Viime aikoina on mielestäni noussut selkeä trendi, jossa osa kärkiurheilijoista ei puhu loukkaantumisistaan tai vammoistaan juuri mitään, vaikka se Pielaveden sokea mummokin näkee, että kaveri ei ole täydessä lyönnissä. Näitä tuoreita esimerkkejä on esim keppimies Toni Kuusela. Ilman sen suurempia lääketieteellisiä opintoja käymättäkin voi todeta, että kaverin vasen jalka on kaikkea muuta kuin kunnossa. Eilisen KK:n karsinnan jälkeen Kuusela vaan totesi jalan kondiksesta kyselleelle toimittajalle hymyssä suin "kaikki kunnossa, ei mitään vaivoja".
Esimerkkejä olisi varmaan nykykärjestä muitakin. En tiedä onko syynä etteivät halua "selittelijän mainetta" tai se, että "prkl, suomalainen ei valita". En tiedä.
Sitten on se toinen ääripää, Haralat, Korteet ja Mäkelät, jotka jo yleensä ennen kisaa kertovat, mikä paikka vaivaa milloinkin. Toki liittyy myös tähän heidän somepreesensiin ja jatkuvaan tarpeeseen olla esillä, niin saavat taas vähän lisää palstamillimetrejä.
En sano tai väitä kumpi tyyli on oikea, mutta hyvin kaukana nämä kaksi lähestymistapaa ovat toisistaan.
Nyt viittaan tässä nimenomaan yksilölajeihin ja suoraan yleisurheiluun. Monessa muussa lajissa vastaava olisi taas ihan oma keskustelunsa.
