Jos nyt ymmärsin oikein, niin mielestäsi 3D-piirustusten rajoittamiseen ei pitäisi ryhtyä koska valvonta on vaikeaa. Onko tämä sinusta todellakin perusteltu syy? Onhan nytkin kriminalisoitu tai säädetty luvanvaraiseksi toimintaa jonka valvonta on erittäin vaikeaa.
Se ei ole vaikeaa, vaan käytännössä mahdotonta. Edes lapsipornoa ei saada kitkettyä, vaikka on 99,99% konseus siitä, että kyseessä on täysin kammottava asia ja se käytännössä kaikilta muilta kuin siihen erikoistuneilta sivustoilta ilmiannetaan ja poistetaan. Nyt on kuitenkin ainoastaan kyse mallista, miten mekaaninen laite toimii. Varsinkin yhdysvalloissa sananvapaus on perustuslaissa laajaksi kiveenhakattu, ja sen rajoittamisesta on käytännössä kyse, kun pyritään estämään mekaanisen laitteen suunnitelmien julkaisu/jakaminen. Netistä luultavasti löytyy aika helpolla malleja vaikka ydinpommista, mutta siihen tarvittavat aineet ovatkin aika vaikeasti hankittavia. Piirrustukset ydinpommeista ok, mutta aseista ei, tuntuuko järkevältä?
Toisekseen, ase on käytännössä kasa osia, jotka liitetään toisiinsa ja tuloksena on mekaaninen laite. Vain osa näistä on luvanvaraisia, eikä yksikään itsessään tee asetta. Olisiko laitonta jakaa mallia osasta, johon tulostamisen jälkeen pitää kuitenkin itse porata vaikka ruuvin reikä? Missä kohtaa jokin muuttuu laillisesta laittomaksi. Netti on kuitenkin täynnä täysin laillista malleja perinteisistä aseen osista ja niiden valmistusmenetelmistä, pitäisikö nämäkin tehdä laittomiksi. Yhtä lailla niistä saa ohjeet kuinka tehdä ase, se vaatii vain hieman enemmän ammattitaitoa. Joku macgyver luultavasti pystyy jonkinlaisen tussarin tekemään jo rautakaupan hyllystä löytyvistä osista. 3D-tulostus ainoastaan helpottaa tätä.
Itse tehty ase on kuitenkin itsessään myös luvaton ase, ja näin ollen laiton, eikä se siitä miksikään muutu.