Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 423 840
  • 22 739
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
En suoraan sanoen tiedä antavatko nuo latinalaisen Amerikan maat, joissa on ’birthright citizenship’, käytännössä automaattisesti kansalaisuuden laittomasti maassaoleville, joita ei ole missään rekisterissä. Yritin googlata, mutten löytänyt vastausta. Vasemmisto-media tietysti synnyttää kuvaa, että sääntö on ehdoton, mutta olen aika epäileväinen heidän kirjoituksiinsa. Luulen, että käytännöt vaihtelevat eri maissa.

Joka tapauksessa, kun 85% maailman maista ei varmasti anna, Trumpin lausunto välittää ihan oikean idean: ‘birthright citizenship’ on älytön asia ja siitä pitää hankkiutua eroon.

Trump käyttää usein psykologista keinoa, jota voi kutsua nimellä ’wrongness’ saadakseen ideansa läpi mediassa, joka ei haluaisi Trumpin ideoita välittää.

Eli Trump sanoo ajatuksen, jonka idean kanssa ihmiset (poliittinen keskusta) ovat samaa mieltä, mutta oikaisee lauseessaan mutkaa sen verran, että media raivostuu, ja alkaa korjaamaan sitä merkityksetöntä yksityiskohtaa, jolloin media tulee välittäneeksi Trumpin viestin kansalle.

Tätä voi toki kutsua valehteluksi, mutta Trumpin kannattajille se ei sitä ole. Trumpin kannattajat keskittyvät olennaiseen, eivät merkityksettömiin yksityiskohtiin.

Elämme aikaa jossa aivan kaikki uutisoidaan ja klikkiotsikoidaan. Yhdysvaltojen presidentti on automaattisesti yksi tarkimmin uutisoiduista henkilöistä koko maailmassa. Ja sinä väität, että Trump ei saa palstatilaa käyttäytymättä kuin hölmö.

Mitä tuohon melkein 5000 valheen listaan tulee, niin minunkin mielestäni siihen on laskettu paljon kaikkea turhaa mukaan. On ihan inhimillistä erehtyä vuosiluvuista tai väittää, että Henry Ford keksi kokoonpanohihnan. Mutta Trump puhuu paskaa ihan hölmöyttään silti jatkuvalla syötöllä ja suurin osa kannattajistakin myöntää sen. En ole Trumpin kannattaja, enkä vasemmiston edustaja.

Onhan se nyt helvetin oleellista, kuinka paljon pressan puheisiin voi luottaa. Mieti nyt itsekin, millaista olisi työskennellä höppänän esimiehen alaisuudessa.

Edit. Niin ja jos kerran Trump itse "psykologisesti" syöttää medialle kritisoitavaa, miksi Trump urputtaa jatkuvasti, että media kritisoi häntä?
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Trump sanoi haastattelussa jotakuinkin niin, että kun sotilaat kohtaavat tämän pakoilaisporukan ja jos ne alkavat heittämään kiviä, niin ne pitää tulkita aseiksi. Tulta munille vaan. Edes yksikään suomalainen poliitikko ei ole ehdottanut pakolaisten ampumista rajalle. Varmaan siksi, että se on melko tukevasti kansainvälisten lakien vastaista ja pitäisihän toi sekopää johonkin tuomioistuimeen saada.
 
Elämme aikaa jossa aivan kaikki uutisoidaan ja klikkiotsikoidaan. Yhdysvaltojen presidentti on automaattisesti yksi tarkimmin uutisoiduista henkilöistä koko maailmassa. Ja sinä väität, että Trump ei saa palstatilaa käyttäytymättä kuin hölmö.

Mitä tuohon melkein 5000 valheen listaan tulee, niin minunkin mielestäni siihen on laskettu paljon kaikkea turhaa mukaan. On ihan inhimillistä erehtyä vuosiluvuista tai väittää, että Henry Ford keksi kokoonpanohihnan. Mutta Trump puhuu paskaa ihan hölmöyttään silti jatkuvalla syötöllä ja suurin osa kannattajistakin myöntää sen. En ole Trumpin kannattaja, enkä vasemmiston edustaja.

Onhan se nyt helvetin oleellista, kuinka paljon pressan puheisiin voi luottaa. Mieti nyt itsekin, millaista olisi työskennellä höppänän esimiehen alaisuudessa.

Edit. Niin ja jos kerran Trump psykologisesti syöttää medialle kritisoitavaa, miksi Trump urputtaa jatkuvasti, että media kritisoi häntä?

Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että Washington Postin listaamista asioista kaikki eivät heidänkään mukaansa ole valheita. Siellä on eri asteita "valikoivasta totuudesta" "harhaanjohtavien väitteiden" kautta kunnon valheisiin. Mikään noista ei mielestäni ole mitenkään puolusteltavaa, kun se tehdään tahallaan tai sen takia, ettei viitsitä ottaa selvää ja on selkeä tarkoitushakuisuus. Suoraselkäinen ihminen korjaa omat virheensä sitten jälkikäteen. Alla linkit arviointiperusteisiin sekä tämän päivän artikkeliin aiheesta, jonka mukaan lukema on tällä hetkellä 6420, vai pitäisikö Trumpin puun kunniaksi sanoa vaikka 16420. (Ja siis molemmat Washington Postiin.)

https://www.washingtonpost.com/news/fact-checker/about-the-fact-checker/?utm_term=.5aa740c932e1

https://www.washingtonpost.com/poli...ding-claims-over-days/?utm_term=.a50aefb832a0
 
Juu, totta kai tahallaan paskan puhuminen on väärin, ja Trump harrastaa sitä paljon. Mutta uskon, että tahatonta vanhuuden höppänyyttä on joukossa myös.
 
Juu, totta kai tahallaan paskan puhuminen on väärin, ja Trump harrastaa sitä paljon. Mutta uskon, että tahatonta vanhuuden höppänyyttä on joukossa myös.

Tiedä sitten, onko parempi, että vallassa on henkilö, joka vanhuuden höppänyyttään puhuu, mitä sattuu.

Tässä viime päivinä on puhuttu tästä Trumpin päätöksestä lähettää armeijan porukkaa rajalle. Perusteluina käytetään karavaania, joka on tulossa. No, tuo karavaani ei tietenkään ole saapumassa rajalle pitkään aikaan. Mutta ennen vaaleja oli pakko saada tehtyä jotain. Lisäksi näillä joukoilla on hyvin rajatut oikeudet tehdä mitään. Käytännössä siis vain hengailevat siellä. Hinta siitä on aika suuri. Trump varmasti tietää tämän kaiken, mutta pokkana uskottelee asioita äänestäjille, koska ei sitä muuriakaan ole rakennettu tuumaakaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pahinta tässä on se, että 50% lampaista uskoo tuollaiset jutut kyseenalaistamatta mitään.

Et taida olla koskaan ollut avokonttorissa töissä. Ei siellä mitään 7,52 tuntia päivässä aherreta vaan tehdään paljon omia juttuja. Jos Yhdysvaltain presidentti on tavallinen ihminen, niin hänelläkin on kyllä aikaa ja valtaa sanoa sihteereille ja muulle väelle nyt ei saa häiritä, kun on näitä paperihommia. Eikä kukaan kysy mihin siis käytit aikasi.

En tiedä mitä sinä teet, mutta selvästikään et ainakaan kyseenalaista mitään.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Tiedä sitten, onko parempi, että vallassa on henkilö, joka vanhuuden höppänyyttään puhuu, mitä sattuu.

No vähän tuli valelistaa lukiessa sellainen fiilis, että kamoon, jos äänestätte vanhuksen johtoon, on turha valittaa ajoittaisista triviatiedoissa erehtymisistä. TREASON! tason jutut on sitten asia erikseen.
 
Kun lehdet jakavat tuollaista fakenewssiä, ei tarvitse ihmetellä miksi Trump kutsuu heitä kansan viholliseksi.

Edit: Pahinta tässä on se, että 50% lampaista uskoo tuollaiset jutut kyseenalaistamatta mitään.
Kyllä

Nytkin kun katsoin Valkoisen Talon julkisesti julkaisemaa ohjelmaa, niin Trump aloittaa presidentin työt 13:30

Sitten hän matkustaa pitämään puheen, Make America Great Again-puhe , jota varten varattu 1h 15 minuuttia. Sitten on varattu aikaa puheen jälkeisille kysymyksille, lehdistölle oletan, 15 minuuttia.

Minkä jälkeen Trump palaakin Valkoisen Taloon ja vetäytyy lepäämään ja katsomaan Foxia.

Eilen hän aloitti päivän jo aikaisin, 11.30, oli varannut 4 tuntia kahteen asiantuntijoiden raporttien kuuntelutilaisuuteen, ja lensi taas pitämän Make America Great Again-puheen, mistä palattuaan olikin kello jo niin paljon, että päivä pulkassa.

Tietysti Trumpstereiden mielestä presidentti työskentelee matkoillakin, lennot puheisiin ja takaisin kun on merkattu työnteoksi, mutta paikalla olijoiden mukaan syö mac-ruokaa ja katsoo televisiota. Tai twiittaa.

MAGA-puheet lasketaan myös presidentin työksi, vaikka eiväthän ne nyt työnkuvaan liity myöskään.

Kuinka paljon Trump tekee puhelimessa töitä? Väitti, ettei soita virkapuheluja sillä kiinalaisten ja venäläisten kuuntelemalla iphonellaan. Vaikea sanoa...

Pääsääntöisesti tuo näyttää työajat matkustelevan puheita pitämään tai golffaamaan.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Luin jostakin, että Trump on ollut tähän mennessä 53 päivää lomalla. Vastaavaan aikaan omalla kaudellaan Obama oli ollut 17 päivää lomalla.

Pitää ymmärtää, että Obama oli niin laiska ja saamaton ettei jaksanut lomaillakaan.
 
652 virkapäivästään viettänyt 526 päivää valkoisessa talossa, golfkentällä 126 päivää. Kokonaisaikana matkoineen.

Ensimmäisen 600 päivänsä aikana pelannut 150 kierrosta golfia. Eli joka neljäs päivä on golfpäivä. Kelpaisi mullekin. Kelien ja valon puitteissa. Tietysti kelit ja valon määrä on ok, kun lentää D.C stä Floridan lämpöön Mar-A-Lagoon.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko läski ollu modernin ajan laiskin pressa? Ja hyvät mahdollisuudet USA:n laiskimmaksi presidentiksi ikinä. Taas yksi pitämätön kampanjalupaus.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Vastaavaan aikaan omalla kaudellaan Obama oli ollut 17 päivää lomalla.

Pitää ymmärtää, että Obama oli niin laiska ja saamaton ettei jaksanut lomaillakaan.

Virallinen loma on aivan eri asia kuin se, että ei tee tehtaalla mitään juuri tänään. Mikä näissä asioissa on niin vaikeaa ymmärtää.
 
Yhdysvalloista kantautuu hyviä uutisia Republikaaneille. Perinteisesti demokraatit ovat olleet aktiivisempia ennakkoäänestyksissä.

Democrats were more likely to vote early in 2016 than Republicans. That’s not new. | Election Updates

Nyt välivaaleissa republikaanit ovat kuitenkin löytäneet äänestyspaikat demokraatteja ahkerammin.

24 million early-voting ballots already counted, more than 2014

Mitään lopullisia johtopäätöksiä tästä ei kuitenkaan voi vetää, mutta alle viikko vaaleihin ja tilanne näyttää todella hyvältä Trumpin kannalta.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Nyt oli Enbusken kolumnissa hyvä havainto:

Ja se* tuntuu ihanalta. Kaikista. Sekä niistä, jotka kannattavat Trumpia että niistä, jotka – aivan oikein – vihaavat häntä. Trump on siitä täydellinen presidentti, että se purkaa kannattajiensa raivon ja antaa myös vastustajiensa kohdistaa vihansa ja raivonsa häneen.

* Trumpin möykkääminen

Enbusken kolumni: Onhan se väärin, että tyhjänpäiväisyyksiä hölöttelevä keskinkertaisuus tienaa satoja tuhansia vuodessa - älkää viekö meiltä pois oikeutta vihata!
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Yhdysvalloista kantautuu hyviä uutisia Republikaaneille. Perinteisesti demokraatit ovat olleet aktiivisempia ennakkoäänestyksissä.

Democrats were more likely to vote early in 2016 than Republicans. That’s not new. | Election Updates

Nyt välivaaleissa republikaanit ovat kuitenkin löytäneet äänestyspaikat demokraatteja ahkerammin.

24 million early-voting ballots already counted, more than 2014

Mitään lopullisia johtopäätöksiä tästä ei kuitenkaan voi vetää, mutta alle viikko vaaleihin ja tilanne näyttää todella hyvältä Trumpin kannalta.

Demokraatit äänestävät ahkerammin ennakkoon presidentinvaalivuosina, mutta ovat legendaarisen laiskoja äänestämään välivaaleissa. Riippuu osavaltiosta ja miten ennakkoäänestys hoidetaan, mutta yleensä republikaanit äänestävät ahkerammin postin kautta (yleensä postin kautta äänestävät vanhukset) kun taas demokraatit ovat ahkerampia äänestämään ennakkoon in-person. Koska yleensä ennakkoäänestyksen alkuvaiheessa suurin osa äänestäjistä ovat vanhuksia (jotka äänestävät ahkerammin republikaaneja) niin republikaaniäänestäjät ovat monesti edellä ennakkoäänestyksen alussa, mutta demokraatit ottavat kiinni pikkuhiljaa, ja ottavat yleensä kiinni ja menevät edelle (ainakin presidentinvaalivuosina). Verrattuna edellisiin välivaaleihin 2014, republikaanien äänestysaktiivisuus on jonkin verran nousussa, mutta demokraateilla huomattavan paljon nousussa. Tosin 2014 äänestysaktiivisuus oli lähihistorian surkein (varsinkin demokraateilla), joten vertailu on jossain määrin huonoa.
 
peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Olisi myös kiva kuulla, miten tämä vaikuttaa yhtään mihinkään. Siis sulle tietenkin.

Muutamia asioita tulee mieleen:

Maailma on globaali ja ideat liikkuvat vapaasti ja ainakin länsimaat ovat toisiinsa vahvasti kytkeytyneitä.

Itse ainakin uskon että pitkäaikainen hyvinvoinnin yhtenä keskeisenä perustana on tieteellinen pyrkimys rehellisyyteen ja objektiivsuuteen ja siihen että asiat esitetään oikeassa valossa ja ollaan rehellisiä.

Nykymaailmassa tämä on jollain tasolla uhattuna ja yksi tämän primus moottorina on Trump ja hänen hallintonsa.

Minä kovasti haluaisin pitkäaikaista hyvinvointia ja siksi olisi kovin kiva että ns. normi länsimaameininki jatkuisi mahdollisemman pitkään

Onhan se myös hauskaa ruokkia fanipoikaa jonka mielestä kaikki on Trumpin ansiota ...
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

No miten näet tämän kaiken vaikutuksen meidän kotimaiseen politiikkaan, sen jälkeen euroopalaiseen politiikkaan ja jälleen kotimaiseen politiikkaan vs jenkit? Hyödyt ja haitat.

Edit. Siis konkreettiset vaikutukset, ilman kiertelyjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös