Kiipeily tarvisi ehdottomasti staminan. Nyt liian helppoa kiivetä vaikka vuoren päälle.
Ensimmäistä Assassins Creedia kun muistelee, niin siinä oli ihan tiettyjä reittejä, joita pitkin ainoastaan pääsi rakennusten huipulle kiipeämään. Eli siinä joutui vähän katselemaan ja etsimään, että mistäs kohtaa pääseekään eteen- ja ylöspäin, ja melko helppoa oli vielä sen jähmeän kiipeilyn, sekä komentojen kanssa tippua kuolemaansa. Kyllähän siinä tavallaan tuli paljon enemmän fiilisteltyä niitä rakennuksia ja yksityiskohtia, kun joutui aina jonkin verran ja välillä paljonkin aikaa käyttämään niihin erityisiin eagle eye -paikkoihin kiipeämisiin. Nykyisissä versioissa aika lailla kaikkialta pääsee kiipeämään kaikkialle, nappia vaan pitää pohjassa, niin ukko itse hakee kaikki kädensijat ja ei lähde sinne, missä niitä ei ole. Että siitä tulee helposti sellaista paikasta toiseen juoksemista ja suorittamista, eivätkä nuo eagle eyetkaan enää sijaitse vain pelkästään niiden historiallisten nähtävyyksien luona.
Toisaalta niin kauan kun tuota "täytetekemistä" on paljon ja kyse on vain jostain kerättävistä, tai monta kertaa pelin aikana toistuvista asioista, niin on kyllä ihan mukavaa, että niistä pystyy suoriutumaan melko ripeästi. Pelaan juuri parhaillaan tätä uutta Spidermania ja siinä on aika loistavasti nämä sivutoimet toteutettu. Ei mene kauheasti aikaa liikkumiseen, voi halutessaan pikamatkustaa ja näiden sivutoimien suorittamiseen ei mene juurikaan aikaa. Kuvat nähtävyyksistä saa otettua suoraan liikkeestä ja rikoksen estotkin tapahtuu ihan minuutissa. Eikä näitä ole määrällisestikään liikaa, vaan sopivasti. Niissä on myös riittävästi vaihtelua ja peli ei lyö kaikkia näitä kerättäviä ja suoritettavia asioita kerralla naaman eteen, vaan tasaisin väliajoin avautuu lisää. Ja kun pelissä on pieni kartta, niin se ei ole ongelma singahdella kartalla useaan kertaan edestakaisin. Peli tuntuu niin järkevästi mitoitetulta, että voisin jopa pelata sen toisenkin kerran läpi vaikeimmilla tasoilla Arkham Asylumin tapaan.
Pidin valtavasti itsekin tuosta Originsista. Tai ensialkuun en pitänyt, kun pelasin sitä niin satunnaisesti että kontrollitkin ehti aina vähän unohtua, mutta sitten kun alkoi löytää säännöllistä peliaikaa, niin peli imaisi vahvasti sisäänsä. Siitä oli jonkin aikaa, kun viimeksi pelasin niin usein ja pitkiä aikoja putkeen jotain peliä. Melkein täytyy tämä Odyssey, tai uusin Tomb Raider seuraavaksi ostella.
Omia lempimuistojani AC:n parista on nämä glyphien ratkaisut, sekä Eedenin omenan etsiminen maalauksista ja historiallisista valokuvista. Mulla saattoi noihin upota melko kauankin aikaa ja se tarjosi mukavaa vaihtelua. Sitten taas AC 3:ssa niin ikään pidin monista sivutehtävistä ja liikuin yleensä talvisessa luonnossa ihan ilokseni ilman pikamatkustusta, sekä erilaiset pelit ja niiden oppiminen oli valtavan hauskaa. Oikeastaan tykkään kaikesta melko "paineettomasta" touhusta, mihin saa rauhassa keskittyä ja uppoutua, ja jossa ei ole sellaista selvää epäonnistumista läsnä. Eli tykkään kyllä yrittää aina ensisijaisesti hiiviskellä, mutta jos se nyt epäonnistuu, niin en minä jaksaisi alkaa sitä game overin kautta enää uudestaan alusta yrittää.
Päätarina Assassins Creedeissa viimeksi kiinnostanut kolmosessa ja ei se Originsissakaan ollut muuta kuin perinteinen kostodraama hemmetin persoonattomalla päähahmolla, mutta sivutouhut, maailma ja aika uudenlainen Assassins Creed piti todellakin mielenkiinnon yllä. Hyvä pelastus sarjalle, sillä alunperin olin päättänyt, etten enää tuohon itseään toistavaan sarjaan koske. Sitten alkoi tulla kehumisia, niin pakko oli päätös pyörtää.
