Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 421 243
  • 22 739

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kun USA:n väestöpohja muuttuu, "perinteiset valkoiset" jäävät vähemmistöön, ja latinotaustaiset sekä aasialais- ja afrikkalalaistaustaiset osallistuvat politiikkaan yhä enemmän, niin ennustan, että samalla murenee myös perinteinen kaksipuoluejärjestelmä, ja niiden rinnalle tulee lisää puolueita.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Siis mitäs ihmeen sotakommunismia tämä erittäin maltillinen keskustalainen demokraattipoliitikko sitten harjoitti, pystytkö yksilöimään pahimpia amerikkalaisten "syviä perusarvoja" loukanneita lakeja ja päätöksiä?
Kappas. Markku Ruotsila on näköjään kirkkohistorian professori joka muun muassa vastustaa aborttia. Ikinähän ei saisi mennä henkilöön, mutta kuulostaa aika mielenkiintoiselta.

Omiin silmiin Trump on kyllästyneiden ihmisten hätähuuto. Miljardööri joka kuitenkin antaa ymmärtää olevansa tavallisen (valkoisen) kansan puolella. Menestyjän kelkkaan on hyvä hypätä. Ja onhan se nyt hyvä päästä vittuilemaan liberaaleille. Kyseessä on nähdäkseni paljon pidemmän ajan kehitys kuin Obaman kahdeksan vuoden valtakauden tulos.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kuulostaa mun korvaan aika absurdilta nää puheet jostain mahdollisesta sisällissodasta. Trumpin voitto oli jo 2016 niin shokeeraava asia, että olisi sillon jo luullut kunnon rähinöinnin alkavan, jos sellaista olisi tulossa. Nyt jos/kun melko keskustalainen demokraatti Biden voittaa, niin luulisi sen yhdistävän edes jossain määrin tuota äärimmäisen kahtiajakautunutta kansakuntaa.
Sillion pahimpien asehullujen joukkue voitti, joten ei heillä silloin ollut tarvetta lähteä barrikaadeille.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ottaen huomioon, miten paljon Trump on sekä mediassa että ainakin Washington Postin raportoinnin mukaan myös suljettujen ovien takana pitänyt esillä sitä, miten vaikeita dementiatestin viimeiset kysymykset olivat, voin hyvin kuvitella Mary Trumpin olevan aivan oikeassa kommentissaan. Vielä kun muistellaan aikaa vuosien takaa, jolloin Trumpin perhe oli Howard Sternin vieraana esittelemässä matemaattisia lahjojaan (video alapuolella), ei ole vaikea uskoa, että Donaldille MoCA-testiin kuuluva yksinkertainen laskutoimitus voisi olla ylitsepääsemätön haaste. Toki hän on siihen vastannut ja varmaankin kiven kovaan väittänyt olevansa oikeassa.
Niin oudolta kuin Mary Trumpin väite ensikuulemalta tuntuukin, voi hyvin olla, että tuntee setänsä luonteen muita paremmin. Sen voi selittää niin, että nuo viisi sanaa olivat piirtyneet kultakirjaimin hänen mieleensä ja hän uskotteli itseensä tienneensä sanat myös testissä. Ehkä lääkärit auttoivat Trumpia hieman sanoissa.

Testin vaikeudesta puhuminen viittaisi samaan suuntaan: jos olisi helposti muistanut sanat ja tehnyt testin sujuvasti, tuskin olisi nostanut asiaa esille haastattelussa. Bidenin mollaaminen liittyy samaan asiaan, jos ei Trump selvinnyt testistä, ei ainakaan Biden sitä tekisi. Huvittava yksityiskohta testistä on sekin, että Trump ei muistanut testin nimeä. Luulisi, että jos testi on niin tärkeä ja muisti erinomainen, myös testin nimi olisi kirkkaana mielessä.

Mutta kun Trumpista on kyse, arvailuksi jää. Lääkärit ovat vaitiolovelvollisia, joten tämäkin absurdi episodi jää hämärän peittoon. Vähän pelkään, että myös Bidenin valtakaudella moisia testejä tehdään ahkerasti ja avusteisesti.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Demokraattien ylimielinen suhtautuminen tavalliseen valkoihoiseen kansaan jo kauan ennen 2016 vaaleja oli iso aines siinä sopassa, jossa Trumpista tehtiin presidentti. Myöskin se tosiasia näytteli isoa roolia, että iso osa USA:n sydänmaiden kansasta ei voinut sietää Hillary Clintonia ja hänen ajamaansa politiikkaa.
Missä tämä demokraattien ylimielinen suhtautuminen näkyy?

Hillary Clintonin gallupsuosio oli 2010-luvun alkupuoelle 65-67% tietämille joten hänen harjoittamansa politiikkaasa oli erittäinkin suosittua. Hänen suosionsa romahti vasta tarkoitin kohdistettujen ja valheisiin perustuvien lokakampanjointien myötä.
Kirjassa puhutaan ainakin siitä, että Obama teki valtavasti valtionvelkaa suhteessa edellisiin presidentteihin.
Obaman aikana valtionvelka kiistatta rähähti finanssikriiisin seurauksena kahdeksassa vuodessa noin 9 biljoonaa dollaria. Nyt kun Trump on ollut vallassa 4 vuotta, niin valtionvelka on noin 7 biljoonaa. Mutta varmasti tämä on syy punaniskoilla olla äänestämästä Husseinia, sillä heillä ei nuo faktat ole koskaan haitanneet liikaa maailmankäsitystä.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Muistan joskus lukeneeni tutkimukset siitä kuinka koulutetuilla kaupunkilaisilla pariskunnilla on keskimäärin 0,7 lasta (tjsp) vs maaseutupunaniskojen 3-6 lasta per pariskunta.
Ei tarvi kummoista tilastomatematiikkaa harrastaa ymmärtääkseen ettei voimatasapaino näiden välillä ainakaan määrällisesti kovin helposti muutu.
Nyt tähän tarvittaisiin viereen tilasto, että kuinka monta näistä 3-6 lapsesta lähtee iowasta bussilla kaupunkiin pysyvästi, sillä veikkaan että aika iso osa:
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Obaman aikana valtionvelka kiistatta rähähti finanssikriiisin seurauksena kahdeksassa vuodessa noin 9 biljoonaa dollaria. Nyt kun Trump on ollut vallassa 4 vuotta, niin valtionvelka on noin 7 biljoonaa. Mutta varmasti tämä on syy punaniskoilla olla äänestämästä Husseinia, sillä heillä ei nuo faktat ole koskaan haitanneet liikaa maailmankäsitystä.
Ei välttämättä valtionvelan kasvu, mutta elvytystoimenpiteet eivät näyttäneet toimineen. Kasvu, varsinkin palkkapussin kasvu oli erittäin hidasta.Tätä kritisoitiin paljon, vaikka kasvua oli Obamankin aikana ja varsinkin valtionvelan lisäottoa saatiin aika hyvin kuriin. Vuodenvaihteen jälkeen Jälkipörssissä ihmeteltiin, oli puhetta uudelleen valinnasta ja kuka voisi äänestää Trumppia. Yksi paneelin jäsen (Pekka??) sanoi ei ole ihme, ei tarvitse katsoa kuin taloutta.
Mutta nyt asiat ovat toisin, talous pilalla, mielenosoitusten käsittely, niin Trumppia ei auta edes viimeisin tempaus, 4 executive orderia, joilla pistetään lääkkeiden hinnat kuriin, kohdistuu enemmänkin Medicaren osto ja maksuvaltuuksiin. Lisäksi lääkkeiden osto ulkomailta tulisi sallituksi. Asiantuntijat tyrmäsivät nämä, eivät tule onnistumaan, lääkefirmat pistävät hanttiin, kestää vuositolkulla. Mutta voihan tällä Trump saada jonkin eläkeläisen äänen.

JOL
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei välttämättä valtionvelan kasvu, mutta elvytystoimenpiteet eivät näyttäneet toimineen. Kasvu, varsinkin palkkapussin kasvu oli erittäin hidasta.
Palkkapussin kohdalla väite varmaan pitää paikkaansa, mutta taloushan kasvui Obaman kaudella 14,4 biljoonasta -> 19,4 biljoonaan eli tahti oli lähes identtinen Trumpin talouskasvun aikana:

Toki se finanssikriisin jälkeen oli "pohjalukemissa" hänen aloittaessaan, mutta kuitenkin. Joskushan tällä kansanosalla joka ei sivistyksellään kerskaile on jopa tapana laittaa koko kriisi Obaman syyksi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sieltähän alkaa pikkuhiljaa
tippua odotetusti vähän softimpaa tarinaa...

Veikkaan, että tällaiset jutut mediassa lisääntyvät mitä lähemmäs vaaleja mennään. Tyhmimmät äänestäjät sitten pehmentyvät ja ajattelevat ”että eihän se varmaan tarkoittanut sitä, mitä kirjoitti eikä se varmaan tahallaan ketään loukannut, mutta kun se on niin impulsiivinen” ja antavat kuin antavatkin uudelleen äänensä Trumpille. Ja kohta sitten taas harmittaa, kun twitter on täynnä päätöntä raivoa ja älyvapaita juttuja eikä se ollutkaan muuttunut. Myöskään minkään sorttista pahoitteluun viittaavaa ei tulla enää ikinä näkemään, koska sitä ei enää konkreettisesti mihinkään tarvita.

Ei ole sattumaa tällaiset lausunnot.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Edellisestä nyyssistä lainaus:
"– Katsos, sitä löytää jotain, mikä näyttää hyvältä, eikä tutki sitä sen enempää, ei katso, millainen merkki siellä kypärässä on, koska se on minikokoinen"
Näin kommunikoi Yhdysvaltojen 45. presidentti. Selittää.

Kushner ja kampanjatsto ovat saaneet vajakkiorankin nöyrtymään.
Öykkärin suostumaan äyskäröimään, koska presidentin paatille pollit näyttävät huolestuttavilta, ollaan ajamassa kivelle?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Ja taas sorvin ääressä. Jos joku odotti, että Trump olisi aidosti mukana lääkärien kanssa toiminnassa koronaa vastaan, hän koki karvaan pettymyksen. Tällä kertaa graalin maljasta oli juonut ensin Donald Trump jr., mutta isukki oli sisällöstä varmaan samaa mieltä: ihan ehtaa kamaa.

Hienoa, ettei mikään muutu. Ihmissuvun puolestakaan ei kannata huolestua: kyse ei ole käänteisestä evoluutiosta, vaan ihan normaalista perinnöllisyyden rappeutumisesta. Jos isoisä oli skarppi grynderi ja poika oli etevä kusettaja, niin pojanpoika on sitten saanut perimältään vain negatiivisia ominaisuuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ja taas sorvin ääressä. Jos joku odotti, että Trump olisi aidosti mukana lääkärien kanssa toiminnassa koronaa vastaan, hän koki karvaan pettymyksen. Tällä kertaa graalin maljasta oli juonut ensin Donald Trump jr., mutta isukki oli sisällöstä varmaan samaa mieltä: ihan ehtaa kamaa.

Hienoa, ettei mikään muutu. Ihmissuvun puolestakaan ei kannata huolestua: kyse ei ole käänteisestä evoluutiosta, vaan ihan normaalista perinnöllisyyden rappeutumisesta. Jos isoisä oli skarppi grynderi ja poika oli hyvä kusettaja, niin pojanpoika on sitten saanut perimältään vain negatiivisia ominaisuuksia.

Lääkäri Stella Immanuel, johon Trumpit tukeutuivat uudelleentwiitauksessaan, on kyllä ollut asian ytimessä.

Vuonna 2015 julkaistulla videolla Immanuel sanoi, etteivät Yhdysvaltoja johtavat henkilöt ole edes ihmisiä. Hän sanoi, että Yhdysvaltojen johtajat ovat ”reptiliaanihenkiä”, jotka ovat ”puoliksi ihmisiä, puoliksi avaruusolentoja”.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vetää kyllä sanattomaksi Trumpin toiminta ja kommentit, jälleen kerran. Ja ainoa vastuu, mihin hän näistä twiittailuistaan joutuu, on puolen vuorokauden Twitter-panna. Trump twiittaa jonkun hihhulin sekopäisiä juttuja, koska kuvitteli, että hän on ”ihan järkevä tyyppi”. Mitä sanoo Trumpin faniosaston rasistisiipi? The Sir Pentti kysyisi ”ONKO VAIKUTUSTA?!?” Eipä taida olla.

Onko DT:llä tänään taas joku puutarhajumppa medialle?
Elämme raskaita aikoja.

EDIT: Tönitty The Sir Penttiä ja kiireessä unohdettu The edestä
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Trump ihmetellyt jossain viimeisimmissä tiedotustilaisuuksissa (cnn.com), että miten Faucilla voi olla niin isot kannatuslukemat? Työskentelee kuitenkin Trumpin hallinnossa (ja siten siis hänen valitsemansa pelaaja joukkueessa), joten Trumpin mielestä ilmeisesti hänelläkin pitäisi olla isot kannatuslukemat. Noin minuutin kohdalla videossa alkaa ihmettely.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lääkäri Stella Immanuel, johon Trumpit tukeutuivat uudelleentwiitauksessaan, on kyllä ollut asian ytimessä.

Vuonna 2015 julkaistulla videolla Immanuel sanoi, etteivät Yhdysvaltoja johtavat henkilöt ole edes ihmisiä. Hän sanoi, että Yhdysvaltojen johtajat ovat ”reptiliaanihenkiä”, jotka ovat ”puoliksi ihmisiä, puoliksi avaruusolentoja”.

Täältä voi lukea lisää aiheesta.
 

Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Vetää kyllä sanattomaksi Trumpin toiminta ja kommentit, jälleen kerran. Ja ainoa vastuu, mihin hän näistä twiittailuistaan joutuu, on puolen vuorokauden Twitter-panna. Trump twiittaa jonkun hihhulin sekopäisiä juttuja, koska kuvitteli, että hän on ”ihan järkevä tyyppi”. Mitä sanoo Trumpin faniosaston rasistisiipi? Sir Pentti kysyisi ”ONKO VAIKUTUSTA?!?” Eipä taida olla.

Onko DT:llä tänään taas joku puutarhajumppa medialle?
Elämme raskaita aikoja.

Onko DT:llä tänään taas joku puutarhajumppa medialle?

The Sir Pentti tai pelkkä ”The”. En nyt viitsi mennä raportoimaan, mutta rajoilla liikutaan. Sorry OT.

Trump häviää vaalit. Pressa vaihtuu. USA ei ajaudu sisällissotaan, eikä muutu banaanivaltioksi, vaan jatkaa edelleen maailman ylivoimaisena talous- ja sotilasmahtina. Se riittää niille. Ei niitä siellä hirveesti kiinnosta, mitä jossain Euroopassa heistä ajatellaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Trump on ollut Axiosin toimittajan Jonathan Swanin haastateltavana. Kokonaisuudessaan haastattelu on ilmeisesti nähtävissä vasta Axios-sarjan maanantain jaksossa, mutta Axiosin YouTube-kanavalle on tullut siitä jo lyhyempi pätkä.

Videolla Trump väittää tietoja Venäjän palkkiotarjouksista USA:n joukkoja vastaan suoritettavista iskuista valeuutisiksi, joilla ei kannata esimiestä (Putin) kahdenvälisissä keskusteluissa turhaan vaivata. Lähteenä Trumpin väitteelle on Trumpin pitkäaikainen mielikuvitusystävä "many people". Trump myös hehkuttaa, miten kova hän on lukemaan, miten huikea hän on ymmärtämään ja sisäistämään asioita ja "Person. Woman. Man. Camera. TV" -tyylisessä taidonnäytteessä kertoo toimittajalle, että hän tietää Venäjän olleen aiemmin Neuvostoliitto.





Trump ihmetellyt jossain viimeisimmissä tiedotustilaisuuksissa (cnn.com), että miten Faucilla voi olla niin isot kannatuslukemat? Työskentelee kuitenkin Trumpin hallinnossa (ja siten siis hänen valitsemansa pelaaja joukkueessa), joten Trumpin mielestä ilmeisesti hänelläkin pitäisi olla isot kannatuslukemat. Noin minuutin kohdalla videossa alkaa ihmettely.

Trump on tiettävästi Faucin saamasta huomiosta niin kateellinen, että ilmoitti heittävänsä avaussyötön Yankeesin pelissä elokuun puolivälissä. Tämä siis siitä huolimatta, ettei Trumpia oltu edes kutsuttu. Trump kerkesi toki jo perua osallistumisensa Kiina-virukseen ja töihin vedoten golf-reissultaan käsin.

 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Trump uhosi tartuntamäärien noustessa, että kaikki hyvin, koska kuolleisuus ei ole lähtenyt uudestaan nousuun. Kaikki johtui vain siitä, että testaamista on lisätty, joten tietenkin myös tapauksia löytyy enemmän. Testaaminen on kauneinta, suurinta ja mahtavinta ikinä missään. Kuolemat ovat kuitenkin nyt nousemassa koko ajan uudestaan kohti sitä yli 2000 kuolleen päivätahtia, jossa tilanne pahimmillaan keväällä oli,

Noh, eihän tämä häntä tai hänen kannattajiaan tietenkään minkään vertaa kiinnosta, mutta tulinpahan vain muistuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Lääkäri Stella Immanuel, johon Trumpit tukeutuivat uudelleentwiitauksessaan, on kyllä ollut asian ytimessä.

Vuonna 2015 julkaistulla videolla Immanuel sanoi, etteivät Yhdysvaltoja johtavat henkilöt ole edes ihmisiä. Hän sanoi, että Yhdysvaltojen johtajat ovat ”reptiliaanihenkiä”, jotka ovat ”puoliksi ihmisiä, puoliksi avaruusolentoja”.
Nyt taisi paljastua Trumpin lääketieteellinen neuvonantaja.

Sinänsä ajatus johtajista jonkinlaisina matelijoina ei ole uusi, muistamme kaikki varmaan tv-sarjan V, jossa matelijat olivat valloittaa Maan. Ja elokuvassa Independence Day (1996) valloittajat torjuttiin viruksen avulla.

Ajatus on hyvinkin perusteltu. Trump, Bolsonaro ja Lukashenko ovat tosiaan käyttäytyneet tavalla, jota ei helpolla yhdistä tolkun ihmisiin. Myös heidän immuniteettinsä koronaa vastaan voisi selittyä näin: ei tepsi matelijoihin.

Varmaankin emoalus lymyilee jossakin piilossa verhottuna. Arvelen, että juuri elokuva on saanut aikaan sen, että matelijat ovat käyttäneet maailmanvalloitukseensa koronavirusta. He ennakoivat ihmiskunnan vastarinnan ja kehittivät tehokkaan keinon ihmisten poistamiseksi maapallolta.

Näin voimme estimoida, että muukalaiset ovat meistä alle 20 valovuoden säteellä. Trump varmaan jossakin välissä vaihdettiin alieniin. Otaksun, että mikäli Trump jatkaisi alienien hallitseman Maan johtajana, hän tuhoaisi hallintojärjestelmän tehokkaammin kuin mikään ihmisten vastarinta.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Yli 20 miljoonaa ihmistä on vaarassa menettää kotinsa, kun koronan takia määrätyt häätökiellot päättyvät, kertoisi yle. Kuinkakohan monta Trumpin kannattajaa tuohon mahdolliseen joukkoon mahtuu ja meneekö presidentin piikkiin vai riittääkö vain, että Trump kertoo vihaisten demokraattien olevan syyllisiä häätöihin?

Vähän ihmetyttää, mistä vuokranantajat meinaavat löytää 20 miljoonaa uutta maksavaa asukasta asuntoihinsa. Onhan tuolla toki kodittomia vaikka kuinka, mutta tuskin ovat maksukyvyltään sen parempia, kuin nyt potentiaalisesti ulos potkittavat.

Trumpin liirumlaarumit voi melkein jo tässä vaiheessa ennakoida. Beautiful stimulus check, radical left wing Democrats jne. Ex-asukkaista trumpistit voinee jakaa kahteen leiriin, kuin kaikki muutkin äänestäjänsä: kultistit ja loput. Ensinmainituille tuntuu olevan mahdotonta nähdä äijässä mitään vikaa, vaikka se tekisi mitä, varmaan syyttävät kaikkia muita ja mummoansa ennen kuin Dolania. Jälkimmäisille on tulossa kova reality check, kun joutuu arvioimaan maansa tilaa, tätä presidenttikautta ja omaa tilannettaan sillan alla tai täyteen ahdetussa kodittomien suojassa keskellä Korona-pandemiaa: "miten meni niinkun omasta mielestä?"
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
The Sir Pentti tai pelkkä ”The”. En nyt viitsi mennä raportoimaan, mutta rajoilla liikutaan. Sorry OT.

Maailman tärkein OT. Tönin ja pahasti. Iso moka, kiitos huomautuksesta. Muokkasin alkuperäistä tekstiäni. Nyt ryömin häpeämään johonkin koloon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Kale

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kasvavaa vainoharhaisuutta vai tervettä epäluuloa FoxNewsia kohtaan?

"FoxNews reported incorrectly what the Federal Government is doing with respect to Portland. We are demanding that the Governor & Mayor do their job or we will do it for them. To complicated to discuss in a Tweet, but bad reporting by Fox (possibly on purpose!)."

Pureeko koira ruokkivaa kättä?

"I was on Air Force One flying to the Great State of Texas, where I just landed. It is AMAZING in watching
@FoxNews how different they are from four years ago. Not even watchable. They totally forgot who got them where they are!"
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lääkäri Stella Immanuel, johon Trumpit tukeutuivat uudelleentwiitauksessaan, on kyllä ollut asian ytimessä.
Läskiltä tulee tasaisin väliajoin Q annon porukan tiimoilta uudelleen twiittwejä. Ja viljelee muutenkin salaliittoteorioita, esim tulevat vaalit on rigged koska postiäänestys.

Jospa se ei vain yritä käyttää näitä mielipiteitä hyväkseen vaan on osa Q:ta, uskoo ainakin osaan salaliitoista? Tämän olettamuksen pohjalta trumpetin toiminta näyttää paljon loogisemmalta. Mä ostan tämän ajatusmallin.

Trump häviää vaalit.
Ikävä kyllä tätä ei voida sanoa vielä varmaksi. Nyt DT:n aikana seurannut tarkemmin jenkkilän menoa ja siellä on oikeesti iso kasa aivan uskomattoman jengiä. Kansakuntana painaa vaa'an tyhmän puolelle selkeästi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Kasvavaa vainoharhaisuutta vai tervettä epäluuloa FoxNewsia kohtaan?

"FoxNews reported incorrectly what the Federal Government is doing with respect to Portland. We are demanding that the Governor & Mayor do their job or we will do it for them. To complicated to discuss in a Tweet, but bad reporting by Fox (possibly on purpose!)."

Pureeko koira ruokkivaa kättä?

"I was on Air Force One flying to the Great State of Texas, where I just landed. It is AMAZING in watching
@FoxNews how different they are from four years ago. Not even watchable. They totally forgot who got them where they are!"

Tulkitsinko oikein että nämä ovat siis Trumpin twitteristä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös