Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 424 190
  • 22 739

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Kirsikanpoimintaa läskin tapaan. No en mene tähän halpaan.

Ennen kauppasotaa painotettu tariffi oli Euroopassa n 3% ja USA:ssa 2,4%. Eli hyvin lähellä toisiaan. Läski poimii joitain tuotteita, jotka on isossa suojeluksessa ja väittää tätä koko totuudeksi. Jotkut on jopa tarpeeksi yksinkertaisia ostaakseen tämän.

Tiesitkö, että muuten autojen tullit on alhaisia USA:ssa, mutta -ei niinkään yllättäen- pick upit saa 25% suojaa. Fakta: osapuolet on suojanneet itselleen tärkeitä juttuja, mutta ylipäätään läskin esittämä USA:n riisto on niin isoa paskapuhetta länsiliittolaisten osalta, että ei paremmasta väliä.

Tarkalleen ottaen nuo ovat pick-upit, pakut ja SUV:t, jotka kuuluvat tuon ns. chicken tax:in alle (alunperin tuo laitettiin 1964, koska Ranska ja Länsi-Saksa rajoittivat kanojen tuontia USA:sta). En tiedä tarkkoja numeroita, mutta tuon poistamisesta saattaisi olla suurempi hyöty EU:lle kuin muiden autojen tariffien laskeminen USA:sta tulevista autoista. Johtuen esim. bensaveroista ja kaupunkien infrastruktuurista niin jenkeissä kaupaksi menevät isommat ja bensasyöpömmät autot eivät mene niin hyvin kaupaksi Euroopassa, kun taas monilla eurooppalaisille laatuautoille ei välttämättä ole niin paljon vaihtoehtoja USA:ssa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Amerikkalaisittain oletan, että Trumpin halua saada NATO:n eurooppalaisjäsenet maksamaan enemmän NATO:n eurooppalaisjäsenten puolustuksesta ymmärretään mainiosti. Tuskin kauppataseen vajeenkaan vähentäminen tai poistaminen niitä synkimpiä Trumpin kampanjoita on - varsinkaan kun Euroopan ykkösvaltio Saksa kuittaa ihan toisenlaisen tuloksen:

USA:n kauppataseen alijäämä syveni odotuksia enemmän - synkistää Wall Streetin tunnelmaa - Arvopaperi
Saksan kauppatase ennätyslukemiin – hiertää suhteita Yhdysvaltoihin | Talouselämä
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Onko nämä frogien ja fritsien kanatullit edelleen voimassa?

Nykyään tariffit Saksan ja Ranskaan menevät EU:n kautta, joten eivät ole samassa mielessä. En ole ihan varma miten tuo tarkalleen menee, mutta varsinaisesti kai ei ole EU-alueelle tariffeja USA:sta, mutta kanan tuontia USA:sta EU-alueelle rajoittaa huomattavasti se, ettei EU salli ns. kloorilla pestyn kanan tuontia, tavan jota harrastetaan paljon USA:ssa. Eli käytännössä tuotantolaitoksissa kanojen hygieniaan ei kiinnitetä niin paljoa huomiota vrt. Eurooppa, koska lopuksi kuitenkin kanaliha ja munat pestään kloorilla. Tuo oli jo todella iso kiistanaihe TTIP-neuvotteluissa enkä nyt usko, että varsinkaan nyt Trumpin aikana EU:ssa haluttaisiin tuosta yhtään enempää lipsua. Melkin voisi olla hyväksyttävämpää EU:lle laskea autojen tariffia, mikäli USA luopuisi chicken taxista, ilman että tuohon klooratun kanan tuontikieltoon koskettaisiin.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jos typistetään arviot politiikkaan, demokraateilta puuttuu edelleen selkeä sanoma. En usko, että edes vaaleista kukaan muistaa, mikä oli Hillaryn ykkösteesi. Jos sellaista edes oli. Trumpin muurit, Amerikasta taas iso jne muistetaan hyvin myös Euroopassa. Demokraateilta puuttuu myös vaihtoehto Trumpille. Trump on ilmeinen pressaehdokas seuraavissa vaaleissa, mutta kuka on demokraattien ykköstykki? Sanders on vanha, Trumpiakin vanhempi. Lisäksi Sanders on eurooppalaisittainkin sosialisti.

Oleellista demokraattien kannalta on se, että vähitellen pitäisi löytää joku, joka rummuttaa sanomaansa läpi. Hänen pitäisi olla riittävän uskottava ja riittävän luotettava sille, että hän myös saa sanomansa päätöstasolla läpi. Ellei tällaista henkilöä löydy, Trump jatkaa kirkkaasti - ellei sitten kaadu tai kaadeta johonkin tutkintaan.

Ei sillä etteikö niitä teesejä olisi ollut, mutta niitä on helvetin vaikea saada läpi, koska Trump jatkuvine skandaaleineen vie kaiken mediahuomion. Tämä jos mikä on ollut Trumpin vastustajien ongelmana. Trumpin tekoset ylittävät yleensä tietyn rajan, jonka takia niitä ei voi oikein ignooratakaan, ja se on pois oman agendan ajamiselta. Varsinkin vielä jos Trump pystyy pysymään sellaissa kiistanalaisissa asioissa, jotka jakavat poliittisesti niin on vaikea lähteä lähteä hakemaan kannatusta sellaisilta vastapuolen edustajilta, jotka eivät Trumpistä itsestään pidä.

Suurin osa niistä demokraateista jotka pyrkivät haastamaan Trumpin 2020 pyrkivät olemaan jokseenkin julkisesti tutkan alla tällä hetkellä ja lähinnä pyrkivät keräämään sidosryhmien ja lahjoittajien tukea tällä hetkellä, mutta ensi vuonna kun esivaalikisa alkaa toden teolla niin enemmän nimiä alkaa putkahtamaan esiin. Jotain pollejahan on ollut joissa "generic democrat" johtaisi Trumpia 10-15%, mutta toisaalta sitten kun tuo generic democrat muuttuu joksikin tietyksi henkilöksi niin lukema todennäköisesti laskee, koska Fox Newsin ja muun konservatiivimedian lokakampanja menee sille tasolle että tuo vaatii todella paksua nahkaa ja todella nuhteetonta menneisyyttä, jotta tuo ei mene ihon alle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei sillä etteikö niitä teesejä olisi ollut, mutta niitä on helvetin vaikea saada läpi, koska Trump jatkuvine skandaaleineen vie kaiken mediahuomion. Tämä jos mikä on ollut Trumpin vastustajien ongelmana. Trumpin tekoset ylittävät yleensä tietyn rajan, jonka takia niitä ei voi oikein ignooratakaan, ja se on pois oman agendan ajamiselta. Varsinkin vielä jos Trump pystyy pysymään sellaissa kiistanalaisissa asioissa, jotka jakavat poliittisesti niin on vaikea lähteä lähteä hakemaan kannatusta sellaisilta vastapuolen edustajilta, jotka eivät Trumpistä itsestään pidä.

Osin samaa mieltä. Mutta ajattelen myös, että demokraatit ovat aivan liian sekaisin pystyäkseen uskottavaan politiikkaan siten, että se puhuttelee riittävää määrää äänestäjiä. Myönnän kyllä sen, että Trumpin tapa tehdä politiikkaa twitterillä ja Trumpin lähipiirin toimeenpanema republikaanien "siivousoperaatio" eri mieltä Trumpin kanssa olevista ehdokkaista senaattiin ja kongressiin on vaikea pala myös demokraateille.

Suurin osa niistä demokraateista jotka pyrkivät haastamaan Trumpin 2020 pyrkivät olemaan jokseenkin julkisesti tutkan alla tällä hetkellä ja lähinnä pyrkivät keräämään sidosryhmien ja lahjoittajien tukea tällä hetkellä, mutta ensi vuonna kun esivaalikisa alkaa toden teolla niin enemmän nimiä alkaa putkahtamaan esiin.

Olet varmasti tutkan alla olemisessa oikeassa. Tällä hetkellä sanoisin, että niin kauan kun puolueen ulkopuolinen ehdokas Sanders on CNN:n mukaan ehkäpä se tärkein ehdokas vuoden 2020 vaaleissa, en usko demokraattien menestykseen. Mutta toisaalta, olisihan se jättikäännös, jos joku tällaista politiikkaa ajava valittaisiin USA:n pressaksi:

* julkinen terveydenhuolto yksityisen tilalle,
* ilmainen, tasokas peruskoulutus
* ilmainen korkeakoulutus
* suurpankit yms pilkottava, ne ovat nyt suurempi riski, kuin ennen rahoituskriisiä
* osa pääomatulojen verovähennyksistä pois
* marginaaliveroaste 90 prosenttia max
* $15 minimipalkka
* julkisesti rahoitettu äitiysvapaa
* miedot huumeet sallittava
* palestiinalaisille oma valtio

Sanders on osasta suuria asioita tasan samaa mieltä kuin Trump. Niistä varmaan merkittävin on vapaan kaupan hilliseminen, koska Sandersin mukaan protektionismi voi pelastaa amerikkalaisten työpaikkoja. Lisäksi Sanders on valmis samaan jättiremonttiin USA:n infran puolesta kuin Trump. Ilmastonmuutokseen Sanders sentään uskoo ja vaati tehokkaampia toimia.

Nykytiedoin sanoisin, että Trump jatkaa kuluvan kauden jälkeen toisen kauden.

Lähteet:

Bernie Sanders is the most important 2020 candidate - CNNPolitics
Political positions of Bernie Sanders - Wikipedia
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
”How to hit a new low?”, The Trump Edition

Sarah Rockabilly Sandersia pyydettiin kohteliaimmin poistumaan Red Hen-nimisestä ravintolasta (kahdenkeskisessä keskustelussa ravintolan omistajan kanssa), johtuen Trumpin hallinnon politiikan ja ravintolan työntekijöiden (oli homoa, värillistä, MaMua jne.) arvojen erosta.

No mitäpä tekee Sarah? Tweettaa virallisella @PressSec Twitter-tilillään asiasta tuohtuneena ja perään POTUS tylyttää kys. ravintolaa omalla tilillään! Siis jumalauta USA:n Presidentti ja Lehdistösihteeri kehottavat ihmisiä boikotoimaan yksityisyrittäjän pienehköä bisnestä, samaan aikaan toki puolustavat erään leipomon asiakaspolitiikkaan (ei myydä / tarjoilla homoille jne.).

On tää saatana työmaa...
 
Onhan se tiedossa, että Trump kehottaa boikotoimaan tuollaista paikkaa. Eipä taida tosin menestykseen vaikuttaa negatiivisesti. En tosin ole ihan samaa mieltä ehkä Sandersin kohtelusta. Onhan se yksi valehteleva selkärangattomuus, mutta on sitä työkseen. Toki voisi erota työstään. Mistä päästäänkin siihen, että miten pitkään jatkaa työssään. Ei ole varmaan ihan herkkua selitellä koko ajan Trumpin valheita ja sekoiluja. Ja huhujen mukaan tämä lapsien erottaminen olisi ollut Sandersille tarpeeksi, ettei olisi suostunut median eteen ja siksi siellä olikin Nielsen. Millaistakohan on tuon jälkeen etsiä uutta työtä? Eipä ole Hope Hicksin jälkeen ollut viestintäpäällikköäkään Valkoisessa talossa, mikä lisännyt Sandersin hommia. Ja myös huhujen mukaan John Kellykin olisi kyllästynyt Trumpin paimentamiseen. Tiedä sitten miten paljon näissä on totta ja miten asiat sekoavat, jos siellä ei ole ketään täysijärkistä enää yrittämässä pitää palettia kasassa.
 
Ennen kauppasotaa painotettu tariffi oli Euroopassa n 3% ja USA:ssa 2,4%. Eli hyvin lähellä toisiaan. Läski poimii joitain tuotteita, jotka on isossa suojeluksessa ja väittää tätä koko totuudeksi. Jotkut on jopa tarpeeksi yksinkertaisia ostaakseen tämän.

Tiesitkö, että muuten autojen tullit on alhaisia USA:ssa, mutta -ei niinkään yllättäen- pick upit saa 25% suojaa. Fakta: osapuolet on suojanneet itselleen tärkeitä juttuja, mutta ylipäätään läskin esittämä USA:n riisto on niin isoa paskapuhetta länsiliittolaisten osalta, että ei paremmasta väliä.

Paljonkos se USAn painotettu tariffi on nyt kauppasodan alkamisen jälkeen. Joko ollaan noustu 2,4% -> 2,5%? EUn lukemissa ei vielä voida olla missään nimessä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Protektionismi lisää työpaikkoja USA:ssa? Tuskin. Automaatio vie suurimman osan työpaikoista tehtailla. Sitten kun saadaan vielä rekat automatisoitua niin häviää logistiikastakin melkoinen kasa työpaikkoja ja sen ympäriltä. Ei kuulosta kovin kummoiselta suunnitelmalta. Ennemmin lähtisin tutkimaan perustuloa ratkaisuna ongelmiin.
 
Harley Davidson siirtää tuotantoaan pois Yhdysvalloista tariffien takia :

Harley-Davidson, stung by tariffs, shifts some production overseas

Hyvin toimii.

Iowa ja Nebraska , jotka molemmat olivat Trumpin takana, varoittavat,että Kiinan vastapakotteet tulevat maksamaan valtavasti. Kiina lopetti käytännössä soijapapujen oston ja Mexico löi sianlihaan omat tariffinsa.

Maanviljelijät maksavat äänestämisestään kovaa hintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Harley Davidson siirtää tuotantoaan pois Yhdysvalloista tariffien takia :

Harley-Davidson, stung by tariffs, shifts some production overseas

Hyvin toimii.

Älä nyt jätä linkkaamatta sitä viereistä artikkelia aiheesta. Joku voisi muuten syyttää sinua kirsikanpoiminnasta:

https://www.cnbc.com/2018/06/21/steel-company-jsw-usa-to-add-1000-new-jobs-ceo.html

EU:lla on 120 miljardin ylijäämä USA-kaupassa, joten kun tilanne etenee niin valitettavasti EU häviää enemmän. Itse en missään nimessä ole näiden tariffien puolella, sillä ei näissä minun maailmassani ole voittajia. Trumpin logiikka onkin se, että vaikka USA häviää, mutta jos muut häviävät vielä enemmän, niin USA voittaa. Tämä vahvistaa USA:n hegemonia-asemaa.
 
USA:lla voi tulla ongelma siinä kohtaa vastaan, kun taistelee kaikkia muita vastaan ja muut eivät keskenään. Muut ostavat toisiltaan, mutta USA:laisten on pakko ostaa muualta sitä, mitä ei itse tuota. Toki ollaan hyvin kaukana tästä, mutta tuota menoahan se seuraisi. Ja silloin USA olisi suurempi häviäjä kuin kukaan muu, vaikka kahdenkeskisessä kilpailussa ei noin pitäisikään käydä.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
USA:lla voi tulla ongelma siinä kohtaa vastaan, kun taistelee kaikkia muita vastaan ja muut eivät keskenään. Muut ostavat toisiltaan, mutta USA:laisten on pakko ostaa muualta sitä, mitä ei itse tuota. Toki ollaan hyvin kaukana tästä, mutta tuota menoahan se seuraisi. Ja silloin USA olisi suurempi häviäjä kuin kukaan muu, vaikka kahdenkeskisessä kilpailussa ei noin pitäisikään käydä.

Tämä väite perustuu kyllä vahvaan arvailuun esimerkiksi siitä, että Eurooppalaiset tuotteet vain löytäisivät korvaavat vientimarkkinat ja kauppa jatkuisi. Yhdysvallat ovat maailman tärkein kuluttajamarkkina ja omassa kokoluokassaan esimerkiksi Kiinaan verrattuna. Yhdysvallat on EU:lle elintärkeä vientimarkkina tasoittamaan kauppatasetta, koska Kiinalta myös EU ottaa kaupassa raskaasti kuivana kakkoseen ja kauppavaje on valtava. Vaikka kuinka se siltä tuntuisi, niin ei se Trump näitä juttuja yksin keksi pyjama päällä yöllä.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Vaikka kuinka se siltä tuntuisi, niin ei se Trump näitä juttuja yksin keksi pyjama päällä yöllä.
Sinun sepustuksia lukiessa herää epäilys että sinulla ja Donaldilla on kuuma linja jossa vaihdetaan nerokkaita ajatuksia kauppapolitiikasta.
 
Tämä väite perustuu kyllä vahvaan arvailuun esimerkiksi siitä, että Eurooppalaiset tuotteet vain löytäisivät korvaavat vientimarkkinat ja kauppa jatkuisi. Yhdysvallat ovat maailman tärkein kuluttajamarkkina ja omassa kokoluokassaan esimerkiksi Kiinaan verrattuna. Yhdysvallat on EU:lle elintärkeä vientimarkkina tasoittamaan kauppatasetta, koska Kiinalta myös EU ottaa kaupassa raskaasti kuivana kakkoseen ja kauppavaje on valtava. Vaikka kuinka se siltä tuntuisi, niin ei se Trump näitä juttuja yksin keksi pyjama päällä yöllä.

Ei eurooppalaisten tuotteiden tarvitse löytää edes uusia markkinoita, että USA olisi isompi kärsijä. Jos USA lähtee tuohon touhuun kaikkien kanssa, niin se ei ole vain Eurooppaan tuodut tuotteet, jotka kärsivät. Se on myös vienti Kiinaan ja minne muualle USA päättääkin käydä kauppasotaa. Euroopasta se on "vain" USA:han viedyt tuotteet. Lisäksi osalle tuotteista löytyy varmasti vientiä muualle korvaamaan USA:sta tulevia tuotteita, koska niiden hinta kärsii kauppasodasta. Jos tämä olisi vain kahdenkeskinen kauppasota, niin tilanne on aika erilainen verrattuna siihen, että toinen osapuolista käy monien kanssa kauppasotaa.

Ja vähän tuntuu, että Trump keksii näitä joko yksin pyjama päällä tai Sean Hannityn kanssa ilman pyjamaa. Kuitenkin lähes kaikki tuntuvat olevan näitä vastaan sieltä omastakin piiristä.
 
Tänään:

"Secretary of State Mike Pompeo told CNN he would not put a timeline on negotiations with North Korea, but said the Trump administration will regularly assess the regime's seriousness about abandoning its nuclear program as the US moves toward normalizing relations with Pyongyang.

In an exclusive telephone interview with CNN to mark his first two months in office, Pompeo said he wanted to see continued progress toward North Korean denuclearization, a promise leader Kim Jong Un made to President Donald Trump at their June 12 summit in Singapore.

But the top US diplomat, Trump's point man on North Korea, declined to set a deadline by which he wanted to see the Democratic People's Republic of Korea make visible steps toward that goal."

Eli mitään sopimusta ei ole edelleenkään edes tehty Pohjois-Korean kanssa. Ei edes sovittu neuvotteluaikataulusta.

Pelkkä kuvaussessio....

Ja hölmöimmät puhuivat Nobelin rauhanpalkinnosta..
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Protektionismi lisää työpaikkoja USA:ssa? Tuskin. Automaatio vie suurimman osan työpaikoista tehtailla. Sitten kun saadaan vielä rekat automatisoitua niin häviää logistiikastakin melkoinen kasa työpaikkoja ja sen ympäriltä. Ei kuulosta kovin kummoiselta suunnitelmalta. Ennemmin lähtisin tutkimaan perustuloa ratkaisuna ongelmiin.

USA:ssa sekä Trump että demokraattien yksi vaalien 2020 kärkinimi (tai CNN:n mukaan tärkein ehdokas) Sanders katsovat, että USA:n kannalta sopiva määrä protektionismia palvelee USA:ta. Yhteistä molemmille on se, että he ovat iäkkäitä ja hakevat osin ehkä jo siksi vapaakaupalle esteitä. Trumpilla on taustalla hyvinkin oikeistolainen ideologia, ja samoin on myös Sandersilla, mutta amerikkalaisittain erittäin vasemmistolainen ja eurooppalaisittainkin hän on (vasemmisto)demari. Sandershan onnitteli Trumpia, kun Tyynenmeren vapaakauppasopimus kuopattiin Trumpin toimesta.

Myös Venäjä ja Kiina ovat jo osin USA:n tavoin kääntymässä ns. sisäänpäin ja ainakin Venäjällä suositaan helpotuksin kotimaisia tuotteita. Osin tämä lienee seurausta EU:n ja USA:n asettamista pakotteista, mutta ei yksinomaan niistä. Ollaan isossa kuvassa tilanteessa, jossa taloudellisessa mielessä kaksi suurvaltaa USA ja Kiina pyrkivät parantamaan protektionismilla oman markkinansa tilannetta. Muista merkittävistä maista jo mainitun Venäjän lisäksi ainakin Intia toimii samoin.

Trump ei siis ole lainkaan yksin. Ja osin USA vastaa muiden maiden haasteeseen. Kuten mm. Saksan, jonka on suhteellisen tylysti kasannut maailman kovimman ylijäämän talouden peruspilariksi. Lainsäädännön avulla saa ihan samanlaista suojelua, kuin saa tullienkin avulla.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onhan tuo jännää, että TTIP:sta mesonneet kommunistit ja muut pseudoliberaalit, ovatkin nyt kääntyneet vapaakaupan äänitorviksi. Trumpetti on toiminut juuri niin, kuin eurokolhoosin demarisosialistit ovat halunneet. Nyt sitten menkataan, kun on oma puuro pöydässä.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään:

"Secretary of State Mike Pompeo told CNN he would not put a timeline on negotiations with North Korea, but said the Trump administration will regularly assess the regime's seriousness about abandoning its nuclear program as the US moves toward normalizing relations with Pyongyang.

In an exclusive telephone interview with CNN to mark his first two months in office, Pompeo said he wanted to see continued progress toward North Korean denuclearization, a promise leader Kim Jong Un made to President Donald Trump at their June 12 summit in Singapore.

But the top US diplomat, Trump's point man on North Korea, declined to set a deadline by which he wanted to see the Democratic People's Republic of Korea make visible steps toward that goal."

Eli mitään sopimusta ei ole edelleenkään edes tehty Pohjois-Korean kanssa. Ei edes sovittu neuvotteluaikataulusta.

Pelkkä kuvaussessio....

Ja hölmöimmät puhuivat Nobelin rauhanpalkinnosta..

Eli siinä yhden päivänä aikana olisi pitänyt neuvotella koko ydinaseriisunta valmiiksi? Olisi ollut melkoinen saavutus. Normaalisti nämä asiat vievät vuosia mutta koska Trumpi ei saanut tätä aikaa päivässä, kyse on aivan turhasta äijästä. Vrt. Iranin ydinsopimusta neuvoteltiin n. 12 vuotta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Onhan tuo jännää, että TTIP:sta mesonneet kommunistit ja muut pseudoliberaalit, ovatkin nyt kääntyneet vapaakaupan äänitorviksi. Trumpetti on toiminut juuri niin, kuin eurokolhoosin demarisosialistit ovat halunneet. Nyt sitten menkataan, kun on oma puuro pöydässä.
Totta. TTIP on puhtaasti vapaakauppaa edistävä sopimus, eikä siinä ole mitään perustuslaillisia kysymyksiä tai juridisia ongelmia tuomiovallan siirtämisestä pois kansallisvaltioilta tai lainsäädännön käsien sitomista. On ne vihervasurit hassuja kun eivät tuotakaan tajunneet. On se hyvä että joku nerokkaalla tavalla huomaa nostaa näitä ilmeisiä epäloogisuuksia ilmaan.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Eli mitään sopimusta ei ole edelleenkään edes tehty Pohjois-Korean kanssa. Ei edes sovittu neuvotteluaikataulusta.

Pelkkä kuvaussessio....

Ja hölmöimmät puhuivat Nobelin rauhanpalkinnosta..
Eikö noita sopimuksia ole tehty jo 30-40 vuotta. Kimin suvulla on paskapaperia riittänyt. Nyt vain posetiivari löysi tarpeeksi tyhmän apinan, joka suostuu hyppimään pyynnöstä. Suurin voittaja tilanteessa on Kiina. Saa nähdä paljastuuko joskus tulevaisuudessa oliko koko sirkus Kiinan suunnittelema juttu.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Itse uskon, että jos Kim valehtelee Trumpille niin Trump lähtee sotaretkelle P-Koreaan ja kaataa Kimin. Näin Trumpin visioissa on yhtenäinen Korea, jolloin Trump pääsee Kiinan rajalle nuuskimaan. Tämä olisi Kiinan kannalta katastrofi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös