Mainos

Yhden hitin ihmeitä

  • 115 826
  • 773

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No kyllähän tuo Käärijän viisubiisi on hitti. On sen hitin statuksen saanut vähemmilläkin näytöillä.

Muistan esimerkiksi Maija Vilkkumaan yhtyeen Tarharyhmän kokoelman. Kannessa lukee, että levy sisältää 25 Tarharyhmän hittiä. Epäilen, että tuo oli ajateltu ihan tosissaan, koska kyseessä oli Poko Records.

Maija on sittemmin tehnyt hittejä itsekseen varmaan lähemmäs tuon 25, mutta tuo vain kiusallisena muistutuksena. Ja tähän sellainen selvennys, että minusta Maija on hemmetin hyvä.
Olis kyllä hyvä, jos jollakin yhden hitin ihmeellä olisi ollut pokkaa julkaista "The Complete Greatest Hits" kokoelmalevy, ja siinä olisi sitten se ainut hitti kertaalleen eikä mitään muuta.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jollain bändillä oli muistaakseni debyyttilevyn nimenä Greatest hits vol 1 tms.

Aloitin Mythic Quest-sarjan kolmannen kauden, jossa päätteeksi kuultiin tämä sympaattinen poppisbiisi vuodelta 2006. Ei nyt mikään iso hitti, mutta ainoa josta löytyy listamerkintöjä, korkeimpana Suomessa sijalla 9.

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Siinä se on. 1995 Den glider in, 2011 Poika saunoo, 2019 Löikö Mörkö sisään ja 2022 Villieläin.

Jonkun epätoivoisen rahastusbiisin Ramses II veti JVG:n kanssa, mutta edes Suomen suosituin yhtye ei riittänyt nostamaan sitä soittolistoille.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ketjussa mainittu yhden hitin ihme Herbie Hancock tulee muuten Suomeen! Allas SEA Poolilla heinäkuussa.

Juu juu, on meritoitunut ja arvostettu musiikkihemmo, mutta smash hittejä on tasan se yksi.
 
tuke94

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onko Käärijä jo mainittu?
Joo, en ihmettelis vaikka jäiskin sellaseks, nykyään tuntuu muutenkin että nää ilmiöt on paljon intensiivisempiä ja lyhytkestosempia. Blind Channelillakin tais jäädä loppujen lopuks vähän piippuun toi ulkomaiden vallotus.

Muistaako kukaan Ramsestakaan enää?
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat

Ramses on tyylipuhdas yhden hitin ihme. Käärijän nimeäminen oli ”vitsi” mutta totta lienee se, ettei toista kansainvälistä hittiä tule koskaan. Mikä olisi jo kyllä aika uskomaton saavutus suomenkieliselle artistille jos tulisi. Suomessa ei kuitenkaan jää yhden hitin ihmeeksi.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvän kattauksen yhden hitin ihmeitä saa kun kuuntelee kasari-radiokanavaa. Itellä autossa soi aika usein ja auton näyttö näyttää biisin ja esiintyjän. Aika usein biisi on tuttu ja esiintyjästä ei ole mitään käryä vaikka nimi lukee silmien edessä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, en ihmettelis vaikka jäiskin sellaseks, nykyään tuntuu muutenkin että nää ilmiöt on paljon intensiivisempiä ja lyhytkestosempia. Blind Channelillakin tais jäädä loppujen lopuks vähän piippuun toi ulkomaiden vallotus.

Muistaako kukaan Ramsestakaan enää?
Käärijä on kyllä ihan eri tason ilmiö kuin Blind Channel tai Ramses.

Toki Cha Cha Cha:n suosiota tuskin pystyy muilla biiseillä saavuttamaan, mutta en tällä hetkellä usko, että Käärijä kuitenkaan tähän ketjuun kuuluu. Suomen sisällä muitakin hittejä on jo muodostunut, sekä lisää varmasti tulossa.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Blind Channelillakin tais jäädä loppujen lopuks vähän piippuun toi ulkomaiden vallotus.
Niin, miten sen ottaa, jos bändi on kiertueella ympäri maailmaa käytännössä koko ajan. Varmaan jonkinlaista rokkiunelmaa saavat elää, vaikkei mikään Nightwish (vielä) olekaan.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tavallaan BC on yhden hitin ihme kun Dark sidellä ainoat merkinnät listoilla. Onneksi rokkipumput eivät niin ole yksittäisten kappaleiden varassa, jalkatyöllä se leipä tulee ja sitä pojat tuolla juuri suorittavat. Graspop, Download mitä siellä oli.

Käärijästä tulee vähän mieleen Psy. Länkkäreille käsittämätön kieli, humoristinen look, crazy party. Psyn lukuihin ei päästä mutta tuskin se rahapinon päällä haittaa jos jengi ei pysty nimeämään kahta eri biisiä. Nyt on aika "kääriä" ne irto benjaminit, sanoisin.
 
Tämä on ihan hyvä vertaus. Toki Psy:lla on muutama muukin kansainvälisesti menestynyt biisi, mutta kotimaassaan Psy on ollut pitkään valtavassa suosiossa ja jonkinlaisia hittejä löytyy lähemmäs 20.

Käärijä ei välttämättä pyri tekemään suurta kansainvälistä uraa, mutta Suomessa tuskin jää yhden hitin ihmeeksi.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Juu ulkomaanoptiota mietin, kyllä täällä kotoisassa saanee kiertää niin kauan kuin vaan huvittaa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
En oo bändiin sen kummemmin perehtynyt, että löytyykö muutakin. Suosikkibiisejäni vuosien takaa.

Spacehog - In the meantime

Samat sanat kuin edelliseen

Bran Van 3000 - Drinking in LA
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Viimeksi muokattu:

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Ikonista ketjua mukaillen: Onko Derek Smith aka Bushman olemassa? Ruotsalainen teki 16-vuotiaana tämän edelleen ysäripiireissä suositun biisin ja katosi aivan täysin. Missään ei mitään tietoa nykyisistä liikkeistään.

Toivottavasti Bushman elää leppoista elämää siellä jossain ja on iloinen siitä, että tulihan sitä kunnon hittikin joskus tehtyä.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvän kattauksen yhden hitin ihmeitä saa kun kuuntelee kasari-radiokanavaa. Itellä autossa soi aika usein ja auton näyttö näyttää biisin ja esiintyjän. Aika usein biisi on tuttu ja esiintyjästä ei ole mitään käryä vaikka nimi lukee silmien edessä.

Just vähän aikaa sitten tuli Tanita Tikaram "Twist in my sobriety". Muistan biisin lapsuudesta, mutta laulajan nimi ei sanonut yhtään mitään. Kun pääsin kotiin, piti googlata laulajan nimi, mutta olin jo unohtanut sen.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Meiju Suvas lauloi kyseisen biisin suomeksi nimellä ”Rakkauden muistomerkki”.
Nää käännökset ja/tai suomiversiot on kyllä poikkeuksetta priimaa. Joskus mökillä vietin koko yön etsimällä suomalaisten 70-80 luvun suomihittien alkuperäisiä versioita. Nauratti koko yö. Tämäkin alkuperäinen on joku syväluotaava sielunmaisemiin porautuva melko uniikki sanoitus, niin Meiju on ihan itse tehnyt "hienon" suomiversion minkä sanoja en kyllä äkkiä löytänyt ja päättelen biisin nimestä. Lähes oman ketjun aihe etsiä paskoja suomiversioita ulkomaan hiteistä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Nuo sanat on näköjään Turkka Malin. Etsin myös sanoja ja Anneli Mattila Rakkauden muistomerkki niin jopa löytyi.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nuo sanat on näköjään Turkka Malin. Etsin myös sanoja ja Anneli Mattila Rakkauden muistomerkki niin jopa löytyi.
Täytyy ehkä perua hieman koska eihän tuo sanoitus nyt ihan surkea ole. Selvästi sanoittaja kartalla. Löysin myös lähteen minkä mukaan sanat olisivat Suvaksen, mutta varmaan siksi kun eivät tienneet oikeaa.
 
Tacs

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nää käännökset ja/tai suomiversiot on kyllä poikkeuksetta priimaa. Joskus mökillä vietin koko yön etsimällä suomalaisten 70-80 luvun suomihittien alkuperäisiä versioita. Nauratti koko yö. Tämäkin alkuperäinen on joku syväluotaava sielunmaisemiin porautuva melko uniikki sanoitus, niin Meiju on ihan itse tehnyt "hienon" suomiversion minkä sanoja en kyllä äkkiä löytänyt ja päättelen biisin nimestä. Lähes oman ketjun aihe etsiä paskoja suomiversioita ulkomaan hiteistä.
Surkeisiin suomiversioihin löytyy Spotifystä hyvää pohjaa soittolistalta nimeltä "Kännöskukkasia - Käännösiskelmä parhaimmillaan!". Näyttää olevan tällä hetkellä 770 kappaletta eli 42 tuntia ihanaa ja vähemmän ihanaa käännösmateriaalia tarjolla. Kaikenlaisia versioita sitä on täälläkin aikojen saatossa väsätty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös