Yleisurheilukausi 2022

  • 169 310
  • 1 223

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitäiskö Suomessa ottaa tavaksi, että MM-kisoissa ja Olympialaisissa urheilija palkittaisiin pistesija kahvilla ja kakulla? Mitalikahvit on esim MM-kisoissa juotu viimeksi 2015.

EM-kisoissa kuitenkin mitaleja on luvassa, ellei täydellistä mahalaskua tule.

Kyllä minusta kakkua ja kahvia voisi tarjota kaikille, jotka edes pääsevät noihin kisoihin. Aina juon itsekin kahvit, kun kisoja käydään.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Aleksi Ojala joutuu jättämään Kalevan kisat väliin, sillä hänellä on todettu Eugenen MM-kisojen jälkeen oikeasta jalasta lihasvamma ja nestekertymää.

FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Eipä kulkenut Wright alkuerissä oikein mihinkään. Taisi olla päälle 54s ja suoran jatkopaikan top 4 sijoituksenkin menetti lopussa.

e. 54,16 lopulta aika ja oman eränsä viides. Aika tullee melko varmasti riittämään kyllä jatkoon, mutta eihän tämä ollut yhtään sellaista mitä itse omissa pilvilinnoissani maalailin.
Välierissä meni hieman paremmin. Wright oli oman eränsä kuudes ajalla 53,95 ja lopputuloksissa 16. sija. Ei olla samassa kunnossa kuin keväällä mutta nykykunnollaankin kuitenkin selkeä vahvistus pitkään viestiin. Tampereella Suomen joukkueessa juoksi kuitenkin päälle 55s aikoja painellut Nygård.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko lahjakkaimmilla suomalaisella yleisurheilijalla Saga Vannisella ollut taas jotain vaivoja? Vaikuttaa taantuneen selvästi viime kaudesta, vaikka tuossa iässä tuloskäyrä pitäisi näyttää jyrkästi ylöspäin. Toivottavasti tässä ei nyt taas ole menossa lahjakkuus hukkaan, eikä treenata tarpeeksi lujaa. Esim Ruotsin Carolina Klüft nousi raketin lailla huipulle aika lailla saman ikäisenä ja samoista lähtökohdista.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2

Paljolti riippuu siitä miten Wrightilla on haluja lähteä Eurooppaan varsinkaan nyt kun vire ei ole enää tämän kesän osalta paras mahdollinen. Ja katsellaan ensin nuo tänään alkavat Kalevan kisat läpi, sillä siellä tuo naisten nelonen on yksi kisojen mielenkiintoisimmista lajeista. Tosiaan lajin kärkinaisten lisäksi Lehikoinen juoksee Joensuussa vain sileän ja lisäksi Eveliina Määttänen on ilmoittautunut mukaan neljälläsadalle. Määttänen ei ole koskaan alittanut 54 sekuntia, mutta mielenkiintoista nähdä miten tuo kasin lajiharjoittelu näkyy nykyisellä alimatkalla. Tosin, Münchenin kannalta Määttäsellä ei välttämättä ole antaa apuja tuohon pitkään viestiin, sillä kasin välierät (joissa Määttänen toivottavasti mukana) juostaan vain hetki ennen viestin alkuerää.

Varmaankin se ultimaattinen nelikko viestiin ennen Kalevan kisojen katsastuksia on Baas-Thureson-Pulkkinen-Lehikoinen, joista viimeinen ei tosiaan hyvin todennäköisesti pysty juoksemaan Münchenin alkuerää aitakiireiden takia. Siihen tosiaan Wright olisi yksi vaihtoehto korvaajaksi, mutta jos hän ei lähde niin sitten Nygård tai joku muu Kalevan kisojen perusteella mukaan. Ja silti kisapaikalla on myös Kristiina Halonen, jonka aitatulosten perusteella pitäisi pystyä juoksemaan alle 55 sekunnin sileä nelonen.

Onko lahjakkaimmilla suomalaisella yleisurheilijalla Saga Vannisella ollut taas jotain vaivoja? Vaikuttaa taantuneen selvästi viime kaudesta, vaikka tuossa iässä tuloskäyrä pitäisi näyttää jyrkästi ylöspäin.

Ei ole ainakaan ulospäin kerrottu vaivoista. Ja vaikka itsekin eilen aiheesta avauduin tuonne liveseurannan puolelle, niin en tiedä onko aivan oikein puhua selvästä taantumuksesta, jos Vanninen tuolla Calissa on suoritetusta neljästä lajista kahdessa tehnyt oman ennätyksensä.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Varmaankin se ultimaattinen nelikko viestiin ennen Kalevan kisojen katsastuksia on Baas-Thureson-Pulkkinen-Lehikoinen, joista viimeinen ei tosiaan hyvin todennäköisesti pysty juoksemaan Münchenin alkuerää aitakiireiden takia. Siihen tosiaan Wright olisi yksi vaihtoehto korvaajaksi, mutta jos hän ei lähde niin sitten Nygård tai joku muu Kalevan kisojen perusteella mukaan. Ja silti kisapaikalla on myös Kristiina Halonen, jonka aitatulosten perusteella pitäisi pystyä juoksemaan alle 55 sekunnin sileä nelonen.
Baas-Thureson-Pulkkinen-Lehikoinen olisi varmasti paras nelikko mutta tosiaan toteutunee vain, jos Lehikoinen ei selviydy aitojen finaaliin. Sen vuoksi Wright olisi hyvä vahvistus ja joukkue voisi tavoitella jopa alle 3:32 aikoja. 2018 EM-kisoissa se riitti finaaliin mutta tuskin enää.

Jos Wright ei halua lähteä EM-kisoihin, niin nuoresta kaartista nelikkoon mahtuisi varmaan Koskela. Päämatka 800m mutta tällä kaudella juossut nelosen joka kerta alle 55s ja nuorten viestiäkin juossut. Hänelläkin tosin nuorten MM-kisojen rasitus alla EM-kisoja ajatellen.
 
Gust

Jäsen
Onko lahjakkaimmilla suomalaisella yleisurheilijalla Saga Vannisella ollut taas jotain vaivoja? Vaikuttaa taantuneen selvästi viime kaudesta, vaikka tuossa iässä tuloskäyrä pitäisi näyttää jyrkästi ylöspäin. Toivottavasti tässä ei nyt taas ole menossa lahjakkuus hukkaan, eikä treenata tarpeeksi lujaa. Esim Ruotsin Carolina Klüft nousi raketin lailla huipulle aika lailla saman ikäisenä ja samoista lähtökohdista.
Ylen jutussa avattu tätä. Jos oikein tulkitsen niin vanhojen takareisivaivojen takia kevennetty harjoittelua varotoimenpiteenä ettei ajauduta mihinkään vammakierteeseen. Voi olla pitkällä tähtäimellä fiksu veto.

(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ylen jutussa avattu tätä. Jos oikein tulkitsen niin vanhojen takareisivaivojen takia kevennetty harjoittelua varotoimenpiteenä ettei ajauduta mihinkään vammakierteeseen. Voi olla pitkällä tähtäimellä fiksu veto.

Toivottavasti näin ja pian Saga pääsee lisämään tehoja treeniin. Ettei vain käy niin, että pian kisaillaan U23-sarjassa ja kirkas tulevaisuus ei enää häikäise.

Itse odottelin jo tälle kaudella 6500-pinnan tasoa ja hyppyä aikuisten sarjan kärkistaistoon.

Klüft voitti EM-kultaa 2002 juuri 19-vuotiaana reilulla 6500 pisteellä ja seuraavana vuonna paukkui jo 7000 pistettä rikki. Samanlaista kehitystä itse odotan Vanniselta, yksi lahjakkamista suomalaisista yleisurheilijoista kautta aikojen. Nyt pitää vaan pientä riskiä ottaa, varmistelemalla ei maailman huipulle nousta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Gust

Fordél

En puhuisi kyllä mistään pienoisenkaan riskin ottamisesta nuoren, todella lupaavan urheilijan kohdalla. Nimenomaan nyt on olennaista, että riskejä vältetään tai muuten meillä on taas yksi lupaava nuori urheilija, joka on vammakierteessä tai jonka kehitys polkee paikallaan. Tärkeintä on, että Vanninen on huippuvalmennuksessa, jossa tasan tarkkaan tiedetään mitä pitää tehdä ja missä ne rajat kulloinkin menevät, jotta Vanninen nousee maailman huipulle.
 
Ei huippu-urheilussa huipulle nousta, jos ei oteta riskejä harjoittelussa. Pitää mennä limiitille ja hakea ne rajat sekä toivoa kropan kestävän.

Kehitys voi polkea paikallaan myös, jos ei uskalleta ottaa riskejä ja treenata tarpeeksi lujaa sekä kovilla tehoilla.

Suomessa on välillä sellainen käsitys, että huipulle ei voisi nousta nuorena, vaan pitää olla +25 v. Kuitenkin muualta noustaan huipulle nuorena, jos jumittaa siellä U23 sarjassa, niin harvoin enää noustaa taistelemaan mitaleista. Vanninen on superlahjakkuus, josta voi ja pitää odottaa MM- ja Olympiamitalistia. Potentiaalia on aivan eri tavalla, kuin muilla tämä hetken suomalaisilla n 20-vuotiailla nuorilla yleisurheilijoilla.
 
Tottakai, huippu-urheilussahan on nimenomaan kyse siitä, että haetaan niitä omia rajoja ja mennään välillä omille epämukaavusalueille. Mutta tämä pitää tehdä hallitusti, osaavassa valmennuksessa ja urheilijan omia tuntemuksia kuunnellen. Jos se on sitten riskin ottamista niin mikäs siinä.

Suomessa on välillä sellainen käsitys, että huipulle ei voisi nousta nuorena, vaan pitää olla +25 v. Kuitenkin muualta noustaan huipulle nuorena, jos jumittaa siellä U23 sarjassa, niin harvoin enää noustaa taistelemaan mitaleista. Vanninen on superlahjakkuus, josta voi ja pitää odottaa MM- ja Olympiamitalistia. Potentiaalia on aivan eri tavalla, kuin muilla tämä hetken suomalaisilla n 20-vuotiailla nuorilla yleisurheilijoilla.
Kyllä, ja siksi peräänkuulutan erityisesti maailmanluokan huippuvalmennuksen perään. En osaa arvioida, saako Vanninen sitä tällä hetkellä. Aikanaan hyvin lupaava Viivi Lehikoinen on hyvä esimerkki, mikä on huippuvalmennuksen merkitys lupaavan urheilijan uran kehitykselle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hagi

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jenni Kangas karsiutui Kalevan Kisojen finaalista 46 m heitolla. Olisi vaadittu 48 m rykäisy. Karsintaraja oli 54 m, hiukan oli taso arvioitu yläkanttiin, kun karsinnan pisin heitto kaartoi 53 m.

Liekö naisten keihäänheitossa ikinä ollut noin surkea taso?

Miesten kuulantyönnöstä ei viitsi mainita mitään.
 
vitozzius

Jäsen
Jenni Kangas karsiutui Kalevan Kisojen finaalista 46 m heitolla. Olisi vaadittu 48 m rykäisy. Karsintaraja oli 54 m, hiukan oli taso arvioitu yläkanttiin, kun karsinnan pisin heitto kaartoi 53 m.

Liekö naisten keihäänheitossa ikinä ollut noin surkea taso?
Pahintahan tuossa oli, että EM-kisoihin valittu Alanen karsiutui.

Jos tätä heikompi finaali tulee, ni ei varmaankaan ole.
1. 56,95
9. 42,22

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Jos oikein hyvin käy, niin tänä iltana saattaa olla Calissa nuorten MM-kisoissa kolmen mitalin ilta/yö suomalaisittain. Saga Vannisen mestaruus on vain sinettiä vaille ja päätöslaji 800 metriä alkaa klo 23:55. Jo sitä ennen klo 23:05 alkaa miesten seiväs, jossa Juho Alasaari yrittää kirkastaa viimevuotista hopeaansa. Ranskan Ammirati toki on tilastoykkönen ja suurin voittajasuosikki kisassa mutta ainakin mitalin osalta tilastojen perusteella näyttää hyvältä suomalaisittain. Sitten vielä klo 00:45 on vuorossa miesten moukari, johon Max Lampinen lähtee karsinnan ykkösenä. Karsinnassa syntynyt ennätys riittää finalistien joukossa tilastojen perusteella viidenneksi kesän parhaiden tulosten vertailussa, mutta aika tasaista on eikä kukaan ennalta ole selkeä ennakkosuosikki.

Kisojen muilta jäljellä olevilta päiviltä on lähes mahdoton mitaleita odottaakaan, joten tänä yönä niitä on taottava jos niitä halutaan.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Vanninen rutiinisuorituksella voittoon - 6084 pistettä. Toivottavasti karstat poissa nyt koneesta ja Münchenissä saadaan roima parannus tulokseen.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kannatti valvoa, onneksi lomalla pystyy. Tulihan ne ennakoimani kolme mitalia, mutta että kaksi kultaa ja hopea. Vanninen teki sen mitä odotettiin, Alasaarelle upea uusi nuorten SE ja hopea tuloksella 560 ja sitten Max Lampinen ottaa vielä moukarista kultaa ennätyksellään ja sentin erolla Kyproksen heittäjään. Toinen kreikkalaisista heitti lähes 80 metriä ja tulos oli hetken voimassa kunnes muuttui ruksiksi. Vaikea sanoa mistä oli kyse kun eipä ole moukaria nähty striimissä lainkaan.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Piti itse asiassa nukahtaa oikeaan aikaan, että sai juhlia kahta kultaa. Kreikan Ioánnis Korakídisin 79,11m kantanut heitto hyväksyttiin sittenkin protestin jälkeen ja Lampisen kulta muuttui hopeaksi (sentin erolla pronssimieheen).
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Baas-Thureson-Pulkkinen-Lehikoinen olisi varmasti paras nelikko mutta tosiaan toteutunee vain, jos Lehikoinen ei selviydy aitojen finaaliin. Sen vuoksi Wright olisi hyvä vahvistus ja joukkue voisi tavoitella jopa alle 3:32 aikoja. 2018 EM-kisoissa se riitti finaaliin mutta tuskin enää.

Jos Wright ei halua lähteä EM-kisoihin, niin nuoresta kaartista nelikkoon mahtuisi varmaan Koskela. Päämatka 800m mutta tällä kaudella juossut nelosen joka kerta alle 55s ja nuorten viestiäkin juossut. Hänelläkin tosin nuorten MM-kisojen rasitus alla EM-kisoja ajatellen.
Eveliina Määttänen juoksi Kalevan kisojen alkuerissä ennätyksensä 54,18. Harmittavasti kasin välierät samana päivänä kuin viestin alkuerät, joten tuskin köytettävissä.
 
FlyingAntero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Boston Bruins
Eveliina Määttänen juoksi Kalevan kisojen alkuerissä ennätyksensä 54,18. Harmittavasti kasin välierät samana päivänä kuin viestin alkuerät, joten tuskin köytettävissä.
Juoksijoita Suomella alkaisi olemaan jo oikein mukavasti viestiä ajatellen, kunhan saadaan vaan samaan aikaan viivalle. Nuorten MM-kisoissa juostiin viestissä uusi N20 Suomen ennätys 3:34.10. Se ei jää kuin muutaman kymmenyksen aikuisten kauden kärkiajasta 3:33.85.

Katselin väliaikoja, niin Koskela juoksi aloittajana "epävirallisen ennätyksen" 53,75. Lisäksi Wright ja Mattila lentävällä lähdöllä alle 53s (52,90 ja 52,84). Vertailuksi Baasin lentävä aika viestijoukkueen kärkijuoksussa oli 51,80.

Eiköhän näillä näytöillä Nygård ole joukkueesta ulkona, ellei sitten Kalevan kisojen finaalissa tapahdu jotain ihmeellistä. Alkuerissä Nygård juoksi kauden parhaansa 54,82.
 
Liitteet

  • Screenshot_20220806-074624_Drive.png
    Screenshot_20220806-074624_Drive.png
    445,1 KB · kertaa luettu: 71

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tänään ohjelmistossa naisten 800 metrin alkuerät klo 17.50 ja 400 metrin finaali klo 19.35. Kova urakka Määttäselle ja vielä huomenna 800 metrin finaali. Määttänen voisi laittaa kunnolla kampoihin Kuivistolle kasilla mutta tuo nelosen juoksu ei ainakaan auta.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
41-v Spotakova heitti tänään Puolan Timanttiliigassa keihästä 62,29 m. Suomen nuorilla heittäjillä on tekemistä, että tuolle tasolle joskus pääsevät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös