Ajatella, että aikanaan Survivor Series oli yksi WWE:n neljästä isosta tapahtumasta, ja nyt tuo tuntui kyllä aikamoiselta välitapahtumalta. Naisten sotapeli matsi oli aika heikko, mitään kovin muistettavaa spottia tuostakaan nyt ei jäänyt jälkipolville kerrottavaksi paitsi tuo Iyon joka vuotinen roskis-spotti häkin päältä, tällä kertaa höystettynä myös Strattonin moonsaultilla toiselta puolelta. Ripleyllä on kyllä kunnon Super-Cena/Hogan bookkaus menossa tällä hetkellä. Mestaruusottelut oli vähän puuduttavaa tavaraa, Gunther-Priestissä aikalailla identtinen lopetus kuin SummerSlamissä, boooo. Nakamura nappasi kultaa, mikä on ihan kiva piristys ja Breakker puolusti onnistuneesti mestaruuttaan, samalla napaten itselleen match of the night-leiman illan parhaalla matsilla.
Pääotteluna sitten verilinjojen välinen sotapeli. Ei näkynyt Seth Franklinia, ei näkynyt Kiveä eikä kääntynyt pingviinikään Romania vastaan. Romanin verilinja höystettynä Punkilla siis pisti Solon verilinjan puhtaasti mattoon, mikä oli itsessään aika yllätys. Olihan tuossa ihan kivoja hetkiä, joista suurin osa koski Romanin ja Punkin kylmiä välejä ja heidän välistä tarinaansa. Ehdottomasti typerintä bookkaamista oli puolestan tuo, että Solo lukitsee häkin oven ennen kuin Roman ehtii pääsemään sisälle ja selostamossa sitten Cole ja Graves panikoivat, että miten Roman nyt voi osallistua otteluun kun häkki on lukittu! ...siis häkki, missä ei ole kattoa...mihin pääsee kiipeämään sisälle ihan kuka tahansa... Aikanaan oli tällainen steel cage-ottelumuotokin, minkä voittaakseen piti ihan kiivetä sieltä katottomasta häkistä ulos. No eipä siinä, hetken ihmettelyn jälkeen Romankin tajuaa tämän ja kiipeää häkin sisälle, pistäen Solon verilinjan jäsenten päitä häkin seinää vasten, samalla kun selostuskaksikko huokailee epäuskoisesti "no way!!!", kapuaa lopulta häkkiin sisälle ja yläköydelle, mistä tekee crossbodyn sen jälkeen kun Solon verilinja on vain kiltisti odottanut idioottimaisesti paikallaan huojuen sen viisi tuntia että Roman on vihdoin ja viimein asemissa sukeltamaan. AEW bookkaamista parhaimmillaan tuossa spotissa.
Käden lämpöiseksi jäi tämä Survivor Series. Tuosta War Games systeemistä pitäisi päästä eroon ja tuoda takaisin ne perinteiset 5 vs 5 Survivor Series joukkueottelut. No joo, mielenkiintoista nyt sitten nähdä, että miten tästä jatketaan eteenpäin. Kuukausi aikaa Rawin Netflix debyyttiin, hieman alle kaksi kuukautta Royal Rumbleen.