Eli, mitä nytten katoin niin Staalin "vuokraaminen" saarelle tuli suht koht kalliksi Rangersille. He saivat loppujen lopuksi pitää Staalin, jonka OVR laski 86 -> 85 ja Kabanovin (joka treidattiin viime vuonna, en muista mihin). Islanders taas saa Orlovin ja Cizikkaan kehittyneenä takaisin, lisäksi varausvuoroja on 4 (joista yksi ensimmäisen kierroksen), eikä Greeneä (82) ja Lapierreä (78) voi unohtaa myöskään.
Juu, kalliiksi tuli ja selkeä virhe tuo ensimmäinen treidi oli. Yliarvioisin täysin Orlovin tason. Hyökkäyspäähän loistava pelaaja, mutta kun se on joka kerta menossa ylöspäin kun vastustajan laita polkee jo omaa maalia kohti, jolloin seurauksena on aina läpiajo. Ei se +/- turhaan ollut luokkaa -30 kauden jälkeen, kun toiseksi huonoimmalla suurimman osan kaudesta Rangers paidassa pelanneella oli jotain -10. Jos kehittyy puolustuspään ominaisuuksissa sellaiset 5 tasoa niin kyseessä on loistava ykkösparin hp ja yv-spesialisti. Staal kuitenkin tällä hetkellä täysin eri kaliiperia, ja tulee ottaamaan ison roolin ykkösparissa Mcdonagh:n kanssa. Toivottavasti molemmat kehittyisivät vielä ensi kaudeksi tasolla parilla. Orlov tuli turhaksi senkin vuoksi, että Rangers puolustuksessa on 2 pakkia 4,5 kultaisella tähdellä, 3 pelaajaa 4:llä kultaisella ja yksi pelaaja 4:llä harmaalla (Girardi).