Mainos

Yhden hitin ihmeitä

  • 115 841
  • 773

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Totta sinänsä, ja Indica näköjään tuli vasta Nerdeen jälkeen listoille. Kuitenkin eka levy tuli Tiktakin jälkeen ja ennen Broken Glassiä Gimmelkin ehti jo nousta suursuosioon. Sikäli seison sanomisieni takana.


Silento sai persoonallisella äänellään sekä tanssillaan maailman polvilleen kuusi vuotta sitten. Nykyään Silento saa itsensä polvilleen lain edessä, rattijuoppo kun on. Oliko vielä vaimonhakkaajakin? Oli miten oli, helpoksi ei mies elämäänsä ole tainnut tehdä.

Onpa hän nyt myös murhaaja, kun meni pasauttamaan serkkunsa Frederick Rooksin aseella hengiltä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Onpa hän nyt myös murhaaja, kun meni pasauttamaan serkkunsa Frederick Rooksin aseella hengiltä.
Noissa Amerikan räppipiireissä ei ihan hirveästi tunnu olevan kaidan polun kulkijoita.


Iskelmäorkesteri Unelmävävyjen letkeä kesäbiisi. Unelmavävyt olivat jossain vaiheessa hyvinkin suosittu keikkayhtye, buumi kuitenkin laantui varsin nopeasti.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Erikoisesta musiikkivideostaan tunnettu Sweet Harmony on kyllä hieno biisi. Laulaja todellakin kutsuu liittymään suloiseen harmoniaan.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisesta ketjusta bongattu biisi, joka palautui mieleeni ja kuuluu tähän kejuun. Biisin taisin kuulla ensimmäistä kertaa jollain Soundin klassisella (kuka muistaa?) cd:llä joskus ysärillä.
E: Olihan tuo biisi mainittu tässä ketjussa, mutta palautetaan mieleen.

 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Turkulainen Miisa Päällysaho kohahdutti suomalaista musiikkikenttää 1990-luvun puolivälissä. Miten täysi tuntemattomuus saattoi nousta Billboard-listalle sekä Yhdysvaltojen isoille konserttilavoille? No, todellisuudessa Miisan jättikeikat olivat festareita, eli ei häntä varsinaisesti tultu katsomaan. Mutta mikä häkellyttävintä, Miisa ei oikeasti laulanut omia biisejään, vaan sen puolen hoiti ruotsalainen Karin Strömfelt.

Miisa kuoli vuonna 2016 vain 46-vuotiaana, rauhaisat levot.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Erikoisesta musiikkivideostaan tunnettu Sweet Harmony on kyllä hieno biisi. Laulaja todellakin kutsuu liittymään suloiseen harmoniaan.

Tämä oli erinomainen nosto kyllä. Megahitti aikoinaan, enkä ikinä olisi osannut ilman videota arvata artistia. Edelleenkään The Beloved ei kerro minulle mitään, mutta tuo biisi on syöpynyt mieleen.

Olin tulossa tänne mainitsemaan Crazy Townin ja Fastballin, mutta päätin ottaa asiakseni selata ketjua hieman taaksepäin ja olihan ne jossain kohtaa mainittunakin. Ysäriteknojumputukset on varmaan jo aika kattavasti täällä läpi käytykin.

Rupesi itse asiassa kiinnostamaan, että mitä muita sinkkubiisejä Crazy Town edes julkaisi kuin sen RHCP-sämpläyksen, joka soi tunnin välein MTV:llä. En edes muista juuri nyt yhtään muuta sinkkujulkaisua heiltä, vaikka tuolloin tuli musaohjelmia ja -kanavia seurattua.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa Belowedin videossa on myös suomalaista kauneutta - iki-ihana Anne Kukkohovi. Kuka tunnistaa?
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Koe-eläinpuistossa kuultu ja tänään mieleen Yle Radio Yhden aamuohjelmasta napsahtanut F. R. David näköjään todella oli yhden hitin ihme, kun paras levy myi kahdeksan miljoonaa ja muut eivät oikein yltäneet edes listoille. Ja soittanut myös Vangelisin bändissä, mutta. Playback-videossa näyttää aika paljon muuten Graham Bonnetilta ja "soittaa kitaraa".



 

smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Rupesi itse asiassa kiinnostamaan, että mitä muita sinkkubiisejä Crazy Town edes julkaisi kuin sen RHCP-sämpläyksen, joka soi tunnin välein MTV:llä. En edes muista juuri nyt yhtään muuta sinkkujulkaisua heiltä, vaikka tuolloin tuli musaohjelmia ja -kanavia seurattua.
Itselläni tulee heti mieleen biisi nimeltä Revolving Door. Hävettää myöntää, mutta löytyy jopa omalta spotify soittolistalta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Serranon perhe, muistuuko mieleen? Huikea sarja ja mahtava tunnari, mitkä nostivat Fran Perean ilmiöksi Suomessa. Espanjan ja Suomen ulkopuolella albuminsa eivät vissiin listoille nousseetkaan.

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, tunnareista näitä varmasti löytyisi useampikin. Perealla toki Espanjassa on tainnut hittejä olla muutenkin, mutta ulkomailta;) löytyy vain Serranojen tunnari.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tästä tuli mieleen Jon English, joka ainakin Oseanian ulkopuolella tunnettaneen ainoataan tästä Against The Wind biisisitä:
Hieno haku! Ilmeisesti Ruotsissa ollut erityisen suosittu tuo kappale.


Infinitystä on tehty lukuisia remixejä, joista tunnetuin 18 vuotta alkuperäisen biisin jälkeen (olipa Guru Josh tekemässä sitä itse). Niiden ansiosta saksofoniraita on kulkenut sukupolvelta toiselle.

Enpä kyllä olisi osannut arvata, että Infinityn historia ulottuu jo vuoteen 1990.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Tästä tuli mieleen Jon English, joka ainakin Oseanian ulkopuolella tunnettaneen ainoataan tästä Against The Wind biisisitä:




Tunnarin lisäksi sarjasta ei ole juuri muuta muistikuvaa kuin että kurjaa oli ja että näissä historiasarjoissa britit ovat aina wankereita. Biisin on suomeksi levyttänyt mm. Danny. Ja Tauski.
 

Rocco

Jäsen

Liitteet

  • Untitled.png
    Untitled.png
    320,6 KB · kertaa luettu: 183

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Lump, eli cover Eläkeläisten Lumppa-biisistä. PUSA, hieno bändi. Pitääkin ottaa taas lautaselle pitkästä aikaa. Hittejä ei montaa ollut, mutta kun skene on muutenkin "alternative rock" niin eipä tuolla niin suurta merkitystä. Myöhemmistä kappaleista ainakin menevä Mach 5 muistuu heti mieleen. Näillä näkymin bändin viimeinen levy Kudos to you tuli ulos 2014 PledgeMusicin kautta, tavoite täyttyi nopeasti. Itsekin otin osaa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

Ikoninen biisi ja varhainen osoitus Youtuben noususta. Oli isän peruina jopa soittoäänenä ensimmäisessä puhelimessani, voi niitä aikoja...
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Tämä taidepläjäys voitti Jyrki Hit Challengen vuonna 1998 ja ei ole kyllä pumpusta sen jälkeen kuulunut. Meininki oli vähän kuin alkupään ysäri-Apulanta salonkikelpoisena ja Fake onnistui olemaan jopa hieman nössömpi bändi, kuin Juustopäät. Saavutus sekin.


Eikös Fake ollut kahden hitin ihme? Tai itse muistan ainakin tämän Tiedätkö-kipaleen, tiedä sitten oliko nyt oikeasti hitti aikanaan:

 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikös Fake ollut kahden hitin ihme? Tai itse muistan ainakin tämän Tiedätkö-kipaleen, tiedä sitten oliko nyt oikeasti hitti aikanaan:
305 katselukertaa, mitä luulet?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös