World of Tanks

  • 259 226
  • 2 155

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Nyt kun on vähän enemmän kokemusta noista uusista kartoista, niin vituiksihan tuo kokonaisuutena taas meni:

Abbey - jo ennestään ihan paska mappi, joka nyt pilattiin lopullisesti kun keskustan "luostariin" jätettiin vain yksi sisäänkäynti ja se tehtiin sitä myöten sellaiseksi kuolemanloukuksi, ettei siellä voi pelata. Myöskään rantatielle tuolta ei enää ammuta. Jäljelle jäi vain kaksi heviränniä, jonne kumpaankin on vielä artyn ihan naurettavan helppoa ampua - vitun siistiä.

Cliff - kosmeettisia muutoksia, lähinnä jotkut puskat jopa toimii nyt toisin kuin ennen. Mappi on ihan ok pelata, idiootit pelaajat vain pilaavat sen pelaamalla vain 1-2 linjaa.

Ensk - kosmeettisia muutoksia. Edelleen liian pieni isoille tiereille, hyvä mappi vain kovapeltisille.

Fiery Salient / Prokohorovka - samoin lähinnä kosmeettisia muutoksia. Yksi parhaita mappeja, jos vain artyja ei olisi, niiden kanssa melkoista paskaa.

Fishermans Bay - muutettu pelin kannalta huomattavasti tyhmemmäksi, mutta damagen farmaaminen on nyt helppoa. Käytännössä koko kaupungin puoli on ihan turha, kun sieltä ei kuiteenkaan voi edetä mihinkään. Silti mappina parhaimmistoa (imo) ja kaikille luokille löytyy hyvin tilaa ja roolia.

Fjords - pilattu lopullisesti. Pitää vain toivoa että spawni on idässä, joka on selvästi parempi puoli. Oli ennestäänkin jo paska mappi, nyt vielä huonompi.

Himmelsdorf - mäki tehtiin suojatummaksi, eli ristitulen mahdolisuutta vähennettiin. Paska uudistus.

Karelia - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Lakeville - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Live Oaks - keskustan suo tehty pelattavammaksi, ihan hyvä uudistus.

Malinovka - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Mines - mäki muutettiin sitten vielä paremmaksi paikaksi, kun siellä on ramppeja joiden myötä alaspäin ampuminen on helpompaa ja nykyisin siellä on myös artysuojaa enemmän. Muuten hyvä uudistus, mutta kun pohjoispuoli voittaa mäen aina, niin pohjoisella on vielä suurempi etu kuin aiemmin. Käytännössä spawni melkein ratkaisee voittaako vai häviääkö. Ja mappi on ihan liian pieni millekään yli tier 6:n peleille. Encounter pitäisi lisäksi poistaa kartalta kokonaan, se on ihan perseestä ja pohjoiselle 95% varma voitto (helpompi reitti capille ja pääsevät vielä mäeltä suojaamaan sen helposti).

Mountain Pass - lähinnä kosmeettisia muutoksia, ei juuri vaikutusta. Etelän spawnille yritettiin näköjään tehdä myös spottimesta keskustan yli, mutta ei oikein onnistunut, pohjoisella edelleen merkittävä etu.

Murovanka - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.Eteläreunaa on vähän tasoiteltu ja muutettu, mutta todellista vaikutusta tuolla ei juurikaan ole.

Overlord - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Paris - - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta. Edelleen pelin paskin mappi.

Redshire - artysuojaa heviränniin, hyvä uudistus. Linnan aluetta myös muutettu vähän, tällä ei ole merkitystä peliin.

Ruinberg - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Serene Coast - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Siegfried Line - TD mäkeä tasattu pohjoisessa. Hyvä muutos, oli vähän turhan hyvä asema etenkin puolustuksessa.

Steppes - Koillisnurkka muokattu ihan uusiksi ja hyvä niin. Nyt siellä on mahdollisuus edes vähän puolustaa, jos vihu vyöryy itää pitkin.

Tundra - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta. Edelleen paska kartta.

Westfield - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Arctic Region - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Erlenberg - pilattu täysin. Pohjoispuolelta ei voi enää mennä länteen ja etelästä ei voi enää mennä itään... Keskusta on nyt todella suojattu, en ole vielä päättänyt onko se hyvä vai huono homma (ainakin sieltä on hyvä farmata damagea, mutta pelin kannalta ehkä huono juttu kuitenkin).

Airfield - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

El Halluf - hevikulmassa enenmmän artysuojaa, periaatteessa ihan hyvä muutos, mutta todellinen vaikutus melko pieni.

Sand River - kosmeettisia muutoksia, ei vaikutusta.

Nähdäkseni seuraavat mapit on poistettu kierrosta (tai ei ainakaan ole osunut kohdalle), osa toki vain toistaiseksi:
Highway - typerä kartta, hyvä jos lähti (ilmeisesti muokkauksessa)
Pilsen - en jää kaipaamaan (pitäisi olla kierrossa, mutta ei ole osunut kohdalle kertaakaan noin 200 pelin aikana)
Stalingrad - ja toinen kaupunkikartta jota kukaan ei jää kaipaamaan, parempi kuin Pilsen kuitenkin
Swamp - ei saatu edes muokkauksella oikein toimimaan, joten poisto oli ihan oikea ratkaisu, vaikka itse tykkäsin tästä kartasta. Pelaajien tyhmyys teki vaan tästä huonon kartan.
Kharkov- ja taas yksi paska kaupunkikartta, jota kukaan ei kaipaa (ilmeisesti muokkauksessa)
Sacred Valley - ollut hölmö kartta alusta asti, eikä muokkauskaan tätä pelastanut, tervemenoa
Windstrom - tai yleisesti Shitstorm, yksi surkeimpia tekeleitä, roskakori on ihan ansaittu paikka

Uutena karttana tullut Glacier ei varsinaisesti hurraa huutoja herätä, mutta on silti ihan keskitasoa. Keskusta on liian dominoiva paikka ja itäsivun "metsärännitie" viritys on vaan hölmö.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Minua tämä uusi versio viehättää. Pelihän on nätti kuin karkki. Nyt oon ottanut kymmenkunta erää ja grafiikat on kyllä ihan eri luokkaa kuin aiemmin. Vielä on liian aikaista ottaa kantaa karttoihin. Tuntuvat muuttuneen jonkin verran ja nyt pitää vähän etsiä uusia puskia ja esteitä, minkä taakse TD:n ajaa.
 

Glove

Jäsen
Matchmaking. En tiedä miten sitä saisi edes suurin piirtein sen kolmanneksen taisteluista pelata taistelun kärkikalustolla. Kymppitasoon vielä matkaa, mutta onneksi se lähenee jokapäivä. Pitäskö alkaa ammattimaisesti tubettaan/streamaamaan tuota peliä josko se auttaisi. Aikaa kyllä olisi.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Matchmaking. En tiedä miten sitä saisi edes suurin piirtein sen kolmanneksen taisteluista pelata taistelun kärkikalustolla. Kymppitasoon vielä matkaa, mutta onneksi se lähenee jokapäivä. Pitäskö alkaa ammattimaisesti tubettaan/streamaamaan tuota peliä josko se auttaisi. Aikaa kyllä olisi.

Ei auta. Nykyinen template (3-5-7) systeemi pitää huolen, että toptierinä ei tarvi paljon pelata, etenkään 8-tierillä. Kympeillä luonnollisesti on aina toptieri, mutta silloinkin suurin osa peleistä on kokonaan kymppejä. Varoituksen sanana sitten sen verran, että 10-tierillä on syytä osata jo vähän pelatakin, taso nimittäin nousee edellisistä selvästi. Suuri osa huippupelaajista pelaa kuitenkin pääosin vain kymppejä. Omalla kohdalla 9-tieri on tällä hetkellä se pelin huippukohta, niillä pystyy pelaamaan kymppejä vastaan (toisin kuin kaseilla) ja toptierinä ne ovat älyttömän kovia, etenkin jos pääsee hakkaamaan seiskoja. 9-tierillä on myös varmaan pelin paras balanssi eri tankkien välillä ja kaikki ysin tankit ovat vähintään ok pelata.

Edit. Ai niin, viimeisin päivitys toi siiten vanhan kartan uudessa muodossa takaisin. Ladies and gents - Province is back. Mitähän sieniä ne vetää siellä WG:n toimistolla? Kartta on ihan järjettömän paska ja sitten se tuotiin vielä kympeille asti. Omalle kohdalla sattunut nyt kolme kertaa, kaksi täyttä 10-tierin matsia ja yksi 9/8-tierin, jossa olin Blackdogilla (Kaanin kanssa vähän kannettiin tuossa matsissa jengi voittoon). Haastaa vahvasti Pariisin pelin huonoimman kartan tittelissä. Menee väkisin ihan homocamppimiseksi ja toinen noista kympin matseista päättyikin tasuriin (jäin E100:aa vastaan STRV:llä ja oltiin kumpikin oneshotteja toiselle...)
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Edit. Ai niin, viimeisin päivitys toi siiten vanhan kartan uudessa muodossa takaisin. Ladies and gents - Province is back. Mitähän sieniä ne vetää siellä WG:n toimistolla? Kartta on ihan järjettömän paska ja sitten se tuotiin vielä kympeille asti. Omalle kohdalla sattunut nyt kolme kertaa, kaksi täyttä 10-tierin matsia ja yksi 9/8-tierin, jossa olin Blackdogilla (Kaanin kanssa vähän kannettiin tuossa matsissa jengi voittoon). Haastaa vahvasti Pariisin pelin huonoimman kartan tittelissä. Menee väkisin ihan homocamppimiseksi ja toinen noista kympin matseista päättyikin tasuriin (jäin E100:aa vastaan STRV:llä ja oltiin kumpikin oneshotteja toiselle...)

Ohhoh, olipa yllätys. Province oli minusta ihan hauska kartta pikkutiereille...tosin siinä pelaaminen oli monesti sellaista arcade-tyyppistä räiskintää. Mutta miten mahtavat kympit istua sinne... Paris on minunkin inhokkejani.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Pelaako täällä joku tankkia pleikkarilla?
 

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei mun mielestä matchmakingissa nyt mitää ihmeellistä ole. Samaa toi on jo muutaman päivityksen verran ollu, ja samaa sitä 55-60 wr:ää siin pystyy soolona pelaamaan riippumatta tieristä. Nyt helpotti rahan keruuta ku tuli se uusi Frontline moodi jossa kasitierin premivaunulla hakkaa sen lähemmäks 200k tiliä ilman premia. Kaks matsii tosin pelasin ja kummassakii sen 10-12k damagee blackdogilla ja patriotilla hakkasin.

Sain myös ikuisuus projektin Obj 260:sen tallii viimein ku hiffasin et niit tehtävii jois aiemmin oli niit vapaalippuja käyttäny pysty tekemään uusiks. HT15 roikku varmaan sen puolvuotta ainoana jota en ollu saanu tehtyä.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Ohhoh, olipa yllätys. Province oli minusta ihan hauska kartta pikkutiereille...tosin siinä pelaaminen oli monesti sellaista arcade-tyyppistä räiskintää. Mutta miten mahtavat kympit istua sinne... Paris on minunkin inhokkejani.

Tuohan on ihan täysin camppimappi kohtaa käytävät. 100% varmuudella matsi muuttuu etelä-pohjoissuunnan camppimiseksi ja se jolla pettää hermo (=alkaa puskemaan) ensin häviää suurella todennäköisyydellä, tai sitten tulee tasuri. Keskusta on täysin mahdoton pelata, se on varma kuolemanloukku, josta ei pois pääse. Joten TD:t ja hitaat vaunut camppii kummallakin puolella talojen nurkilla ja kaikki nopeat ylittää heti alussa toiselle puolelle spottaamaan ja antamaan ristitulta. Kaikkein tyhmintähän tuossa on, että mappi pelaa samalla tavalla joka ikinen kerta, siinä kun ei ole järkeviä vaihtoehtoja lainkaan. Edes niiden ylittävien vaunujen spottaaminen heti alussa ei oikein onnistu kummaltakaan puolelta, kun tuo kartta on rakennettu niin tyhmästi. Ei sillä, että tuolla olisi edes suurta merkitystä, ei niitä kuitenkaan saa ammuttua, kun nuo nousut on niin suojattuja.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelasin eilen kymmenkunta Frontlinea ja ne meni puolustajalle 9-1. Ainoa voitto hyökkääjälle tuli heti ekassa matsissa, joka oli ainakin omalla sektorilla kokolailla päätöntä räiskimistä molemmin puolin. Muissa sitten puolustettiin maltillisemmin ja otettiin helppo voitto.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Pelasin eilen kymmenkunta Frontlinea ja ne meni puolustajalle 9-1. Ainoa voitto hyökkääjälle tuli heti ekassa matsissa, joka oli ainakin omalla sektorilla kokolailla päätöntä räiskimistä molemmin puolin. Muissa sitten puolustettiin maltillisemmin ja otettiin helppo voitto.

Ainoa hyvä tuossa pelimuodossa on, että siinä tekee krediittejä ihan pirusti. Eilen parin tunnin sessiossa yli 2 miljoonaa, kun oli henkilökohtaiset bonarit lisänä. Muutoinhan tuo on tuttua WG "laatua", eli optimointi on ihan päin persettä. Jos muutoin on WoTissa FPS tuolla 80-100 hujakoilla, niin Frontlinessa ollaan pääosin jossain 20-30 välillä. Lisäksi iskee lagipiikkejä säännöllisesti.

Puolustaminen on tosiaan paljon helpompaa, lähinnä koska peruswottipelaaja ei osaa puskea edes vähän alusta, ja nuo kartat on sellaisia, että niille cappipaikoille on vähän pakko puskea kunnolla. Silti ne hevit vaan kämppii siellä nurkkien takana ilman aikomustakaan mennä valtaamaan. Jos sattuu muutama keskivertoa parempi pelaaja sektorille, niin valtaaminenkin on kohtuu helppoa. Tässä muodossa on kyllä vielä enemmän riippuvainen tiimistä, onneksi voitto / tappio ei kauheasti vaikuta tuloihin ja vielä vähemmän noihin kerättäviin rankkeihin. Eilen tuli vedettyä rankille 15, yhtä lukuun ottamatta on joka matsin jälkeen noussut yhden rankin, vaikken ole vielä edes yhtään kertaa päässyt kenraaliksi.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos on pelin tili PC:lla niin pystyykö samalla accolla plaamaan PS4 versiota?
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan kiva pelimuoto tämä Frontline. On tullut pelattua sitä aika paljon ja krediittejäkin on kertynyt siinä pelimuodossa ehkä 25 - 30 miljoonaa. Nyt on tilillä reilu 20 miljoonaa ja vielä puuttuu se Italian kymppi, muuten on kaikki kympit tallissa (muutamaa palkintovaunua lukuun ottamatta). Voisi vielä tienata aika monta miljoonaa siinä pelimuodossa, kun on 6 tunnin edestä rahabonareita jäljellä. Klaanin rahabonareiden aikaan tienaisi vielä enemmän, mutta silloin pitää yleensä osallistua klaanipeleihin. FAME:n johtaja dakillzor on laskenut, että voisi tienata 300 miljoonaa krediittejä tämän Frontlinen aikana. Se loppuu tuossa kesäkuun alkupäivinä.

Kohta alkaa taas uusi klaanikampanja, mutta ei hirveästi innosta. Eiköhän siinä silti tule hommattua taas kerran joku palkintovaunu, jos ei ihmeitä satu.
 
Viimeksi muokattu:

Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Frontline on kyllä ollut oikein toimiva ja mukava uudistus. Sen lisäksi että siinä on tienannut ihan ookoosti kredittejä käytettyyn peliaikaan nähden, niin siinä saisi helposti grindailtua stock-tason vaunuja paremmaksi kun ei tarvii kymppejä vastaan taistella. Harmi että itellä oli vaan yksi stock-vaunu kehitettävänä. Jos toi jatkuu kesäkuussa, tai tulee joskus takaisin, niin pitää koittaa pelata muutama vaunu lisää talliin. Kivempi tuolla on olla hivenen huonommalla vaunulla, kuin normipelissä kymppejä vastaan, mitä nykyisellä MM:llä tulee lähes jokakerta.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Tokihan tätä vieläkin tulee pelattua. Frontline on muutettu nyt niin, että hyökkääminen on selvästi puolustusta helpompaa. Krediittejä tuolla saa edelleen hyvin farmattua ja toki ne loppupeleissä saatavat tankit kiinnostaa myös. On vaan tuon päättyneen kampanjan jälkeen ollut vähän motivaatio tankkipeleihin hakusessa, mutta kai se tästä kevään mittaan lähtee ja jaksaa farmata rankkeja.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tuo uusi frontline tuntuu vähän turhan kovalta grindaukselta verrattuna aiempaan. Toki palkinnotkin ovat parempia, jos sinne asti selviää ja krediittifarmaus on itselleni muutenkin se ykkösjuttu.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voiko noita Bondeja saada mitenkään muuten lisää kuin pelaamalla t 10 pelejä? Ei oikein nappaa randomien kanssa..
 

AlppiKalkkuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
Voiko noita Bondeja saada mitenkään muuten lisää kuin pelaamalla t 10 pelejä? Ei oikein nappaa randomien kanssa..
Bondeja saa muillakin tiereillä(muistaakseni ainakin T8 & 9), jos saat jonkun epic mitalin. Niitä saa vain vähemmän per mitali, kuin kympillä pelatessa. Nyt on menossa ranked pelit, joista niitä tulee ovista ja ikkunoista, jos vähääkään pärjää, ja kasetti kestää niitä pelata. Ne saattaa vaan mennä isosti tunteisiin, jos normi randomitkin jo tökkii. Päivittäisistä ja viikoittaisista tehtävistäkin niitä tulee kohtuu usein.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En oikein tiedä ostaisinko bondeilla premium-vaunun vai parempaa equipmenttia joko tier10-vehkeeseen tai olemassaolevaan tier8-premiumiin, koska sillä tulee farmattua eniten credittejä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
En oikein tiedä ostaisinko bondeilla premium-vaunun vai parempaa equipmenttia joko tier10-vehkeeseen tai olemassaolevaan tier8-premiumiin, koska sillä tulee farmattua eniten credittejä.
Sanoisin että t8 premikkaan. Enemmän vahinkoa = enemmän krediittejä ja niitä ei ole ikinä liikaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
On siinä vaan melko kova kynnys kivuttavaksi. Useampi vuosi taukoa ja ennen sitä päivittäin aktiivisesti useamman vuoden ajan.
Aika paljon on muuttunut kartat, tankkeja tullut paljon uusia ja kokonaisia maita.

Leopard 1 ois nyt tutkittu mutta ei vielä krediittejä ostaa. Oiskohan se nyt sitten 21 T X tjsp.

Nuo ranked matsit on ihan hauska lisä. Vielä kun saisivat ne sille 32 vs 32 niin ois enemmän dmg mitä läpsytellä. Nyt jos jompikumpi tiimi sulaa kuin lumiukko keväällä niin ei pahemmin kerkeä tekemään mitään.
 

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Tämä nykyään jo legendaarinen tankkipeli, nykyään kovasti pay to win.

Ketjun tarkoitus on normaalisti haukkua kuinka paskaa tämä nykyään on ja jakaa hyviä replay-videoita.

Onko pelaajia? Premium maksettuna vai ilmaiseksi itseään kiduttaen, niin kuin minä?
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Peladin aika ahkerastikin pari vuotta, mutta nyt en ole koskenutkaan vajaaseen vuoteen. No oikeasti kokeilin joskus ennen joulua yhden matsin mutta lopetin siihen yhteen kun en enää muistanut kaikkia nappuloita. Pitäs vissiin aloittaa pelaamaan jollain ykköstierillä ettei oo heti kusessa jos painaa väärää nappia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös