Trump on ollut johdonmukainen positiivisuuden torvi mitä koronavirukseen tulee (paitsi Kiinaa syyttäessään, jolloin se onkin aivan hirmuinen). Kyseessä on vain pari ihmistä, jotka tuli Kiinasta, meillä on homma kontrollissa. No nyt se pääsi leviämään, mutta ei ole flunssaa kummempi, ja menee kohta pois. Kesällä se häipyy. No ei häippäissyt kesällä, mutta ihan kohta kuitenkin. Rokotekin on ihan kohta valmiina ja voi se itsekseenkin kadota. Mitään maskeja tai välimatkojen pitämistä ei tarvita, tilanne näyttää huonolta vain siksi kun teimme niin paljon testejä.
Ja sitten toisaalta kuitenkin edellinen hallinto jätti meidät vaikeaan tilanteeseen, kun ei ollut yhtään varauduttu, ja sankarillisella nopealla toiminnallamme pelastimme miljoonia ihmishenkiä.
Turha noista on mitään logiikkaa tai näkemystä etsiä, se on vain mustan valkoiseksi maalaamista, itsensä kehumista ja muiden haukkumista. Ihan kaikki maan ja taivaan väliin ammutut väitteet eivät nyt sitten kuitenkaan menneet ohi, kun rokote tosiaan tuli aikaisessa.