Yleisurheilua!

  • 34 743
  • 285

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta on aivan turha mennä sorkkimaan ME-tilastoja uusiksi jonkin tietyn ajanjakson kohdalla. Okei, varmasti mömmöjä vedettiin 80-luvulla ja ennätyksiä niiden avulla tehtailtiin, mutta so not - sama homma jatkuu edelleenkin. Olisi suunnatonta tekopyhyyttä pyyhkiä pois 80-luvun tulokset ja antaa näin se kuva että aineiden käyttö muka olisi sen jälkeen loppunut ja vuoden 1990 jälkeen tehdyt ennätykset olisivat puhtaita.

En usko hetkeäkään että vaikkapa Michael Johnson (joka Hansenin logiikalla saisi pitää ennätyksensä) olisi saavuttanut tuloksensa sallituilla aineilla, yhtä vähän kuin Flo-Jo ja itäblokin "nais"urheilijat ennen vanhaan. Mutta kun eivät jääneet kiinni, ei ole mitään syytä ruveta kirjoittamaan historiaa uusiksi. Tietysti DDR:n kaatumisen jälkeen on esiin tullut yhtä sun toista mielenkiintoista ko. valtion urheilukulttuurista, mutta osataan sitä muuallakin. Taitaa vain odottavan aika käydä pitkäksi ennen kun saamme tietää minkälaisia ihmerohtoja esim. USA:ssa on pikajuoksijoille syötetty.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Henkku
Minusta on aivan turha mennä sorkkimaan ME-tilastoja uusiksi jonkin tietyn ajanjakson kohdalla. Okei, varmasti mömmöjä vedettiin 80-luvulla ja ennätyksiä niiden avulla tehtailtiin, mutta so not - sama homma jatkuu edelleenkin. Olisi suunnatonta tekopyhyyttä pyyhkiä pois 80-luvun tulokset ja antaa näin se kuva että aineiden käyttö muka olisi sen jälkeen loppunut ja vuoden 1990 jälkeen tehdyt ennätykset olisivat puhtaita.

Norjan yleisurheiluliiton esitys on kylläkin sellainen että kaikki 1980 ja -90 luvulla tehdyt ennätykset pitäisi mitätöidä, ei pelkästään 1980 luvun ennätyksiä. Ja periaatteessa ehdotus on ihan hyvä sillä kyllä nuo jotkut ennätykset nyky mittapuulla mitattuna tuntuu käsittämättömän kovilta. Mutta se tuosta esityksestä.

Suomen joukkue Pariisin MM-kisoihin on sitten valittu ja se on seuraavanlainen (lähteenä www.yle.fi):

MIEHET

100 m
Markus Pöyhönen 10,26

800 m
Wilson Kirwa 1.46,50

110 m aj
Matti Niemi 13,57

400 m aj
Ari-Pekka Lattu 49,46

3 000 m ej
Jukka Keskisalo 8.22,55

Korkeus
Oskari Frösen 228
(Vaaditaan kilpailukunnon osoitus 18.8. Helsingin GP-kisan yhteydessä.)

Maraton
Jussi Utriainen

Seiväs
Matti Mononen 565

Kuula
Tepa Reinikainen 20,40
Conny Karlsson 20,60
Ville Tiisanoja 20,23
Arsi Harju (varamies) 19,76

Moukari
Olli-Pekka Karjalainen 80,20

Keihäs
Aki Parviainen 83,30

NAISET

200 m
Johanna Manninen 22,97

Pituus
Johanna Halkoaho 663

Kolmiloikka
Heli Koivula 14,39

Moukari
Sini Pöyry 67,64

Keihäs
Paula Huhtaniemi 64,90
Mikaela Ingberg 63,55
Taina Kolkkala 61,96

Ja tavoitteena on siis yksi mitali ja kolme pistesijaa.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Milloin viimeksi Suomelta on miesten keihäässä ollut vain yksi edustaja arvokisoissa? Ratkaisu oli sinänsä oikea, vaikka ehkä toisen Kalevan kisoissa menestyneistä nuorista kavereista olisi voinut laittaa mukaan hankkimaan kokemusta. Keihään tulevaisuus on tällä hetkellä nuorissa ja naisissa, mutta voi toki Parvianen vielä tehdä rädyt ja repäistä sisulla mitalin.
Naiset ottavat keihäässä ja kolmiloikassa mitalit. Miehet yllättävät kuulassa eli kolme mitalia tulee.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti PeteX

Naiset ottavat keihäässä ja kolmiloikassa mitalit. Miehet yllättävät kuulassa eli kolme mitalia tulee.

