää tuohon. Kaikki samoilta viivoilta ja Neziri suli och hyytyi. Ensi kisoissa paremmin.
Mitä järkeä on verrata seitsemään edelliseen kilpailuun aikaa, jos olosuhteet on aivan erilaiset? Se on selvää, ettei Neziri pystynyt vastaamaan odotuksiin ja oli pettymys. Muistutin vain jälleen siitä faktasta, että paremmissa tuuliolosuhteissa tuo olisi kuitenkin ollut kenties SE-juoksu. SE:n jälkeen kukaan ei olisi varmasti lytännyt niin Neziriä, vaikka olisi pudonnut jatkosta.

Kerrankin voi sanoa, että onnistujista ja epäonnistujista olen aika samoilla linjoilla erkun kanssa. Kokonaisuudessa nämä olivat kuitenkin upeat EM-kilpailun Suomelle ja parien edellisten EM-kisojen surkea menestys vaihtui huomattavasti kokonaisvaltaisempaan ja parempaan suorittamiseen.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuollainen ylimielinen "pidetään vauhtia ekat kiekat" toimii hyvin kokeneilla arvokisaurheilijoilla, joilla tilastoissa on selvästi nopeampia aikoja, kuin pahimmilla kilpailijoilla. Nythän näin ei ollut ja Eriksson aloitti oman kisansa tuhoamisen heti startista.

Minusta tuntui, että enemmän hänellä energiaa hukkui siinä vaiheessa, kun Eriksson juoksi muiden takana. Hänen laijitaitonsa ovat sen verran vaatimattomat, että porukan keskellä juokseminen vaikeuttaa ja hidastaa esteiden ylitystä kohtuuttomasti. Kun jokaisella esteellä jää muutaman metrin ja sen joutuu ottamaan kiinni, niin raskaaksi käy. Eli en osaa nähdä tuota alun juoksua keulapaikalla minään pääasiallisena syynä väsähtämiseen. Hän tykkää juosta keulapaikalla ja on tottunut siihen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minusta tuntui, että enemmän hänellä energiaa hukkui siinä vaiheessa, kun Eriksson juoksi muiden takana...

Faktisesti näin varmaankin oli, kyllähän Lehtimäkikin ehti huomauttaa moneen otteeseen, että sinne tänne huojui Eriksson.

Silti, turha oli myös alun rykäisy, olisi etsinyt paikkansa kärkiryhmästä ja sisäradalta, vaikka juuri Fougbergin edesta tai tämän takaa. Ruotsalainenhan sai rauhassa juosta omaa juoksuaan (ei toki sekään riittänyt kultaan tällä kertaa).
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Minusta tuntui, että enemmän hänellä energiaa hukkui siinä vaiheessa, kun Eriksson juoksi muiden takana. Hänen laijitaitonsa ovat sen verran vaatimattomat, että porukan keskellä juokseminen vaikeuttaa ja hidastaa esteiden ylitystä kohtuuttomasti. Kun jokaisella esteellä jää muutaman metrin ja sen joutuu ottamaan kiinni, niin raskaaksi käy. Eli en osaa nähdä tuota alun juoksua keulapaikalla minään pääasiallisena syynä väsähtämiseen. Hän tykkää juosta keulapaikalla ja on tottunut siihen.
Samaa mieltä. Kyllä tuo palloilu tuolla juoksijoiden keskellä ja epävarma esteiden ylitys lienee päällimmäinen syy, miksi iskukyky ei kestänyt Erikssonilla tuon pidemmälle. Kärkihän juoksi loppujen lopuksi aika kovaa ja Sandralta olisi vaadittu huippusuoritusta voittoon, joten tuollaista tasoitusta ei ole varaa antaa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mitä järkeä on verrata seitsemään edelliseen kilpailuun aikaa, jos olosuhteet on aivan erilaiset? Se on selvää, ettei Neziri pystynyt vastaamaan odotuksiin ja oli pettymys.

Neziri suli kuten Pitkämäkikin. Thats my point. Ensi kerralla sitten Nezirikin pärjää olosuhteista riippumatta. Pitkämäki ei pärjää, koska kilpailijaluonne on menestyksen suhteen valikoiva.

Kaikki ne lopulta ovat samalla viivalla!
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Neziri suli kuten Pitkämäkikin. Thats my point. Ensi kerralla sitten Nezirikin pärjää olosuhteista riippumatta. Pitkämäki ei pärjää, koska kilpailijaluonne on menestyksen suhteen valikoiva.

Kaikki ne lopulta ovat samalla viivalla!
Itse asiassa noissa juoksujen alkuerissä kaikki eivät ole samalla viivalla. Toisissa erissä juostaan erilaisissa tuulissa kuin toisissa. ;)

Neziri siis juoksi tasonsa mukaisen juoksun. Hän juoksi sinne samoille sadasosille (kun ottaa huomioon tuulen) kuin aiempina viikkoina, mutta ei pystynyt siitä venymään. En sanoisi, että tällöin urheilija sulaa. Urheilija sulaa, jos jää selkeästi kauden aiemmasta tasostaan, mutta Nooralotta piti tasonsa, kun taas jatkoonmenneet aitajuoksijat pystyivät venymään aiemmista tuloksista.
 

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Neziri suli kuten Pitkämäkikin. Thats my point. Ensi kerralla sitten Nezirikin pärjää olosuhteista riippumatta. Pitkämäki ei pärjää, koska kilpailijaluonne on menestyksen suhteen valikoiva.

Kaikki ne lopulta ovat samalla viivalla!

Kumpikaan ei sulanut. Nezirin juoksu meni hivenen penkin alle, mutta ei nyt sentään mistään sulamisesta voi puhua. Vaikeat olosuhteet ja kokemusta ei kuitenkaan vielä hirveästi isoista kisoista.

Pitkämäellä on kuusi arvokisamitalia, joista yksi kultainen ja kaksi hopeista ja sinä väität ihan tosissasi, että hänestä ei ole maailman kirkkaimpaan kärkeen? Tämäkin kausi ollut rikkonainen loukkantumisten takia, kisataukoa ehti tulla ennen näitäkin kisoja ja uusi vauvakin varmasti vielä sekoittanut pakkaa ja silti mies yltää pronssiin. Se on hieno suoritus.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kumpikaan ei sulanut. Nezirin juoksu meni hivenen penkin alle, mutta ei nyt sentään mistään sulamisesta voi puhua. Vaikeat olosuhteet ja kokemusta ei kuitenkaan vielä hirveästi isoista kisoista.

Eikö hän samalta viivalta voinut juosta jatkoon? Kuten muut tekivät?

Pitkämäellä on kuusi arvokisamitalia, joista yksi kultainen ja kaksi hopeista ja sinä väität ihan tosissasi, että hänestä ei ole maailman kirkkaimpaan kärkeen? Tämäkin kausi ollut rikkonainen loukkantumisten takia, kisataukoa ehti tulla ennen näitäkin kisoja ja uusi vauvakin varmasti vielä sekoittanut pakkaa ja silti mies yltää pronssiin. Se on hieno suoritus.

Tämä on silkkaa ripulipaskaa siinä missä viime vuotinenkin asetelma ennen arvokisoja. Ja kuten on ollut niin lukemattomat muutkin arvokisat. Teron kohdalla kyllä löydetään syitä, mutta niin vain muut terveet/puolirammat/rammat napsivat sen kirkkaimman.

Vai selitätkö sinä tämän pronssin jotenkin Terolle ihanaksi saavutukseksi?
 

Hiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu
Minusta tuntui, että enemmän hänellä energiaa hukkui siinä vaiheessa, kun Eriksson juoksi muiden takana. Hänen laijitaitonsa ovat sen verran vaatimattomat, että porukan keskellä juokseminen vaikeuttaa ja hidastaa esteiden ylitystä kohtuuttomasti. Kun jokaisella esteellä jää muutaman metrin ja sen joutuu ottamaan kiinni, niin raskaaksi käy. Eli en osaa nähdä tuota alun juoksua keulapaikalla minään pääasiallisena syynä väsähtämiseen. Hän tykkää juosta keulapaikalla ja on tottunut siihen.

Olen myös aikalailla tätä mieltä. Ei se vetäminen ole Erikssonille niin poikkeuksellista, eikä vauhtikaan ollut muistaakseni mitenkään erikoinen. Maallikkonakin huomasi, että esteiden ylitys ei sujunut - seikka, josta Eriksson sai moitteita viime kaudella, mutta tuntui petranneen sitä tälle kesälle. Tuntui kyllä pahalta nähdä Sandran pettymys kisan jälkeen.

Onneksi Ronssi-Antti ja muut toivat keihäästä mitaleita ja muutenkin onnistuneita suorituksia.
 
Oli kyllä loistava keihäsfinaali kun Ruuskaselle ennätys ja mestaruus, toinenkin mitali ja Etelätalo onnistui mainiosti 83-metrisellään ja neljännellä sijalla. Harvinaista herkkua tällainen.

Ei siinä Erikssonin epäonnistumisessa voi olla syynä vaan se tempoileva horjuminen ryhmän keskellä, reipas alkuvauhti ja huonot vesiesteet. Täytyi muutenkin olla huono päivä kun noin pahasti hyytyi, 24 sekuntia ennätyksestä.
Muuten ollut niin vahvassa vireessä kaikissa kesän juoksuissa.

Hienosti meni, kaksi mitalia ja oliko 7 pistesijaa.
 

TKH

Jäsen
Tuollainen ylimielinen "pidetään vauhtia ekat kiekat" toimii hyvin kokeneilla arvokisaurheilijoilla, joilla tilastoissa on selvästi nopeampia aikoja, kuin pahimmilla kilpailijoilla. Nythän näin ei ollut ja Eriksson aloitti oman kisansa tuhoamisen heti startista.

Niin, ei Sandran taktiikassa oikein ideaa ollut, mutta pakko todeta, että ei Sandra tänään olisi mitalista taistellut olisi taktiikka ollut mikä tahansa. Taktiikkaan kisa ei kaatunut.

Minulle kisoissa oli kaksi valtavaa yllätystä - Mörön 49.08 ja Sandran romahtaminen. Ruuskasen 88 metrinen sitten luokkaa pienempänä yllätyksenä.
 

Meeps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Frölunda
Tämä on silkkaa ripulipaskaa siinä missä viime vuotinenkin asetelma ennen arvokisoja. Ja kuten on ollut niin lukemattomat muutkin arvokisat. Teron kohdalla kyllä löydetään syitä, mutta niin vain muut terveet/puolirammat/rammat napsivat sen kirkkaimman.

Vai selitätkö sinä tämän pronssin jotenkin Terolle ihanaksi saavutukseksi?

Onko Tero mielestäsi lahjoiltaan niin ylivoimainen kaikkin muihin verrattuna, että joka kisoissa pitäisi tulla kultaa tai muuten on pää pettänyt? Muut napsivat kirkkaimman mitalin, mutta oli siellä myös yhdeksän miestä, jotka olivat vielä huonompia kuin Tero. Pronssi oli Terolta hyvä suoritus, ei kuitenkaan mikään mahtava saavutus.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Oli hienot kisat ja keihäsmiehet kruunasivat kaiken. Sandralle jäi varmasti paljon hampaankoloon, joten parempaa on luvassa. Kaikille urheilijoille kiitokset ja onnittelut hienoista suorituksistaan. Kunniamaininta toki Ruuskaselle, Pitkämäelle ja Etelätalolle. Pitää vielä nostaa esiin Oskari Mörö, Kämäräinen ja Latvala.

Kiitos hienoista kisoista kaikille Säätäjille. Olen enemmän kuin vakuuttunut Suomen yleisurheilun tulevaisuudesta. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

faro

Jäsen
Niin, ei Sandran taktiikassa oikein ideaa ollut, mutta pakko todeta, että ei Sandra tänään olisi mitalista taistellut olisi taktiikka ollut mikä tahansa. Taktiikkaan kisa ei kaatunut.

Niin, eikös Sandran valmentaja puhellut ennen kisan alkua jotain sen suuntaista, että minkäänlaista taktiikkaa ei ole edes olemassa?
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola & Ruudut, Ässien sylkykupit
Tero suli, hyytyi, paskoi housuunsa, käyttäkää mitä termiä haluatte. Pitkämäestä ei ole arvokisojen kirkkaimpaan kärkeen ja kyllähän se vituttaa. Pää ei vain kestä ja varmasti tällekin selityksiä löytyy.

Jäätävää settiä. Kaksi heitoista oli sellaisia, joilla olisi mitali saattanut kirkastua pari pykälää, mutta olosuhteet olivat sellaiset että noilla korkeilla heitoilla ei tänään parempaan venytty.

Kyllä Terosta ja valmentajasta näki ihan selkeästi miten huomasivat, että putkeen lähti ja sitten hiukan epäuskoinen katse perään että jäikin alle kasivitosen. Tekniikka oli ihan kohdallaan ja tänään suosittiin matalempia kaaria viskovaa Ruuskasta kunnolla, mikä ei tietenkään ota mitään Antilta pois.

Suomalaisittain huikea kisa ja sitten pitää lukea näitä huippuanalyysejä miten keihäshistoriamme yhdestä parhaimmista ei ole arvokisojen kirkkaimpaan kärkeen... :D
 

TKH

Jäsen
Niin, eikös Sandran valmentaja puhellut ennen kisan alkua jotain sen suuntaista, että minkäänlaista taktiikkaa ei ole edes olemassa?

No eikös Guy juuri ennen starttia sanonut jotain, että Sandra vetää pari ekaa kiekkaa jos kukaan muu ei lähde kunnon vauhtia menemään.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mo Farah ja Antti Ruuskanen olivat kyllä kisojen ylivoimasimpia urheilijoita..

Jännä oli kattella sitä kun muut veti täysillä ja Farah lönkötteli kun aamulenkillä konsanaan ja katteli mita muut tekee ja sitten kun lähti juoksemaan niin eipä siinä muilla olu sanomista.. Haastattelussakin sanoi että oli helppo juoksu.. Kaverilla on taktiikkakin vähän eri tavalla hallussa kun esim. Eriksonilla..

Ruuskanen todellakin ansaitsi voittonsa ja löi ennätyksellään muille kyllä jauhot suuhun jo alkukierroksilla.. Sakemanneilla ja Tarabinilla (tuuletti villisti kasikakkosta) petti pää Eriksonin tapaan..

Ruuskanen on kyllä aivan loistava persoonanakin.. Ennätyksen jälkeen vaan tokaisi,että "Ei vieläkään Pielaveden ennätystä" ja nyt viimeisimpänä että "Nyt olen kullitettu mies"
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Mo Farah ja Antti Ruuskanen olivat kyllä kisojen ylivoimasimpia urheilijoita..
No lisätään listaan ainakin Sandra Perkovic, Renaud Lavillenie ja Pedro Diniz, jotka olivat yhtä lailla aivan ylivoimaisia lajissaan.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
No lisätään listaan ainakin Sandra Perkovic, Renaud Lavillenie ja Pedro Diniz, jotka olivat yhtä lailla aivan ylivoimaisia lajissaan.

M. Mekhissi-Benabbad teki minuun suuren vaikutuksen kahdella ylivoimaisella juoksullaan. Jos olisi vetänyt loppuun asti tosissaan 3000 metrin esteiden ja 1500 metrin juoksunsa, niin kaukana olisi hopeamitalisti ollut.

Keihäsmiehiltä loistava kilpailu. Ruuskanen sai koron kohdalleen, mikä lämmittää armeija-ajan rannikkotykistön haupitsipatteriston kokelasammuttajaa. Fysiikan lainalaisuudet ovat samat keihäänheiton ja haupitsin kohdalla.

Onnittelen JA:n keihäänheiton asiantuntijoita (Mustatkortit, rautapönikkä, taitopelaaja yms.) lajin hienosta tämän päivän tuloksesta. Ruuskanen nousi ykköseksi, mutta Etelätalon menestyksestä olin iloinen. Pysyisi sympaattinen urheilija nyt vain terveenä, niin Pitkämäen lopettaessa Etelätalosta saadaan kelpo korvaaja.

Saa nähdä, ylittyykö keihäässä tänäkään kesänä 90 metrin raja? Sitä jäädään odottamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös