Mainos

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 – live-tulosseuranta

  • 78 395
  • 1 092

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
On kyllä sinällään sitten erikoista että arabit ainakin jopa Ylen julkaiseman jutun mukaan äänestävät mielummin Trumpia kuin Harrisia, vai merkkaako sukupuoli sitten niin paljon (itse äänestäisin vaikka tyhjää).

Mulla ei ole muuta kokemusta Trumpin hallinnon ajasta kuin se että maahan oli helvetisti helpompaa päästä kuin Obaman tai Bidenin aikaan. Mutta tyhmiä nuo Jenkit kun äänestävät mielestään parasta ehdokasta eikä sitä mitä Suomen kansa haluaa.
Sukupuoli merkkaa varmasti, mutta näkisin ehkä myös sellaisen vanhoillisen arvomaailman vetävän Trumpissa puoleensa - vaikka se todellisuudessa olisi täysin oman ja yhteisön edun vastaista.

Tässähän Trump on ollut hyvä, eli luonut mielikuvan joka vetoaa määrättyyn "unohdettuun" osaan kansasta. Täyttä paskaahan se mielikuva on, mutta uppoaa kuin kuuma veitsi voihin esimerkiksi kouluttamattomiin.

Kuten aiemmin kirjoitin, onhan tämä hieman erikoista, että USA:n lisäksi Trump nauttii suosiota Venäjällä, Serbiassa, Unkarissa, Slovakiassa, Georgiassa ja Bulgariassa. Millään en keksi mikä noita kaikkia voisi yhdistää? USA erottuisi joukosta kuin se kuuluisa kipeä peukalo, mutta Trumpin myötä kenties sitten sulautuu sujuvasti tuohon ryhmään. Saapa nähdä.
 

olleby

Jäsen
Täytyy sanoa, että en ihan äkkiä saa päähäni mikä niitä naisia vaivaa, jotka äänestävät Trumpia. Trump sentään tarjoaa jotain nuorille miehille, mutta on kovasti ottamassa pois naisilta.
Perhearvot, anti-woke, turvallisuus... Ei Trump ole ottamassa aborttioikeutta pois, osavaltiot saavat itse päättää.

En keskustele aiheesta enempää, kuitenkin tulee banaani.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Georgia vissiin sitten Trumpille.
 

Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Empä saanut unta vaikka yritin.

Miten nämä osavaltoiden "voittojulistukset" oikeen menee? Pari osavaltiota julistettiin Trumpille kun ensimmäinen laskettu ääni lyötiin järjestelmään, mutta sitten jotain P-Carolinaa, Georgiaa ja New Jerseytä ei ole vielä varmistettu vaikka ovat olleet jo tuntitolkulla ratkenneita?
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Georgia ja North Carolina alkaa varmistumaan Trumpille. Arizonan laskenta alkanut, käytännössä tasoissa kun 50% äänistä laskettu.

Pohjoisen akseli ratkaisee vaalit, kuten ennen vaaleja ounasteltiinkin.
 

olleby

Jäsen
On kyllä sinällään sitten erikoista että arabit ainakin jopa Ylen julkaiseman jutun mukaan äänestävät mielummin Trumpia kuin Harrisia, vai merkkaako sukupuoli sitten niin paljon (itse äänestäisin vaikka tyhjää).
Loogistahan tuo on. Äärikonservatiivinen, sovinistinen ja takapajuinen kulttuuri kun on. Saako näin sanoa?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä ehkä jää tosiaan niihin kolmeen keskilännen osavaltioon. Ja siis mielipidetiedustelut olivat sangen oikeassa kun viittasivat jatkuvasti äärimmäisen tasaiseen tulokseen - tunnustan että hieman epäilin tätä itse. Mielenkiintoisia ja värikkäitä aikoja tosiaan elämme.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Perhearvot, anti-woke, turvallisuus... Ei Trump ole ottamassa aborttioikeutta pois, osavaltiot saavat itse päättää.

En keskustele aiheesta enempää, kuitenkin tulee banaani.
Eli käytännössä täysin tuulesta temmattuja teemoja, joista Trump ei nakkaa paskaakaan. Ja osa sitten itse keksittyjä ongelmia, kuten anti-woke ynnä muu höpönlöpö. Hyvin pelattu kuitenkin, puolet kansasta kun on vääjäämättä keskimääräistä tyhmempiä!
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sukupuoli merkkaa varmasti, mutta näkisin ehkä myös sellaisen vanhoillisen arvomaailman vetävän Trumpissa puoleensa
Oikeastihan Trumpilla ei edes ole mitään varsinaista arvomaailmaa. Hänen arvonsa on raha, valta ja henkilökohtainen ihailu. Mutta hän on opportunistina haistanut noissa ihmisissä potentiaalia käyttää heitä hyväkseen oman edun tavoittelussa ja pystynyt luomaan sellaisen kuvan, että olisi noiden ihmisten puolella ja jakaisi heidän arvomaailmansa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pennsylvaniassa Trump rapiat 100k ääntä edellä. Wisconsinissa 25k. Yli 50% molemmissa laskettu.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Georgiasta allekirjoittaneella kyllä käsitys kaupungistuneena ja merkittävästi myös "progressiivisena" osavaltiona. Selvästi Trump onnistunut nostamaan kannatustaan avaindemografiaryhmien keskuudessa ja päälle perinteiset "southern"-äänet... Iso tappio Harrisille.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Oikeastihan Trumpilla ei edes ole mitään varsinaista arvomaailmaa. Hänen arvonsa on raha, valta ja henkilökohtainen ihailu. Mutta hän on opportunistina haistanut noissa ihmisissä potentiaalia käyttää heitä hyväkseen oman edun tavoittelussa ja pystynyt luomaan sellaisen kuvan, että olisi noiden ihmisten puolella ja jakaisi heidän arvomaailmansa.
Juuri näin. Valehtelun ammattilainen vailla minkäänlaista moraalikompassia. Oikein hyvä johtaja amerikkalaisille.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Taisi tämä kuitenkin olla vielä sukupuolikysymys useammalle. Pennsylvania on yli 100k menossa Trumpille, vaikka noin puolet vielä laskematta.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Michiganissa tilanne elää, sekin on pakkovoiton paikka Harrisille. Joka tapauksessa, vaaleissa ei ole tapahtunut mitään yllättävää tähän mennessä. Gallupit ovat pitäneet pintansa. Iowa kuitenkin Trumpille, sillä ei ole mitään merkitystä voittajan kannalta.
 

Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Oikeastihan Trumpilla ei edes ole mitään varsinaista arvomaailmaa. Hänen arvonsa on raha, valta ja henkilökohtainen ihailu. Mutta hän on opportunistina haistanut noissa ihmisissä potentiaalia käyttää heitä hyväkseen oman edun tavoittelussa ja pystynyt luomaan sellaisen kuvan, että olisi noiden ihmisten puolella ja jakaisi heidän arvomaailmansa.

Tämä pätee suurimpaan osaan poliitikoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös