Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 442 063
  • 22 774

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Trumpin lausunto oli @SergeiK juuri tuossa NYT:n julkaisemassa haastattelussa.

Kuten kirjoitin, Trump ei ollut valmis automaattisesti puolustamaan mm. Baltiaa. Trumpin lausuntoa ei nähty hyvänä kaikkien republikaanienkaan joukossa, kuten ei myöskään silloisen ulkoministerin Kerryn silmin. Myös USA:n tärkeimmän eurooppalaisen liittolaisen Britannian puolustusministeri Michael Fallon sanoi, että sitoutuminen yhteiseen puolustukseen on aina ehdotonta.

Toinen kohtani koski republikaanivaikuttaja Gingrichin kommentteja. Hän oli Trumpin tukija kampanjassa ja entinen edustajanhuoneen puhemies. Hän totesi, että USA ei välttämättä ottaisi riskiä ydinsodasta jonkun Viron takia, joka on Pietarin takapihaa:

Estonia, Newt Gingrich and Strategery | National Review

Trump läheisine kannattajineen on nuollut Putinia niin, että pahaa tekee. Mutta ei ole silti saanut muutoksia aikaan USA:n vuosikymmenten ulkopolitiikassa ja liittolaisissa. Kertoo vahvasti siitä, että se ei ole Trump, joka näitä naruja pitelee, vaan - kuten uusissa Venäjä-pakotteissa vastoin Trumpia - republikaanit ja heistä mm. Mattis ja McMaster.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ajattelin kommentoida Trumpin twiittiä tai pikemminkin twiittejä koskien Putinin päätöstä karkottaa satoja amerikkalaisia diplomaatteja. Mutta kommentointi ei onnistu. Vieläkään Trump ei ole asiaan twitterissään reagoinut.

Ihmeellistä touhua ottaen huomioon, että reagoi paljon mitättömämpiinkin asioihin lähes salamannopeasti. Onko Putinin fanipojalle tullut arki, vai mistä reagoimattomuus johtuu?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
1. Trump tulee olemaan koko presidenttiyden ajan kunniavelassa valinnastaan Putinille. -> Ei oma-aloitteisesti lähde sorsimaan Venäjää, mutta taipuu kyllä kongressin edessä. Oma napa silti edelleen lähinnä.
2. Että ei ole twiitannut on jo itsessään reagointi. Aika harvaa asiaa läski yrittää vaieta kuoliaaksi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ajattelin kommentoida Trumpin twiittiä tai pikemminkin twiittejä koskien Putinin päätöstä karkottaa satoja amerikkalaisia diplomaatteja. Mutta kommentointi ei onnistu. Vieläkään Trump ei ole asiaan twitterissään reagoinut.

Ihmeellistä touhua ottaen huomioon, että reagoi paljon mitättömämpiinkin asioihin lähes salamannopeasti. Onko Putinin fanipojalle tullut arki, vai mistä reagoimattomuus johtuu?

Joo, tulin miettineeksi samaa asiaa. Mutta ajattelin että edes näön vuoksi tulisi joku negatiivissävyinen kommentti. Mutta ilmeisesti ei yhtään mitään - eli menee niin paljon Putinia vastaan kuin kongressi pystyy painostamaan, eikä milliäkään pidemmälle. Mikä sitten lieneekään syy tähän vastahakoisuuteen.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
No, toki kaikkea ei voi saada edes Putin, joten on hän epäilemättä osittain tyytyväinenkin.

Ehkä suurimpia voittoja Putlerille on se että vähän tukemalla Trumppia USA saatiin poliittisesti täysin sekaisin. Trump repii republikaanipuoluetta hiljalleen kappaleiksi sisältäpäin ja nuo väännöt Obamacaren purkamiseksi sekä Muellerin Venäjä-tutkinta vievät amerikkalaisten huomiota ehkä niistä asioista Putler haluaa jenkit pois.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kyllä, Putin on varmasti todellla tyytyväinen koska Trump ei ole twiitannut tänä aamuna Venäjästä.

Putinia ei taas haittaa lainkaan Itä-Euroopan NATO-maiden aseistaminen, NATO:n laajeneminen Montenegroon tai Venäläisen kaasuputken energiapoliittisen merkityksen väheneminen.

Geopoliitiikka ei ole tärkeää, mutta Twitter-seuraajien määrä näköjään on.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Len, kysyt väärin päin. Aika moni suomalainen uskoi Obaman sanomisiin ja hänen arvoihinsa, se on vaikutusvaltaa. Läskiin ei usko kuin kovaksi keitetyt rasistit ja niidenkin pitää olla älyltään kengännumeron luokkaa.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Läskiin ei usko kuin kovaksi keitetyt rasistit ja niidenkin pitää olla älyltään kengännumeron luokkaa.

No tuo on tullut kyllä selväksi. Olethan säkin täällä kuukausi tolkulla lähes päivittäin käynyt dissaamassa "läskiä" täällä. Kovasti pitää koittaa loata:) Ei vaan aina ymmärä miksi, jos äijän kerran tiedät. Nostaako se sitten kengän numeroa parilla numerolla...?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joo, tulin miettineeksi samaa asiaa. Mutta ajattelin että edes näön vuoksi tulisi joku negatiivissävyinen kommentti. Mutta ilmeisesti ei yhtään mitään - eli menee niin paljon Putinia vastaan kuin kongressi pystyy painostamaan, eikä milliäkään pidemmälle. Mikä sitten lieneekään syy tähän vastahakoisuuteen.

Tänään Trump on itse twiitannut koskien taloutta ja Obamacarea, joten saamme edelleen odotella kommenttia vajaan 500 amerikkalaisen diplomaatin karkotuksesta Venäjältä... Onhan tuo jo helvetin läpinäkyvää ja hävettävää republikaanienkin silmin, jotka siis uudet pakotteet hyväksyivät, koska Venäjä sekaantui USA:n vaaleihin. Tietenkään Trump ei ole tätäkään myöntänyt, vaan väittää tahon voineen olla kuka tai mikä muu tahansa, vaikka USA:n tiedusteluelimet ovat kaiketi aukottomasti osoittaneet jäljet.
 
Morgoth

Jäsen
Trump repii republikaanipuoluetta hiljalleen kappaleiksi sisältäpäin ja nuo väännöt Obamacaren purkamiseksi sekä Muellerin Venäjä-tutkinta vievät amerikkalaisten huomiota ehkä niistä asioista Putler haluaa jenkit pois.

Onko Trump ikinä sanonut mitään yksityiskohtaista edes Obamacaresta? Tuntuu ettei häntä kiinnostaa perehtyä siihenkään. Enemmän se on tietysti puolueen hanke, mutta voisihan presidenttikin edistää puhamalla sen puolesta. Yksi vaalilupaus tuokin. Muuristakaan ei ole puhunut enää viime aikoina? Kongressin rebut pistävät Trumpin hyväksymään luultavasti vaikka mitä ja lopuksi kenties antavat rahat muuriin tai sitten ei.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Kuulemma aikovat laittaa aurinkopaneeleja muurin päälle. Ei sinällään huono idea, mutta taitaa nostaa projektin hintaa ja toteutusaikaa melko paljon.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onhan tuo jo helvetin läpinäkyvää ja hävettävää republikaanienkin silmin, jotka siis uudet pakotteet hyväksyivät, koska Venäjä sekaantui USA:n vaaleihin. Tietenkään Trump ei ole tätäkään myöntänyt, vaan väittää tahon voineen olla kuka tai mikä muu tahansa, vaikka USA:n tiedusteluelimet ovat kaiketi aukottomasti osoittaneet jäljet.

Tämä vaan tuntuu melkoisen karulta - mitä tahansa itse kukin ajattelee veroprosentista ja yleisestä sairasvakuutuksesta niin Putinin Venäjä on USA:n vihollinen. Ja se että USA:n korkeimmassa johdossa on henkilö, joka ei näin ajattele ja jota Venäjän toimesta autettiin virkaansa, niin onhan se ihan käsittämätön tilanne. Ja pelottava tilanne.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Scaramuccilla oli pitkä ura Valkoisessa Talossa. Kukahan on seuraava yrittäjä. Spicer on varmaan lepokodissa.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Liittynee siihen että viitisen tuntia sitten uusi chief of staff John Kelly vannoi virkavalansa.

Pitänee jättää Bond kesken ja katsoa Sarah Huckabeen Sandersin tiedotustilaisuus 20 minsan päästä.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ei puuttunut Scaramuccin elämästä turbulenssia näinä kymmenenä päivänä. Vaimo haki eroa, lapsi syntyi ja Anttoni itse ehti kasata hienon highlight-reelin ajastaan Show:n puolella, vaikka ottelut ylhäällä jäivätkin vähiin.

Melkoinen sirkus tuo Valkoinen Talo.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Miksi pitää joka viikko lokapuhetta tänne KESKUSTELUpalstalle kirjoittaa???

T. väsynyt motoristi turusta
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Miksi pitää joka viikko lokapuhetta tänne KESKUSTELUpalstalle kirjoittaa???
Olen valtamedian mädättämä Shillary-fani ja lammas. En kestä sitä, että johtavassa asemassa on kerrankin joku joka sanoo suoraan mitä ajattelee ja hoitaa hommat pyrkimättä nuolemaan median ja liberaalien persettä. Tästä syystä keskityn kaikkeen negatiiviseen, vaikka siellä tapahtuu jatkuvasti vaikka mitä hyviäkin juttuja!

Onkohan millainen työyhteisö tuo WH tällä hetkellä. Onko olemassa jotkut kaksi henkilöä jotka ovat siellä keskenään hyvissä väleissä?
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Huckabee Sanders teki Axl Roset ja odotutti puoli tuntia ylimääräistä. Vahvisti Scaramuccin lähdön. Ei sanonut muuta kuin että Scaramuccin kommentit New Yorkerin haastattelussa olivat asiattomia Trumpin (!) mielestä.

Sanders kertoi, että nyt kaikki raportoivat Kellylle - myös Ivanka, Kushner ja Bannon.

Alun luetuissa lausunnoissa mainittiin erikseen että Viro on yksi harvoista NATO-maista joka täyttää NATO:n vaatimukset.

Sanders myös kertoi, että USA myy Ukrainalle termistä hiiltä alkaen syyskuussa edistääkseen Ukrainan energiariippumattomuuta kun sen kaivokset ovat sattuneesta syystä vallattuja,

Helkutin paljon puhuivat Venezuelasta alussa. Minulla mennyt se mitä siellä tapahtuu aivan ohitse. Jotain pakotteita asettivat.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Helkutin paljon puhuivat Venezuelasta alussa. Minulla mennyt se mitä siellä tapahtuu aivan ohitse. Jotain pakotteita asettivat.
Normaalia sosialismin toimintaa, opposition edustajia vangitaan ja tapetaan, ulkomaalaisia lehtimiehia ei paasteta maahan.
Venezuela olisi paras varoittava esimerkki suomalaisiinkin oppikirjoihin, mitenka sosialismilla saadaan rikas maa polvilleen.

JOL
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös