Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 272 650
  • 28 700

Aapee79

Jäsen
Tämähän on muuten hauska juttu. Kaverini työskentelee poliisina suuressa suomalaisessa vakuutusyhtiössä. Hänen mukaansa kymmenkunta heidän autoaan seilaa tällähetkellä Isisin hallussa. Homma menee jotakuinkin niin, että "pakolainen A", saapuu Suomeen. Ostaa piuhalle parhaan mahdollisen auton. Ajaa auton. Auto yllättäen varastetaan. Ja parhaimmat autot pystytään satelliitilla paikallistamaan Isisin hallitsemille alueille. Eihän tässä vielä puhuta mistään massiivisesta liikkeestä, mutta jos ajatellaan että Suomesta näitä lähtee muutama kymmenen, niin kuinka paljon niitä lähtee euroopasta yhteensä?

Kyllähän valitettava tosiasia on se, että ottamalla näitä "pakolaisia" me rahoitamme Isisiä ja heidän toimiaan.

Pullo kiinni? Toimii poliisina. Heh. Varmaan puhutaan tutkijoista tai vakuutusyhtiön toimitsijoista(ja niistä moni on toiminut ennen poliisin työssä, mutta saanut niin paljon parempia tarjouksia yksityisiltä ja siirtynyt pois julkisilta -> mihin palkkaus vaikuttaa, mistä pienennetään juuri). Pakolainen ei saa rahoituksella autoa ja jos ostaa käteisellä, niin toki voi ostaa. Jos vakuutusyhtiöllä on kuvaamallasi tavalla hyvät tutkijat ja auto pystytään selvittämään, missä se on, miten mennyt ja jne. niin vakuutusrahoja ei todellakaan makseta silloin. Eli lopulta asia on: Auto maksaa 40 000 euroa, se ostetaan käteisellä 40 000 eurolla ja thats it. Olkoonsa ISIS tai ÄITIS, niin miten tämä liittyy mitenkään mihinkään, mitä asiaa yllä puidaan, kun puhutaan x-rahoista, mitä "köyhillä" 20-vuotiailla on mukanaan tullessa hädänalaisena Suomeen?

Vai omistaako ISIS myös taikaseinän, kuten Suomen valtio, että sieltä annetaan 40k autoon, mikä ostetaan Suomessa ja kuljetetaan "Syyriaan" ja tätä myöten vapautuu taas 40k uuteen autoon jne. Onnittelut. Sä oot keksinyt historian ensimmäisen ikiliikkujan.

Hallitusketju meni jo umpeen, koska ei hyödytä jauhaa samaa asiaa(asiallinen keskustelu olisi kyllä paikallaan), mutta tähän viestiin oli pakko vastata jopa tässäkin ketjussa(ei hyödytä), koska nauratti niin.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Pullo kiinni? Toimii poliisina. Heh. Varmaan puhutaan tutkijoista tai vakuutusyhtiön toimitsijoista(ja niistä moni on toiminut ennen poliisin työssä, mutta saanut niin paljon parempia tarjouksia yksityisiltä ja siirtynyt pois julkisilta -> mihin palkkaus vaikuttaa, mistä pienennetään juuri). Pakolainen ei saa rahoituksella autoa ja jos ostaa käteisellä, niin toki voi ostaa. Jos vakuutusyhtiöllä on kuvaamallasi tavalla hyvät tutkijat ja auto pystytään selvittämään, missä se on, miten mennyt ja jne. niin vakuutusrahoja ei todellakaan makseta silloin. Eli lopulta asia on: Auto maksaa 40 000 euroa, se ostetaan käteisellä 40 000 eurolla ja thats it. Olkoonsa ISIS tai ÄITIS, niin miten tämä liittyy mitenkään mihinkään, mitä asiaa yllä puidaan, kun puhutaan x-rahoista, mitä "köyhillä" 20-vuotiailla on mukanaan tullessa hädänalaisena Suomeen?

Anteeksi, en osannut kirjoittaa sinulla tarpeeksi yksinkertaisesti. Poliisi on ammattinimike henkilölle, joka valmistuu koulusta poliisiksi. Suomessa on erilaisia organisaatioita, jotka palkkaavat poliiseja erilaisiin työtehtäviin. Valtion lisäksi poliiseita työskentelee nyt esimerkiksi vakuutusyhtiöissä tutkijoina, ja suurissa organisaatioissa esimerkiksi takaamassa työntekijöiden ja yrityksen turvallisuutta. Toki herrojen ja rouvien toimivallat eroavat toisistaan. Odotin, että tekstini lukija tietäisi tämän asian, pahoittelen yleistämistä, olisi pitänyt osata ottaa kaikki huomioon.

Vakuutusrahat maksetaan silloin kun auto varastetaan. Usein tämä raha maksetaan rahoitusyhtiölle, mikäli auto on lakiteknisesti vielä heidän omaisuuttaan. Vaikka auto löytyisi tämän jälkeen naapurin pihasta, ei sen entisellä omistajalla ole enää oikeutta tähän. Koska korvaus varastetusta autosta on maksettu, auto kuuluu nyt vakuutusyhtiölle. Jos auto paikallistetaan Isisin hallinnoimalta alueelta, on ihan ymmärrettävää, että vakuutusyhtiö ei lähde sitä sieltä pois hakemaan. Sama pätee ihan kaikkeen varastettuun tavaraan. Jos sinulta varastetaan puhelin, haet siitä vakuutuksesta korvaukset, niin vaikka vakuutusyhtiö pystyisi paikallistamaan puhelimen, niin kyllä sinä saat rahasi.

Ja kyllä, Suomessa saa rahoitussopimuksen autoonsa todella helposti. Lainaa ylipäänsä saa todella helposti, jos asiansa osaa hoitaa oikein.

Asia liittyy ylläolevaan siltä osin, että ei Isis mitään autoja osta, vaan hoitaa ne muilla tavoin haltuunsa. Ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa rikollisjärjestö.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suomessa ei osata. Unkarissa osataan.
http://mvlehti.net/2015/09/11/unkari-on-antanut-luvan-ampua-pakolaisia/

Ainut oikea reaalimaailman reagointi näin vakavan uhan tilanteessa.

No jos nyt paikkansa pitää (katso lähde), niin eipä kauaa tarvinnut odotella, että poikkeuslakeja aletaan ottamaan käyttöön.

En kyllä kannata tällaista Suomessa missään oloissa, mutta toisaalta helppohan se on täältä sormea heristää, kun meille tulee muutama sata ihmistä päivässä, Unkarissa volyymit ovat toista luokkaa. Sen verran heristän sormea sittenkin, että kyllä tässäkin lakialoitteessa näkyy, millaista ideologiaa Unkarissa monet kannattavat.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tuli muuten mieleen, että mikäli tietyt EU-maat painottavat hakijoita tietystä suunnasta, niin miksei Suomikin voisi näin tehdä. Mielestäni yksi luonnollinen painotus voisi olla juurikin Irak, josta muutenkin tulee tällä hetkellä iso osa meidän turvapaikanhakijoistamme.

Perusteena se, että Suomessa on valmis, tuhansia ihmisiä käsittävä irakilaisyhteisö (ja käsittääkseni myös kurdiyhteisö), joka tarkoittaa sitä, että integroituminen yhteiskuntaan voisi olla helpompaa.

Omat kokemukseni irakilaisista Suomessa - ei toki mitään valtaisaa kokemusta ole - on se, että he kannattavat "maassa maan tavalla"-ajattelua ja ovat ahkeria tyyppejä.

Jaa meinaat että jos maassa on paljon irakilaisia, on integroituminen helpompaa? Veikkaisin ihan päinvastaista. Toki onhan irakilaiset jo osoittaneet massiivista integroitumista. Työllisyysprosentti huonompi kuin somalialaisilla. Se on huippuintegroitumista se.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...Sen verran heristän sormea sittenkin, että kyllä tässäkin lakialoitteessa näkyy, millaista ideologiaa Unkarissa monet kannattavat.

Millä tavalla?

Ei tuo kerro minulle muuta kuin siitä, kuinka akuutti ja äärimmäinen tilanne on Unkarissa. Ei noissa keinoissa itsessään ole mitään kummallista.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Mv-lehti on luotettavin media Suomessa 2015. Tai jos joku tietää paremman niin saa korjata, itse en ole törmännyt.

Niin Unkari kuin Suomi ovat käsittääkseni vielä valtioita.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
No eihän noita rahoituksella osteta jos/kun käteistä on. Ostat auton käteisellä, vakuutat sen täydestä arvostaan, hommaat vakuutusyhtiön ulottumattomiin. Sulla on sekä auto että suurin osa rahoista.

Tässä vaiheessa viimeistään se on puhdasta rahaa, eli rahaa jolla voit tehdä mitä tahansa. Eihän tämä vaadi kuin sen, että toiminnan rahoittaja ja loppuhyötyjä ovat todellisuudessa sama taho (papereiden ulkopuolella). Halukkaita "luottotietojen menettäjiä" tms. eli välikäsiä ei liene vaikea löytää noissa porukoissa pientä kertakovausta vastaan. Suomalaisella autojen hinnoittelupolitiikalla se on tietty prosentuaalisesti huono bisnes, joten siksi luultavasti aika näpertelyä täällä. Keski- ja etelä-euroopasta varmaan irtoaa meikäläisittäin katsottuna loistoautoja ihan pilvin pimein tällä systeemillä.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli taas otettu käyttöön työvoimapula. Kuka pesee mummojen perseet?

Kuinka moni Irakista\Somaliasta tullut nuori herrasmies on kouluttautunut lähihoitajaksi? Olisiko jollain kertoa lukuja?

Minä ihmettelen, että mikä metamorfoosi noilla tällä hetkellä Suomeen tulevilla irakilaisilla ja somaleilla oikein tapahtuu, että homma nykyisestä muuttuu ja että he alkaisivat huolehtia mummoista? Siis samat kansallisuudet, jotka eivät ole työllistyneet juuri ollenkaan tähänkään asti, mutta tulevaisuudessa he niin jotenkin taikaiskusta tekisivät? Siis samat islamin uskoiset nuoret miehet, joiden kulttuureissa tähänkään asti naisella ei ole ollut mitään arvoa, niin he jotenkin taianomaisesti alkaisivat Suomeen tullessaan hoitamaan niitä naisia, joita aiemmin alistivat?

Työvoimapula on yksi iso vitsi tai oikeastaan nykyään se ei mene enää edes vitsistä. Yksi tuttu haki tänä syksynä Lappeenrannassa alkavaan työvoimapoliittiseen lähihoitajakoulutukseen. Noin 200 hakijaa, joista 16 valittiin. Niin kova pula meillä on hoitoalan työntekijöistä tai koulutukseen haluavista.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omat kokemukseni irakilaisista Suomessa - ei toki mitään valtaisaa kokemusta ole - on se, että he kannattavat "maassa maan tavalla"-ajattelua ja ovat ahkeria tyyppejä.

Jos ne irakilaiset ovat niin ahkeria tyyppejä, niin miksi ne työllistyvät niin hemmetin heikosti?
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onkohan EU:lla mitään turvapaikanhakijoiden maksimimäärää, jonka jälkeen enempää ei oteta ainakaan avoimin rajoin? 2 miljoonaa? 5 miljoonaa? 10 miljoonaa? Ei ylärajaa?

Kyllähän turvapaikanhakijoiden märään tulee raju leikkaus heti, kun mama Merkel niin päättää ja Saksa toteaa että maa on täysi. Milloin tuo tapahtuu, niin se on sitten spekulaatioiden asia. Nykyisellä tahdilla sihenkään ei kovin kauaa enää mene.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos ne irakilaiset ovat niin ahkeria tyyppejä, niin miksi ne työllistyvät niin hemmetin heikosti?

En tiedä, osin voi johtua siitä, että ainakin joku pari vuotta sitten uutisissa kerrottiin, että noin neljällä viidestä irakilaisesta tänne tulleesta omaa melko tai erittäin suuria traumoja sodasta ja väkivallasta. Suurin osahan Suomen "irakilaisyhteisöstä" on tietysti oikeammin kurdeja, joiden joukosta kuulemma on täältä Suomestakin lähdetty PKK:n riveihin taistelemaan ISIS:ä vastaan.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomessa ei osata. Unkarissa osataan.
http://mvlehti.net/2015/09/11/unkari-on-antanut-luvan-ampua-pakolaisia/

Ainut oikea reaalimaailman reagointi näin vakavan uhan tilanteessa.

Elisa.net kirjoittaa seuraavaa:

"Unkari aikoo pidättää kaikki maahan laittomasti saapuvat ihmiset ensi viikosta lähtien. Tuolloin Unkarissa astuu voimaan uusi tiukempi lainsäädäntö.

Pääministeri Viktor Orbanin mukaan Unkarin poliisi ottaa ensi viikolla käyttöön kovemmat otteet. Orban sanoo, että poliisi on tähän mennessä tehnyt työnsä hyvin eikä ole turvautunut voimankäyttöön."

On vain ajan kysymys, milloin Unkari alkaa ampua kovilla. Ja vaikea heitä on tuosta kovin kovalla äänellä edes moralisoida, kun mm. Saksa tekee kaikkensa, että invaasio vain pahenisi.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
En tiedä seuraako kukaan muu Iltalehden LIVE-pakolaiskeskustelua, mutta kyllähän nämä vihreät, vasurit ja Husu Husseinit ovat täydellisen pihalla jälleen kerran.

Vihr/Vas/Husu huutavat melkein naama punaisena että ei raha ole mikään vetovoimatekijä vaan kaikki turvapaikanhakijat ovat oikeasti mukamas hädässä olevia ihmisiä jotka tulevat tänne pommeja ja kuolemaa karkuun. Juho Eerola sitten kertoi tansalaistutkimuksesta jonka mukaan ainoastaan 3% Somaliasta tulleista tulevat turvallisuussyistä tänne, mutta Husu naama peruslukemilla väittää että kaikki somalit tulevat tänne vain ja ainoastaan turvallisuussyistä eivätkä rahan perässä.

Ja tietenkin on joillekin suvakeille aivan ok että köyhiltä ja duunareilta leikataan mutta humamuilta ei kuulemma ole varaa leikata enää yhtään. Tiesin että suvaitsevaisto on täysin pihalla, mutta että jaksavat puhua täyttä paskaa naama noin peruslukemilla, huhhuh pelottavaa.
 
Viimeksi muokattu:

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ministeri Mäntylä: Turvapaikanhakija maksaa 13 200 euroa vuodessa – OECD:n laskelmien kuva täysin toinen - Euroopan pakolaiskriisi - Politiikka - Helsingin Sanomat

Malliesimerkki median vääristelystä maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Ensin ministeri mäntylä puhuu turvapaikanhakijoiden vuosikustannuksista Suomessa ja sen jälkeen hs vetää tilaston kaikkien maahanmuuttajien nettovaikutuksista oecd -maissa. Iloisesti vedetään siis 17-vuotiaat irakilaiset bodarit ja saksalaiset insinöörit sekaisin kun aletaan puhumaan kustannuksista.

Hs:ssä oli myös toinen kolumni, otsikkona oli "pakolaisista toinen Nokia" tms. Ainoa asia mitä artikkelin jälkeen mietin, oli että miten härskiä tekstiä kuukausipalkalla saa kirjoittaa valtakunnalliseen mediaan. Irakilaiset ja somalit, joiden työllisyys on siellä 20% luokassa, on siis meidän korvaaja Nokian, entisen maailman suurimman teknologiayrityksen, tilalle. Huhhuh...
 
Älä ikinä aliarvioi visvojen halua vääristellä asioita. Se halu on nimittäin kyltymätön.

Kaikki omat aivot omistavat ihmiset tajuavat, että nuo irakilaiset ja somalit eivät todellakaan ole mikään ratkaisu tai edes lievä parannus siihen, että innovaatioita tapahtuisi. Jokainen omat aivot omaava tajuaa myös, että nuo kansallisuudet eivät työllisty tässäkään maassa kuin täysin satunnaisesti. Ja se ei todellakaan johdu tästä maasta ja tämän maan ilmapiiristä, että asia on niin.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Irakilaiset ja somalit, joiden työllisyys on siellä 20% luokassa, on siis meidän korvaaja Nokian, entisen maailman suurimman teknologiayrityksen, tilalle. Huhhuh...

Mutta tämä lukuhan ei johdu mitenkään siitä, että valkoihoinen työnjohtaja ei neekeriä palkkaa. Neekeri osaa käytännön hommat paremmin kuin se valkokaulus itse, mutta valkoinen päättää. Ja neekeriä en palkkaa, koska sehän on musta.
 
RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä

Mistä sitten johtuu, että muista maista tulleet "neekerit" työllistyy paremmin. Onko esimerkiksi Nigerialaiset vähemmän tummia kuin Irakilaiset.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta tämä lukuhan ei johdu mitenkään siitä, että valkoihoinen työnjohtaja ei neekeriä palkkaa. Neekeri osaa käytännön hommat paremmin kuin se valkokaulus itse, mutta valkoinen päättää. Ja neekeriä en palkkaa, koska sehän on musta.

On tullut vissiin otettua muutama punaviinilasi liikaa? Irakilaiset esimerkiksi ei taida juuri etnisyyden puolesta erottua esim. israelilaisista, ja muistaakseni esim. kenialaisilla oli aika kovat työllisyysprosentit suomessa, joten rasismista ei irakilaisten ja somaleiden surkeat työllisyysprosentit voi olla kiinni.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mutta tämä lukuhan ei johdu mitenkään siitä, että valkoihoinen työnjohtaja ei neekeriä palkkaa. Neekeri osaa käytännön hommat paremmin kuin se valkokaulus itse, mutta valkoinen päättää. Ja neekeriä en palkkaa, koska sehän on musta.

Tuo on kyllä ruskeinta paskaa mitä olen tällä palstalla ikinä lukenut.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yle: Turvapaikanhakijat herättivät kiukkua S-marketissa - näin vastaavat osuuskauppa ja vastaanottokeskus - Kotimaa - Ilta-Sanomat

"Yksittäistapaus" mainittu, ja vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja toteaa, että "niinhän ne kaljapäiset hörhötkin (sic!) etuilevat".

Onkohan Ylen ja muiden medioiden sisällä ilmennyt jotakin toimituksellisia linjaerimielisyyksiä, vai miksi sieniretkijuttujen sävy on tiettyjen maakuntatoimitusten uutisten osalta muuttunut?

Siis onko tosiaan niin, että tuolla kaupassa ei käy pääsääntöisesti kuin vko:n turvapaikanhakijoita ja sitten humalaisia kantiksia? Uutisen mukaan voisi niin päätellä.

Toisekseen tuosta utisesta voi hyvin päätellä, että nuo vko:n turvapaikanhakijat eivät hirveästi naisia jonossa kunnioita vaan alistavat niitä kauppajonossakin.
 
Voin hyvin kuvitella tuon jonotushärdellin, ensinnäkin itsellänikin oli vaikeuksia tottua takaisin Suomen jonotukseen lyhyen ulkomaankeikan jäljiltä, tuli törkeästi etuiltua esim. baaritiskillä, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin vihaisista katseista ja huomauttelusta, ja toisekseen eräs kenialainen sanoi samaa, että tänne tullessa meni muutama viikko tajuta, että jonotus voi oikeasti toimia paremmin kuin kilpaa rynniminen, koska kyseessä oli täysin uusi ja vieras asia.

Eivät ne ihmiset kusipäisyyttään etuile, vaan tietämättömyyttään. Hyvä että näitä uutisoidaan, voisivat siellä keskuksissa alkaa harjoittelemaan kielen ohella ihan näitä perusjuttuja jotka ovat tulijoille uusia.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko

Siis vain Suomessako tajutaan miten niinkin yksinkertainen asia kuin jonottaminentapahtuu?! Muualako siis ei tiedetä miksi ihminen odottaa toisen takana. Jo aikoihin eletty.

Ja tälläistä kavereista siis pitäisi ammentaa Suomen työ-tulevaisuutta kuten median propagandassa toitotetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös