Joskus on parempi tehdä sitä, minkä tietää oikeaksi kuin sitä, millä saa kannatusta eniten sillä hetkellä. Moni senaattoreista varmasti ymmärtää paljon enemmän vaaroista, joita Trumpin pitäminen vallassa tuo kuin peruskannattaja. He myös tietävät, että Trump voi kaatua ensi vuonna vaaleissa ja siinä kohdin on parempi omalle puolueelle, että on oltu rehellisiä itselle ja yritetty pitää maata uskottavana demokratiana sen sijaan, että hetkellinen valta on ainoa, joka määrää omia mielipiteitä. McConnell taitaa olla niin syvällä vallan ja korruption syövereissä, että joko pelkää vallan menettämisen jälkeisiä seurauksia niin paljon, että pitää väkisin kiinni millä keinolla tahansa tai sitten on rakastunut valtaan niin paljon, ettei peilimaailmaltaan näe kuin itsensä. Monella muulla senaattorilla on vielä mahdollisuuksia pelastaa itseään, kun ei ole pelleillyt vallan kanssa ihan yhtä pahasti viimeisen kolmen vuoden aikana.
Kuten täällä oli jo puhettakin niin moni republikaanisenaattori äänestäisi Trumpin ulos, jos sen vain äänestys olisi anonyymi. Jotain puhetta oli myös, että 2020 esivaalit ovat alkamassa piakkoin ja tällä kertaa monella republikaanisenaattorilla on kausi katkolla. Näistä suurin osa on kuitenkin ns. turvallisista osavaltioista, joissa suurin uhka tippumisesta ei tule demokraateilta vaan nimenomaan esivaalihaastajasta oman puolueen sisällä. Sitten kun ottaa huomioon, että monesti esivaaleissa äänestävät ne äärilaidan äänestäjät ns. maltillisempia ahkerammin niin moni pelkää Trumpille uskollisemman haastajan voittavan esivaalin mikäli äänestää Trumpin ulos. Joka tapauksessa tässä pistetään oma perse ja puolueen etu maan edun edelle, joten hirveästi sympatiaa ei kyllä heru.