P-Iirot - PK-35
Eilenkin tuli vaivauduttua tuuliselle Rauman Äijänsuolle seuraamaan potkupalloa, vaikka tarjolla olisi ollut F1 kisakin.
Vastustajana oli kuitenkin sarjan kärkipään joukkue, niin odotusarvo oli aika korkealla. P-Iirot on pelannut näitä pelejä, joissa sille jää rikkova rooli, selvästi paremmin kuin ns. "oman tason" joukkueita vastaan. Eilen tuli selväksi miksi näiden kahden Joukkueen välillä on näin iso ero sarjataulukossa. Jotenkin tuli mieleen, että onkohan ne "oman tason" joukkueet sittenkin sarjaporrasta alempana? No ei vielä kannata luovuttaa, vaikka juuri nyt näyttää huonolta.
PK-35 piti palloa maassa ja haki tilanteita laitojen kautta. Varsinkin P-Iirojen vasempana laitapuolustajana pelannut nuori Aleksi Kanerva joutui päästämään vastustajan turhan usein ohitseen. Koko kauden puolustusta vaivannut epävarmuus kostautui oikeastan kaikissa PK:n maaleissa, ensin Jani Modig pääsi keskittämään oikealta suoraan takatolpalla vapaana olleen Petteri Kaijasillan päähän. Tuollaisesta paikasta tuon tason maalinsylkijä ei ikinä erehdy. Joku tuossa aiemmin viittasi Kaijasillan näkymättömyyteen kentällä, mutta mielestäni varsin työteliäästä pelaajasta on kyse, sillä mies liikkui kentällä suurella säteellä ja hankkiutui maalintekopaikoille pitkillä juoksuilla tyhjiin paikkoihin puolustuksen taakse. Toki tuo näkymättömyys voidaan nähdä, niin ettei mies paljoa haudo palloa, vaan jakaa sen nopealla syötöllä pelikaverille.
Toisessa maalissa Iirojen puolustus joutui rikkomaan varsin energisesti pelannutta Modigia rangaistusalueella. Tuomitusta rangaistuspotkusta Kaijasilta iski pallon varmasti alakulmaan, maalivahdin aavistaessa väärin.
Kolmannessa maalissa Iirojen paitsioansa petti ja Samuli Markkanen päätti puolesta kentästä alkaneen läpiajonsa varmaan maaliin.
Nähdäkseni voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä, vaikka Iirojen Jani Raukko pääsikin ottelun alkupuolella 0-0 tilanteessa vapaaseen maalintekopaikkaan, mutta laukaus suuntautui ohi maalin. Vaikka Iirot olisi alussa päässyt johtoon, niin en usko, että lopputulos olisi kuitenkaan muuttunut, sen verran sekaisin P-Iirojen puolustustyöskentely juuri nyt on. Iirojen lohdutusmaalin pääsi tekemään vaihdosta kentälle tullut Aleksi Latvanen. Komeasta maalista huolimatta miehen pelistä jäi hieman huono maku, sillä mies intoutui telomaan vastustajan maalivahdin viimeisillä minuuteilla punaisen kortin arvoisesti. Latvanen loukkasi törmäilyssään polvensa ja voi olla, että lomasta tulee pitempi kuin korttitilin määrämä pelikielto vaatisi?
Loppuun voisi mainita, että eilisen pelin toisella puoliajalla Petteri Kaijasilta joutui jättämään kentän reiteen/nivuseen tuleen revähdyksen/krampin takia. Miestä hoidettiin kentän laidalla varsin pitkään, mutta jotenkin tilanne näytti siltä, ettei mistään vakavammasta ole kyse.