Trumpin tie vaikeutui 2024, ja se on hyvä asia. Jos republikaanien ehdokkaaksi tulee lopulta DeSantis, hänellä on mahdollisuus syödä Biden elävältä, jos he ovat finaalissa.
Näyttää siltä, että rebujen syvät rivit pyritään valmistelemaan uutta tähteä varten. On erittäin hyvä merkki, jos esimerkiksi FOX antaa ymmärtää, että pitää jo irrottautua menneestä ja valmistautua tulevaan. Tämä saa myös rahoittajat liikkeelle. Joka tukee voittajaa, saa varmasti jotakin hyvää itselleen tulevaisuuden rebulandiassa.
Juuri nyt siis voi olla hetki, jona valta vaihtuu ihmisten mielissä ja aletaan aivopestä ihmisiä toisenlaiseen ehdokkaaseen. De Santis ei arvomaailmaltaan eikä tavoitteiltaan eroa järisyttävästi Trumpista. Sen sijaan käyttäytymiseltään hän vaikuttaa aivan mainstream ehdokkaalta.
Trumpilla on nyt aika vaikea paikka tehdä järisyttävä ilmoitus, varsinkin jos se ole sitä, mitä Bolton ennakoi, eli Trump ei asettuisi ehdokkaaksi. Gallupeissa 58% amerikkalaisista ei hyväksy Trumpia. Se on aika iso määrä, sillä presidentiksi pääseminen edellyttää kumminkin myös riippumattomien ääniä. Omistakaan 20% ei hyväksy Trumpia.
Jos Trump lähtee kampanjoimaan, lapsien on syytä peittää korvansa. Trumphan on jo etukäteen varoittanut De Santisia ajattelemasta tuhmia. Seuraa uskomaton määrä törkyä, paljastuksia, vihjailuja: oikeastaan enemmän kuin Bidenia vastaan. Bideniä nyt ei tarvinnut haukkua omille, kaikki muutenkin olivat valmiiksi negatiivisia häntä kohtaan. Mutta jos De Santis osoittautuu tefloniksi, silloin vallanvaihto on tosiasia.
De Santisin mahdollisen ehdokkuuden pitäisi laittaa myös demokraatit liikkeelle. Höpsö isoisä vs. nuorekas uraohjus ei ole kovin hyvä taistelupari demokraateille. Toki yksi asia on De Santisin tehtävä: Carpe Diem!
Näiden vaalien sivutuote, mutta äärimmäisen tärkeä oli se, että paluu jonkinlaiseen normaaliin on ehkä mahdollista. Rebut voittivat, ei siis tapahtunut laajamittaista vaalivilppiä. Hyvitys tuli. Ja toisaalta Trumpin ehdokkaille ei käynyt kovin hyvin. Suurin voittaja saattoi olla demokratia, ainakin voidaan varovaisen toiveikkaita tästä asiasta. (Toki se myös edellyttää, että demokraatit oppivat teeskentelemään, että 6/1 ei koskaan tapahtunutkaan.)