World Cup 2016 – Janne Niinimaa ulos

  • 37 779
  • 134
Tila
Viestiketju on suljettu.
Niinimaa ei kärsi änkytyksestä. Hänen on vain ilmeisen vaikea pitää ajatuksiaan kasassa, ja mitä fiksumman kuuloista "radiopuhetta" hän yrittää tuottaa, sitä pahemmin juttu leviää käsiin. Sisällöllisesti ainoa lisäarvo, jota hän toi tämän illan peliin, oli huomata Mäkistä ennen Suomen pelaavan kuudella kenttäpelaajalla. Minua ei häiritsisi kömpelö ulosanti ollenkaan niin paljon, jos kommentaattori osaisi tehdä huomioita ja arvioita joukkueiden taktiikoista, peluutuksesta tai yksittäisten pelaajien suorituksista, mutta nyt toisteltiin itsestäänselvyyksiä ja tyhjää jargonia kuin 90-luvun TV-lähetyksissä. Ei tällainen mene enää millään läpi nykyisin.
 
Isäntä

Jäsen
Minusta Janne Niinimaa taas ei tee mitenkään erityisen teräviä ja merkittävää lisäarvoa lähetykseen tuovia huomioita pelistä. Jotkut hänen huomionsa ovat jopa melko erikoisia. Esimerkiksi tämän illan ottelussa Niinimaa esitti, että Laine ei saa ylivoimalla laukaisupaikkoja, koska Vatanen on right ja hänen on siksi vaikea syöttää Laineelle. Suomen kannattaisi miettiä leftiä tilalle. Tämä näkemys on jokseenkin erikoinen ja uskaltaisin väittää sitä jopa yksinkertaisesti vääräksi. Kyllä nimenomaan rightin viivapakin on helpompi ja nopeampi jakaa kiekkoa kämmeneltä rightin laukojalle vasemmalle. Veikkaisin, että vaikka Ovechkinilla olisi jokunen yv-maali vähemmän jos Mike Green, John Carlson ja Matt Niskanen olisivat leftejä.

Janne Niinimaalla on yli 700 NHL-ottelua plakkarissa. Hän on pelannut Paul Coffeyn pakkiparina Stanley Cup finaaleissa. Hän on pyörittänyt ylivoimaa mm. Eric Lindrosin ja Doug Weightin kaltaisten senttereiden kanssa. Mielestäni Niinimaa on yksi Suomen kaikkien aikojen aliarvostetuimmista jääkiekkoilijoista. Maineensa vanki, joka muistetaan Summas-episodista ja YouTuben mokavideosta, vaikka veti pakin paikalta useamman yli 40 pisteen NHL-kauden. Kommentaattorina hän ei kuitenkaan minun mielestäni ole hyvä. Ulosanti on välillä melko heikkoa, asioiden esittäminen kestää välillä jumalattoman kauan ja lisäksi hän ei malta odottaa pelikatkoa tai pelin seesteisempää vaihetta, vaan alkaa puhua kesken pyörityksen. Ja sinä aikana ehtii tulla kaksi maalipaikkaa lisää. Ja vaikka hän varmasti tekee hyviäkin huomioita, hän ei osaa pukea huomioitaan sanoiksi tarpeeksi ytimekkäästi ja selkeästi.

Antti-Jussi Niemi on ollut varsin hyvä kommentaattori Jokereiden peleissä Mäkisen parina viimeiset kaksi kautta. Häntä olisin toivonut tähän turnaukseenkin Suomen peleihin. Muissa peleissä ei mielestäni tarvitsisi kommentaattoria lainkaan, koska niitä eivät varmaan katso kuin ihmiset, jotka eivät sellaista varsinaisesti tarvitse. Ja kaikesta ylimielisyydestään huolimatta Mäkinen kuitenkin tietää kaikki pelaajat paljon paremmin kuin kukaan Suomessa tarjolla olevista asiantuntijoista ja ymmärtää myös jääkiekosta pelinä varsin paljon.
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
AJ Niemestä ja monesta muusta samaa mieltä ylläolevan kanssa. Mäkinen selostajana ei ole lempparipäästä, mutta Niemi paransi katselukokemusta näkemissäni KHL-peleissä.

Yleensä ei jaksa niin kommentaattoreista valittaa, mutta Niinimaan kohdalla meni Viasatilla homma läskiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kovin moni ei välttämättä saa samaa aikaan kentällä kuin kentän ulkopuolella mutta Niinimaa on onnistunut varsin saumattomasti siirtämään vastenmielisen auransa kentältä kentän ulkopuolelle. Janne Niinimaan uran huippuhetket -Nyt kommentaattorina koostetta odotellessa.

Chapeu!
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Viasatille kiitokset World Cupista ja esiotteluista. Mutta studio-osuudet ja Niinimaa ovat olleet itselleni pettymyksiä. Lisäarvoa lähetyksiin ja peleihin en juurikaan saa. Toki tämäkin on asia, joka jakaa mielipiteet. Joku tykkää, joku ei.
 
Tulipa katsottua eilen matsi ja ei mulla Niinimaasta mitään valittamista oo, asiallisia huomioita häneltä. Eri mieltähän hänen kanssaan saa olla ja jos tikulla etsii niin varmasti kaikista vikaa löytyy.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Viasatille kiitokset World Cupista ja esiotteluista. Mutta studio-osuudet ja Niinimaa ovat olleet itselleni pettymyksiä. Lisäarvoa lähetyksiin ja peleihin en juurikaan saa. Toki tämäkin on asia, joka jakaa mielipiteet. Joku tykkää, joku ei.

Niinimaalla on niin helvetin ärsyttävä äänikin, ettei jaksa sitä sössötystä kuunnella yhtään. Lisäksi hänen kommenttinsa ja analyysinsä tuntuvat jotenkin köykäisiltä ja pelkältä jargonilta, mutta tässä on toki myönnettävä, että omakaan asiantuntemus ei välttämättä riitä tätä arvioimaan. Joka tapauksessa lähes kaikki muut kommentaattorit tuntuvat pääsevän syvemmälle peliin.
 
Wire

Jäsen
Viasatille kiitokset World Cupista ja esiotteluista. Mutta studio-osuudet ja Niinimaa ovat olleet itselleni pettymyksiä. Lisäarvoa lähetyksiin ja peleihin en juurikaan saa. Toki tämäkin on asia, joka jakaa mielipiteet. Joku tykkää, joku ei.

Niinimaa sopii ihan hyvin Mäkisen kanssa heittelemään pinchausta ym trendi sanoja.

Studio on ollut luokattoman huono. Ei taktiikoita, ei ammattilaisen erityis huomioita, ei klippejä pelin sisältä, ei mitään. Mielummin katselen ruotsin Viasatin studiota jossa pääkoutsi kertoo pelitavasta yms oikeasti hyödyllistä.

Ekassa studiossa olisi voitu heittää 5min perusteet pelkistä NHL vs IIHF sääntö eroavaisuuksista. Seuraavassa studiossa pelitavallisista eroavaisuuksista. Varsinaisten pelien alkaessa selostus mitä tarkoittaa valmentajan haastaminen jne jne Kyllä näitä aihioita riittää.
 
Viimeksi muokattu:

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Eikös studio ole ollut käytännössä tasoa "Enemmän jalkanopeutta", "enemmän kiekkoa maalille", "voitetaan ne kaksinkamppailut", "ollaan nälkäisiä" jne? Kyllä Niinimaa noihin nähden on hyvä asiantuntija.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Peliä seuraava koiranikin on noihin nähden hyvä asiantuntija. Unohdit muuten listalta eilisen pelin tärpit: "tiivis viisikko" "erikoistilanteet" ja "maalivahtipeli".
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Jos Mäkisellä olisi munaa kysyä Niinihameelta muistoja viime World Cupista, niin sen jälkeen voisi kestääkin koko kisat Niinihameen kommentointia.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos Mäkisellä olisi munaa kysyä Niinihameelta muistoja viime World Cupista, niin sen jälkeen voisi kestääkin koko kisat Niinihameen kommentointia.
On kysynytkin, ei tosin näissä lähetyksissä vaan joskus pari vuotta sitten kun Viasatilta tuli NHL:ään ja KHL:ään liittyviä "Pelipäivä" studioita, niin siellä Niinimaan ollessa vieraana käytiin tuo asia läpi.
 
Hattyä nostan päästä minäkin kelle tahansa, joka pelaa 800 ottelun uran NHL:ssä. Niinimaa tuskin olisi päässyt lähellekään sellaisia lukemia, jos olisi puoliksikaan niin paska kuin Suomessa ajatellaan.

Unohdit muuten listalta eilisen pelin tärpit: "tiivis viisikko"

Minusta Suomi voisi kokeilla välillä myös tiivistä kuusikkopeliä. Tiiviillä kuusikolla voitettiin lätkässä SM-kultaa, joten miksipä se ei voisi toimia myös kansainvälisellä tasolla.

Niinimaa sopii ihan hyvin Mäkisen kanssa heittelemään pinchausta ym trendi sanoja.

Mikäköhän "pinchauksesta" tekee trendisanan? Siitä on puhuttu jääkiekossa vuosikymmeniä.
 
Viimeksi muokattu:
Hattyä nostan päästä minäkin kelle tahansa, joka pelaa 800 ottelun uran NHL:ssä. Niinimaa tuskin olisi päässyt lähellekään sellaisia lukemia, jos olisi puoliksikaan niin paska kuin Suomessa ajatellaan.

Nostin tuossa kohtaa sen saman tason siirtämiselle kaukalon ulkopuolelle, en niinkään Niinmaan uralle. Olkoonkin että oli väärin kirjoitettu näköjään.
 
Luulis, että Niinimaalla olis enemmän annettavaa kommentaattorina. Mitä pirtua siellä studiossa vedetään kun alivoimalla pitäis puolustaa viisikkona? Jutun alotukset menee ihan ok, mutta parin lauseen jälkeen puhe alkaa sammaltaa pahemmin kuin jollain puistokemistillä 3 promillen humalassa.
 
Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Olisi kyllä helkkarin hienoa kuulla kommentaattorina jotakuta, joka seuraa säännöllisesti NHL:ää koko kauden ajan ja näin ollen myös tietää muutkin kuin Suomen jätkät. Jo Stanley Cup -finaaleissa Mäkisen aisaparina Niinimaalla meni jatkuvasti nimet pieleen. Toisessa esiottelussa matsi ei ollut ehtinyt edes alkaa, kun Niinimaa kutsui Ruotsin kokoonpanoon vaihtunutta pakkia Hampus Lindbohmiksi. Nyt Mäkinen ei voi käytännössä käydä dialogia yhdestäkään vastustajan yksittäisestä pelaajasta poislukien osasto Sedinit, Crosby, Ovechkin, Malkin.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mäkisen hehkuttaessa Lainetta, että harva kaveri voi ottaa kiekkoa haltuun poikittaissyötöstä ja silti pistää noin pienestä kulmasta Quickille ylähyllylle. Janne Niinimaa tiesi kertoa, että se johtuu pelkästään itseluottamuksesta. Piti taas vähän aikaa miettiä kuulinko oikein.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Allekirjoitan adressin...siis ihan oikeesti, eikö Suomenmaasta löydy sujuvasanaisempaa kommentattoria näihin huippuotteluihin? Aivan saatanan raskasta kuunneltavaa...
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Herranjumala. Yöllisen valvomisen jälkeen menin nukkumaan ja heräsin äsken. Näin vieressäni Janne Niinimaan. En tiedä oliko totta vai kuvitelmaa mutta vaadin nyt että Niinimaa potkitaan ulos.

Syövyttää mielen.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Allekirjoitan adressin...siis ihan oikeesti, eikö Suomenmaasta löydy sujuvasanaisempaa kommentattoria näihin huippuotteluihin? Aivan saatanan raskasta kuunneltavaa...

Varmasti löytyy, mutta ketään muuta entistä NHL-pelaajaa ei varmaan kommentaattoriksi ole nyt löydetty.

Ajatelkaa, kuinka hienoa on Ändi Mäkisen tepastella Niinimaan rinnalla viraizonsenörin, tai vaikka eörkhänädäsenörin käytävillä. Aivan kuin olisi entinen NHL-pelaaja itsekin, mutta paremmalla tietämyksellä jääkiekosta. Miettikää sitä nuoltavien perseiden määrää, joka näissä kinkereissä tuolla pyörii.
 
Ajatelkaa, kuinka hienoa on Ändi Mäkisen tepastella Niinimaan rinnalla viraizonsenörin, tai vaikka eörkhänädäsenörin käytävillä.

Kuulin luotettavalta taholta Niinimaan ottaneen Stanley Cup -finaaleissa napanderia siihen tahtiin ja käyttäytyneen sen verran itsetietoisesti, etteivät muut suomalaismedian edustajat olleet aina kovin ylpeitä hänen seurastaan. Pikemminkin päinvastoin.
 
Pakki#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta Janne Niinimaa taas ei tee mitenkään erityisen teräviä ja merkittävää lisäarvoa lähetykseen tuovia huomioita pelistä. Jotkut hänen huomionsa ovat jopa melko erikoisia. Esimerkiksi tämän illan ottelussa Niinimaa esitti, että Laine ei saa ylivoimalla laukaisupaikkoja, koska Vatanen on right ja hänen on siksi vaikea syöttää Laineelle. Suomen kannattaisi miettiä leftiä tilalle. Tämä näkemys on jokseenkin erikoinen ja uskaltaisin väittää sitä jopa yksinkertaisesti vääräksi. Kyllä nimenomaan rightin viivapakin on helpompi ja nopeampi jakaa kiekkoa kämmeneltä rightin laukojalle vasemmalle. Veikkaisin, että vaikka Ovechkinilla olisi jokunen yv-maali vähemmän jos Mike Green, John Carlson ja Matt Niskanen olisivat leftejä.

Janne Niinimaalla on yli 700 NHL-ottelua plakkarissa. Hän on pelannut Paul Coffeyn pakkiparina Stanley Cup finaaleissa. Hän on pyörittänyt ylivoimaa mm. Eric Lindrosin ja Doug Weightin kaltaisten senttereiden kanssa. Mielestäni Niinimaa on yksi Suomen kaikkien aikojen aliarvostetuimmista jääkiekkoilijoista. Maineensa vanki, joka muistetaan Summas-episodista ja YouTuben mokavideosta, vaikka veti pakin paikalta useamman yli 40 pisteen NHL-kauden. Kommentaattorina hän ei kuitenkaan minun mielestäni ole hyvä. Ulosanti on välillä melko heikkoa, asioiden esittäminen kestää välillä jumalattoman kauan ja lisäksi hän ei malta odottaa pelikatkoa tai pelin seesteisempää vaihetta, vaan alkaa puhua kesken pyörityksen. Ja sinä aikana ehtii tulla kaksi maalipaikkaa lisää. Ja vaikka hän varmasti tekee hyviäkin huomioita, hän ei osaa pukea huomioitaan sanoiksi tarpeeksi ytimekkäästi ja selkeästi.

Antti-Jussi Niemi on ollut varsin hyvä kommentaattori Jokereiden peleissä Mäkisen parina viimeiset kaksi kautta. Häntä olisin toivonut tähän turnaukseenkin Suomen peleihin. Muissa peleissä ei mielestäni tarvitsisi kommentaattoria lainkaan, koska niitä eivät varmaan katso kuin ihmiset, jotka eivät sellaista varsinaisesti tarvitse. Ja kaikesta ylimielisyydestään huolimatta Mäkinen kuitenkin tietää kaikki pelaajat paljon paremmin kuin kukaan Suomessa tarjolla olevista asiantuntijoista ja ymmärtää myös jääkiekosta pelinä varsin paljon.

Aivan täysin samaa mieltä tämän kommentin kanssa. Niinimaa on todellakin aliarvostettu suurelta osin hänen virheherkkyyden takia ja muutamien näyttävien mokien takia. Hän on kutenkin pelannut monta loistavaa kautta NHL:ssä ja 44 pinnaa tulokaskaudella pakin paikalta on todella kova suoritus ja siihen perään vielä 13 pinnaa 19 pelissä playoffseissa samana kautena. Niinimaalla varmasti on paljon tietoa, mutta tuo ulosanti on tosiaan hieman vajaavaista ja hän on ehkä muutenkin hieman hönön olonen kaveri. Hönöydellä tarkoitan semmoista pientä lapsenomaista kohellusta, joka tuohon kommentaattorin rooliin ei nyt vaan välttämättä sovi.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Niinimaa on ihan hyvä kommentaattori. Puhetta tulee ja asiaa on. Mä oon ainakin tyytyväinen.
 
jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Niinimaa ainoa koko Viasatin tiimissä, joka avaa itse peliä katsojille. Hän on mielestäni tuon porukan vahvin lenkki, ainakin tämän USA vs. Eurooppa-ottelun perusteella.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Onko tää Niinimaan vihaaminen joku läppä vai miksi tästä pitää olla oikein oma ketju? Niinimaan ainoa miinus on tuo puhuminen kun peli käynnissä. Muuten ihan rautaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös