Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 186 471
  • 28 519

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura

Ei olisi yllättänyt sillä onhan kyse kuitenkin Trumpista, mutta hieman turhaa mustamaalaamista medialta jälleen uutisoida totena näitä huhupuheita.
Jostain syystä silti aiempi CEO sai kenkää aikas nopeasti juuri samoihin aikoihin: Company Founder Ingmar Hoerr Succeeds Daniel Menichella as CEO of CureVac AG | English

(entinen CEO siis businessihminen, nykyinen ja perustajajäsen tiedemies - en tiedä onko näillä korrelaatiota, mutta aikas hyvin ajoitettu ainakin)
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Unohtamatta Grönlannin ostoa.

USA:n oikeusministeri William Barr ehdotti että USA hankkii määräysvallan Ericssonissa ja Nokiassa jotta ne pärjäisi paremmin kilpailussa Huaweita vastaan 5G teknologiaan siirryttäessä. USA kokee Huawein mahdollisen korkean markkinaosuuden turvallisuusuhaksi.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio

Niin siis meinasin, että kuulostaa keksityltä huhulta, mutta osoittautuu todeksi. Kuten myös Grönlanti, joka alunperin painettiin villaisella huhuna, kunnes Trump taisi tulla itsekin julki ostoaikeensa kanssa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers

"I've felt that it was a pandemic long before it was called a pandemic. All you had to do was look at other countries, I think now it's in almost a 120 countries, all over the world. [...] I've always viewed it as serious."

Kuinka tuota valehtelevaa idioottia voi kukaan ottaa tosissaan?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No, ainakin erittäin suuri osa kannattajistaan on juuri sitä riskiryhmää, joka myös on pitkään kuullut mediastaan, että no biggie tai "Democratic hoax", ja jos siinä rupeaa sitten tuttuja kupsahtelemaan ja sairaalat täyttymään niin voisiko olla että pystyisivät laskemaan että 1+1 onkin 2, että nyt on liikaa kognitiivista dissonanssia, notta pitää vähän miettiä uudestaan. Vai olisiko liikaa pyydetty jopa tälläisessäkin tilanteessa?
Trumpin hallinto on laittanut yhteistyössä yritysten kanssa pystyyn järjestelmän, jossa drive-thru-testausta tehdään autoista tartuntariskiä vähentäen, testauskapasiteetti ja määrät merkittävästi paremmat kuin Suomessa, sulki kovan kritiikin saattelemana etupainotteisesti lentoliikenten Kiinasta ja myöhemmin Schengen-alueelta, on rakentanut 850 miljardin dollarin elvytyspaketin, omalla päätöksellään mm. keskeyttänyt korot opintolainoista ja aikoo hyvin nopeasti lähettää 1000 dollaria jokaiselle täysi-ikäiselle.

Mutta virastaan saattaa siis joutua luopumaan. Kognitiivinen dissonanssi on tosian vahvaa.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Onko Kirjoittelija tehnyt paluun?

Trump on kyllä ollut vahva koronakeississä. "Pidetään risteilyaluksen väki laivoissa ettei luvut kasva kun me olemme syyttömiä"
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

"I've felt that it was a pandemic long before it was called a pandemic. All you had to do was look at other countries, I think now it's in almost a 120 countries, all over the world. [...] I've always viewed it as serious."

Kuinka tuota valehtelevaa idioottia voi kukaan ottaa tosissaan?

Raivostuttava paskakasahan tuo on ja silti tietty porukka ei näe hänessä mitään vikaa. Jos olisin toimittaja, joka osallistuu noihin Trumpin pressitilaisuuksiin niin minun olisi vaikea olla huutamatta jotain valikoituja sanoja tai olla heittämättä esimerkiksi kengällä niin kuin Bushia kohti heitettiin. En ymmärrä miten kukaan voisi olla tyytyväinen Dumpin toimintaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Trumpin hallinto on laittanut yhteistyössä yritysten kanssa pystyyn järjestelmän, jossa drive-thru-testausta tehdään autoista tartuntariskiä vähentäen, testauskapasiteetti ja määrät merkittävästi paremmat kuin Suomessa, sulki kovan kritiikin saattelemana etupainotteisesti lentoliikenten Kiinasta ja myöhemmin Schengen-alueelta, on rakentanut 850 miljardin dollarin elvytyspaketin, omalla päätöksellään mm. keskeyttänyt korot opintolainoista ja aikoo hyvin nopeasti lähettää 1000 dollaria jokaiselle täysi-ikäiselle.

Mutta virastaan saattaa siis joutua luopumaan. Kognitiivinen dissonanssi on tosian vahvaa.

Ei voi kuin ihailla tätä postausta, jättää ihmisen sanattomaksi.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Ihailtavaa tosiaan. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, siitä että Trump on ylittänyt odotukset monessa suhteessa. Tässä muuan kommentaattori, joka aivan erityisesti ihailee Trumpin toimia tässä coronacasessa:

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei voi kuin ihailla tätä postausta, jättää ihmisen sanattomaksi.
Tulee mieleen silloisen SKDL:n kansanedustajan tokaisu nuorelle Ben Zyskowiczille eduskunnan suuressa salissa. Ben oli epäillyt tiedonvälityksen oikeellisuutta ja hänestä lännessä elämä oli paremmalla mallilla kuin Neuvostoliitossa. Postausta ei vastauksessa mainittu, mutta muuten viesti väärinajattelevalle nuorelle kansanedustajalle oli sama.
 
Tällä kertaa valeuutiset Clintonista, sukupuoli, tai talous eivät tule Trumpia pönkittämään.

Edit: ensimmäistä kertaa USA:n vedonlyöntitoimistot ovat nostaneet Bidenin ykkössuosikiksi. Biden kerää huomattavasti suurempia äänimääriä kuin Clinton, lisäksi demokraattien esivaalit ovat, coronasta huolimatta, keränneet huomattavasti enemmän äänestäjiä kuin 2016

Kuva tuoreimmista mielipidekyselyistä:
 
Liitteet

  • Screenshot_20200318-124548_Chrome.jpg
    Screenshot_20200318-124548_Chrome.jpg
    463,3 KB · kertaa luettu: 265
Viimeksi muokattu:

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se on varmaan sitä kognitiivista dissonanssia
Varmaankin. Hieman huolestuttavaa auktoriteettiuskoa ainakin.

Trump otti defence production act-lain käyttöön. Tarkoitus on saada suojavarusteita ja lääkintävälineistöä nopeasti valmistukseen. Merivoimien sairaalalaiva on käsketty New Yorkiin tukemaan kaupungin sairaaloita ja toinen otetaan kohta käyttöön länsirannikolla. Myös armeijan MASH sairaalat on tarkoitus ottaa tarpeen mukaan käyttöön alueilla, joilla paikallinen sairaanhoito tarvitsee tukea. Taloudellisella puolella Trump määräsi HUD:n keskeyttämään kaikki ulosotot ja häädöt huhtikuun loppuun. Suoraan kansalaisille maksettava avustus on määrä tehdä kaksivaiheiseksi. Aluksi mahdollisimman nopeasti tuhat dollaria kansalaisille ja kriisin kestäessä toinen erä maksuun myöhemmin.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Vituttaa jo valmiiksi että Trump vaalit hävitessään voi pistää häviön kokonaan koronan syyksi, ja 40% kansasta nielee senkin. Voi mennä mielenkiintoiseksi jos iso osa kansasta, ja vieläpä se paremmin aseistettu osa, kyseenalaistaa valitun presidentin legitimiteetin ja alkaa rähistä. Jos Trump siis häviää.
 
Dow Jones on tippunut alle Trumpin kauden alun lukeman:
The Trump stock rally, which at its peak a month ago was robust and seemingly unending, has completely evaporated.

The Dow dropped more than 1,700 points, bringing the index below 19,732 points. That was the Dow's closing level on January 19, 2017, the day before Trump took office.

Kenkä alkaa viuhumaan. Perjantaina tulee moni saamaan lopputilin.

Trumpin valtiovarainministeri uhosi rebu-senaattoreille, että työttömyysprosentti on 20% jos ei saada taloutta pidettyä pyörimässä.

USA:n joustavat työmarkkinat tarkoittavat, että ei ole irtisanomisaikoja,palkkaturvaa tai ansiosidonnaista.

Ja maan sisäinen kulutuskysyntä on pitänyt rattaita pyörimässä. Nyt se lakkaa...
 
Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vituttaa jo valmiiksi että Trump vaalit hävitessään voi pistää häviön kokonaan koronan syyksi, ja 40% kansasta nielee senkin. Voi mennä mielenkiintoiseksi jos iso osa kansasta, ja vieläpä se paremmin aseistettu osa, kyseenalaistaa valitun presidentin legitimiteetin ja alkaa rähistä. Jos Trump siis häviää.
Todella vaikea vielä arvioida kriisin poliittisia seurauksia. Trumpin suuria valtteja on ollut hyvä talous ja työtilanne. Kriisin aiheuttamat talouden häiriöt voi siis vaikuttaa negatiivisesti presidentin suosioon. Toisalta kriisiaikoina kansa tukee presidenttiä ja yhteinen taistelu voi nostaa presidentin suosiota.
 
Taloudellisella puolella Trump määräsi HUD:n keskeyttämään kaikki ulosotot ja häädöt huhtikuun loppuun. Suoraan kansalaisille maksettava avustus on määrä tehdä kaksivaiheiseksi. Aluksi mahdollisimman nopeasti tuhat dollaria kansalaisille ja kriisin kestäessä toinen erä maksuun myöhemmin.

The overall price tag of the package could be around $1 trillion, Mnuchin told reporters on Capitol Hill after meeting with GOP senators, making it one of the largest federal emergency fiscal packages ever assembled.

He also gave lawmakers a dire warning if they failed to act, saying the unemployment rate could spike to nearly 20 percent from the roughly 3.5 percent level it notched in February, according to three people familiar with his comments, who spoke on the condition of anonymity to reveal internal deliberations.

Ainoa ongelma on, että rebut eivät pääse paketista yksimielisyyteen:

Many Republicans oppose these payment plans. “It won’t help the economy just throwing money at a problem,” said Lindsey Graham of South Carolina. “I don’t know why giving a thousand dollars on top of their paycheck makes any sense now because there’s no economy to participate in. I’d rather take that money and shore up health care systems.”

Meanwhile, Senator Marco Rubio of Florida is talking about loans to small businesses so they can keep their employees paid, and Senator Mike Braun of Indiana is trying to revive Trump’s original payroll tax cut.

Eli ei ole Trumpin paketti menossa läpi tällä hetkellä...
 
Vai niin. McConnell sanoi paketin menevän läpi ja olen Mitchin kanssa sama mieltä.
Palstavetoja pystyyn?

Senaatissa on aiheellistakin kritiikkiä edustajainhuoneen lakiehdotusta kohtaan, mutta tämä paketti on nyt käytännössä pakko saada läpi. Korjaavia lakiehdotuksia varmasti tulee myöhemmin.
 
msg

Jäsen
Ennen näitä ylistyslauluja tälläkin palstalla kirjoitettiin tsaaria leikkivästä Putinista ja nyt on niitä kirjoitellaan diktaattorin vallasta haaveilevasta twiittaajasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös