Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana Cobol, 09.11.2016 klo 10.25.

  1. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Lainaus:
    Voi olla. Itse näen kuitenkin todennäköisenä, että NYT sai näppeihinsä tavaraa, jota sen ei olisi tullut julkaista. Vähän samaan tapaan kuin HS sai Suomessa Viestikoelaitoksen osalta. Mutta. Sekin on mahdollista, että vuodolla haluttiin saada Trump reagoimaan. Ei Trump luultavasti tiennyt yksityiskohdista mitään.
     
  2. Sako Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomalainen Jokerit, canes
    @Cobol
    HS:n juttu: "Lehti on haastatellut nimettöminä pysytteleviä virkamiehiä, jotka kertovat uuden, aggressiivisemman taktiikan olevan osoitus Yhdysvaltojen voimasta ja varoitus Venäjän presidentille Valdimir Putinille."

    Kun lähteitä on useampi virkamies, niin pidän tätä harkittuna. Jos joku oli vahinko, niin oman pressan epälojaalisuus jäi huomiotta...
     
    aurora borealis ja Cobol tykkäävät tästä.
  3. Cobol Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit Suomessa
    Totta @Sako kun tuota miettii, niin olet luultavasti oikeassa vuodon tarkoituksellisuudesta. Hyvä näkemys!
     
  4. Sako Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomalainen Jokerit, canes
    Salama15 tykkää tästä.
  5. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Trump on mielummin rasisti kuin myöntää olleensa väärässä. HS.fi juttu Central Park Fiven tapauksesta, jossa herra presidentti osti newyorkilaisten sanomalehtien kannet vaatiakseen raiskauksesta syytetyille nuorille kuolemantuomiota. DNA testi ja oikean tekijän tunnustus osoittivat vuosien päästä poikien syyttömyyden, mutta Donia tämä ei vakuuta

    Ei tullut tietenkään yllätyksenä, mutta kyllä mua aina uudestaan ällöttää nähdä mitä kaikkea Trump on valmis sanomaan suojellakseen omaa brändiään. Paska presidentti vielä menisi, mutta kelvotonta ihmistä on vaikea sietää.
     
  6. bebeto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Ylöjärven Ryhti
    Lainaus:
    Msnbc:n mukaan käärmeöljykauppias nuorempi syytti vaalitilaisuudessa Joe Bidenia naisten kourimisesta. Tähän sopii hyvin tämä järjestö:

    Independent
    Republicans
    Of
    New
    York
     
    Viimeksi muokattu: 20.06.2019 klo 07.42
    RäpyläRepe, Anssi #5 & dana77 tykkäävät tästä.
  7. RäpyläRepe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    William "Bunk" Moreland
    Lainaus:
    Eikai se ihon väristä ole kiinni, kun oikeakaan syyllinen ei kovin kalpea taida olla. Enemmän ongelma DJT:lle taitaa olla vain yksinkertaisesti väärässä olemisen sietämättömyys.
     
  8. Varis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit, KiVa, EK65
    Lainaus:
    Niin siis se alkuperäinen syy nostaa asiasta niin suuri meteli oli suurelta osin sekä epäiltyjen että uhrin etnisyydestä johtuvaa. Jos Trump olisi pahoitellut asiaa uusien todisteiden tultua ilmi, hän olisi voinut väittää halunneensa vain syylliset vastuuseen ja olevansa tyytyväinen että oikea mies on löydetty. Hän kuitenkin päätti pysyä alkuperäisessä rasistisin motiivein tehdyissä lausunnoissaan, sillä väärässä olemisen myöntäminen on hänen maailmassaan luusereiden hommaa.
     
  9. ElmerMoody Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK
    Toi on kyllä jännä homma toi ego. Nyt olis ollut Donaldilla niin helppo paikka kerätä pisteet himaan kaikilta kun olisi vaan kerrankin myöntänyt olleensa väärässä ja esittänyt pahoittelut uhreille. Mutta ei..
     
  10. opelix Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, JJK
    NYT: Trump hyväksyi jo iskut Irania vastaan, mutta käsky peruttiin – ”Iran teki erittäin suuren virheen!”
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006150230.html

    En osaa arvioida vaikuttaako käynnistynyt presidentinvaalikampanja liipasinsormen herkkyyteen kuinka. Yleisesti ottaen jämäkkä vastaus perinteisesti nostaa kannatusta amerikkalaisten keskuudessa. Vaikka Trumpin ulkopolitiikka on tavallaan arvaamatonta tuskin sotaan kovin kevyin perustein ryhtyy. Sen verran voin vielä todeta että vaikken nyt niin Trumpiin varauksetta luota,vielä vähemmän luotan kyllä Iraniin. On tuo maailmankolkka ollut kyllä poissa paikalta kun sivistystä oli jaossa.
     
  11. bebeto Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappara, Ylöjärven Ryhti
    Lainaus:
    Joanna Lumley's Silk Road Adventure | Discovering the Ruins of Persepolis | ITV

    Persepolis – Wikipedia

    Tuossa maailmankolkassa oli suurta sivistystä jo ennen ajanlaskun alkua, Persepolis on perustettu 518 eaa. Menee vahvasti ohi ketjun aiheen mutta pakkohan tällaisiin typeryyksiin on puuttua. Olisi kannattanut olla hereillä niillä hissan tunneilla. Linkit vievät Youtube-videopalveluun ja Wikipediaan.
     
  12. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Lainaus:
    Eikä niissä ihmisissä mitään vikaa ole muutenkaan. Se, jos valtiojohto ajaa omaa agendaansa, ei tee kansalaisista sivistymättömiä.
     
  13. Pete27 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TAPPARA
    Lainaus:
    No se sivistyksen kehitys on pysähtynyt aikoja sitten kokonaan, tai laahaa hyvin kaukana perässä. Se mitä on ollu 518 eaa. ei nykypäivänä paljon auta.
     
  14. Tifosi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    People's Front of Judea
    Lainaus:
    Mutta silloin kun sivistystä jaettiin niin he olivat ensimmäisten joukossa. Ottivat teekupillisen ja menivät luolaansa ja joivat sen pois. Totesivat että "Ei ollut meidän juttu."
     
  15. opelix Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, JJK
    Lainaus:
    Tottakai opettajana tiedän alueen sivistyksen historian. Se ei vaan paljoa paina kun seutu on täynnä diktatuuria,uskonsotaa,naisen alistamista ja kaiken demokratian halveksumista. En pidä nykyistä Lähi-itää millään mittareilla sivistyneenä maailmankolkkana. Hyi helvata!
     
  16. dana77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    vaikea selittää
    Persereikähän lähi-itä on, mutta ei länsimaatkaan siihen syyttömiä ole. Diktatuureista on edullisempi ostaa öljyä kuin demokratioilta, jotka voisivat pahimmassa tapauksessa käyttää öljyä oman maansa vaurastamiseen. Se on paljon kalliimpaa kuin pelkän kuningashuoneen kylväminen yltäkylläisyyteen.
     
    Viimeksi muokattu: 21.06.2019 klo 13.50
    opelix tykkää tästä.
  17. opelix Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, JJK
    Lainaus:
    Loistava analyysi. Näillä periaatteilla varmaan on hallintoja tuettu ympäri seutua jenkkien toimesta mutta vituiksihan tuo lopulta menee kun ei voi kumartaa joka suuntaan.
     
  18. RäpyläRepe Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    William "Bunk" Moreland
    Varsinkin nyt E. Jean Carrollin ulostulon jälkeen on erittäin ikävä myöntää, että Trump teki mielestäni hyvän päätöksen peruessaan hyökkäyksen, jolla olisi ollut 150 hengen arvioitu uhriluku. Haluttomuus tappaa lienee Trumpin harvoja hyviä piirteitä, presidentin muuten ollessa ihmisjätettä.
     
    dana77 tykkää tästä.
  19. dana77 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    vaikea selittää
    Lainaus:
    Samaa mieltä joskaan minun ei ole sitä millään tavalla ikävää myöntää. Päätös oli hyvä, mutta oliko kyse taas kerran vain siitä että Trump korjasi ongelman, jonka hän itse oli luonut, jotta pääsee esiintymään sankarina. Kaava on tuttu ja moneen kertaan nähty.
     
  20. Sako Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomalainen Jokerit, canes
    Uskallan väittää, että haukat on IRanissa tällä hetkellä päättämässä toimista ja se johtuu siitä, että DT repi sopimuksen. Nyt kun yrittää pakottaa parempaa diiliä, niin ullatus ullatus, ei olekaan neuvotteluja vaan laivaiskuja. Ja perinteiset liittolaiset ei ole tukena, koska läski on tehnyt "parhaansa" tariffien kanssa... Iranille tilanne on aika otollinen, jos miettii konfliktia USA:n kanssa. Nyt se on vain USA:ta vastaan, ei USA+Eurooppa. Joten heillä on varaa lisätä painetta öljykuljetuksia vastaan ja sellaista tulee taatusti, kun DT kiristää pakotteita. Ketä vastaan Iranin proxyt iskee laivojen lisäksi? Vaihtoehdot lienee Saudit, USA:n joukot ja Israel. Ne on jo osoittanut, että jännityksen lisääminen Iranin vastaus.

    Tämä on oiva osoitus siitä, että kun ei ole käryäkään siitä, mitä on tekemässä ja ympäristö täynnä pelkkiä Iranin kanssa sotaa haluavia, niin perseelleen menee. Jos siis päämäärä ei ole sota. Tässä tilanteessa ollaan, koska läski haluaa tuhota kaikki Obaman saavutukset hinnasta välittämättä. Nyt hintalappu tullee olemaan joko sota tai Iranin ydinase.Tai jopa molemmat. Art of the deal.

    Musta Iran tuntee olevansa vahvoilla, koska DT näytti jo olevansa jänishousu perumalla iskun ja uhka öljykuljetuksille on myös uhka DT:n uudelleenvalinnalle. Ja sodassa tulisi tod näk suhteellisen paljon amerikkalaisia uhreja eli luvassa ei olisi se perintieinen lyhyt ja voittoisa.

    Läski on kohtuulisen kusessa Iranin kanssa ja voi katsella peilistä, että miksi näin kävi. Paras ratkaisu lienee palata Obaman sopimukseen, Arvaa tuleeko tapahtumaan!
     
  21. msg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sopimustekninen verovelka
    Eipä se Iran taida mikään todellinen uhka olla jos 150 henkeä on liikaa kansallisesta turvallisuudesta?
     
  22. Wiljami Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
    Itse en usko edelleenkään että Iran olisi laivoja vastaan iskenyt (olisi täysin idoottimainen isku nimenomaan Iranin toimesta) ja uskallan myös veikata että alas ammuttu miehittämätön lennokki on saattanut hyvinkin olla Iranin ilmatilassa vaikka luonnollisesti Yhdysvaltain asevoimat tämän kieltääkin. Hieman (venäläisen) voimapolitiikan makua tuossa että käydään härnäämässä ilmatorjuntaisku ja sen jälkeen uhataan pommittaa koko maa paskaksi.
     
  23. nahkis Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
    Iranin kohkaus johtuu yksinkertaisesti siitä, että Trumpin pakotteet alkavat purra. Trumpetti on huolehtinut siitä, että joka ikinen aamu jolloin Persiassa aurinko nousee, on eilistä huonompi. Tämä jatkuu tasan niin pitkään kun ydinaseen valmistusta jatketaan ja neuvottelupöytään ei palata. Iranin kannalta mikä tahansa vaihtoehto (sotilaallinen/kansainvälinen konflikti, markkinahäiriöt yms.) on parempi kuin nykyinen.

    Aiemmin Iranin tarvitsi vain huutaa "DEATH TO AMERICA!" ja pankkiautomaatti Hillary & Kerry toimitti 150 miljardia tilille. Tämä meni toki lyhentämättömänä ydinaseen valmistuskassaan.

    Trumpin taktiikka, jossa hän sai runnottua mediaan narratiivin, jossa hän muka viime hetkellä perui iskun, koska ei halunnut että 150 iranin kansalaista (huom! Iranin kansalaista) kuolee, oli yksinkertaisesti rautaa.

    Kun Ajatollah piileskeli koko viikon bunkkerissaan miettien, olenko pilannut kaiken ja nytkö se arvaamaton sekopää pommittaa minun rakkaan kotimaani tomuksi ilmettäkään väräyttämättä, hän tajusi samalla että Donald Trump välittää tavallisista iranin kansalaisista enemmän kuin minä.
     
    Viimeksi muokattu: 23.06.2019 klo 21.34
    godofthunder tykkää tästä.
  24. Amerikanihme Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
    Olisi mielenkiintoista tietää @nahkis onko DJT koskaan tehnyt mielestäsi mitään väärin? Vai onko hän täydellinen? Mutta et taida vastata tällaisiin kysymyksiin jos nyt muistan oikein aikaisemmin tässä ketjussa.
     
  25. mjr Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkueet
    Minusta Trumpin päätös perääntyä avoimen konfliktin partaalta oli aidosti järkevä - kuka tietää motiiveja, mutta kuitenkin toistaiseksi sota on vältetty. Tietysti emme edes olisi tässä, jos USA ei olisi päättänyt idioottimaisesti luopua diplomatiasta, mutta joka tapauksessa tuskin kukaan muu republikaanipresidentti olisi toiminut kuten Trump toimi.