Yleinen jäähallien bongausketju

  • 141 913
  • 376

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ja taas ylös!

Onnistuin toteuttamaan tähän ketjuun vuonna 2008 antamani lupauksen, jossa totesin käyväni Lempäälän jäähallissa "seuraavalla kaudella". Nytpä ovat kasassa kaikki tämänhetkiset Mestis-hallit. Ja hallipinna siis numeroltaan 32!

Olisin mieluusti ilmoittautunut fanibussiin, mutta JSC:n matkakuvioihin sopi paremmin reissu perjantain HCK-vieraspeliin. Hyvä niin, sillä paluumatka oli varmasti paljon mukavampi voitetun matsin jälkeen. Hallipinnan nappaaminen tästä lauantaipelistä kuitenkin kiinnosti sen verran, että päädyin lähtemään matkaan omalla autolla. Paluumatkan lumisateessa menivät uuden auton talviominaisuudetkin kunnon testiin, ikään kun lunta ei olisi tullut tupaan jo pelissäkin tarpeeksi.

Lempäälän keskustaajamasta ei tullut tehtyä sen kummempia havaintoja, sillä tie vei ennen peliä kunnon turistin tavoin Ideaparkiin. Ideaparkissa on ainakin kunnon levykauppa, missä asioiminen oli kaikenlaisen nettikaupan aikana miellyttävää. Halli löytyy helposti jonkunlaisen koulukeskuksen naapurista.

Odotukset hallista ennen matsia olivat jotakin navetan ja tehdashallin väliltä, sillä ennakkoon Masku Areenana tunnettavaa hallia ei juuri kukaan sivullekirjoittaneelle kehunut. Ei muuta kuin liput pihalla sijaitsevasta lippukioskista ja ovesta sisään.

Katsomoon mennessä halli osoittautuu kyllä melkoisen pieneksi, sillä istumapaikkoja on vain neljä riviä. Kulmissa on lisäksi seisomapaikkoja, joten kai tuonne muutama sata katsojaa oikein hyvin mahtuu. Vastakkaisella sivulla näyttää olevan jonkunlaisia edustustiloja ja onpa hallsisa saunatilatkin! Näkyvyys kentälle on katsomosta ihan hyvä. Ihan toimiva pikkuhalli kaiken kaikkiaan, mutta pieni toki Mestiksen muihin halleihin verrattuna. Kyllä siellä pelin mukavasti katsoi. Halli on myös ilmeisen kylmä.

Paikalla oli Tapolan myyntipiste, mutta miksi siitä ei saanut mustaamakkaraa?? Muuten kyllä palvelut olivat ihan riittävät tuolle reilulle parillesadalle katsojalle.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksei tämä voisi olla tuolla yleisellä puolella?

Toki tämä täällä on ollut kauemmin, mutta osanottajia löytyisi varmaan vähän enämpi "kaiken kansan" riveistä kuin vain täältä Mestis puolelta :)

Oma listani löytyy tästä postauksesta. Tällä hetkellä 37, ja vloppuna tulee yksi uusi :)
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Lauantai-iltapäivän ratoksi tuli tänään käytyä Naantalin Kuparivuoressa väijymässä VG-62 Naantali - SoPa Somero -kakkosdivarimatsi. Vajaassa kolmessa viikossa (18vrk) tuli siis nähtyä ottelu Suomen viideltä korkeimmalta sarjatasolta, kuten toisessa ketjussa kerroin.

Olin lähes varma, että olen aikoinani johonkin vastaavaan ketjuun kirjoittanut omat hallibongaukseni, mutta eipä sellaista viestiä vastaani tullut. Tämän innoittamana päätin sitten lähteä pienelle aikamatkalle ja oikeasti muistella eri halleja sekä niissä näkemiäni otteluita. Olen jokaisen hallin kohdalle lisäksi lisännyt ottelun, jonka olen takuuvarmasti nähnyt. Joissakin halleissa (ainakin Turkuhalli, Äijänsuo) olen takuuvarmasti nähnyt otteluita aiemminkin, mutta kun ei muista eikä mitään todistusaineistoakaan ole tallella, niin enpä niitä ole listannut. Ainoastaan Kupittaan wanhasta hallista mulla ei ole tarkkaa päivämäärää eikä edes kautta tiedossani.

Rich (BB code):
Suomi:
01. *1984-1987 - Kupittaa (wanha), Turku
02. 24.03.1991 - Turkuhalli (Typhoon, Elysée Arena, HK Areena), Turku
03. 10.12.1994 - Nordenskiöldinkadun Jäähalli, Helsinki
04. 10.03.1999 - Tapiola Areena (Länsiauto Areena), Espoo
05. 09.10.2001 - Isomäki, Pori
06. 11.10.2001 - Hakametsä, Tampere
07. 10.01.2004 - Äijänsuo, Rauma
08. 22.03.2005 - Rinkelinmäki, Hämeenlinna
09. 26.09.2006 - Hippos, Jyväskylä
10. 01.04.2008 - Kupittaa (uusi) (Marli Areena), Turku
11. 13.09.2013 - Forssan Jäähalli, Forssa
12. 27.09.2013 - Laitilan Jäähalli (Kukko Areena), Laitila
13. 28.09.2013 - Kuparivuori (uusi) (Aurinkoareena), Naantali
14. 20.11.2014 - Helsinki Areena (Hartwall Arena), Helsinki

Ulkomaat:
01. 08.11.2001 - Stockholm Globe Arena, Tukholma, SWE
02. 25.04.2004 - Broward County Civic Arena (Office Depot Center), Sunrise, USA
03. 21.10.2011 - Bern Arena (PostFinance Arena), Bern, SUI
04. 25.08.2012 - Patinoire Saint-Léonard (BCF Arena), Fribourg, SUI

Ensimmäiset takuuvarmat otteluni tuloksineen kyseisissä halleissa:

Rich (BB code):
*1984-1985 TuTo Turku       - ???                                           - I Divisioona
*1985-1986 Elämäni ensimmäinen jääkiekko-ottelu livenä isäni ja setäni seurassa.
*1986-1987 Ainoa varma muistikuvani on se, että Seppo Suoraniemi pelasi kotijoukkueen riveissä.

24.03.1991 TPS Turku        - KalPa Kuopio         7-2 (2-0,3-1,2-1)        - SM-liiga Playoffs
10.12.1994 Jokerit Helsinki - TuTo Turku           6-2 (2-0,0-1,4-1)        - SM-liiga
10.03.1999 Blues Espoo      - TPS Turku            3-0 (2-0,1-0,0-0)        - SM-liiga
09.10.2001 Ässät Pori       - TPS Turku            2-9 (1-5,0-3,1-1)        - SM-liiga
11.10.2001 Ilves Tampere    - TPS Turku            2-1 (0-1,0-0,2-0)        - SM-liiga
10.01.2004 Lukko Rauma      - TPS Turku            4-1 (1-0,2-1,1-0)        - SM-liiga
22.03.2005 HPK Hämeenlinna  - TPS Turku            4-1 (0-0,1-0,3-1)        - SM-liiga Playoffs
26.09.2006 JYP Jyväskylä    - TPS Turku            6-2 (3-0,3-0,0-2)        - SM-liiga
01.04.2008 TuTo Turku       - Hokki Kajaani        1-3 (0-0,0-1,1-2)        - Mestis Playoffs
13.09.2013 FPS Forssa       - HCS Eurajoki         6-4 (1-0,2-3,3-1)        - Suomi-Sarja
27.09.2013 LaJy Laitila     - KK-V Kokemäki        6-7 (2-1,2-5,2-1)        - III Divisioona
28.09.2013 VG-62 Naantali   - SoPa Somero          6-1 (3-1,2-0,1-0)        - II Divisioona
20.11.2014 Jokerit Helsinki - SKA Pietari          3-1 (1-0,2-0,0-1)        - KHL

08.11.2001 Team Finland     - Team Russia          4-2 (2-1,1-0,1-1)        - EHT
25.04.2004 Florida Panthers - Toronto Maple Leafs  4-0 (1-0,0-0,3-0)        - NHL
21.10.2011 SC Bern          - ZSC Lions Zürich     1-2 (0-0,1-0,0-1,0-1) JA - NLA
25.08.2012 HCFG Fribourg    - TPS Turku            2-1 (0-1,0-0,1-0,1-0) JA - European Trophy
 
Viimeksi muokattu:

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ylös!

Kai tätä touhua vielä joku muukin harrastaa, kuin minä. Muutama uusi bongaus listaan.

Kalevankankaan jäähalli, Mikkeli ("muutama" Mestiksen ottelu viime vuosien varrella)
Hippos, Jyväskylä (JYPin pelejä muutama kaudessa)
Helsingin jäähalli (Jokerit-TPS kaudella 1993-94)
Hartwall Areena (Jokerit-Blues syksyllä -03, ÄrräCupia pari kertaa ja viimeisimpänä Karjala-turnauksen pelejä)
Wanha ja uusi Kupittaan jäähalli, Turku (eeppinen 5. finaali TuTo-Jukurit keväällä -01 ja lähes 10 vuotta myöhemmin TUTO Hockey-SaPKo)

Kisapuisto, Lappeenranta (joitakin SaiPan otteluita)
Lahden jäähalli (Pelicans-HIFK keväällä -02 ja Pelicans-Jokerit syksyllä -04)
Niiralan jäähalli, Kuopio (KalPa-Tappara kaudella 1993-94, myöhemmin uudessa asussaan liigan tasonmittauspeleissä ja satunnaisissa KalPan kotimatseissa)
Mehtimäki, Joensuu (Mestiksen karsintasarjaa Jokipojat-Diskos keväällä -03, useita ryyppyreis... vieraspelimatkoja Jokipon Mestis-kausina)
Rantasalmen jäähalli (Hallin avajaisottelu Ässät-Jukurit syksyllä -03)

Kouvolan jäähalli (KooKoo-Jukurit muutaman kerran)
nyk. Barona Areena, Espoo (Blues-JYP syksyllä -04)
Järvenpään jäähalli (Haukat-Jukurit syksyllä -05 ja myöhemmin keväällä samalla kaudella)
Pieksämäen jäähalli (harjoituspeli JYP-HPK syksyllä -04)
Kangasniemen jäähalli (harjoituspeli JYP-HIFK syksyllä -04)

Vaasa Areena (keväällä -08 puolivälierä Sport-Jukurit)
Kajaanin jäähalli (Kevään -08 ratkaiseva välierä)
Talvisalon jäähalli, Savonlinna ("joitakin" SaPKon pelejä viime kausina)
Versowood Arena, Heinola (Pari Jukureiden vieraspeliä)
Keravan jäähalli (Loppukesästä 2006 jossain harjoitusturnauksessa)

Valtti Areena (Pari Jukureiden vieraspeliä ja sattumalta eksytty jopa K-Vantaan ja SaPKon matsiin)
Varuboden Arena, Kirkkonummi (Pylväiden välistä väijytty yksi Jukureiden vieraspeli)
Kotkan jäähalli (Jukureiden loistava 0-1-rankkaritappio todistettu omin silmin)
Varkauden (uusi) jäähalli (joku harjoitushöntsä Jokerit-HV 71 syksyllä 2008)
Imatran jäähalli, Näreharju (Ketterä-RoKi Mestis-karsinnassa keväällä 2009)

Patria Areena (HPK-Ässät 23.1.2010)
Savitaipaleen jäähalli (SaiPa-Jukurit -harjoitusottelu jokunen vuosi sitten.)
Hakametsän jäähalli (Ilves-Sport 23.3.2012)
Leppävirran jäähalli (Jukurit-Sport 16.8.2012)
Äijänsuon jäähalli (Lukko-HIFK 19.10.2012)

Isomäen jäähalli (Ässät-Ilves 20.10.2012)

Uusia:

Masku Areena, Lempäälä (LeKi-Jukurit viime keväänä)
Laaksolahden jäähalli, Espoo (Blues Akatemia - Jukurit, Nuorten Mestis)
Arena Riga (Dinamo Riga - Atlant, KHL)
Imatra Spa Areena (Ketterä-Oilers, Suomi-sarja)

Laaksolahden jäähallista sai hieman erikoisemman bongauksen, kiitos Espoossa nykyään asuvan kaverin houkuttelun. Kun Karjala-turnaus oli jäänyt osaltani vain Suomi-Tsekki -otteluun, oli A-nuorten matsi ihan hyvä vaihtoehto. Tie vei Laaksolahteen, mistä löytyi varsin kelpoinen halli Nuorten Mestikseen - tuolla nimellä kai se nyt kulkee, vaikka itse puhunkin sujuvasti vielä A-nuorten 1. divisioonasta. Muutama penkkirivi ja viihtyisä kahvio, jonka seinällä ollut palkintokaappi oli melkoisen täynnä. Espoolaisella juniorikiekolla näyttäisi menevän kyllä varsin hyvin.

Arena Riga on sitten ensimmäinen ihan ulkomailla tehty bongaus. Tähän mennessä valtakunnan rajojen ulkopuolinen penkkiurheilu oli rajoittunut jalkapalloon, mutta KHL kiinnosti sarjana sen verran, että tie vei Riikaan. Hintataso oli edullinen, mutta toisaalta missäpä nyt Suomea kalliimpaa oikein olisi. Liput matsiin järjestyivät helposti seuran toimistolta sähköpostitse. Hintaa hyville paikoille tuli noin 26 euroa. Ennakkovarausta ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä yleisöä noin 11000-paikkaiselle areenalle vaivautui vain noin 6000. Tämä oli kyllä pettymys, vaikka vastustaja Atlant ei sieltä mediaseksikkiäimmästä päästä ehkä ollutkaan. Tunnelma oli kuitenkin loistava, vaikka Dinamo ottelun hävisikin. Täydessä hallissa meininki varmasti on aikamoinen. Palvelut olivat tottakai varsin hyvät, mutta jonot olivat melkoiset. Erätauolla ehti juuri ja juuri käydä vessassa ja ostaa tuopin olutta. Fanituotteet olivat suomalaisittain halpoja, joten matkamuistoksi lähti pipo ja kaulahuivi. Riika oli viikonloppureissun perusteella oikein sopiva äijäreissun kohde, joten luulisi jokerifaneilla olevan edessä hyvä vierasmatka ensi kaudella..

Imatran jäähallilla on nähtävästi ihan sponsorinimikin. Kontrasti muutaman vuoden takaiseen visiittiin oli melkoinen, sillä halli on täysin uusi ja ottelukin oli Mestis-karsinnan sijaan Suomi-sarjan alkusarjaa. Yleisöä oli paikalla kuitenkin mukavasti 341, joten jonkunlaista tunnelmaakin halliin syntyi kolmannessa erässä, kun Ketterä ottelun edukseen käänsi. Hyvät hallieväät, bonusta erityisesti makkarasta. Katsomoita on siis vain toisella puolella kaukaloa, mutta vastineeksi paikalta löytyi oikein viihtyisä baari. Oluttakin sai. Ehdoton plussa tälle uudelle pikkuhallille, mutta eihän siinä sitä samaa vanhan ajan tunnelmaa ole.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Päivitys – 50 hallipistettä kasassa!

Jaa, näin se aika näköjään vierähtää. Aikoinaan taisin olla kohtuullisen aktiivinen tässä ketjussa, kun se vielä Mestis-alueellakin oli. Marraskuussa 2006 oli näemmä 41 hallipinnaa kasassa tämän listan mukaan. Toisaalta olihan siinä sitten jo jonkinlainen tavoite täyttynyt, kun kaikki silloiset Liiga- ja Mestis-hallit oli nähty.

RoKi ja Titaanit jäivät valitettavasti Mestis-visiiteillään näkemättä kotihalleissaan, mutta nyt ollaan jälleen siinä tilanteessa, että kaikki tämänhetkiset Liiga- ja Mestis-hallit on bongattuina. Viime lauantaina tuli siis käytyä Keravalla katsomassa HCK-Jokipojat.

Odotukset Keravan hallia kohtaan olivat aika matalalla, mutta kokemus oli yllättävänkin positiivinen, eikä vain siksi, että Jokipojat ottelun hieman yllättäen voitti. Toki Keravan halli oli vähän kolkko ja kylmä, mutta kuitenkin ottelutapahtumaan oli selvästi yritetty satsata. Jonkinlainen pystybaarikin oli kaukalon toiseen päätyyn viritelty, mistä olisi halutessaan voinut seurata matsia tuopin kera. Jäi kuitenkin nyt tämä mahdollisuus testaamatta, kun omalla autolla olin liikenteessä.

Vuonna 2007 Mestikseen nousseen Lempäälän Kisan hallissa on sentään tullut nähtyä Jokipoikien matsi ainakin kahdesti eli siitä tulee myös yksi uusi Mestis-pinna tuohon edelliseen päivitykseeni verrattuna.

Alempien sarjojen joukkueiden halleista viime vuosien ainoa uusi bongaus taitaa olla Polvijärvi, missä kävin toissa talvena katsomassa Savo-Karjalan 3. divarin silloisen kärkiottelun PoU-Hurtat.

Pohjois-Karjalan halleista ainoa bongaamaton on sitten enää Eno. Olen kyllä hallissa käynyt sisällä, mutta sitähän ei lasketa, jos ei näe peliä. Joensuun kaupunki (Enon kunta liitettiin Joensuuhun vuoden 2009 alussa) on lisäksi tainnut uhata sulkea koko hallin, joten Eno Jetsin kolmosdivaripelissä pitäisi ehkä aika pian käydä, jos tämän hallin haluaa vielä bongata. Lisäksi toki Lieksan halli on sitten minun bongaukseni uudistettu aivan täysin. Vanhasta ei tainnut jäädä jäljelle juuri muuta kuin pohjalaatta, joten ehkä senkin voisi laskea jo uudeksi bongaukseksi, jos joskus taas Hurttien kotipelissä kävisi?

Ulkomailta on sitten sentään tullut muutama uusi bongaus, eksoottisimpana varmaankin Minsk-Arena, jossa tuli pari vuotta sitten nähtyä jopa kolme KHL-matsia samalla reissulla. Se on myös ollut samalla ehkäpä hienoin ja tunnelmaltaan paras paikka, missä tätä lajia on saanut seurata.

Suomi (44)
Espoo, Länsi-Auto Areena
Espoo, Matinkylä
Forssa, Jäähalli
Heinola, Jäähalli
Helsinki, Hartwall Areena
Helsinki, Nordenskiöldinkatu
Hyvinkää, Jäähalli
Hämeenlinna, Rinkelinmäki
Joensuu, Mehtimäki
Joensuu, Mehtimäen harjoitusjäähalli
Jyväskylä, Hippos
Järvenpää, Jäähalli
Kajaani, Jäähalli
Kerava, Jäähalli
Kirkkonummi, Varuboden Areena
Kitee, Hutsinkaari
Kokkola, Jäähalli
Kontiolahti, Jäähalli
Kouvola, Jäähalli
Kuopio, Niirala
Lahti, Jäähalli
Lappeenranta, Kisapuisto
Lempäälä, Jäähalli
Lieksa, Jäähalli
Lohja, Jäähalli
Mikkeli, Jäähalli
Nurmes, Jäähalli
Oulu, Raksila
Outokumpu, Jäähalli
Polvijärvi, Jäähalli
Pori, Isomäki
Rauma, Äijänsuo
Salo, Jäähalli
Savitaipale, Jäähalli
Savonlinna, Talvisalo
Seinäjoki, Jäähalli 2
Tampere, Hakametsä
Tampere, Hakametsä 2
Turku, Elysee Areena
Turku, Kupittaa
Turku, Kupittaan Monitoimihalli
Vaasa, Vaasa Arena
Vantaa, Tikkurilan Valtti Areena
Varkaus, Kämäri

Ulkomaat (7)
Arena Mytištši, Mytištši (Venäjä)
Coop Norrbotten Arena, Luleå (Ruotsi)
Minsk-Arena, Minsk (Valko-Venäjä)
Sokolniki-urheilupalatsi, Moskova (Venäjä)
Steel Aréna, Košice (Slovakia)
TsSKA-jääurheilupalatsi, Moskova (Venäjä)
Zimný štadión Vladimíra Dzurillu, Bratislava (Slovakia)

Eli 51 pinnaa on sitten kasassa. \o/

EDIT: Niin, viime huhtikuussa kävin tosiaan Slovakiassa katsomassa maan Extraligan finaalipelin Košicessa. Miten olikin koko ajan sellainen fiilis, että jotain saattoi unohtua, eli tässähän se 50. pinna sitten oli jo tullut mulle eikä vasta Keravalta...
 
Viimeksi muokattu:

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Päivitystä, kun kerran editoida ei voi...

Kotimaa;
01. Barona Areena, Espoo
02. Helsingin Jäähalli
03. LG Garden(?), Helsinki (Helsingin jäähallin harjoitushalli)
04. Ritari Areena, Hämeenlinna
05. Hakametsän Jäähalli, Tampere
06. Hartwall Areena, Helsinki
07. Synergia Areena, Jyväskylä
08. Niiralan Monttu, Kuopio
09. Oulun Energia Areena, Oulu
10. Kivikylän Areena, Rauma
11. Isku Areena, Lahti
12. Kisapuiston Jäähalli, Lappeenranta
13. HK Areena, Turku
14. Isomäen Jäähalli, Pori
15. Valtti Areena, Vantaa, Tikkurila
16. Valtti Areena harjoitushalli, Vantaa, Tikkurila
17. Nivalan Jäähalli
18. Tiivi Areena, Haapajärvi
19. Haapaveden Jäähalli
20. Myyrmäen Jäähalli I, Vantaa
21. Myyrmäen Jäähalli II, Vantaa
22. Kotkan Jäähalli
23. Längelmäen Jäähalli
24. Pirkkolan Jäähalli, Helsinki
25. Hyrylän Jäähalli (se uudempi kaiketi), Tuusula
26. Ylivieskan Jäähalli
27. Reebok Areena, Espoo, Leppävaara
28. Hernesaari, Helsinki
29. Linnanmaan Jäähalli, Oulu
30. Raahen Jäähalli
31. Salmisaari, Helsinki
32. Paloheinä, Helsinki
33. Red Devil Areena, Helsinki, Malmi
34. Klaukkalan Jäähalli
35. Vuosaari, Helsinki
36. Konala, Helsinki
37. Matinkylän Jäähalli II, Espoo
38. Kellokosken jäähalli

Ulkomaat;
01. Madison Square Garden, New York, USA
02. Prudential Center, New Jersey, USA
03. Prudential Center Practice Rink, New Jersey, USA
04. o2 Arena, Berlin, Saksa
05. Ice Palace, St. Petersburg, Venäjä
06. Saku Suurhall Arena, Tallinna, Viro
07. BB&T Center, Sunrise, Florida, USA
08. Nuremberg Arena, Nürnberg, Saksa
09. Dubai Ice Rink, Dubai, UAE

Ja epämääräiseksi jää American Airlines Arena, Miami, Florida, USA. Kun en ole varma voidaanko siellä pelata myös lätkää vaiko ei? Korista tuli vain siellä käytyä kattomassa...

Vahva epäilys vielä on, että parit kotimaiset hallit puuttuvat...
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kotimaa
Espoo, Länsi-Auto Areena
Helsinki, Hartwall Areena
Helsinki, Nordenskiöldinkatu
Kouvola, Jäähalli
Kuopio, Niirala
Lahti, Jäähalli
Lappeenranta, Kisapuisto
Pori, Isomäki
Tampere, Hakametsä
Turku, Kupittaa
Savonlinna, Talvisalo


Ulkomaat
Moskova, Luzhniki, Malaja arena
Moskova, Luzhniki, Bolshaja arena
Jönköping, Rosenlundshallen (HV-71)
Södertälje, Scaniarinken
Tukholma, Globen
Lidingö, Dalenhallen
Göteborg, Scandinavium
Oslo, Jordal Amfi (Vålerenga)
Oslo, Askerhallen (Frisk-Asker Tigers)

Aika vähän loppujen lopuksi.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei näitä nyt hirveästi ole, etenkään ulkomailla. Laitoin ehdoksi, että olen nähnyt kyseisessä hallissa vähitään yhden pelin. Ainakin Globen ja Kouvolan jäähalli ovat sellaisia, missä olen käynyt urheiluun liittymättömistä syistä. Tai Kouvolassa tavallaan... 2013 kesänä Sudet-HIFK-matsin vieraskatsomon vessat oli järkätty hallin puolelta.

Olin myös liian laiska selvittämään hallien viralliset nimet.

Helsingin jäähalli
Helsingin jäähallin harjoitushalli
Pirkkolan jäähalli 1, Helsinki
Hartwall Areena
Hartwall Areenan harjoitushalli
Barona-Areena, Espoo
Matinkylän jäähalli, Espoo
Hakametsän jäähalli, Tampere
HK-Areena, Turku
Hämeenlinnan jäähalli
Lahden jäähalli
Äijänsuon jäähalli, Rauma
Isomäen jäähalli, Pori
Jyväskylän jäähalli
Kuopion jäähalli
Lappeenrannan jäähalli
TIkkurilan jäähalli, Vantaa
Kauniaisten jäähalli
Järvenpään jäähalli
Lapuan jäähalli
Seinäjoen jäähalli (2? se missä pelejä pääasiassa pelataan)
Imatran jäähalli
Salon jäähalli
Forssan jäähalli
Lohjan jäähalli

Ulkomaat:
Luulaja (Luleå HF:n halli)
Malmö Arena
Malmö Isstadion

E: Tikkurila, Kauniainen ja Järvenpää unohtuivat. Ja Imatrakin. Tiedä mitä muuta
 
Viimeksi muokattu:

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Hallit joissa nähnyt sarjapelin:

Turkuhalli, Turku
Kupittaa (uusi), Turku
Kupittaa (vanha), Turku (TuTo-Reipas SM-karsinta, muutama Tuton peli sen jälkeen, Tepsin a-junnujen pelejä, K-67 - TarU II divaria ja Tepsin naisten SM-Liiga matseja)
Varissuon jäähalli, Turku (Tuto-A - TPS-A ja TPS-N - Lluja-N)
Impivaaran jäähalli, Turku (pari TPS:n B-junnujen finaalia)
Helsingin jäähalli
Hartwall Areena, Helsinki
Hakametsä, Tampere
Äijänsuo Areena, Rauma
Isomäki, Pori
Rinkelinmäki, Hämeenlinna
Barona-arena, Espoo
Raksila, Oulu
Hippos, Jyväskylä
Lahden Jäähalli
Kisapuisto, Lappeenranta
Niirala, Kuopio
Naantalin jäähalli (VG-62 - Warkis) TPS F05 junioreiden peli
Hakametsä 2, Tampere
Vaasa-arena, Vaasa
Medibank Icehouse, Melbourne Australia
The Rink Ice Arena, Bangkok Thaimaa
Hämeenlinna harjoitushalli Rinkelinmäen vieressä, joku junnujen peli oli käynnissä

Harjoituspelejä:

Raision jäähalli
Paimion jäähalli
Tarvasjoen jäähalli
Kokemäen jäähalli
Loimaan jäähalli
Kalevankangas, Mikkeli
Maarianhaminan jäähalli
Linnahall, Tallinna (Viron maajoukkue - TPS)


Halleja joissa vain käynyt:

Ice ArenA, Adelaide Adrenalinen kotikenttä (käynyt luistelemassa)
Forssan jäähalli
Uudenkaupungin jäähalli (pelaamassa jääkiekkoa)
Raision vanha jäähalli (pelaamassa jääkiekkoa)

35 hallissa olen käynyt ja 23 nähnyt sarjaottelun, 8 harjoitusottelun.
 

Maanmittari

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KPK, asuinpaikkasympatiat VG-62
Vedetääs ulkomuistista ilman mitään vuosijärjestystä:

Liiga:
1. Hartwall-Areena, Helsinki
2. Nordelskiöld, Helsinki
3. Barona-Areena, Espoo
4. Isku-Areena, Lahti
5. Rinkelinmäki, Hämeenlinna
6. Kisapuisto, Lappeenranta
7. Äijänsuo, Rauma
8. Isomäki, Pori
9. HK-Areena, Turku
10. Hakametsä, Tampere
11. Synergia, Jyväskylä
12. Niiralanmonttu, Kuopio
13. Vaasa-Areena, Vaasa
14. Raksila, Oulu

Mestis:
15. Kouvola
16. Tikkurila Valtti-Areena
17. Kupittaa
18. Heinola
19. Mikkeli
20. Kerava

Suomi-sarja:
21. Kaarina
22. Tuusula
23. Hakametsä 2

Divarit:
22. Naantali
23. Paimio
24. Raisio
25. Impivaara
26. Kauniainen
27. Järvenpää
28. Kellokoski
29. Mäntsälä
30. Malmi
31. Hyvinkää
32. Riihimäki
33. Tesoma
34. Ylöjärvi
35. Mänttä
36. Orivesi
37. Nummela

Nuoret:
38. Nordelskiöldin harjoitushalli
 

Kipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
-Raksila (satoja kertoja)
-Haukiputaan jäähalli
-Oulunsalon jäähalli

-Madison Square Garden
-Nassau Coliseum
-Barclays Center
-Prudential Center
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Näissä on käyty katsomassa sarja-, harjoitus- tai maaotteluita:

- Espoo, Länsiauto
- Espoo, Matinkylä
- Helsinki, DDR
- Helsinki, Hartwall
- Helsinki, Pirkkola
- Hämeenlinna
- Jyväskylä
- Kouvola
- Kuopio
- Lahti
- Lappeenranta
- Lempäälä
- Oulu
- Pirkkala
- Pori
- Rauma
- Tampere, Hakametsä
- Tampere, Hakametsä 2
- Tampere, Tesoma (tosin vain rullakiekkoa)
- Turku
- Vierumäki
- Vantaa, Myyrmäki
- Vantaa, Tikkurila

Yhteensä 23.

Sellainen fiilis on että johonkin olen tehnyt päivitetyn listan, mutta eipä ollut tämä ketju. Sitten vuoden 2005 uusia bongauksia on ainakin:

Bank Atlantic Center (nyk. BB&T Center)
Staples Center
Valkeakoski
Zimni Stadion Eden, Praha

Staples Centeriin tuli mentyä sisään jostain VIP-ovesta, josta ensin suunnattiin pukukoppikäytävälle tms. käytävätiloihin (missä oli pelaajia venyttelemässä) ja lopulta jäälle. Tämä kaikki alta tuntia ennen ottelun alkua.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Tampere
Hakametsä
Hakametsä 2 & 3
Kaukajärvi, sentteri (kokonaisuudessaan)
Hervanta
Tesoma 1 &2
Nokia
Ylöjärvi
Kangasala
Pirkkala
Lempäälä
Parkano
Vammala
Forssa
Forssa kupla
Huittinen
Turku:
Varissuo
Kupittaa
Kupittaa vanha
Vantaa, Myyrmäki
Kerava
Jämsä
Jääli
Kankaanpää
Kouvola
Kotka
Seinäjoki
Espoo:
Leppävaara
Matinkylä
Kirkkonummi
Salo
Lohja
Valkeakoski
Laitila
Kokemäki
Hämeenkyrö
Tikkakoski

+kaikki liigahallit ja Hartwall
Kalix
Hampuri
Tukholma, Globen

Muutama mitä muistin alkuunsa.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Pori:
1.Isomäki
2.Astora
3.HH
Tampere:
4-6 Haka 1,2,3
7. Sentteri
8. Hervanta
9.Tesoma
10. Nokia
11. Ylöjärvi
12. Pirkkala
13. Sastamala
14. Harjavalta
15 Huittinen
16. Hämeenkyrö
17. Parkano
18. Kankaanpää
19. Panelia
20. Säkylä
21. Laitila
22. Uusikaupunki
23 - 26 Rauma Äijänsuo 1,2, Vermuntila sekä Lähdepelto
27. Eurajoki
28. Luvia
29. Merikarvia
30- 31 Vaasa 1,2
32. Kuortane
33. Seinäjoki
34. Lapua
35.Kokemäki
36. Lohja, Kisakallio
37. Salo
38. Loimaa
39. Raisio
40. Naantali
41 - 45 Turku HK, Kupittaa 1 sekä 2, Varissuo, Impivaara
46. Kaarina
47. Jyväskylä Synergia
48 - 49 Hämeenlinna + HH
50.- 59 Helsinki Harwall, Nordis+HH, Hernesaari 1-2, Malmi, Myllypuro, Pirkkola 1-2, Paloheinä, 1-2,Salmisaari
60-61 Vantaa Myyrmäki, Tikkurila
61- 63 Espoo Barona, Matinkylä 1-2, Espoonlahti
64-65 Forssa 1-2
66. Vierumäki 1-2
67. Hyvinkää jompikumpi, mutta ei muista
68. Joensuu Mehtimäki
69. Kerava 1
70. Kannonkoski
71. Lahti
72. Lappeenranta Kisapuisto
73-74 Oulu Energia sekä Raksila hh
75. Savonlinna

Ja vielä ulkomailta

76. Maarianhamina
77. Örnsköldsvik
78. Köln
79. Globen
80. Uumaja




20 hallia vielä ja 100 rikki. Täytyy skarpata ja käydä esimerkiksi Kuopiossa joskus katsomassa joku peli. En oikein ollut tiedostanut ennen tän listan tekoa, että en ole siellä milloinkaan käynyt ja toinen tuleva Liigan joukkue ansaitsee jossain vaiheessa käynnin paikanpäällä eli Kouvola.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Päivitystä, kun kerran editoida ei voi... osa xyz.

Kotimaa;
01. Barona Areena, Espoo
02. Helsingin Jäähalli
03. LG Garden(?), Helsinki (Helsingin jäähallin harjoitushalli)
04. Ritari Areena, Hämeenlinna
05. Hakametsän Jäähalli, Tampere
06. Hartwall Areena, Helsinki
07. Synergia Areena, Jyväskylä
08. Niiralan Monttu, Kuopio
09. Oulun Energia Areena, Oulu
10. Kivikylän Areena, Rauma
11. Isku Areena, Lahti
12. Kisapuiston Jäähalli, Lappeenranta
13. HK Areena, Turku
14. Isomäen Jäähalli, Pori
15. Valtti Areena, Vantaa, Tikkurila
16. Valtti Areena harjoitushalli, Vantaa, Tikkurila
17. Nivalan Jäähalli
18. Tiivi Areena, Haapajärvi
19. Haapaveden Jäähalli
20. Myyrmäen Jäähalli I, Vantaa
21. Myyrmäen Jäähalli II, Vantaa
22. Kotkan Jäähalli
23. Längelmäen Jäähalli
24. Pirkkolan Jäähalli, Helsinki
25. Hyrylän Jäähalli (se uudempi kaiketi), Tuusula
26. Ylivieskan Jäähalli
27. Reebok Areena, Espoo, Leppävaara
28. Hernesaari, Helsinki
29. Linnanmaan Jäähalli, Oulu
30. Raahen Jäähalli
31. Salmisaari, Helsinki
32. Paloheinä, Helsinki
33. Red Devil Areena, Helsinki, Malmi
34. Klaukkalan Jäähalli
35. Vuosaari, Helsinki
36. Konala, Helsinki
37. Matinkylän Jäähalli II, Espoo
38. Kellokosken jäähalli
39. Hyvinkään jäähalli

Ulkomaat;
01. Madison Square Garden, New York, USA
02. Prudential Center, New Jersey, USA
03. Prudential Center Practice Rink, New Jersey, USA
04. o2 Arena, Berlin, Saksa
05. Ice Palace, St. Petersburg, Venäjä
06. Saku Suurhall Arena, Tallinna, Viro
07. BB&T Center, Sunrise, Florida, USA
08. Nuremberg Arena, Nürnberg, Saksa
09. Dubai Ice Rink, Dubai, UAE

Ja epämääräiseksi jää American Airlines Arena, Miami, Florida, USA. Kun en ole varma voidaanko siellä pelata myös lätkää vaiko ei? Korista tuli vain siellä käytyä kattomassa...

Vahva epäilys vielä(kin) on, että parit kotimaiset hallit puuttuvat...
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja epämääräiseksi jää American Airlines Arena, Miami, Florida, USA. Kun en ole varma voidaanko siellä pelata myös lätkää vaiko ei? Korista tuli vain siellä käytyä kattomassa...

Koodiin kuuluu siis se, että on katsonut bongaamassaan hallissa kokonaisen lätkäpelin. Koripalloja ja messukäyntejä tms. ei lasketa. Vieläpä niin, että on ollut katsojana - ei pelaajana, valmentajana, toimitsijana tms.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Koodiin kuuluu siis se, että on katsonut bongaamassaan hallissa kokonaisen lätkäpelin. Koripalloja ja messukäyntejä tms. ei lasketa. Vieläpä niin, että on ollut katsojana - ei pelaajana, valmentajana, toimitsijana tms.
Siis saa bongauksen, jos ajelee katsomaan lapsensa peliä Hyvinkäälle, mutta jos on valmentajana, niin ei saa. Vastustan ja kapinoin!
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mä lasken vaan kaikki hallit missä olen käynyt... Helpompaa itselle :)

Tuosta "koodista" en ollut kuullutkaan, ainakaan topicin eka viestissä ei asiasta taidettu mainita... Noh, enihau. Vastustan koodistoa! :D
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Lukee siellä ihan alkupuolella ketjua kyllä. Minä, D-mies, Katsoja, Zeitgeist jne. tämä aikanaan tässä muodossaan aloitettiin Diskoksen keskustelupalstalla (RIP), ja sieltä tämä ketju on tänne tullut.

Idea on siis nimenomaan se, että on pitänyt mennä varta vasten _katsomaan_ jääkiekko-ottelu siihen jäähalliin (ja kokonainen sellainen). Se, että tönötät siellä toimitsijana tai valmentajana tai pelaajana kerryttää kyllä jäähalleja, muttei ole vertailukelpoinen. Sillä tavoin toki halleja kertyy. Kuten huomaat, ketju on vanha ja saitin "faneilta faneille"-idean mukainen oikein puhtaimmillaan. Ei "pelaajilta pelaajille".
 

Koge

Jäsen
Laitetaan nyt oma lyhyt, mutta koodin mukainen lista:

Helsingin jäähalli
Hartwall-areena, Helsinki
Kisapuiston jäähalli, Lappeenranta
O2 World, Berliini
Madison Square Garden; New York, NY
Nassau Veterans Memorial Coliseum; Hempstead, NY
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Oma lyhyt ja ytimekäs lista:

Kotimaa:

Helsinki, DDR
Helsinki, DDR 2
Helsinki, Hartwall Arena
Hämeenlinna, Ritari Areena
Iisalmi
Imatra, Näreharju
Imatra, Spa Areena
Joensuu, Mehtimäki
Kotka, Ilona Areena
Kouvola, Sumulaakso
Kuopio, Niiralan monttu
Lahti, Isku Areena
Lappeenranta, Kisapuisto
Lappeenranta, Kisapuisto 2
Lappeenranta, UK-areena
Mikkeli, Kalevankangas
Oulu, Raksila
Porvoo, Kokonniemi
Savonlinna, Talvisalo
Tampere, Hakametsä
Tuusula, se pienempi halli jossa Bewe TuusKi pelaa
Varkaus
Ylivieska

Ulkomailta:

Iso-Britannia, Manchester Altrincham Ice Dome
Venäjä, Pietarin Jubileini (Vuoden 2000 mm-kisat)
Venäjä, Pietarin jääpalatsi
Saksa, Kölnin Lanxess Arena
 

Mufloni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kotimaa:
1) Hartwall Arena, Helsinki
2) Barona Areena, Espoo
3) Hakametsän jäähalli, Tampere
4) Ritari-areena, Hämeenlinna
5) Lumon-areena, Kouvola
6) Isku Areena, Lahti
7) Helsingin jäähalli
8) Synergia-areena, Jyväskylä
9) Kisapuiston jäähalli, Lappeenranta
10) Data Group Areena, Kuopio
11) Gatorade Center, Turku
12) Keravan jäähalli
13) Valtti-areena, Vantaa
14) Marli Areena, Turku
15) Talvisalon jäähalli, Savonlinna
16) Versowood Areena, Heinola
17) Imatran Spa Areena
18) Hyvinkään jäähalli
19) Järvenpään jäähalli
20) Joensuun harjoitusjäähalli

Ulkomaat:
1) O2 World, Berliini
2) Jordal Amfi, Oslo
 
Viimeksi muokattu:

Kiakonsyöjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Onssimouhot
1.Hakametsä (Tampere)
2. Hakametsä II (Tampere)
3.Hakametsä III (Tampere)
4.Masku Areena (Lempäälä)
5.PHPOY Arena (Ruovesi)
6.Mäntän jäähalli (Mänttä)
7.HK-Areena (Turku)
8.Hartwall Arena (Helsinki)
9.Ritari-areena (Hämeenlinna)
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Jäälihalli, Kiiminki
2. Raksila, Oulu
3. Niiralan monttu, Kuopio
4. Synergia-areena, Jyväskylä
5. Hakametsä, Tampere
6. Vaasa-arena, Vaasa
7. Ritari-areena, Hämeenlinna
8. Kisapuisto, Lappeenranta
9. Hartwall-areena, Helsinki
10. Barona-areena, Espoo
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös