Xbox360: NHL13 GM Connected-liigan pelien analysoinnit ja jälkipelit. #2

  • 55 141
  • 896

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tämä jakso olikin/onkin pelien suhteen todella vaativa.

Ensimmäinen matsi sujui ennakko-odotuksiin nähden poikkeavalla tavalla. Nimittäin, vaikka itse sanonkin, niin jopa hallitsin ja loin enemmän hyviä maalintekopaikkoja. Myös tilastot menivät "nimiini". Senpä takia äärimmäisen suuresti harmittikin, kun 2-1 loppulukemat iskettiin minuutti ennen päätössummeria tyylipuhtaalla säbäranteella siniviivan jälkeen etuyläkulmaan (yrityksiä oli muutama aiemminkin). En vain millään voi edelleenkään käsittää, että minkä takia tuota täysin jääkiekkoon kuulumatonta (olen ainoastaan edes etäisesti vastaavaa nähnyt jääkiekkomatsissta, kun vihelsin E-junioreiden matsia) härpäkettä täytyy tehdä. Varsinkin, kun jokainen tietää, että se menee suhteettoman helposti sisään. Tulee jotenkin todella kusetettu olo, kun itselläsi on lukuisia hyviä paikkoja, joista vemputuksella menisi erittäin varmasti sisään, mutta et sitä tee, ja sitten peli ratkeaa omaan päähän sellaiseen. No, kertaakaan en ole ollut iloinen, jos olen vetänyt jonkun lasarettiin, mutta nyt kieltämättä tunsin tyydytystä, kun huomasin, että Versteeg huilaa seuraavat 33 ottelua.

Raaka-Arskan Flyersilta tuli käkättimeen 3-0. Eipä siinä paljoa selittelyille tilaa jäänyt, parempi voitto.

Kieltämättä ehkä mieleenpainuvimmat matsit nyt tällä kaudella on tullut pelattua Tampaa vastaan, johtuen siitä, että puolustaminen on julmetun tarkkaa puuhaa. Edellisen kohtaamisen voitin jatkoajalla 2-1, jolloin puolustin yhtä virhettä lukuunottamatta (josta Stamkos tälläs tasotuksen) aikas hyvin. Tässä matsissa olin selvästi huolimattomampi ja tuli säntäiltyä liiakseen. Stamkosta ei saisi päästää laukomaan kertaakaan - tänäänkin kaksi maalia. Peli meni vuorotahtiin maaleja latoessa. Iskin 2-2 tasoituksen, kun peliä oli jäljellä about 2 min. Tampa meni 2-3 johtoon, kun peliä oli jäljellä arviolta 30 sekuntia. Noh, Nash oli toista mieltä ja tasoitti ottelun 3-3 yhdeksän sekuntia ennen päätössummeria. Jatkoajalla hölmöilin ja Carle pääsi kiskaseen ranteella yläkulmaan 3-4. Kieltämättä pirun hankalaa puolustaa hyvin laidoilla syöttelevää kaveria vastaan blokaten maalipaikat. Vaikeata siitä tekee erityisesti se, että saat jatkuvasti olla valppailla sen varalta, että tekoäly ei lähde hölmöilemään (mitä se tekee varsin paljon). Tampaa vastaan kyllä ollut kuitenkin erittäin viihdyttäviä matseja!
 

janbo

Jäsen
Eräs asia mitä ihmettelen suuresti on tekoälypelaajien liikkuminen kiekottomana. Välillä tulee matseja/jaksoja, joissa omat pelaajat hakevat erinomaisesti paikkaa, pakit tekevät nousuja maalille ja hyökkääjät tarjoavat syöttösuuntia. Sitten tulee matseja, joissa omat botit yksinkertaisesti seisovat jähmettyneinä paikallaan hyökkäysalueella ja koko hyökkäyksen rakentelu on täysin kiekollisen pelaajan vastuulla. Arpooko joku satunnaisgeneraattori bottien typeryyden tason per matsi vai voiko asiaan jotenkin itse vaikuttaa?
 

Glassjaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hehheh, pelasin tuossa jakson vaihtumisen jälkeen ainaki kolme matsia ilman: Anisimov(84), Tyutin(84), Dubinsky(83), Del Zotto(83), olin unohtanut ne farmiin simulointien jäljiltä ja vasta nyt aloin ihmettelemään, miksi Jared Boll pelaa pakin paikalla. Perhana ja Philadelphiallekin hävisin tolla paskakokoonpanolla vaan 2-1. Näihin ei tällä Columbuksen rosterilla ois kyllä hirveesti varaa, ei mikään kovin laaja materiaali ole.

San Josella taisikin sitten päreet palaa, haastoit tappeluunkin sopivasti siinä sun maalin takana ja sitte pääsit samaan aikaan yksin läpi, Ribeiro tietenkin otti haasteen vastaan ja läpiajo kuivui siihen ;)
 

Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
San Josella taisikin sitten päreet palaa, haastoit tappeluunkin sopivasti siinä sun maalin takana ja sitte pääsit samaan aikaan yksin läpi, Ribeiro tietenkin otti haasteen vastaan ja läpiajo kuivui siihen ;)

Kiitos ja pahoittelut! On kyllä taas peli sellasessa takalukossa ettei tunnu mikään onnistuvan. Ansaittu voitto teikäläiselle ei siinä. Hyökkääminen on taas niin mielikuvituksetonta shaibea ja meikäläisen syöttöprosentti on luokkaa 2. Kyrsii.
 

Glassjaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiitos ja pahoittelut! On kyllä taas peli sellasessa takalukossa ettei tunnu mikään onnistuvan. Ansaittu voitto teikäläiselle ei siinä. Hyökkääminen on taas niin mielikuvituksetonta shaibea ja meikäläisen syöttöprosentti on luokkaa 2. Kyrsii.

Juu ei mitään, kyllä tässä itse kullakin on hermot mennyt pelejä pelatessa. Täytyy kyllä sen verran sanoa, että mun maalivahdit on ollu alkukauden aika hyvässä tikissä ja ajoittain pitäny täysin pystyssä.
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Näyttää siltä, että kriisi alkaa hellittää, jakson saldona 4-0-1 ja ainoa kauneusvirhe jatkoajalla Kingsiä vastaan Lundqvistin haparoinnista.

Kyllä kyllä. Rangers on helvetin hieno joukkue. Koko ajan tökkimässä, ylivoimaisesti eniten tästä liigasta. Lisäksi manageri osaa/tekee tasan nolla 1vs1 kikkaa, ruotsinlaiva-kaartelu on aivan jotain käsittämätöntä. Joka paikasta kun hakee riparia niin voi täällä aina perustella että oli kuteja. Hyökkäysalueella 0 syöttöä, kauheaa pyörimistä yhdellä pelaajalla, jonka jälkeen veto millä haetaan riparia.

Kyllä hävettää kun voitin vasta jatkoajalla.
Otetaan otteet joukkueiden pelityylistä maalien muodossa:
1-0: Kreider taklaa pakkisi pystyyn kun lähtee ylimielisesti oman maalin edes nostamaan. Puolustaja jää keräilemään ja tämä meidän liigan pakkien pörssiykkönen ottaa kiekon. Kreider taklaa miehen laidassa irti kiekosta ja kiekko vapaana ja Richards pistää karat sisälle.
1-1: Ruotsinlaivalla koko kenttä ylivoimalla läpi. Tämä liigan paras ylivoima ei muutenkaan edes yrittänyt laittaa yv-kuviota pyörimään.
1-2: aloitusvoitto sulle hyökkäyspäässä. Säälittävä hätäriheitto maalille ja Quick on viiksillä vastassa ja laitat ripari sisään. Kadehdin.
2-2: Kings hyökkää kolmen hyökkääjän voimin. Kreider vie pakin kahville 1vs1 tilaneessa, syöttää Williamsille sivuviistoon, joka jakaa Kopitarille takatolpalle.
3-2: Jatkoajalla kaudea pyöritys, mm. Doughty vastustajan maaliviivalla. Kreider vetää maalia kohti, sattui nyt pomppimaan.

Olen sanani sanonut. Nyt toivon, että muut tuovat oman sanansa tähän Rangersin touhuun, sillä tiedän että kulisseissa kiehuu. Se on eri asia kuka uskaltaa sanoa ja kuka ei.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Haha kyllä on Kingsillä taas sellaset värilasit ollut päässä että huhuh :D jatkoajan maalikin tuli suorasta hyökkäyksestä sen jälkeen kun Quick oli pysäyttänyt Sedinin läpiajon, että se siitä pyörityksestä. "Hävettää, että voitin vasta jatkoajalla" - ethän sä näissä kolmessa connected pelissä ole vielä kertaakaan pystynyt voittamaan Rangersia varsinaisella peliajalla. Olet sä niin vitun hyvä pelaat "oikealla" pelityylillä. Tohon pinnan alla kuohuu -kommenttiin en voi muuta kuin nauraa, oot sä semmonen epeli :D
 

Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Tosiaan itse tämän kohutun pelin livenä nähneenä.. Molempien kanssa tekrmisissä, joten tulee ilman minkäänlaisia laseja.

Ekassa maalissa tosiaan kaikki lähti tehokkaasta karvauksesta ja ilmeisen hyvää kautta pelaavan Kreiderin taklauksesta (oma koira puree?). Näitä tehokkaita karvauksia Rangersin alueella nähtiin pelissä enemmänkin. Aiheesta hiukan pois, mutta karvauksesta kun on ollut puhetta, niin tänään itse olin pari kertaa kusessa Bostonin tehokkaan karvauksen ansiosta.

Rangersin ylivoimapeli kiinnosti minua kovastikkin, koska oli sen verran tehokasta prosenttien valossa. Yllätyin kyllä hiukan, kun mitään pyöritystä ei tullut, vaan suoria hyökkäyksiä ja niistä vetoa muutama kappale. Maali seurasi Quickin vähän oudosta vastaantulosta hyvin kauas, josta riparista helppo työ lyödä limppu verkkoon.

Itsessään riparin hakeminen tai suorat vedot eivät ole mitään kuraa. Kuitenkin on pirun puuduttavaa pelata joukkuetta vastaan, joka ei edes yritä mitään muuta. Yleisesti liigassa ekan kauden kankeuden jälkeen on monen joukkueen "pelityyli" paljon monipuolistunut.

Jatkoaika maalia ennen Sedin tosiaan läpiajosta veti sivuverkkoon(?) ja Kingsin suoran hyökkäyksen jälkeen seurasi aika pitkä pyöritys. Viivasta kiekko maalille, joka pomppi aikansa "Lunkalla" ja siitä maaliin. Mustia toki oli hämmentämässä maalilla erittäin nälkäisinä kun Rangersin ykköspari katsoi vierestä.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1) Haen rebound -maaleja
2) Haen läpiajomaaleja
3) Haen suorasta laukauksesta maaleja
4) Entä sitten?

Eli siis toki myönnän, että haen edellämainittuja maaleja, mutta on uskomattoman naurettavaa purnata siitä. Lisäksi Rangersin yv on ollut liigan ylivoimaisesti parasta, ja ylivoimalla on tullut noin 30% maaleista. Lisäksi olen uutena kuviona alkanut hakea suoraan syötöstä maaleja takakulmaan. Kuitenkin en ymmärrä miten purnaaminen minun pelityylistäni hyödyttää ketään tai mitään. Ilmeisesti Kiekkomiehellä on aivan liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä.
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Ilmeisesti Kiekkomiehellä on aivan liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä.

Vetää kyllä sanattomaksi. Itse en ole sanakaan sanonut kyseisestä pelistä ennen kuin Sinä sanoit, että Lundqvistin haparoinnin takia hävisit Kingseille. Tähän kirjoitin viestin tänne ihan niinkuin muutkin.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vetää kyllä sanattomaksi. Itse en ole sanakaan sanonut kyseisestä pelistä ennen kuin Sinä sanoit, että Lundqvistin haparoinnin takia hävisit Kingseille. Tähän kirjoitin viestin tänne ihan niinkuin muutkin.

Heh, minä kommentoin peliä muutamalla sanalla. Sen seurauksena sinä tuot Rangersin pelityylin koko liigan arvioitavaksi. En tiedä nikä tarkoituksena oli, ilmeisesti Rangersin savustaminen liigasta.
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Heh, minä kommentoin peliä muutamalla sanalla. Sen seurauksena sinä tuot Rangersin pelityylin koko liigan arvioitavaksi. En tiedä nikä tarkoituksena oli, ilmeisesti Rangersin savustaminen liigasta.

Tuohon oli pakkoa puuttua kun tekstistäsi sai niin räikeän kuvan. Jos minä kommentoin normaalipituisella viestilläni omaa peliä kun Sinä olet aloittanut sen, niin kuinka tylsä elämä sitten Petrolla on? Mieshän kommentoi nyt meidän peliä ja Sinun pelityyliäsi ilman, että hän edes pelasi.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Olipas surkea jakso. Oli lagia, kauheita maaleja ja tappioita.. Eniten jai vituttamaan Pittsburghin viimeisella minuutilla tekema voittomaali. Hedman laukoo loysan kaantolaukausranteen viivalta ilman maskia, jonka Crawford onnistuu horppaamaan sisaan. No seuraavan pelin (Rangersia vastaan) alussa sain sitten hyvityksen, kun tokkasin kulmassa kiekon pois pakilta ja kiekko lirui Lundqvistin patjan kautta maaliin. Pisteen onnistuin rankkareiden jalkeen nappaamaan.

Boston puolestaan ilmeisesti karsi lagista, kun voitin 4-1. Itse en huomannut lagia juuri ollenkaan, mutta toisessa liigassa vastustajani on myos valittanut samanlaisesta ongelmasta. Torontoa vastaan oli myos laginen peli (talla kertaa vaikutti minuunkin) 2-0 siita pisteet Leafsille.

Muissa peleissa Buffalo voitti 4-2 ja Philadelphia 3-1. Ottawa puolestaan voitettiin lukemin 2-1.

Ykkoskentta ja Crawford muutamaa lipsahdusta lukuunottamatta esiintyivat edukseen jakson aikana. Muillakin ketjuilla omat hetkensa olivat mutta tasaisempaa suoritusta tarvittaisiin. Huomisesta saan vapaapaivan tahan manageriin, mika tulee ihan tarpeeseen.
 
Viimeksi muokattu:

janbo

Jäsen
Boston puolestaan ilmeisesti karsi lagista, kun voitin 4-1. Itse en huomannut lagia juuri ollenkaan, mutta toisessa liigassa vastustajani on myos valittanut samanlaisesta ongelmasta.

Oli kyllä vähän kinkkinen matsi. Jatkuvaa nykimistä ja välillä kuva pysähtyi täysin pariksi sekunniksi. Bostonin pojat taisivat viihtyä Jerseyn yössä ennen peliä..

Tulokset heilahdelleet voimakkaasti monta jaksoa putkeen. Viime jakson kiireiden vuoksi hommat jäi AI:n kontolle, joka otti nätisti kaikista turpiin ja sarjasijoituskin tipahti näyttävästi. Nyt taasen tuli voitot St. Louista, Carolinasta rankkareilla (ja tappio Carolinalle jatkoajalla), Winnipegiltä tukkaan 4-0 ja New Jerseyltä 4-1. Jälkimmäisessä tein muuten ensimmäisen säbäveivimaalini, pahoittelut siitä. Laittaisin kuitenkin lagin piikkiin. Joissain matseissa olen vitutuspäissäni noita alkanut viljelemään kun vastustaja on sellaisella rokottanut (WPG, FLO ainakin), mutta en ollut vielä onnistunut sellaisella maalia tekemään. Harmi että tuli nyt tälläseen paikkaan. :D
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Phoenixilta tuli jatkoajalla takkiin 2-1. Eritoten harmittaa pelissä 1-1-tasoitus. Yleensä tekoäly kusee vaihdot totaalisesti, mutta tällä kertaa kyllä sössin sen itse. Sain kiekon omalla alueella pakilla ja pistin koko kentällisen vaihtoon. Sen sijaan, että olisin turvallisesti purkanut keskialueelle kiekon, päätin lähteä Barkerilla leikkimään maalintakaa Paul Coffeyta, että saisin hyökkäyksen aikaiseksi, jolloin "yllättäen" kiekon menetin, josta sitten kolme kaveria vapaana maalinedessä.

Oli kyllä aika erikoiset back-to-backit Detroitia vastaan. Noin yleisesti ottaen missään matsissa ei onnistu yhtään mikään, mutta näissä kahdessa kyllä sitten lähestulkoon kaikki. Ensimmäisestä matsista 5-2 voitto. Toisesta sitten 6-0. Lukemia kyllä toisessa matsissa rumensi se, että Detroitin GM heitti hassutteluvaiheen päälle ja pisti homman lekkeriksi pelin loppupuolella.

Jokatapauksessa ykköskenttä oli hirmuliekeissä. Nash tais kiskaista kahdessa matsissa tehot 2+4 eikä Hall ja Duchene ainakaan kovin paljoa tuosta jäänyt.

Joissain matseissa olen vitutuspäissäni noita alkanut viljelemään kun vastustaja on sellaisella rokottanut (WPG, FLO ainakin), mutta en ollut vielä onnistunut sellaisella maalia tekemään. Harmi että tuli nyt tälläseen paikkaan. :D

Itselläni kyllä hajoo kuuppa täysin noihin puuroveivaajiin. Voisi tästä lähtien tehdä sillein, että tiettyjä pelaajia vastaan, joista selvästi huomaa (joko omien havaintojen ja/tai muiden kertomien kautta), että puuroveiviä käytetään surutta, niin voisi spämmätä itse pelkkää tuota paskaa. Ihan vitun perseestähän se on, mutta on vain niin vitun perseestä, kun jotkut noita viljelee (ainakin lainauksesi jälkimmäinen joukkue on tällä listalla, ja kieltämättä hieman olin hämilläni, että hallitseva mestari ilmeisesti on tätä porukkaa).
 

Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Itselläni kyllä hajoo kuuppa täysin noihin puuroveivaajiin. Voisi tästä lähtien tehdä sillein, että tiettyjä pelaajia vastaan, joista selvästi huomaa (joko omien havaintojen ja/tai muiden kertomien kautta), että puuroveiviä käytetään surutta, niin voisi spämmätä itse pelkkää tuota paskaa. Ihan vitun perseestähän se on, mutta on vain niin vitun perseestä, kun jotkut noita viljelee (ainakin lainauksesi jälkimmäinen joukkue on tällä listalla, ja kieltämättä hieman olin hämilläni, että hallitseva mestari ilmeisesti on tätä porukkaa).

Täysin samaa olen monta kertaa miettinyt. Valitettavasti vain oma peli kärsii, kun sitä yrittää antaa toisen maistaa omaa lääkettään. Sen verran on täälläkin purnattu noista "puuroista", että luulisi managereiden pelaavan ilman sitä.
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Jälkimmäisessä tein muuten ensimmäisen säbäveivimaalini, pahoittelut siitä. Laittaisin kuitenkin lagin piikkiin.

Oli kylla semmoinen sabaveivi, etta alta pois :D En ole missaan pelissa viela nahnyt yhta "pahaa" sabaveivia. Annettakoon kuitenkin lagin takia anteeksi
 

janbo

Jäsen
Oli kylla semmoinen sabaveivi, etta alta pois :D En ole missaan pelissa viela nahnyt yhta "pahaa" sabaveivia. Annettakoon kuitenkin lagin takia anteeksi

Joo, itse näin tapahtumakulun vasta hidastuksena. Olin nousemassa maalia kohti ja ampumassa rannelaukausta. Kuva kuitenkin pysähtyi ja hidastuksessa näkyi miten Horton pysähtyi kaarelle seisomaan, veivasi kaulimellaan limppua takaviistossa hyvän tovin ja lähetti vihaisen laukauksen yläpeltiin. YÖK!
 

Leijonasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Tampa Bay Lightning
Ovechkin sitä, Ovechkin tätä. Vittu että tää peli on perseestä juurikin ton takia, ei sille voi vittu tehä mitään ku kaveri vaa seilaa, vaikka poketat tai taklaat sitä. Sen jälkee vaa lämäri mistä tahansa nii lamppu syttyy.. Paras tilanne oli varmaa ku sen lämäri epäonnistu nii oli pakko Reimerin avata puikot että vedä tonne vaa. Vittu että tää peli syö vähä miestä..
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Täysin samaa olen monta kertaa miettinyt. Valitettavasti vain oma peli kärsii, kun sitä yrittää antaa toisen maistaa omaa lääkettään. Sen verran on täälläkin purnattu noista "puuroista", että luulisi managereiden pelaavan ilman sitä.

Sehän se, että oma pelityyli siinä kärsii, jos koko aika hakee niitä. Hitto, kun olisikin joku Ovechkin (jolla siis rannarin voima ja tarkkuus 95), niin sillä varmaan menisi jokainen veivaus häkkiin. =)
 

Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Huhhuh, onnittelut Devilsille ansaitusta 2-1 rankkarivoitosta, jossa hallitsin 3,5min ja kudit 28-20 mulle. Vitun huonon yhteyden lisäksi pokea ja hienosti rankkareilla 2 puuroveivi maalia ja vastaan syöksymistä molarilla. Mielenterveys tässä koetuksella tälläisissä peleissä..
 

FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Huhhuh, onnittelut Devilsille ansaitusta 2-1 rankkarivoitosta, jossa hallitsin 3,5min ja kudit 28-20 mulle. Vitun huonon yhteyden lisäksi pokea ja hienosti rankkareilla 2 puuroveivi maalia ja vastaan syöksymistä molarilla. Mielenterveys tässä koetuksella tälläisissä peleissä..

Ai rankkareissakaan ei saisi vetaa vai? Siina ohjataan itse maalivahtia, joten sen ei pitaisi olla ongelma. Ja kuten saatoit ehka huomata (jos muistat toisen laukaukseni), kaytin veivia saadakseni vaihtoehdon vetamiselle. Kolmanneksi, en muistaakseni edes tehnyt rankkareissa kahta maalia (Couture maali, Berglund ei maalia, Havlat ei maalia, Perron ei maalia, Jokinen ei maalia, Connolly ei maalia). Jokisen vedosta ei ole muistikuvaa, mutta maaliin se ei ole voinut menna silla silloinhan kisa olisi loppunut siihen. Ja tuo valittaminen vastaan syoksymisesta on naurettavaa. Jotkuthan ottavat molarin haltuun kesken pelinkin lapiajossa syoksyakseen kiekkoon. Sita paitsi, se on suht' helppo ohittaa, mika johtaa usein varmaan maaliin. Kaiken lisaksi tein senkin vain kerran kolmen yrityksesi aikana. Siina olen kuitenkin kanssasi samaa mielta, etten voittoani ansainnut (mikali tulkitsin viestisi oikein). "Vitun huonosta yhteydesta" paha sanoa mitaan, kun minulla ei taaskaan sellaista ollut.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Jakso alkoi tuloksellisesti aika heikosti.

Ensimmäinen matsi oli ehkä erikoisin pitkään aikaan. Minnesotaa vastaan johdin ensiksi 2-0 ja peli kulki muutenkin mallikkaasti - oli tolppalaukauksia jne. Sitten tapahtui jotain, ja peli olikin 2-5. Pari maalia sain iskettyä, kunnes peli olikin 4-6. Kavennus vikalla minuutilla 5-6, kunnes yhteydet poikki. Parin yrityskerran jälkeen saatiin aloitettua 40 sekuntia ennen päätössummeria. Viime hetken tasoituksissa viime aikoina kunnostautunut Nash iski tasoituksen sitten n. 7 sekuntia ennen loppua. Rankkareilla sitten tyrin pahasti ja voitto Minnesotaan.

Phoenixia vastaan olikin sitten tehokkuuden kanssa toista maata. Paikkoja oli ja hallintakin meni omiin nimiin 10-5 (joskin ylivoimat meni minulle 3-1, mikä selittänee asiaa), mutta silti tukkaan tuli 3-1. Ainakin yhden pisteen olisin tuosta ansainnut.

Kaiken huippu oli kuitenkin Chicago-peli. Hallinta 9-3, tolppalaukauksia 5 kappaletta, hyviä paikkoja ja vaikka mitä. Ja helvetti 3-0 turpaan. Tuollaiset matsit pitäisi pystyä voittamaan ehdottomasti, jos niihin pleijareihin tänä(kään) vuonna oikeasti haluaa.

Vielä olisi jäljellä Pittsburgh, Columbus ja back-to-backit Nahvillen kanssa.
 

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Rangersillä kulkee pitkästä aikaa. 7-1 voitto Washingtonista, laukaukset 36-6 ja hallinta 10-3. Kova hinta tosin maksettiin, sillä H. Sedin loukkaantui 7:ksi otteluksi. Noh, toivotaan että vire siitä huolimatta säilyy, sillä tällä hetkellä tarvitsen kipeästi pisteitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös