Mainos

Yleisurheilukausi 2023

  • 198 466
  • 1 312

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Murto ulkona SM-halleista.
Varmaan ihan hyvä päätös jättäytyä pois SM-halleista ja keskittyä nyt harjoitteluun EM-halleja ajatellen, kun Líevenin kisa ei mennyt Murrolla odotusten mukaan.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Yleisurheilun sisähallien SM-kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962 Otaniemessä. Tulevan viikonlopun kisojen järjestysnumero on 62. Pienoinen katsaus lajien kautta aikain -tilastoihin kun voittaja on saanut 8p, toinen 7p jne.

Miesten 200 metrillä tilastokärki on seuraava:
Juha Pyy 45
Roope Saarinen 45
Samuel Purola 40
Laji otettiin kisaohjelmistoon vasta vuonna 1982. Nuoresta iästään huolimatta Purola on voittanut lajin viidesti. Kyseessä ei kuitenkaan ole viiden voiton putki sillä hän ei osallistunut lajiin vuonna 2019. Roope Saarinen ei ole ikinä lajia voittanut mutta on ollut toinen viidesti ja kaksi kertaa neljäs. Kaksikko on mukana ja luultavasti toinen heistä nousee tulevana viikonloppuna lajin kärkisijalle.

Miesten 1500 metrin kärki:
Juha Kukkamo 61
Panu Jantunen 55
Joonas Rinne 46
Sekä Jantunen että Rinne ovat mukana ja Jantusella on lähinnä teoreettiset mahdollisuudet kärkisijalle nousemiseen. Rinteeltä vaaditaan vielä muutama vuosi kilpailua.

7-ottelussa kärkikaksikko:
Petri Lemmetyinen 49
Juuso Hassi 45
Lemmetyinen ei ole mukana mutta Hassi on ja hänellä on mainiot mahdollisuudet nousta ykkössijalle.

Miesten kaikkien lajien yhteispisteissä tilanne on seuraava:
Juha Kukkamo 144
Joonas Rinne 109
Raimo Karsikas 109
Kukkamo on saanut pisteitä 400, 800 ja 1500 metrin juoksuista, Rinne ja Karsikas 800 ja 1500 metriltä: Jos Rinteellä menee oikein hyvin, hän voi nousta kaikkien aikojen ykkösnimeksi vuonna 2025.

Naisissa vastaavaa kärkisija kenties vaihtuu -asetelmaa ei ole oikein missään lajissa.

60 metrin aidoissa Nooralotta Neziri on ykkösnimi jo nyt 83 pisteellä, hänen takanaan seuraavat ovat Johanna Halkoaho 81p ja Paula Välimaa 56p.

3-loikassa Elina Torrolla on 68p ja Kristiina Mäkelä 64 pisteellä omaisi oivan mahdollisuuden ykköspaikan nappaamiselle mutta Mäkelä ei tunnetuista syistä ole mukana.

Kautta aikojen kaikissa lajeissa top5 listaus näyttää seuraavalta:
Niina Kelo 312,5
Johanna Halkoaho 196
Tiia Hautala 166
Suvi Selvenius 163
Sisko Hanhijoki 153
Kelo ja Selvenius eivät ole ilmoittautuneet viikonlopun kisoihin. Aktiiviurheilijoista listalla parhaiten sijoittuu Milja Thureson joka on 113 pisteellä kymmenes.

Lisäksi viikonloppuna voidaan seurata aivan erityisesti Urho Kujanpään kisailua. Hänellä on kuusi peräkkäistä voittoa SM-halleista joka on pisin voimassaoleva SM-hallien voittoputki. Naisissa pisin katkeamaton voimassaoleva voittoputki on kolmen mestaruuden mittainen Lotta Kemppisella 60m, Anniina Kivimäellä 3000m kävely sekä Senni Salmisella 3-loikka. Mikään näistä voittoputkista ei saa jatkoa tulevana viikonloppuna.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Huomenna on viimeinen päivä rikkoa Istanbulin EM-hallikisojen tulosraja. Tässä on tämänhetkiset suomalaiset, jotka ovat pääsemässä Istanbulin EM-hallikisoihin joko tulosrajan tehneenä tai rankingin perusteella (mukana ei ole loukkaantuneita tai hallikauden väliin jättäneitä):

Naiset:

800m:

Eveliina Määttänen (rankingin 23.)
Sara Lappalainen (rankingin 24.)

1500m:

Sara Lappalainen (rikkonut tulosrajan)
Nathalie Blomqvist (rankingin 21.)

3000m:

Camilla Richardsson (rankingin 17.)
Ilona Mononen (rankingin 24.)

60m aitajuoksu:

Reetta Hurske (rikkonut tulosrajan)
Lotta Harala (rikkonut tulosrajan)
(Annimari Korte --> Jos Neziri nyt päättää jättää Istanbulin EM-hallikisat väliin, Korte menee rankingin perusteella EM-kisoihin.)

Korkeushyppy:

Heta Tuuri (rankingin 18.)

Seiväshyppy:

Wilma Murto (rikkonut tulosrajan)
Elina Lampela (rankingin 16.)

Naisten viisiottelu:

Saga Vanninen (rankingin 9.)

Lähellä ovat Senja Mäkitörmä (rankingin 20.), Sini Lällä (rankingin 20.), Saga Andersson (rankingin 20.) ja Eveliina Rouvali (22.).

Miehet:

60m:

SamulI Samuelsson (rankingin 33.)

800m:

Joonas Rinne (rankingin 26.)

60m aitajuoksu:

Elmo Lakka (rankingin 20.), Santeri Kuusiniemi (rankingin 29.) ja Ilari Manninen (rankingin 32.)

Pituushyppy:

Kristian Pulli (rankingin 18.)

Lähellä on Urho Kujanpää (rankingin 19.).

Lähde: European Athletics Indoor Championships | Road To Istanbul | European Athletics
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Camilla Richardsson hätyytteli eilen Annemari Kiekaran SE:tä puolimaratonilla jääden vain neljän sekunnin päähän ajalla 1.10.08. Kehitys pidemmillä matkoilla jatkuu, hienoa!
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Camilla Richardsson hätyytteli eilen Annemari Kiekaran SE:tä puolimaratonilla jääden vain neljän sekunnin päähän ajalla 1.10.08. Kehitys pidemmillä matkoilla jatkuu, hienoa!
Olisi rikkonut Kiekaran SE:n, jos ei olisi harhautunut radalta. Silti kovassa kunnossa on Richardsson.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ryan Crouser laittanut jälleen maailmanennätyskirjat uusiksi. Crouser pukkasi nyt Pocatellossa tuloksen 23,38m , joka on niin ulko- kuin sisäradatkin huomioiden, kaikkien aikojen pisin kuulakaari koskaan (paransi siis 1cm viime kesänä ulkoradoilla työntämäänsä ME:tä 23,37m).

Crouser oli itse jo aiemmin kertonut, että teki 'off-seasonilla' muutoksia ja parannuksia tekniikkaansa ja se näyttää tuottavan tulosta jo hallikauden toisessa kisassaan ihan kohtalaisesti. Työntää tätä nykyä vähän eri tavalla, kuin aiemmilla kausilla ja etenkin tuossa aivan työnnön alkuvaiheessa, ei enää tee sitä alun ns. "yli-rotaatiota" sinne oikealle kuulakäden puolelle, niin että se kroppa osoittaa puoliksi juuri sinne kuulakäden oikealle puolelle, vaan nykyään työntö alkaa aikalailla siitä, kun naama ja kroppa osoittaa kohtisuoraa ringin ns. takapuolta kohti.

Edit. Korjaus, tämä ME-työntö EI siis tullut sillä Crouserin uudella "Crouser slide" -tekniikalla, vaan tämä kyseinen ME tuli nyt Crouserin ns. staattisella/'safety' -tekniikalla. Yhtä kaikki, niin Crouser on kuitenkin siis tehnyt muutoksia ja viilauksia tekniikkaansa sitten viime kauden, vaikka sitä ei siis ainakaan tässä ME työnnössä nyt käytetty


 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
SM-hallien toinen päivä käynnistyy kohta. Naisten 5-ottelusta puuttuu Vanninen, Huntington, Sillman sekä Heikkisen sisarukset. Liekö ykkössuosikki mestariksi Neea Käyhkö?
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
SM-hallien toinen päivä käynnistyy kohta. Naisten 5-ottelusta puuttuu Vanninen, Huntington, Sillman sekä Heikkisen sisarukset. Liekö ykkössuosikki mestariksi Neea Käyhkö?
Neea Käyhkö tai Jessica Rautelin.
 

Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
Alisa Vainio on juossut Maratonin uuden SE:n Espanjan Sevillassa!! Aika 2.27.26 alittaa vanhan ennätyksen 34 sekunnilla. Paukkuja oli alittaa jopa Olympialaisten tulosraja 2.26.50 mutta hiukan kanttasi lopussa.
Hienoa. Tätä oon odottanut. Alisa voi vielä pudottaa tuosta paljon, täytyy muistaa, että Lemettinen oli 35-vuotias kun teki ennätyksensä. Ja oliko Bekele 39 vai mitä kun teki ennätyksensä.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tuo Vilma Itälinna tulee tekemään huiman kehitysloikan kesällä ottelussa. Nyt siis monien yllätykseksi jo hallimestaruus ja juoksi ottelun päälle vielä loistavan viestiosuuden jättäen mm. ikätoverinsa pikajuoksuun keskittyneen Pursiaisen taakseen. Korkeus on iso haaste saada paljon paremmaksi samoin kuin treenikaveri Saga Vannisella.
 

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Tuo Vilma Itälinna tulee tekemään huiman kehitysloikan kesällä ottelussa. Nyt siis monien yllätykseksi jo hallimestaruus ja juoksi ottelun päälle vielä loistavan viestiosuuden jättäen mm. ikätoverinsa pikajuoksuun keskittyneen Pursiaisen taakseen. Korkeus on iso haaste saada paljon paremmaksi samoin kuin treenikaveri Saga Vannisella.
Näkisin Vannisen isoimmaksi haasteeksi juoksutekniikan parantamisen. Tyyli on vapaa, mutta tekniikka pitäisi saada kuntoon eikä laahustaa lantio alhaalla.

Aivan tajuton tuo Femke Bolin 400 metrin ME 49,26. Ulkona meni viime kesänä 49,44. Kesällä alle 48.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kyllähän tuo Vilma Itälinnan naisten 5-ottelun Suomen mestaruus oli halli sm-kisojen kohokohta. Yllätti positiivisesti.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tyyli on vapaa, mutta tekniikka pitäisi saada kuntoon eikä laahustaa lantio alhaalla.
Tämä on totta. Pidemmän päälle raskas, epätaloudellinen ja elimistöä kuluttava tyyli, mutta ehkä oikein sovitetulla tekniikka/voimaharjoittelulla voi jotain saada aikaan. Vannisen vahvuuksista tulee samaan aikaan pitää kiinni lujaa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Liitteet

  • a3864d3a7b0f25ca145cf5cfcd1e3c421468b1c4403dceab646e38b7b91c3127.jpg
    a3864d3a7b0f25ca145cf5cfcd1e3c421468b1c4403dceab646e38b7b91c3127.jpg
    40 KB · kertaa luettu: 108

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Ulkoradoilla Marita Kochin 47,60 ME on vuodelta 1985. Tuokin olisi aika rikkoa. Koch juoksi tuolloin sataset 10,9–11,5–11,7–13,5.
Laitetaan vielä yhteiskuva Maritasta ja Jarmosta. Kainalonlämmittimet molemmilla samaa mallia.

Kyllähän näiden sankareiden ennätykset joutavat jo romukoppaan.
 

Liitteet

  • A8D95C3D-0F78-49DC-B649-F4347556D9C5.jpeg
    A8D95C3D-0F78-49DC-B649-F4347556D9C5.jpeg
    357,1 KB · kertaa luettu: 185

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Ulkoradoilla Marita Kochin 47,60 ME on vuodelta 1985. Tuokin olisi aika rikkoa. Koch juoksi tuolloin sataset 10,9–11,5–11,7–13,5.
Kaikki DDR:n urheilijoiden tekemät kansainväliset ennätykset olisi pitänyt mitätöidä saman tien, kun koko valtio lakkasi olemasta ja totuus "valtiojohtoisesta urheilulääketieteestä" alkoi paljastua...
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaikki DDR:n urheilijoiden tekemät kansainväliset ennätykset olisi pitänyt mitätöidä saman tien, kun koko valtio lakkasi olemasta ja totuus "valtiojohtoisesta urheilulääketieteestä" alkoi paljastua...

Kyllä silti tekivät todella kovaa tulosta, kun ajattelee paljonko esim. piikkarit ja radat ovat kehittyneet melkein 40 vuodessa. Oral Turinabol auttoi, mutta kyllä myös harjoittelu täytyi olla todella laadukasta.

Itse nostan silti esiin myös Voitto Hellstenin 400 m sileä ajan 46,20 Melbournen hiilimurskalla 1956. Tuossa on vielä 70 vuotta myöhemmin Kaasalaisella ja kumppaneille tekemistä, vaikka on mondo ja ihmepiikkarit alla. Hellstenin aikana ei vielä proteiinipirtelöitä vedetty, saati muutakaan.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Huomenna valitaan Suomen EM-hallijoukkue. Näyttäisi tällä hetkellä EM-hallijoukkueeseen pääsevän seuraavat urheilijat:

Naiset:

800m:

Eveelina Määttänen

1500m:

Sara Lappalainen (Jos Lappalainen nyt toipuu ylirasitustilasta) ja Nathalie Blomqvist

3000m:

Camilla Richardsson ja Ilona Mononen

60m aitajuoksu:

Reetta Hurske, Lotta Harala ja Annimari Korte (Koska Neziri ei kilpaile EM-halleissa, niin Korte ottaa hänen paikkansa)

Korkeushyppy:

Heta Tuuri ja Sini Lällä (Koska Ella Junnila on loukkaantunut, niin Lällä ottaa rankingissa hänen paikkansa)

Seiväshyppy:

Wilma Murto ja Elina Lampela

Naisten 5-ottelu:

Saga Vanninen

Lähellä ovat Senja Mäkitörmä (rankingin 19.), Saga Andersson (rankingin 20.) ja Eveliina Rouvali (rankingin 21.)

Miehet:

60m:

Samuli Samuelsson

800m:

Joonas Rinne

60m aitajuoksu:

Elmo Lakka ja Santeri Kuusiniemi

Pituus:

Kristian Pulli

Lähellä ovat Samuel Purola (rankingin 44.), Ilari Manninen (rankingin 33.), ja Urho Kujanpää (rankingin 19.).
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kyllä silti tekivät todella kovaa tulosta, kun ajattelee paljonko esim. piikkarit ja radat ovat kehittyneet melkein 40 vuodessa. Oral Turinabol auttoi, mutta kyllä myös harjoittelu täytyi olla todella laadukasta.
Epäilemättä harjoittelu oli laadukasta ja kovaa kuten myös "rodunjalostus" vasten urheilijan omaa tahtoakin. Jo varhaisessa vaiheessa nuorille lupaaville tyypeille alettiin syötää mömmöjä ominaisuuksien parantamiseksi ja siinähän sitten vähän roiskuikin rapatessa eli tuli riittävästi kovia urheilijoita ja siinä sivussa vino pino terveytensä menettäneitä ihmisraunioita, joille ei sympatiaa tai apua herunut, kun eivät olleet mitenkään hyödyllisiä valtiolle.

Itse nostan silti esiin myös Voitto Hellstenin 400 m sileä ajan 46,20 Melbournen hiilimurskalla 1956. Tuossa on vielä 70 vuotta myöhemmin Kaasalaisella ja kumppaneille tekemistä, vaikka on mondo ja ihmepiikkarit alla. Hellstenin aikana ei vielä proteiinipirtelöitä vedetty, saati muutakaan.
Nooo... Kyllähän noita sodanaikaisia piristeitä oli tarjolla Hellstenin aikaankin, vaikken ehkä uskokaan niiden tarkoitukselliseen käyttöön kuin kestävyyslajeissa - taisi Hiihtoliiton kaapeissa olla vielä 70-luvullakin vanhoja Pervitiini-pakkauksia.
Hellstenin aika on ihan hirmuinen, kun sitä vertaa nykyjuoksijoiden aikaansaannoksiin. Toki, oli Kukkoahon Markunkin vauhti aivan huikea 70-luvun alussa: Münchenin Olympialaisissa juostu Suomen ennätys 45,49. Tuolloin oli doping yleisurheilussa jo selkeästi järjestelmällistä ja aineiden saatavuus hyvä eikä kiellettyjen lista ollut iso ja testaus kovin lapsenkengissään, joten siinä mielessä tää nyt on enempi (katkeraa nillittämistä) spekulointia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös