Nyt rauhoittelemisen ja kuiskuttelun aika on ohitse, Vihma sanoo. Mallia voi ottaa kansainvälisen politiikan professorista
Tuomas Forsbergistä, joka totesi viime viikolla Yhdysvaltojen luopuneen sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä ja varoitteli Naton sotilaallisen pelotteen rapautuvan samoin tein.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) vaati Forsbergiä laittamaan jäitä hattuun. Professorin puheita moitittiin toisistakin puolueista.
Vihma haluaa kehua Forsbergiä.
”Asiantuntijan rooliin ei nyt kuulu rauhoitella, vaan meidän täytyy koittaa vaan nähdä tilannekuva tosi kirkkaasti ja selkeästi.”
Antto Vihman keskeisin väite on, että Donald Trumpin toisen kauden alettua ulkopolitiikan paradigma on muuttunut. Pitkään Trumpia tulkittiin rationaalisesti. On ulkopolitiikan ”suurta peliä” ja Trump-kuiskaajien suosimaa transaktionalismia. Tätä diilipuhetta Vihma kutsuu ironisesti aktiiviseksi vakauspolitiikaksi, jossa uskotaan siihen, että taidokas joustaminen, diplomatia ja jäänmurtajat olisivat taikatemppu, jolla ajetaan Suomen etua.
Vihmaa hämmentää, että kehys on yhä niin suosittu.
”Rationalismia on täysin mahdoton todistaa vääräksi. Jos mä ottaisin tästä vauhtia ja hyppäisin ikkunasta, ei se näyttäisi rationaaliselta, mutta kyllä sille helposti keksii jonkun strategisen syyn.”
Ulkopolitiikan tasot ovat kuitenkin vaihtaneet paikkaa. Trumpin toimintaa pitäisi Vihman mukaan katsoa ehdottomasti myös kulttuurisodan läpi.
”Kyse ei ole pelkästään siitä, että Yhdysvallat on kyllästynyt maksamaan Euroopan turvallisuudesta, vaan siellä sisäpolitiikassa pyörivä kulttuurinen konflikti myllyttää myös meidän ulkopolitiikkaa ja kaventaa mahdollisuuksia Trump-kuiskailuun”, Vihma sanoo.
Kulttuurisodan kehyksessä Eurooppa ei ole vain heikko ja taakka, vaan dekadentti ja sekoittanut sukupuolikategoriansa. Se on kaikkea sitä, mitä trumpilaisen Amerikan ei pidä olla. Se on vastapuoli.