Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 423 579
  • 22 739

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Oon kyllästyny ns. rivikansanedustajiin joita Suomessa on tusinaan 13.
Itse asiassa nimenomaan heihin ei kannata kyllästyä. Suomen vahvuus läpi sen reilun sadan vuoden historian on ollut maltillinen keskusta (ei ole yhtä kuin Keskusta-puolue), ns. tolkun ihmiset. Jos meillä olisi ollut esimerkiksi itsenäisyyden alkuvuosien, 1930-luvun oikeistoradikalismin nousun tai sotien ja sen jälkiselvittelyjen aikana enemmistössä Trumpin kaltaiset täysin kontrolloimattomat, ennustamattomat ja kaikkia sääntöjä rikkovat poliitikot, emme olisi todennäköisesti säilyneet itsenäisenä ja saaneet rakennettua nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Se, että Trump sanoo edes jotain, on mun mielestä kumma ihastelun kohde, kun hänen suustaan tulee pääosin muita epäkunnioittavaa, valheellista ja kansakuntaa repivää tekstiä. Vastuullisuutta on olla hiljaa silloin kun ei ole mitään järkevää sanottavaa tai kun tekisi suutuksissaan mieli laukoa jotain epäkunnioittavaa.

Fordel jo ehti vastamaankin varsin hyvin. Sen takiahan meillä on eri puolella maailmaa vaaleissa valittuna kaiken maailman pölvästejä, kun ihmiset ei enää pysty ymmärtämään, että politiikka, jossa päätetään kunnan, maan ja jopa maailman asioista, on tylsää ja pitkäjänteistä työtä. Kaiken maailman helppoheikit sitten tulevat ja heittävät yksinkertaistettuja sutkauksia tai (kuten Yhdysvalloissa) nimittelevät poliittisia vastustajiaan, ja kansa ostaa sen. Sitten vähän ajan päästä ihmetellään, miksi politiikka on rikki.

Se, että joku sanoo jotain räväkkää, ei tarkoita sitä, että se on oikeassa. Tai vaikka olisikin oikeassa itse asiassa, niin asiat on usein sen verran moniulotteisia, että sen korjaaminen ei aina ole liian helppoa.
 
444

Jep. Politiikka on juuri se kenttä, jossa ei pitäisi olla tärkeintä sanoa jotain vain siksi että sanoisi jotain, tai jossa tehdään asioita vain siksi että näyttäisi siltä, että ollaan kiireisiä ja tehdään asioita. Maailma on täynnä BB:tä, Temptation Islandia ynnä muuta tosi-tv -kuraa, joiden parissa skandaalin nälkäänsä pystyy tyydyttämään. Tai voi jopa ostaa uusimman Seiskan tai Hymyn, jos haluaa pysyä kartalla julkimoiden ja ”julkimoiden” elämästä. Mutta kun sekään ei riitä, niin pitää äänestää valtaan näitä Putous-hahmoja, joiden kompetenssi ei riitä tehtävään ja joiden ainoa insentiivi valtaan asettumiselle on oman henkilökohtaisen egonsa pönkittäminen, idinsä tyydyttäminen ja eripuran lietsominen. Mutta kansa hurraa, kun twitteriin työnnetään 160 merkkiä hassuja sanoja, koska ”ei muut poliitikot uskalla noin sanoa”.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Anzi

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Itse asiassa nimenomaan heihin ei kannata kyllästyä. Suomen vahvuus läpi sen reilun sadan vuoden historian on ollut maltillinen keskusta (ei ole yhtä kuin Keskusta-puolue), ns. tolkun ihmiset
Eihän normaalia elämää ja kanssakäymistä ymmärrä arvostaa tarpeeksi, ennen kuin se lakkaa olemasta vallitseva olotila. Kyllähän tuo pelle alittaa kaikki mahdolliset rajat ja tasot. Ja suuri osa Jenkeistä on niin vitun tyhmiä etteivät edes tajua sitä tai sitten sisäsiittoisuus alkaa vihdoin vaatia veronsa. Ainoa paikka missä tuo toimisi moitteettomasti olisi Putouksen hupihahmona.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Fordel jo ehti vastamaankin varsin hyvin. Sen takiahan meillä on eri puolella maailmaa vaaleissa valittuna kaiken maailman pölvästejä, kun ihmiset ei enää pysty ymmärtämään, että politiikka, jossa päätetään kunnan, maan ja jopa maailman asioista, on tylsää ja pitkäjänteistä työtä.

Tämä on juuri näin. Idealistina toivoisin että Trumpista ja muutamasta Suomen pellestä voitaisiin oppia että politiikka on ammatti johon pätevöityminen on vuosien prosessi, ja tämä pätevöitymisen vaatimus vain kasvaa tulevaisuudessa kun ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit kriisit lyövät kunnolla kasvoille. Valtaan pääsy suosiota kalastamalla on yksi asia, asioiden oikea hoitaminen sitten jotakin muuta. Koronan kanssa on jo nähty mikä merkitys näillä "uskaltaa sanoa"-jutuilla on.

Idealistina siis toivon, realistina pelkään pahinta.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Puolueethan, jopa ne perinteiset ja vakavasti (?) otettavat tekee tämän ihan itse valitsemalla listoilleen kaiken maailman laulajia, hiihtäjiä ja show-painijoita. Eli heitä ei ainakaan kamalasti kiinnosta, onko siellä meidän asioita hoitamassa tarpeeksi pätevää porukkaa, joten voidaanko samaa vaatia kansalaisiltakaan? Ilman Tony Halmetta PS:n ja Timo Soinin startti olisi voinut olla hyvin erilainen, tai ainakin viivästyä vuosilla.
 
Fordél

Osin toki näin, mutta eihän se tausta välttämättä ratkaise pätevyyttä. Meillä on hyviä ja osaavia kansanedustajia, joilla on taustaa esim. viihteessä tai urheilussa, kuten Antti Kalliomäki, Sari Multala, Jaana Pelkonen tai Pirkka-Pekka Petelius. Osalla heistä on toki esim. yhteiskunnallisia opintoja takana. Ehkä kyse on enemmän persoonasta ja asenteesta. Otsikon päähenkilön kohdalla ei taida mikään koulutus tai oman puolueen toiminta riittää kaverin kuriinsaamiseksi. Persoona ja arvot ovat mitä ovat eikä reilut 70-vuotias narsisti niitä tule muuttamaan.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Michiganissa urpot urpoilee kunnolla (omasta mielestä jokseenkin kornia, että osa protestoijista silti pitää kasvomaskeja). Mutta Trumpin mielestä tässä ei silti ole mitään kritisoitavaa, koska

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Fordel jo ehti vastamaankin varsin hyvin. Sen takiahan meillä on eri puolella maailmaa vaaleissa valittuna kaiken maailman pölvästejä, kun ihmiset ei enää pysty ymmärtämään, että politiikka, jossa päätetään kunnan, maan ja jopa maailman asioista, on tylsää ja pitkäjänteistä työtä. Kaiken maailman helppoheikit sitten tulevat ja heittävät yksinkertaistettuja sutkauksia tai (kuten Yhdysvalloissa) nimittelevät poliittisia vastustajiaan, ja kansa ostaa sen. Sitten vähän ajan päästä ihmetellään, miksi politiikka on rikki.

Se, että joku sanoo jotain räväkkää, ei tarkoita sitä, että se on oikeassa. Tai vaikka olisikin oikeassa itse asiassa, niin asiat on usein sen verran moniulotteisia, että sen korjaaminen ei aina ole liian helppoa.

Mielestäni tämä kuvastaa todella hyvin nykyaikaa, kun sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla kerätään peukkuja ja tykkäyksiä, joita keräämällä saadaan sosiaalista hyväksyntää ja mielihyvää. Parhaat kommentit keräävät eniten näkyvyyttä, kun niitä jaetaan käyttäjien ja algoritmien toimesta, jolloin niistä tulee yleisiä totuuksia. Keskustelu näillä alustoilla on nykyään useasti sitä, että pyritään heittämään se nasevin kommentti, jossa monesti yksinkertaistetaan asiaa tai heitetään osuva herja vastustajasta tai hänen ideologiastaan. Väittelyn voittaa se, joka keksii suosituimman kommentin eikä se kuka perustelee asiansa parhaiten tai edes käyttää faktoja, joten joku näsäviisas sanaseppo voi hyvin viedä väittelyn, vaikkei olisi mitenkään asiaa pätevä kommentoimaan. On monesti myös helpompaa mielessään valita se naseva kommentti omaksi totuudeksi kuin miettiä vaihtoehtoista ajattelutapaa, joka ei ole niin yksinkertaistettu, jolloin päädytään hyväksymään se suosituin kommentti.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Michiganissa urpot urpoilee kunnolla (omasta mielestä jokseenkin kornia, että osa protestoijista silti pitää kasvomaskeja). Mutta Trumpin mielestä tässä ei silti ole mitään kritisoitavaa, koska

trumputtimen tarkoitus on politisoida virus ja sitten tietysti tehdä tästä kokonaan demokraattien syytä. Tämä politisoiminen alkoi minusta tuosta WHO-rahoituksesta oikein tosissaan. Tietää hoitaneensa asian päin piip ja nyt kuumottaa. Eilen tajoili 3 portaan paluuta normaaliin ikäänkuin kriisi olisi paketissa. Voittokierros ennen kui kisa on edes puolessa välissä. Se ei ymmärrä edes vähää alusta missä tässä kriisissä on kyse. Ainoastaan että on mokannut ja nyt syy pitää siirtää jollekin muulle.

Se, että polisitoiminen sai tuekseen nämä mielenosoitukset lockdownia vastaan kertoo sen, että voimia on kerätty yhteen.

Hauskinta tässä on, että hoitamalla tämän kriisin edes välttävän asiallisesti, olisi ollut uudelleenvalinta varma.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Se, että Trump sanoo edes jotain, on mun mielestä kumma ihastelun kohde, kun hänen suustaan tulee pääosin muita epäkunnioittavaa, valheellista ja kansakuntaa repivää tekstiä. Vastuullisuutta on olla hiljaa silloin kun ei ole mitään järkevää sanottavaa tai kun tekisi suutuksissaan mieli laukoa jotain epäkunnioittavaa.

No ei se ihailun kohde ole. Trump sanoo mitä sanoo ja en todellakaan useasti ole samaa mieltä, mutta uskaltaa sanoa mielipiteitä, joita joskus koetaan epäkunnioittavina tai jopa rasistisina. Nykyään kaikki on oltava niin korrektia, että parempi omasta mielestä on sanoa mielipide kun mennä ns. "muiden mukana".

Poliittista historiaa en niin hyvin tunne että väittäisin vastaan joten voit tai olet varmaan oikeassa.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Jep. Politiikka on juuri se kenttä, jossa ei pitäisi olla tärkeintä sanoa jotain vain siksi että sanoisi jotain, tai jossa tehdään asioita vain siksi että näyttäisi siltä, että ollaan kiireisiä ja tehdään asioita. Maailma on täynnä BB:tä, Temptation Islandia ynnä muuta tosi-tv -kuraa, joiden parissa skandaalin nälkäänsä pysty

Ei ainakaan itsellä ole mikään skandaalin nälkä, kyseisiä sarjoja en ole BB:n paria jaksoa lukuunottamatta kattonu yhtään joten en tiedä mitä niissä tapahtuu muuta kun otsikko-asteella.

Kaksi kansanedustajaa ns. tuttuja. Toinen Kokoomuksesta nyt jo eläkkeellä, toinen SDP enkä edes tiedä onko vielä niissä hommissa, mutta kun on kysynyt mitä ne siellä on saanu aikaan. Siis konkreettisesti "Mitä olet tehnyt kaudellasi verrattuna siihen että et olisi ollut kansanedustaja?". Hiljasta pitelee kysy sitten ei tutuiltakin kansanedustajilta.

@MacRef kiitos myös kommentista
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Trump ja Fox News tekee näköjään parhaansa aiheuttaakseen mellakoita noissa muutamassa osavaltiossa jossa on demokraati kuvernööri joka ei ole kovin innokas poistamaan rajoitteita ja avamaan osavaltiota tohon 1.5. mennessä.

Jotenkin tuntuu että Trumplandia ja muu Jenkkilä on kyllä matkalla suureen yhteentörmäykseen ja yhteiseen katastroofiin.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
No ei se ihailun kohde ole. Trump sanoo mitä sanoo ja en todellakaan useasti ole samaa mieltä, mutta uskaltaa sauunoa mielipiteitä, joita joskus koetaan epäkunnioittavina tai jopa rasistisina. Nykyään kaikki on oltava niin korrektia, että parempi omasta mielestä on sanoa mielipide kun mennä ns. "muiden mukana".
Trumpin tavoite tässä kriisissä on täysin järkevä: Obama olisi varmaan tavoitellut samaa eli talouden avaamista mahdollisimman pian. USA on maailman suurin kansantalous, joten aikaa vetkutteluun ei ole sekuntiakaan. Trump kuitenkin edelleen uskoo omiin valheisiinsa eli kuvittelee jonkin mystisen vainun olevan riittävän ratkaisukeino kriisiin. Vaikka on ilmeistä, että hän on jälleen joutunut kuuntelemaan asiantuntijoita alkuviikon katastrofaalisen lehdistötilaisuuden jälkeen, hän ei silti osaa pitää suutaan kiinni asioista, joista hän ei tunnu tietävän mitään.

Trump haastaa poliittisen korrektiuden, mutta yleensä tavalla, joka ei perustu ajatteluun vaan aivan silkkaan populistiseen lietsontaan. Uudelleenvalinta on hänelle jopa tässäkin kriisissä ainoa asia, joka säätelee kaikkia muita kannanottoja. Halu saada nimensä amerikkalaisille jaettavaan shekkiin on yksi absurdeimpia episodeja tässä kriisissä. On selvää, että USAn on pakko avata talouttaan kuolemantapausten uhallakin, mutta tämä pitää tehdä osavaltioittain. Kuvernöörien on itse arvioitava se kuolemantapausten toleranssi, joka on vielä mahdollinen. Ihmisiä kuolee, mutta heitä ei saa kuolla liikaa.

Trump sen sijaan toimii ikäänkuin hän olisi kriisissä eri puolella kuin kriisiä hoitavat aikuiset. Hän lietsoo kannattajiaan protesteihin rajoituksia vastaan tilanteissa, jossa tartuntojen lisääntymisvaara on ilmeinen. Jos tartuntaluku per henkilö menee alle yhden, kuten Saksassa, silloin varmaan näemme osavaltioiden avaavan talouttaan. Mutta tämä ei Trumpia kiinnosta, hän haluaa päästä julkisuuteen talouden pelastajana ja avaajana. Saammepa varmaan nähdä jatkossakin näytelmiä, jossa Trump ottaa kunnian kriisistä selviytymisestä, kun aikuiset ovat sen ensin hoitaneet. Ja juuri tällainen mielipiteiden ilmaiseminen on mielestäni täysin arvotonta, Trumpilta voitaisiin täysin perustellusti riistää puheoikeus, koska hänellä ei ole mitään järkevää sanottavaa tähänkään asiaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ainakaan itsellä ole mikään skandaalin nälkä, kyseisiä sarjoja en ole BB:n paria jaksoa lukuunottamatta kattonu yhtään joten en tiedä mitä niissä tapahtuu muuta kun otsikko-asteella.

Kaksi kansanedustajaa ns. tuttuja. Toinen Kokoomuksesta nyt jo eläkkeellä, toinen SDP enkä edes tiedä onko vielä niissä hommissa, mutta kun on kysynyt mitä ne siellä on saanu aikaan. Siis konkreettisesti "Mitä olet tehnyt kaudellasi verrattuna siihen että et olisi ollut kansanedustaja?". Hiljasta pitelee kysy sitten ei tutuiltakin kansanedustajilta.

@MacRef kiitos myös kommentista

Miten määritellään, että on saanut jotain aikaan? Ne kaikki kansanedustajat ovat siellä tekemässä päätöksiä. Toki osa tekee paljon enemmän kuin toiset, mutta edes niistä kaikista aktiivisimmista ei kovin usein voi sanoa, että "no Herra X sai aikaan uuden avioliittolain". Ei se ole yhden ihmisen aikaansaannosta. Ihan vain ne normaalit kohtuullisen aktiiviset riviedustajat kuitenkin istuvat valiokunnissa vaikuttamassa asioiden etenemiseen. Tai omissa ryhmissään. Ja oikeastaan jo ihan se, että he ovat omaa puoluetta edustamassa muuttaa tilannetta siitä, että siellä olisi toisen puolueen edustaja.

Jos sitten puhutaan siitä, että sanoo "mielipiteensä", niin se menee vain vaan asioiden yksinkertaistamiseksi, vastakkainasetteluksi ja muiden ihmisten haukkumiseksi. Tämän palstan nimikkoherran osalta kovin pahasti vielä. Mitä arvoa on sillä, että uskaltaa sanoa asioita, jotka eivät kestä totuuden valoa. Tai jotka luovat ihmisten välille riitaa. Ja jos sen tekee vielä tahallaan? Ei tuolla herralla kuitenkaan munaa ole sanoa, että mitä oikeasti tekee ja ajattelee. Eli omaa etuaan. Miten saada itselleen mahdollisimman paljon rahaa ja valtaa. Miten välttää vankila. Miten saada uusi kausi presidenttinä välttääkseen vankila. Eikä näyttää rehellisesti, että miten sitä rahaa on tehty tai mitä oikeasti tekee.

Mutta jos pitää hienoina niitä 5-vuotiaita, jotka huutaa puskasta ohikulkeville ihmisille "läskiperse", "äitis on huora" tai "Pillu-pena" sekä hakkaavat 3-vuotiaita, niin miksei sitten Trumpin kyvystä sanoa, mitä uskaltaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Trump ja Fox News tekee näköjään parhaansa aiheuttaakseen mellakoita noissa muutamassa osavaltiossa jossa on demokraati kuvernööri joka ei ole kovin innokas poistamaan rajoitteita ja avamaan osavaltiota tohon 1.5. mennessä.
Jep, tuossa on aineksia ties mihin hulluuteen. Mutta en oikein näe, että se Trumpin mahdollisuuksia parantaisi marraskuussa - kannatusnousu on nyt syöty ja edessä on monta pitkää ja vaikeaa kuukautta, joiden aikana Trumpilla on lukemattomia tapoja osoittaa kyvyttömyyttään ja kaoottisuuttaan. Kuka tahansa edes semikompetentti republikaani olisi sen verran osannut johtaa kriisissä ja kääriä itseään lippuun, että olisi helposti voittanut marraskuussa. Mutta sen sijaan meillä on tämä tosi-tv klovni.

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä on jo muutamaan kertaan ehtinyt miettiä, että tästä ei voi rimaa asettaa alemmas. Vaan dt ei petä. Aina löytyy mennä keino. Tämä korona-kriisin politisoiminen on ihan käsittämätöntä. JaHinta lasketaan sairastuneina että kriisin pitkittymisenä.

Ei tarvitse olla kovinkaan älykäs, että voi helposti veikata seuraavan vaiheen olevan osavaltioiden epätasa-arvoinen auttaminen. Saa nähdä pystyykö task force estämään moisen.

Testaamisen kassa oli vielä tilaisuus ottaa tilanne ns haltuun. Vaan kun homma on vaikea, koska liikkuvia komponentteja on paljon, niin pienet kädet nousee pystyyn. Luvassa lukemattomia corona task force pelleilyjä, joiden ainoa tarkoitus on valkopestä itseään. Hollywood ei olisi kyennyt tekemään tällaisesta uskottavaa elokuvaa. Niin pahasti dt on asioista pihalla.
 
BaronFIN

Jäsen
Minä en missään vaiheessa kehtaisi sanoa onnistuneeni tehtävässäni jos kuolleiden määrää lasketaan lopulta Vietnamin sodan kuolleiden jenkkisotilaiden määrällä (jos edes riittää), mutta sillä ei ole väliä, pitää keksiä hokema joka kuulostaa hyvältä ja kaikki muu on fake.

Tiedän ettei ole enää mahdollista, mutta Cuomo vs. Trump väittely olisi ollut silkkaa sosiaalipornoa kun Cuomo todennäköisesti kykenisi antamaan Trumpille samalla mitalla takaisin ja kykenisi voittamaan ja nolaamaan Trumpin itsensä keksimässä pelissä. Biden ei tähän kykene.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eilisessä lehdistötilaisuudessa Trump esitteli teoriaansa siitä, että koska Valkoinen talo onnistui paljastamaan New York Timesin Maggie Habermanin huonoksi toimittajaksi, Haberman kirjoitti kostoksi artikkelin siitä, miten Trumpin tuore kansliapäällikkö Mark Meadows itkee ajoittain. Oheinen pätkä tilaisuudesta on Trumpin tajunnanvirtaa parhaimmillaan:

Donald J. Trump kirjoitti:
The media's been -- some very honest, but some very dishonest. You know that, you know that. I even read a story where Mark Meadows, tough guy, he was crying. This was a Maggie Haberman. You know she won a Pulitzer Prize for her coverage of Russia, but she was wrong on Russia. So was everyone else. They should all give back their Pulitzer Prizes. In fact, it turned out that the crime was committed by the other side! The crime was not committed by this side, it was committed by the other side -- a bunch of bad people!

You saw the reports coming out over the last two weeks. They got caught! So Maggie Haberman gets a Pulitzer Prize -- she’s a third-rate reporter. New York Times. And we put her name up here last week. You saw that. People thought it was a commercial. It wasn’t a commercial. It was like a commercial, but it wasn’t a commercial, it was just clips. And because we exposed her as being a bad reporter, what happened, is she came out and said Mark Meadows was crying, and they made it sound -- I said Mark -- and it’s OK if he did, I wouldn't -- you know, look -- but I think he was crying probably uh really for the wrong reason they had it down -- but he’s not a crier. And if he was -- I've known criers, I could tell you people that you know that are very famous, they cry, and that's OK too. But it was a nasty story in so many ways. It was fake news. And she only did it because we exposed her for being a terrible, dishonest reporter. I haven't spoken with her for a long time.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuon session peruteella tuli selväksi, että testaaminen on niin vaikea kysymys, et ddt on nostanut kädet pystyyn. Ja onhan se vaikeata, koska homma on monimutkainen heti raaka-aineketjusta lähtien. Joten parempi keskittyä haukkmaan muita ja politisoimaan kriisiä. Exit-plan on syyttää muita ja todistaa omaa erinomaisuuttaan lentokiellolla sekä hengityskoneilla. Ja tietty 2 kk sitten vallinneella erinomaisella taloustilanteella. Testejä koskeneisiin kysymyksiin ei vastannut mitään. Parempi kehua itseään ventolaattoreiden saralla sen sijaan.

Oikeastaan kokonaisuus oli kuin vaalitilaisuudesta. Tässä tapauksessa ei enää kannattaisi laskea enää valeita, vaan niitä juttuja, jotka sai sanottua oikein. Siihen sarakkeeseen on aina hyvä tsäännsi saada pyöreä nolla. Esim jaksaa toistaa edelleen kuinka Kiina maksaa miljardeja USA:lle, vaikka tariffit on suoraa amerikkalasiten kukkarosta...

Se ei ole niin tyhmä, ettei tajuaisi hoitaneensa homaa päin piip. Kriisin politisoiminen saanee tästä kierroksia hurjalla tavalla ja lock down mielenosoituksia lienee tulossa paljon lisää. TV-kuvista päätellen niissä ei juuri sosiaalista etäisyyttä harrasteta, joten wuhanilainen saa taas mahdollisuuden.

dt panostaa "arvovaltansa" pikaisen avaamisen taakse, mutta välttelee vastuuta. Koska tämä on kuvernöörien harteilla, saadaan 50 erilaista ratkaisua. Ei tarvitse olla nero tietääkseen, että ainakin joissain osavaltioissa saadaan toinen hyökyaalto sairastuneita, koska testauskapasiteetti puuttuu. Siinä on riskipeliä suosiolukemien takia. Ja rebu kuvernöörit kuuntelee herkällä korvalla, heidän base on edelleen trumpetin lumoissa. Uskomatonta. Kiperä valinta, että menevätkö tieteellisellä pohjalla vai presidentin "ohjeistamana".
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli mieleen kun kattelin tätä juttua siitä että kaikkia korona kuolemia ei ole tilastoitu noista Jenkkilän hoivakodeista että eipä ylättäs jos kohta muutenkin jossain republikaaniosavaltioissa kaunisteltas noita tilastoja. Kuitenkin suuri johtaja haluaa että maa avataan 1.5. mennessä.

Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Trump ja Fox News tekee näköjään parhaansa aiheuttaakseen mellakoita noissa muutamassa osavaltiossa jossa on demokraati kuvernööri joka ei ole kovin innokas poistamaan rajoitteita ja avamaan osavaltiota tohon 1.5. mennessä.

Jotenkin tuntuu että Trumplandia ja muu Jenkkilä on kyllä matkalla suureen yhteentörmäykseen ja yhteiseen katastroofiin.

Toisaalta jos nyt sitten mustalla huumorilla lähestyy tilannetta, niin eikös se ole ikäänkuin win-win tilanne, jos Maga tyypit osoittaa mieltään, yhdessä isoissa porukoissa samalla, kun muut pitävät itsensä eristyksissä? [pääkallohymiö]
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Virus palkitsee liian innokkaan avaamisen uudella aallolla sairastuneita. Onneksi tiedämme jo etukäteen, että 2. aalto on kuvernöörien vika. Tai kiinalaisten tai WHO:n tai...
...Obaman hallinnon!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös