Jenkit ovat Kiinalle auki noin triljoonan dollarin verran. Jos Kiinalla on velkaa muualle 3 kertaa bkt:nsa verran se olisi noin 45 triljoonaa dollaria. Virallisesti taitaa olla noin 18 triljoonaa.
Varmaan kuitenkin biljoonaa, eikä triljoonaa.
Jenkit ovat Kiinalle auki noin triljoonan dollarin verran. Jos Kiinalla on velkaa muualle 3 kertaa bkt:nsa verran se olisi noin 45 triljoonaa dollaria. Virallisesti taitaa olla noin 18 triljoonaa.
Perkeleen amerikkalaiset, kun menee näissä sekaisin. Niin biljoonaa toki.Varmaan kuitenkin biljoonaa, eikä triljoonaa.
Yli 74 miljoonaa ääntä popular votessa Trumpin kaltaiselle ihmiselle, niin kyllä siinä aika mestarillisesta manipuloinnista silloin puhutaan. Toki maaperäkin on otollista, mutta tämä keskustelu käytiin aikanaan jo tuhansia kertoja siitä, että ei Trumpia äänestä pelkästään jotkut asuntovaunuissa punkkaavat redneckit ja sekopäiset uskikset, vaan hän saa ihan "tavalliselta kansaltakin" paljon kannatusta. Ja kyllä jumalauta saavat demokraatit tehdä jo tyhmyydessä jonkinlaisen maailmanennätyksen, jos vielä toisenkin kerran suhtautuvat pöyhkeän ylimielisesti Trumpiin ja edesauttavat taas sitä kautta hänen valintaansa, kuten tekivät myös vuonna 2016.
Tuota perus kansaakin vielä paljon huolestuttavampaa on se, että miten paljon hän sai ja miten paljon hänellä edelleen on takanaan tuolla kongressissa, sekä osavaltiotasolla ympäri maata näitä edustajia, joille on täysin ok suorittaa vallankaappaus, sekä pyyhkiä persettä sillä pyhimmästä pyhimmällä tuossa maassa olevalla asialla, eli demokratialla.
Oli jäänyt Elviksen kanssa pilveilemään. Seuraavalla kerralla sitten.Eihän tässä ollut mitään sen kummempaa, valitettavasti ilmeisesti JFK jr. ei nyt sitten ilmestynytkään. Syyhän ei ole se, että sattuu olemaan kuollut koska on vaan piilossa jossain.
Eihän tässä ollut mitään sen kummempaa, valitettavasti ilmeisesti JFK jr. ei nyt sitten ilmestynytkään. Syyhän ei ole se, että sattuu olemaan kuollut koska on vaan piilossa jossain. Tulee varmaan sitten seuraavalla kerralla kun porukalla kokoonnutaan.
Näinhän tuo on. Kun Trump ei silloin joskus maaliskuussa noussutkaan oikeaksi presidentiksi ja demaripedofiileja pidätettykään, niin päivämäärää vain jonkun syyn vuoksi siirrettiin eteenpäin X vuodella, ja samaa rataa jatketaan. Noh, pikku hiljaa kun mikään näiden hörhöjen jutuista ei toteudukkaan, niin tämäkin kultti kuihtunee pois... ja jostain nousee joku uusi hullutus.
Itse näen tässä taas oikein mukavan jatkumon. Bidenin aika jaksetaan vääristä vaaleista yms, jauhaa ja toivottavasti Trump pääsee myös seuraaviin vaaleihin ehdokkaaksi, niin saadaan taas muutamaksi vuodeksi lisää härdelliä.
Sitä tässä ihmettelin että aika pitkään nuo suomalaisetkin Trumppi-fanit on jaksaneet tota samaa saagaa jatkaa, eli jostain suuremmasta ilmeisesti kuitenkin on kysymys.
Haluan jakaa kanssanne uutisen.
Q-Anonin kannattajat kokoontuivat Dallasiin Dealey Plazalle odottamaan, että vuonna 1999 lento-onnettomuudessa menehtynyt John F. Kennedy Jr saapuisi paikalle, jossa hänen isänsä murhattiin, jotta John Jr kuuluttaisi virallisesti, että Donald Trump on palautettu USA:n presidentiksi.
Wut?
Dallas Morning News
Linkki vie Dallas Morning Newsiin.
Trumpia koskevat uutiset ovat Eurooppaan asti ehtineinä vahvasti suodattuneita. Toiveajattelun suuri voima: se, mikä on mahdollista täytyy myös olla todellista, koska juuri kukaan ei pidä Trumpista.Eikös tän äijän pitänyt joutua oikeuteen joutua istumaan?
Vaaleihin on tosin aikaa, mutta siitä saattaa tulla brezneviläinen jälkinäytös kaikilla mausteilla, jos nykyiset askelmerkit pitävät paikkansa.
Jos katsoo Kiinan pitkän aikavälin tavoitetta olla maailman johtaja USA:n paikalla, niin Kiinan etu olisi ollut tukea Trumpin valintaa. Joten päätöksen takana oli talous. Ajattelevat Kiinan tulevan kriisistä ulos suhteellisesti vahvempana kuin muut.Kiina toki antoi tarkoituksella koronan levitä maailmalle, mutta tuskin syy oli sentään Trump.
Jos katsoo Kiinan pitkän aikavälin tavoitetta olla maailman johtaja USA:n paikalla, niin Kiinan etu olisi ollut tukea Trumpin valintaa. Joten päätöksen takana oli talous. Ajattelevat Kiinan tulevan kriisistä ulos suhteellisesti vahvempana kuin muut.