Mielestäni vasta äärimmäisessä hädässä viimeisenä keinona, koska on mahdollista että neljän vuoden päästä Yhdysvallat on taas eri näköisen johtajan vetämä.
Onko, jos jo nyt alettiin heti aluaksi kehittelemään keinoja saada orangille kolmas kausi, pyrkien samalla estämään, ettei se voisi olla kukaan muu jo aiemmin siellä ollut pressa.
Kyllä tässä pitää ihan koko ajan alkaa rakentamaan tulevaisuutta, jossa kaupankäyntimme ei ole -ja siis puhun nyt jo yleisemmin Euroopan tasolla - riippuvaisuussuhteessa maihin, jotka eivät oikeastaan toimi samoilla ehdoilla minkään suhteen, kuin me.
Meillä on osaamista kyllä, ja on ihan turhaa koko ajan luovuttaa se vaikkapa yhdysvaltoihin, josta ei tule lainkaan tietämään enää jatkossa, että miten luotettava kumppani se tulee olemaan.
Siinä olet oikeassa, ja harmillista että siinä aiemmin itse oikaisin, että ihan älyttömyyksiin ei nyt kannata mennä, ja jonkinlainen diplomatia on syytä yrittää pitää aina siihen asti, kun se mahdollista on, mutta mm jo nyt pitäisi miettiä, että miten Tanskan avuksi Grönlanti suojellaan kaikilta sitä hyväksikäyttäviltä suurvalloilta -joihin en ihan täysin venäjää enää mukaan laske, jos peli heidän suhteensa nyt pelataan viisaasti (ei kyllä luultavaa näin löysein johtajien toimilla, mutta aina voi toivoa)- etteivät ala lypsämään maata kuivaksi perinteiseen suurvaltamalliin.
Jos oranki alkaa sitä lypsämään, niin se pitää kyllä tehdä yhdysvalloilla niin kalliiksi kuin ikinä mahdollista, tai vain hyväksikäyttävät pientä kansaa, kun siellä kuitenkin pitäisi kaikilla mahdollisuus olla rikkaita, ja rakentaa omaa kulttuuriaankin pitkälle tulevaisuuteen, ja erittäinkin turvatusti.
Taivaallisen tosiasia on se, että ei nyt jumalauta ala muka demokraattisen maan, joka vieläpä NATON jäsen, edes leikillään uhkaamaan toimilla toista kumppanimaata kohtaan, ja vain että saisi vallattua maalleen lisää luonnoresursseja, joita ystävänsä tarvitsee niin kovin, että saa teslansa liikkumaan jatkossakin.
Kyllä Euroopan pitä tässä mielessä alkaa yhdistymään, ja alkaa tuomaan tännekin niin uutta kuin ns "vanhaakin" tuotanto takaisin. Globalsimi oli hauskaa niin kauan, kun siinä oli tolkku, mutta ehkä pitää alkaa hyväksymään sekin tosiasia, että herkillä on talous, kun sitä säännönmukaisesti jotakuinkin yksi maa, joka btw itse painaa rahaa kuula punaisena, sotkee milloin milläkin perseilyllään.
Sellainen ei ole hyvä kumppani, joka aina vaan ottaa mitä haluaa, ja muut muka vaan tyytyy.
Europaankin tasolla voidaan luvata Grönlannille kyllä puolustus, estää venäjän ja kiinan sinne tunkeminen, auttaa Grönlantilaisia hyödyntämmän luonnonvarojaan, ja saamaan vaikkapa siivu siitä jaettavaksi Euroopallekin vaikkapa vain siihen terveydenhuoltoon. Ei kaiketi kaikkea maailman luonnovaraa kannata alkaa yksityiselle lahjoittelemaan puoli-ilmaiseksi, ja saada vastuulleen vain paskat ja huolet.
Voimme siis toki taas kerran vain pysähtyä katsomaan, tai sitten voimme enemmän yhdistyen alkaa toimimaan kuten suurmaan kuuluukin. Itsellä on usko siihen, että Euroopassa kyllä pystytään ja osataan, ja meillä on paljon hyviä asioita alkaen turismista kaikenlaiseen osaamiseen, kunhan opitaan toimimaan yhdessä, eikä alati vaan pelkäämään ja ajattelemaan että ei asioita nyt vaan enää voi muuttaa.
Tietenkään se ei ole helppoa, eikä takuulla niin yksinkertaista, kuin itse täällä kirjoittaessani kuvittelen -tai ainakin muut uskovat minu kuvittelevan, mutta ei kyllä pelkäämällä yhtään mitään uutta synny, kuten ei vanhasta kiinni pitämälläkään.
Oranki ja naapurin puttepossu ovat nyt näyttäneet, että miten äkkiä homma voi keikahtaa, niin jos ja kun emee Euroopassa niin kovin sotimista ja muuta paskaa arvosta, niin ehkä kannattaisi ottaa se lusikka sitten kouraan ja alkaa toimimaan.
Toki se voi olla jo myöhäistä, sillä tuollainen yhdysvaltalainen ajatumalli on jo niin syvälle pesiytynyt tänne pohjolaankin, että täälläkin aikas moni itkee sen ihanan yhdysvaltalaisen yhteiskuntamallin perään. Mutta kun ei millään voi tai halua sinne itse muuttaa, niin haluaa sen pesityvän sitten tännekin. Osa varmaankin jo haluaisi meistäkin osavaltion sinne, ja varmaan mene kauaa kun se oranki sitäkin ehdottaa, nyt kun keksi että Suomessakin on kaikenmaailman tavaraa luonnossa irtirevittäväksi, ja lisäksi maailman parhianta vettäkin hyvin runsaasti. Se voi olla jatkossa arvokasta, jos ja kun nyt saa ensin oman maansa tuhottua drillaamisasenteellaan.
Ja kyllä, tarkoituksellisesti vähän karrikoin asioita, mutta syytä tosiaankin on miettiä Euroopassa, että kannattaako kiristäjän uhriksi asemoitua, koska se haluaa aina lisää.
Siksikin niitä aseostojakin tekisin tällä Euroopassa, ja kehittäisin uutta toimivaa tekniikkaa. Nythän Ukrainaliset pelastamalla on sielläkin jo melkoista innovointia menossa mm dronetuotannon suhteen, koska on ollut pakko kehittää pärjätäkseen. Ei siis kannata menettää tätäkään edgeä suurvaltojen iloksi, vaan Euroopan turvallisuutta ajatellen.
Ja mitä enemmän nämä muut pellet jatkossa sotaisuuksiinsa käyttävät, ja jos Eurooppa niistä voi irti pysyä, niin isossa kuvassa kuitenkin parempi. Tokihan se sitten muita ottaa kupoliin, ja osin siksihän tännekin kaiken maailman tuholaista on sekaan haluttu mm itäisestä paskalandiastakin tunkea, koska ottaa pataan kun itse ei osata asioitaa hoitaa, niin ei tartte perkele muillakaan kivaa olla.
Ensinkin jo rajoittaisin kaikkea tonttien sun muiden vastaavien myymistä kellekään joka ei ole vähintäänkin syntyperäinen Eurooppalainen vaikka sitten kymmenennessä polvessa ( piruttain laitettu polvien määrä). Muille voi sitten tarvittaessa (tarkkaan harkiten) vuokrata aluetta, joka siten myös tuottaa tasaisesti takaisin päin.
Nythän juurikin muuten se ulkomaansijoittajien pelko on esteenä myös tuossa kiinteistösijoittamisessa, sillä jos nyt mentäisiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, niin siellähän sitten myytäisiin ne nyt markkinahintaan pois, mutta tällä kikkailulla se voidaan välttää, kun ei anneta ihmisille rahoja enää pois. Ja voi vieläpä olla, että hyvässä tapauksessa ei koskaan. Pirullinen tilanne, ja koska sijoittaminen on niin kansainvälistä puuhaa, ei päätymistä mm kiinalaisille voida estää muulla tavoin kuin kieltäytymällä maksamasta. Eli todella pirullisen kaksiteräinen miekka, jossa juuri nyt mieli kallistuu suuntaan jossa toteaa että voi voi, mutta parempi kaiketi näin. Toinen puoli kuitenkin sanoo, että nyt olisi täälläkin mahdollista ihmisillä saada niitä vähän oikeampaan hintaan, jos niitä myytäisiin.