Naisten kolmiloikassa saa tapahtua ihmeitä jos mitali tulee. Koivula on maailman ranking-listalla sijalla 13 ja tuloksilla mitattuna suomen ennätys sijoittuu tänä vuonna sijalle 13 myöskin. Esimerkiksi maailmantilaston tämän vuoden vitoseen on matkaa puoli metriä tasan (Martínez 14,89). En siis usko todellakaan mitaliin. Ei Heli itseään pysty ylittämään niin paljon. Finaalipaikka ja sitä kautta pistesijalle lienee realistisin tavoite.

Naisten keihäs taasen on melkoista lottoa. Inberg pystyy terveenä ollessaan mitaliin. Mikaela on näyttöjen perusteella hyvä kilpailija arvokisoissa. Huhtaniemi... pari pitkää heittoa tänä kesänä ja niidenkin välillä pari kuukautta. Näyttäisi vahvasti siltä, että tekniikka on todella epävarma. Eli mahdollisuus mitaleille on. Eri asia onnistuuko heittäminen juuri Pariisissa.

Miesten kuula lienee taas arvokisojen tapaan tasainen. Joku jenkki (tai se britti) voi pistää alussa jauhot suuhun muille je viskata vähän vajaa 22 metriä. Sinne meneepi kulta. Loput tappelee muista mitaleista senttipelillä. 21 on kaiketi taas kova tulos. Valitettavasit suomalaiset eivät sitä ole tänä vuonna hätyytelleet. Saas nähdä.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Viestin lähetti Aksu
Naisten kolmiloikassa saa tapahtua ihmeitä jos mitali tulee. Koivula on maailman ranking-listalla sijalla 13 ja tuloksilla mitattuna suomen ennätys sijoittuu tänä vuonna sijalle 13 myöskin. Esimerkiksi maailmantilaston tämän vuoden vitoseen on matkaa puoli metriä tasan (Martínez 14,89). En siis usko todellakaan mitaliin. Ei Heli itseään pysty ylittämään niin paljon. Finaalipaikka ja sitä kautta pistesijalle lienee realistisin tavoite.

Naisten keihäs taasen on melkoista lottoa. Inberg pystyy terveenä ollessaan mitaliin. Mikaela on näyttöjen perusteella hyvä kilpailija arvokisoissa. Huhtaniemi... pari pitkää heittoa tänä kesänä ja niidenkin välillä pari kuukautta. Näyttäisi vahvasti siltä, että tekniikka on todella epävarma. Eli mahdollisuus mitaleille on. Eri asia onnistuuko heittäminen juuri Pariisissa.

Miesten kuula lienee taas arvokisojen tapaan tasainen. Joku jenkki (tai se britti) voi pistää alussa jauhot suuhun muille je viskata vähän vajaa 22 metriä. Sinne meneepi kulta. Loput tappelee muista mitaleista senttipelillä. 21 on kaiketi taas kova tulos. Valitettavasit suomalaiset eivät sitä ole tänä vuonna hätyytelleet. Saas nähdä.

Aika lailla samoilla linjoilla olen kanssasi. Hieman pahaa tekee kuunnella, kun joka paikassa toivotaan sitä kuulamitalia, johon kyllä oikeasti ei kenelläkään kisajoukkueen työntäjistä ole realistisia mahdollisuuksia. Karlsson voisi kunnossa ollessaan olla jonkinlainen jokerikortti, koska arvokisoissa on mieheltä ennenkin tullut ennätystuloksia. Kovin vaivaiselta näytti Connynkin työnnöt Kalevan kisoissa, viiden päivän mittaisella sairaalareissulla lienee ollut vaikutusta.
Mikäli Koivula onnistuu mondo-alustalla (tällainen kai Pariisissa on?) lähestymään 15 metriä, niin ei se mitalikaan nyt aivan mahdoton ajatus ole. Helillähän rahkeissa on varaa tuollaiseen tulokseen, kuten viime kesänä nähtiin. Huhtaniemeen en jaksa uskoa ja Mikaelan pohjevamma arveluttaa.

Täysin mahdollista ja joillain mittareilla jopa todennäköistä on mitaleitta jääminen, mutta siitä huolimatta odotan innolla hyviä suomalaissuorituksia mm-areenalta.

edit: Lisätäänpä vielä että O-P Karjalaisen kunto ollut mukavasti nousussa, mutta siltä näyttää että mitaliin vaadittaisiin uutta Suomen ennätystä. Pystyykö O-P sitten siihen...aiemmat arvokisasuoritukset eivät kuitenkaan hirveän vakuuttavia ole olleet
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Hurricane
Mikäli Koivula onnistuu mondo-alustalla (tällainen kai Pariisissa on?) lähestymään 15 metriä, niin ei se mitalikaan nyt aivan mahdoton ajatus ole. Helillähän rahkeissa on varaa tuollaiseen tulokseen, kuten viime kesänä nähtiin.

Viime kesänä meni hyvin, mutta sallituissa oloissa ennätys on kuitenkin vain 14,39.

Tehdääs vertailua maailman kärkeen. Kaikki sallituissa oloissa tehtyjä tuloksia.

Parhaat tulokset (suluissa kuinka monessa kisassa hypännyt Helin ennätystä paremmin tänä vuonna):

1. Aldama 15,29 (9 kisaa)
2. Lebedeva 15,12 (6 kisaa)
3. Etone 15,03 (4 kisaa)
4. Ndoye 14,91 (4 kisaa)
5. Martínez 14,89 (8 kisaa)
6. Hovorova 14,81 (3 kisaa)
7. Pyatykh 14,79 (5 kisaa)
8. Gavrila 14,62 (7 kisaa)

Että matkaa on reilusti. Osa noista huippuhyppääjistä on tilastojen perusteella erittäin varmoja suorittajia ja edellenkin haluan painottaa, että kaikki nuor tulokset ovat selvästi Helin ENNÄTYSTÄ parempia.

Samalla täytyy taas kerran painottaa, että kääntäen ne ovat vain tilastoja. En tiedä tarkemmin esim. noiden yllämainttujen osallistumisesta kisoihin (loukkaantumiset, pääsivätkö maansa joukkueeseen, mahdolliset kansallisuusriidat/edustusoikeus jutut). Taso on tällä hetkellä maailmassa huima ja Heli on jäänyt vauhdista tänä vuonna. Toivottavasti nyt ottaa kiinni. 10-20 senttiä ennätykseen lisää on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Kaikki sen yli vaatii joko täydellistä kisaa tai sopivaa tuuria tuulten kanssa. Mitalien jakoon tuulituloksethan eivät vaikuta.
 

PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mutta missä on Janne Holmen? Tämä viime vuoden EM voittaja marathonilla? Eikö sitä ole hypetetty että hän lähtisi tänä vuonna juoksemaan 10 000 metriä MM-kisoihin? Eipä mies ole muutenkaan ollut otsikoissa missään joten on tainnut mies vajota maan alle ja näin jäädä vain yhden juoksun ihmeeksi!

Muistaakseni eihän mies ole ylittänyt ainakaan A-rajaa joten varmaan sen takia ei ole suomen joukkueess lähdössä Ranskaan. No kuitenkin ihmettelen ettei edes media ole repinyt tästä yhtään juttua. On tainnut keihäänheitto ollut niin kova flobbi tänä vuonna ettei muita uutisia tarvita tiedottaa...
 

Fosse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chelsea FC
Viestin lähetti PeZu
Mutta missä on Janne Holmen? Tämä viime vuoden EM voittaja marathonilla? Eikö sitä ole hypetetty että hän lähtisi tänä vuonna juoksemaan 10 000 metriä MM-kisoihin? Eipä mies ole muutenkaan ollut otsikoissa missään joten on tainnut mies vajota maan alle ja näin jäädä vain yhden juoksun ihmeeksi!

Muistaakseni eihän mies ole ylittänyt ainakaan A-rajaa joten varmaan sen takia ei ole suomen joukkueess lähdössä Ranskaan. No kuitenkin ihmettelen ettei edes media ole repinyt tästä yhtään juttua. On tainnut keihäänheitto ollut niin kova flobbi tänä vuonna ettei muita uutisia tarvita tiedottaa...

Tilastojen mukaan Holmenilla on hallussa kauden kotimainen kärkitulos eli 28.09.94. MM-kisajärjestäjien asettamat tulosrajat ovat 10 000 metrille seuraavat:
A-raja 27.49.00
B-raja 28.06.00
...joten ei Janne kauas jääny B-rajasta...

P.S. Ihan pieni pilkunviilaus eli noiden mukaan Holmen on nimenomaan YLITTÄNYT tuon A-rajan joka kerta...

edit: sanajärjestystä pyörittelin...
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti PeZu
Mutta missä on Janne Holmen? Tämä viime vuoden EM voittaja marathonilla? Eikö sitä ole hypetetty että hän lähtisi tänä vuonna juoksemaan 10 000 metriä MM-kisoihin? Eipä mies ole muutenkaan ollut otsikoissa missään joten on tainnut mies vajota maan alle ja näin jäädä vain yhden juoksun ihmeeksi!

Muistaakseni eihän mies ole ylittänyt ainakaan A-rajaa joten varmaan sen takia ei ole suomen joukkueess lähdössä Ranskaan. No kuitenkin ihmettelen ettei edes media ole repinyt tästä yhtään juttua. On tainnut keihäänheitto ollut niin kova flobbi tänä vuonna ettei muita uutisia tarvita tiedottaa...

Janne Holmen päätti keskittyä tänä vuonna mainitsemaasi kymppitonnin juoksuuun. Tavoitteena oli yksinkertaisesti kehittää nopeutta 2004 Ateenan maratonille ja vuoden 2005 Helsingin MM-kisoihin.

Kenties media ei ole kiinnostunut asiasta siksi, että kyseessä on kuitenkin Holmenille sivulaji eikä varsinainen tavoite. Mahdollinen teilaus ja "yhden juoksun ihmeeksi" julistaminen on siis edessä Ateenassa jos siellä ei kulje.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Pieni joukkue kisoihin lähtee. Positiivista on se, että yhtään turistia ei kisoihin matkusta. Kaikilla mukaan lähtevillä on realistiset mahdollisuudet saavuttaa jotain.

Tulosrajat olivat tänä kesänä järkyttävät. Syynä on IAAF:n halu keskittää yleisurheilukesä omiin GP- ja Kultainen Liiga-kisoihinsa. IAAF luulee, että on sen etu kun MM-kisoissa ja GP-kisoissa on vain harvat ja valitut naamat näkösällä. Kovat rajat takaavat myös sen, että varsinkin juoksumatkoilla tulokset on tehtävä juuri näissä kovavauhtisissa jänisjuoksuissa. On törkeää, että Johanna Riskun tapaista positiivista ilmestystä ei voida lähettää edustamaan maata sen takia, että tilastonikkareiden mukaan maailmantilaston 25. on samalla tavalla vailla mahdollisuuksia kuin on kuulassa samalla sijalla oleva. Samalla käsittämättömät A-rajat tekevät esimerkiksi miesten keihään kisan torsoksi. Vain Saksa, mahdollisesti Iso-Britannia pystyy lähettämään kokonaisen joukkueen keihääseen. Joku voi sanoa, että oikein, osanottajalistaa pitääkin karsia. Mutta mielestäni arvokisoihin pitää saada kunnon alkuerät ja karsinnat, ja GP-huttu pois. Kenen etu loppujen lopuksi on se, että 10 000 metriä juostaan suoraan finaalina? Tähtien, he saavat lisää lepoaikaa juosta GP-kisoissa keräämässä rahaa IAAF:lle. Suoraan sanoen vituttaa koko yleisurheilutouhu maailmalla. Mitä pienempi kyläkilpailu kyseessä on, sen varmemmin siitä on saatavissa jotain irti.

Kiinnostavuus tänä kesänä menee meikäläisellä jotenkin näin:

1) Suomi- Ruotsi... tämä on aina klassikko. Esimerkiksi estejuoksu tulee olemaan hukea kisa tänä vuonna.

2) Kalevan Kisat... vaisut karkelot tänä vuonna, mutta voittaa aina berliinit ja lontoot.

3) Lappeenrannan Euroopan liigan divisioona

4) MM-kisat

5) Nuorten arvokisat

Vanhoista hyvistä GP-illoista esim Bislet ja Tukholma kituvat joten kuten perinteidensä varassa. Mutta jopa Zurich alkaa olla kaukana ihanteista. Yllätykset ovat harvassa, kun IAAF rajaa osanottajalistoja ja keskittää tähtien kisaamista. Ennen pitkää järjestelmä romahtaa, ja Liitto ihmettelee mihin kuoli joskus terve pikkukisojen perusta.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti PeteX
Ratkaisu oli sinänsä oikea, vaikka ehkä toisen Kalevan kisoissa menestyneistä nuorista kavereista olisi voinut laittaa mukaan hankkimaan kokemusta.
Näistä a- ja b-rajasekoiluista johtuen ei olisi voinut laittaa, vaikka olisi tahtonutkin. Ja miksi vain toisen? Terot, Pitkämäki ja Järvenpää saivat eroa tuloksilleen vain kaksi senttimetriä.

Kisarajat olivat tosiaan niin kovat, että tällä kertaa kisoihin selvinneiltä suomalaisurheilijoilta voidaan odottaa pääsyä alkueristä ja karsinnoista jatkoon. Kaikki eivät jatkoon tietänkään pääse, mutta mahdollisuuksia ainakin on. Totaalituristeja ei kisoissa ole.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Viestin lähetti PeZu
Mutta missä on Janne Holmen? Tämä viime vuoden EM voittaja marathonilla? Eikö sitä ole hypetetty että hän lähtisi tänä vuonna juoksemaan 10 000 metriä MM-kisoihin? Eipä mies ole muutenkaan ollut otsikoissa missään joten on tainnut mies vajota maan alle ja näin jäädä vain yhden juoksun ihmeeksi!

Muistaakseni eihän mies ole ylittänyt ainakaan A-rajaa joten varmaan sen takia ei ole suomen joukkueess lähdössä Ranskaan. No kuitenkin ihmettelen ettei edes media ole repinyt tästä yhtään juttua. On tainnut keihäänheitto ollut niin kova flobbi tänä vuonna ettei muita uutisia tarvita tiedottaa...

Olihan tämä viesti pelkkä teinin naurettava provo olihan? Ei kai kukaan voi tosissaan väittää, että KESTÄVYYSJUOKSIJA voisi olla ns. yhden hitin ihme. Musiikissa ja mäkihypyssä se on mahdollista, mutta ei maratonilla.

10 000 metrin juoksu on muuten maratonista aika kaukana. Suhde on täysin sama matemaattisesti kuin 200 ja 800 metrillä, käytännössä toki ei, mutta saithan idean, saithan.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Eli käsitelläänpä hieman tätä Suomen joukkuetta.

100 m
Markus Pöyhönen 10,26
Suomen lähes yliarvostetuin urheilija, jonka suurinta saavutusta on hieman ristiriitaista kyllä aliarvostettu. Ymmärrättekö? Siis Markuksen suoritukset Munchenissa olivat loistavia, mutta käytännössä mies on vielä kovin kaukana kv. kärjestä. Ensimmäisistä alkueristä olisi mentävä jatkoon kuitenkin. En muuten edes tiedä kuina IAAF:n rajat ovat syöneet osanottajalistaa, jos lajit olisivat tasaveroisia, niin satasellahan ei missään nimessä saisi olla toisia alkueriä! Ne kuitenkin luultavasti juostaan, sillä jostain syystä sataselle pitää saada urheilijoita, keihääseen ei. PRKL. Välierät vaativat jo 10.10 kiusaamista, riippuen vähän säkästäkin. Tuskin sinne asti.

800 m
Wilson Kirwa 1.46,50
Aivan ilman odotuksia voi Kirwa lähteä kisailemaan. Ennakkoon lähimpänä turistiosastoa. Muutama vuosi sitten Kirwan kirissä oli lentoa, misä se liike on nyt? Olisin kovasti yllätynyt jos vuosia alamäessä ollut ura lähtisi Pariisissa kiitoon.

110 m aj
Matti Niemi 13,57
Aitajuoksussa jos missä sattuma ratkaisee paljon. 13.50 voi riittää sopivissa olosuhteissa jopa finaaliin. Se tarkoittaa siis tien raivaamista välieriin, ja siellä epätasaista eräjakoa yhdistettynä klpakumppaneiden häröilyyn. Matti pystyy alle 13.50, ja edellinen arvokisaedustus oli menestys. Mies muuten edelleen väittää että juoksee lähes ilman harjoittelua... Jos näin on, niin ruuvin kiristämistä voisi suorittaa tulevana talvena.

400 m aj
Ari-Pekka Lattu 49,46
Lahjakas kuin mikä tämä Lattu. Jälleen kerran muistetaan, että aitajuoksut ovat vakeita ennustaa. Jos aamujuoksut on ok, niin Lattu voi kolkutella enntäystä, ja sitä kautta välieriä.

3 000 m ej
Jukka Keskisalo 8.22,55
Jälleen kerran, jos IAAF olisi johdonmukainen, ei estejuoksijoita pitäisi olla niin paljon että tarvitaan välierät. Usein ne on kuitenkin juostu. Keskisalo on hyvä kilpailija, ja voi haastaa eurooppalaisen kärjen. Tuskin vielä finaaliin.

Korkeus
Oskari Frösen 228
(Vaaditaan kilpailukunnon osoitus 18.8. Helsingin GP-kisan yhteydessä.)
Ei lupaa hyvää, Oksari on taas rikki. Korkeuden taso on elpymässä, eikä viime EM-kisojen surullisenkuuluisa karsintapelleily enää toistu, nyt vaaditaan tuloksia. Suomessa on lahjakkaita korkeushyppääjiä, mutta kun miehet ei kestä kasassa.

Maraton
Jussi Utriainen
Tavoite kahdeksan joukkoon, mutta tervepäinen nuorukainen ei vielä siihen kykene. Nyt on kuuma ja jänskättääkin.

Seiväs
Matti Mononen 565
Tämä nuori bodari hyytyi paineiden alla nuorten arvokisoissa. Nyt paineita ei pitäisi olla. Finaali vaatisi ennätystä, mutta ei ihmettä. 570 on mahdollista, mutta meneekö se MM-kisojen karsinnassa?

Kuula
Tepa Reinikainen 20,40
Conny Karlsson 20,60
Ville Tiisanoja 20,23
Sijoille 7-10, ellei joku taio ennätyskuntoa esiin. 21-metrinen ei välttämättä riitä mitaliin, vaikka tilastot ovatkin aina paperia MM-ringissä. Todennäköistä on, että yksi jää karsintaan, yksi sijoille 9-12 ja yksi yltää finaalikierroksille.

Moukari
Olli-Pekka Karjalainen 80,20
Moukarin taso on noussut hurjasti. Oo-Pee ei ole mikään karsintojen sankari, mutta nyt 79 metriä on mentävä aamutuimaan. Pistesija on realismia, mutta karsinta voi olla kova paikka vaikka Karjalainen heittäisi tasonsa mukaan.

Keihäs
Aki Parviainen 83,30
Taivas auki. Akis pystyy heittämään 86-87. Kaikki on nyt kiinni siitä missä kunnossa raihnaisten armeijaa saapuu stadionille. Onko venäjänkaksikko iskussa. Ivanov lienee terve, kestääkö pää? Makarovilla kestänee pää jo, mutta mikä on terveyden tilanne. Heittääkö vuorten peikko Gatsioudis? Nähdäänkö Zelesny paikalla? Näillä näkymin mitaleille ovat tunkemassa Ivanov, Backley, Henry, Hecht ja .... Parviainen.

NAISET

200 m
Johanna Manninen 22,97
Välieriin kaikki mahdollisuudet.

Pituus
Johanna Halkoaho 663
Ennätystä kehiin! Tuskin yltää finaaliin, vaikka 660 on sinne usein riittänyt. (Heli Koivula taisi olla taannoin 13. tuloksella 659.)

Kolmiloikka
Heli Koivula 14,39
Jos askelmerkki toimii, sijat 5-8 realismia. Mutta pelkään että karsinnan 3 hyppyä eivät ole tarpeeksi.

Moukari
Sini Pöyry 67,64
Vaikka doping-käryjä on tässä lajissa useammin kuin norjalaisessa kuulantyönnössä, niin niin moni ei jää kisoista rannalle että Pöyry menisi finaaliin. EM-vitonen, mutta mitä sitten. Kehitys kehittyy, Pöyry on pikemminkin taantunut.

Keihäs
Paula Huhtaniemi 64,90
Mikaela Ingberg 63,55
Taina Kolkkala 61,96

IAAF:n älynväläyksistä saa selkoa kun huomaa että Kolkkalan tulos ei ylitä A-rajaa. Finaalissa 61.96 riittää finaalikierroksille. Jos Huhtaniemellä olisi Inbergin loistavat hermot, niin hyvä tulisi. Jos Manjani tulee taas vuorten takaa, niin kulta menee Kreikkaan. Loput mitalit jaetaa välillä Saksa, Venäjä, Kuuba, Suomi. Kuuban pyykkärimummot (ei oma termini) ovat olleet ihmeen hiljaa... Toivon että Inberg heittää elämänsä heiton, vaikka kaikki käy kunhan kulta ei mene Kreikkaan.

Tämä Urheiluliiton sivuilta löytynyt tilasto osittaa lopullisesti IAAF:n mädännäisyyden:
Keihäs (A-rajan rikkojia koko maailmassa 12):
13) Aki Parviainen
19) Esko Mikkola
27) Jarkko Koski-Vähälä
32) Tero Pitkämäki
33) Tero Järvenpää
34) Teemu Wirkkala.

Kuula (A-rajan rikkojia koko maailmassa 25):
17) Conny Karlsson
25) Tepa Reinikainen
31) Ville Tiisanoja
44) Arsi Harju
51) Jani Illikainen
64) Timo Aaltonen.

100 m (A-rajan rikkojia koko maailmassa 63):
97) Markus Pöyhönen
n. 120) Tommi Hartonen
Ei muita suomalaisia 300 parhaan joukossa.
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Aksu
Parhaat tulokset (suluissa kuinka monessa kisassa hypännyt Helin ennätystä paremmin tänä vuonna):

1. Aldama 15,29 (9 kisaa)

Samalla täytyy taas kerran painottaa, että kääntäen ne ovat vain tilastoja. En tiedä tarkemmin esim. noiden yllämainttujen osallistumisesta kisoihin (loukkaantumiset, pääsivätkö maansa joukkueeseen, mahdolliset kansallisuusriidat/edustusoikeus jutut).

Täsmennän eilisiä kirjoituksiani tiedolla, ettei Aldama ole mukana Pariisissa. Yksi hyppääjä vähemmän Helin edellä. Tosin piisaa niitä nytkin tilastojen perusteella 11.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Norjalta lähtee sitten 7 urheilijaa Pariisin kisoihin. Tämä varmaan on IAAF:n mielestä hyvä asia. Mielenkiinto yleisturhailua kohtaan vähenee vuonomaassa ja Bisletin kisat voidaan kohta lopettaa. Eläköön tiukka seula!

No, vaikka Norjan joukkueen kokoon on vaikuttanut paljon tiukemmat kriteerit, niin ei siitä ole pitkä aika kun Norjalla oli yhtä aikaa 7 supertähteä yleisurheilussa: Vebjörn Rodahl, Geir Moen, Steinar Hoen, Trine Hattestad, Jim Svenöy, Hanne Haugland ja kiekonheittäjä Mette Mikänytolikaan. Kovan luokan urheilijoita oli vielä tukku, ja villapaitaisille satoi mitaleita ja pistesijoja.

Nyt puolet kisajoukkueesta on kävelijöitä.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti hannes_ko
Norjalta lähtee sitten 7 urheilijaa Pariisin kisoihin. Tämä varmaan on IAAF:n mielestä hyvä asia. Mielenkiinto yleisturhailua kohtaan vähenee vuonomaassa ja Bisletin kisat voidaan kohta lopettaa. Eläköön tiukka seula!

No, vaikka Norjan joukkueen kokoon on vaikuttanut paljon tiukemmat kriteerit, niin ei siitä ole pitkä aika kun Norjalla oli yhtä aikaa 7 supertähteä yleisurheilussa: Vebjörn Rodahl, Geir Moen, Steinar Hoen, Trine Hattestad, Jim Svenöy, Hanne Haugland ja kiekonheittäjä Mette Mikänytolikaan. Kovan luokan urheilijoita oli vielä tukku, ja villapaitaisille satoi mitaleita ja pistesijoja.

Nyt puolet kisajoukkueesta on kävelijöitä.

Siinä on komea ja valaiseva esimerkki siitä miten nykyiset kriteerit voivat vaikuttaa. Eri urheilulajien kiinnostus pohjautuu nykyaikana valtaosin kansainväliseen menestykseen. Mikäli näihin karkeloihin ei oman maan urheilijoita mene, se laskee yleensä myös lajin suosiota ja kiinnostusarvoa kotimaassa. Helvetin yksinkertainen yhtälö, joka on ilmeisen vaikea ymmärtää. Eihän Norjan yleisurheilu voi olla noin huonossa kunnossa eikä se tällaisella touhulla ainakaan parempaan päin mene.
 

Aksu

Jäsen
Olipas vaisu ja mitätön Helsinki GP. Keihäässä voittaja Henry heitti 80,73 ja naisten vastaavan voiton vei Nerius tuloksella 62,35. Suomalaiset heitti miten heitti. Tosin naisen viivalta puuttuivat Inberg ja Huhtaniemi.

Koivula hyppäsi 3 sentin päähän SM-tuloksesta ja lopetti kisan kahteen hyppyyn. Piti kuulemma aloittaa valmistautuminen Pariisin karsintaan.

Arsille povattiin näytön paikkaa todellisesta kunnosta ja se taisi tulla. Tulos 18,43 eli työntäminen on täysin hukassa. Belonog kiskaisi hivenen päälle 21 ja tämä tulos oli yksi harvoista merkittävistä tuloksista koko iltana.

Suomalaisittain ilon hetket olivat vähissä. Matinlauri lienee illan "sankari" juoksemalla oman ennätyksensä 7.50,54. Aiempi rekka parani yhdeksällä sekunnilla. Alkaa näköjään julma Juha Väätäisen valmennus purra.

Yhteenvetona voi sanoa, että vaisua on. Ihmisiä ei kiinnostanut kisat urheilijoita enempää ja yleisömäärä jäi tämän kesän trendin mukaisesti tavoitetellusta huomattavasti. Oman osansa vaisusta tulossadosta ottanee tällä viikolla alkavat MM-kisat. Riskejä ei haluttu ottaa ja kaikki säästelivät paukkujaan.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Muuten ei ole Aksun viestiin lisäämistä tai korjaamista, mutta pikajuoksujen ja esim. keihäänheiton vaisuutta selittää myös stadionilla puhaltanut pääosin vastainen tuuli. Yhteyden pikajuoksuun kaikki varmaan hoksaavat, mutta myös keihäänheitossa vastatuuli syö useitakin metrejä lopputuloksesta...kiekonheitossa puolestaan myötätuuli on yhtä tehokas tulostenlatistaja.
Nämä seikat jäävät aina huomioimatta hohdokkaalta selostajaparivaljakoltamme.

edit: Koivulan hyppy näytti sikäli lupaavalta, että joutui aika pahasti sipsuttelemaan ennen lankkua mutta pääsi siitä huolimatta kolmen sentin päähän SE:stä. Mikäli jalka sattuu lankulle Pariisissa, niin parannusta tulee kymmenissä senteissä.
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Chryste Gaines tuli muuten Helsinkiin juoksemaan satasen sileän. Vasta paikanpäällä hänelle valkeni juoksettavan matkan olevan 200. No, samahan se sinänsä varmaan hänellekin. Kauden ensimmäinen startti (muistaakseni) tuolla matkalla ja rahat pois. Hän ei myöskään pääse Pariisissa juoksemaan, joten valmistautumisen näkövinkkelistä tällä ei ole merkitystä.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Koivula hyppy todella näytti epäonnistuneen pahasti joten mahdollisuuksia on... kunhan tuo askel olisi kunnossa.

Matinlauri ilahdutti kyllä kovasti.

Ajankohta kilpailulle oli kyllä todellan ankea. MM-kisat lähentyvät, maanantai-ilta. Ei maakunnista tuollainen yhdistelmä vedä väkeä syksyllä. Ja helsinkiläiset nyt ei koskaan ymmärrä hyvän päälle...
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Pariisin MM-kilpailut

Alkavat siis huomenna ja kehissä suomalaisista:
- Kuulantyöntäjät Conny Carlsson, Ville Tiisanoja ja Tepa Reinikainen. Karsintaraja 20.45
- Moukarin karsinnassa O-P. Karjalainen. Karsintaraja 78.00
- Korkeuden karsinnassa Oskari Frösen. Karsintaraja 2.29
- 3000m:n esteiden alkuerissä Jukka Keskisalo. Jatkoon jokaisesta (3) erästä 4 parasta ja kolme parasta aikojen perusteella.

Loppukilpailulajeja avauspäivänä ovat: miesten kuula, miesten 20km kävely ja naisten 10 000m juoksu.

Tuosta pääsee suoraan kisasivuille josta löytyvät mm. aikataulut ynnä hyvät tilastot.

edit. karsintarajat
 
Viimeksi muokattu:

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Ja jännityksellä saamme myös odottaa liian vahvojen vitamiinien vuoksi kiinni jääneitä.Päivän Urheilulehti kirjoittaa aiheesta näin:Pariisin MM-kisojen dopingtestiryhmä virittelee kaikkien aikojen rysää.Luotettava EPOtesti valmistui sopivasti kisojen kynnykselle ja kulisseissa rakennetaan myös kasvuhormoniansaa.

Mielenkiintoista kuunnella poisjääneiden urheilijoiden syitä.
Tästähän voisi pistää vaikka pienen tulosvedon?
Oma veikkaukseni EPO 7 Kasvu 5.
 

tiikeri

Jäsen
Re: Pariisin MM-kilpailut

Viestin lähetti Rontti


- Kuulantyöntäjät Conny Carlsson, Ville Tiisanoja ja Tepa Reinikainen. Karsintaraja 20.45


Tuntuu aika älyttömältä tuo karsintaraja. Ei varmasti kovinkaan moni kilpailija aamutuimaan tuollaista tulosta rykäise. Veikkaan että tuo raja jää ainakin kaikilta suomalaisilta haaveeksi, mutta eiköhän silti ainakin yksi mörssäri loppukilpailuun asti selviä.

Muistelen että aiemmissa kisoissa raja oli jossain 20.30 paikkeilla, jos oli sitäkään. Mitä järkeä sitä on nostaa joka vuosi? Taso ei kuitenkaan ole mitenkään erikoisemmin noussut maailmalla muutaman viime vuoden aikana.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Tiesihän tämän!

Mikään ei ole helpompaa kuin haukkua Suomen maajoukkue etukäteen. Ainoan poikkeuksen tekee jääkiekko, ja sekin vain nykyään. Aina on kisoihin lähdössä kaikkien aikojen huonoin joukkue.

Nyt se lähtee Pariisin MM-kisoihin.

Edellinen surkein joukkue lähti EM-kisoihin 2002. Kisojen jälkeen otsikoitiin: "Suomalainen kestävyysjuoksu palasi huipulle!" "Suomalaisen yleisurheilun uudet kasvot: mitali kaikissa lajiryhmissä!"


Jep, mitali hypyissä, heitoissa ja kestävyysjuoksussa. Kolmesta kunigaslajista (maraton, 10-ottelu, 100m) tuloksena mestaruus ja kaksi viidettä sijaa.

No, kummassakin tapauksessa sorruttiin ylilyönteihin.

Päivää ennen Pariisin kisoja kadunmiehille totuuden kertoi Juha Väätäinen. Väätäisen aikoina ei rahaa tarvittu. Väätäisen pääpointti olikin, että Jari Matinlauri (valmentaja: Juha Väätäinen) tarvitsee lisää rahaa.

A-studio jatkoi. Juontaja luki papereista, että yleisurheilu on kriisissä. On se, mutta ei enemmän kriisissä kuin 1997 jolloin ainoa mitali oli tuontimitali. Eikä se kyseisellä sensaatiojutulla parantunut.

Keksisivät jotain uutta, ehkä jopa rakentavaa. Mitähän keksitään talveksi kun maastohiihdossa ei ole arvokisoja eikä mahdollisuutta lähettää kaikkien aikojen huonointa maajoukkuetta?




Edit: löyntivirheitä
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Lehdet ovat lehtiä. Media vetää aina ääripäähän lööpit ja tekstit. Jos siis ei voida puhua kaikkien aikojen parhaasta joukkueesta on se automaattisesti kaikkien aikojen huonoin. Varsinkaan iltapäivälehdet eivät tunne sanaa "hyvä tai huono" vaan "paras ja surkein". Nyt jos kisoista tulee mitali, niin sitä hehkutetaan kuin se olisi kaikkien aikojen kovin suomalainen urheilusuoritus. Siitä huolimatta mistä mitali tulisi. Jos taas mitalia ei tule, niin kisat todetaan kaikkien aikojen surkeimmiksi ja pohditaan missä syyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös