Mainos

Westerlundille kenkää!

  • 22 801
  • 195

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Nyt katkesi kamelin selkä tuohon lammasteluun.

Peli on nyt henkisestikin siinä iskussa, että poissaolojen taakse ei voi mennä vaan ongelma on henkisellä puolella. Suorittaminen ei ole pitkään aikaan ollut uskottavan Liiganousijan tasolla, vaan joka ikinen vähänkin parempi joukkue pyyhkii Espoolla lattiaa myös asenteellisesti 100-0. Meinataanko koko kausi jatkaa samalla tavalla?

Westerlund on täysi suolapatsas kun tulee hieman ongelmia, hänellä ei riitä reagointikyky tilanteen ratkaisemiseen ja jengin piiskaamiseen vaan kaveri lamaantuu täysin. Sietämätöntä katseltavaa. Viime kaudella joukkueessa oli yksilöitä jotka kannattelivat joukkuetta tiukoissa paikoissa, tänä vuonna niiden puuttuminen näkyy suuresti mikä korostaa valmentajan vastuuta ja osuutta homman pitämisessä kasassa. Homma ei yksinkertaisesti vain kerta kaikkiaan toimi.
 
Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olen pidemmän aikaa ollut sitä mieltä että eihän toi kaveri mikään kummoinen valmentaja ole. Toivoin että jotain olisis tapahtunut mutta paskanmarjat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J44

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänään toinen erä oli jo parempi, mutta vaikeaa on yhä. Viime kaudella mun silmään joukkue ei ollut niin hyvä kuin materiaali olisi antanut ymmärtää. Tietyt yksilöt teki paljon viime kauden tuloksesta. Nyt ihan niin kyvykkäitä yksilöitä ei ole ollut. Jos verrataan vaikka sarjakärjessä olevaan IPK:hon niin onhan toi peli aika sekoilua. Jos ensi kaudella pelataan liigaa niin ollaan todennäköisesti useissa ellei useimmissa peleissä se joukkue jolla on heikompi materiaali. Silloin valmennuksen osaaminen korostuu.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ensi viikon lauantaina seuraava peli. Nyt Hirschovits ostohousut jalkaan ja valmentajakaupoille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #42

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Jos ensi kaudella pelataan liigaa niin ollaan todennäköisesti useissa ellei useimmissa peleissä se joukkue jolla on heikompi materiaali. Silloin valmennuksen osaaminen korostuu.
Kyllä. Venymiskyky tuolla joukkueella on täysin olematon. Miten vaikka pleijareissa, kun siellä ne paperilla heikommatkin jengit tuppaavat venymään potentiaalinsa ylärajoille varsin monesti? Tällaisella menolla lähtö voi tulla jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, finaaleihin ei mitään asiaa.

Ja siis puhun nyt Mestiksen pleijareista.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Hirsolle huppari päälle ja penkin taakse. Ei voi mennä huonommin.

Voi mennä.

Mutta ei mene hyvin nytkään. Onhan tuo kokoonpano materiaaliltaan hyvä tänäänkin. Toki on poissaoloja, mutta tuolla nipulla pitäisi pelata paremmin. Kaikkia pelaajia ei voi vaihtaa.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
17.11.
"Kova paikallisvääntö ja sirkushuveja yleisölle."
"Pystyttiin luomaan paikkoja, muttei saatu sisään"
Ja kehui, kuinka pelin aikana hyvin parannettiin.

Katsotaanko me Tomas samaa peliä?
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Valmentajalle tiedoksi: jääkiekon sääntöjen mukaan molemmilla joukkueilla on mahdollisuus ottaa 30 sekunnin aikalisä kerran ottelun aikana.

Tästä voi ilmoittaa tuomarille esim pelikatkon aikana

Ps. Aikalisän käyttäminen on todella yleinen käytäntö ratkaisuhetkillä tai silloin kun joukkuetta on muuten syytä herätellä
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
17.11.
"Kova paikallisvääntö ja sirkushuveja yleisölle."
"Pystyttiin luomaan paikkoja, muttei saatu sisään"
Ja kehui, kuinka pelin aikana hyvin parannettiin.

Katsotaanko me Tomas samaa peliä?
No se on toki totta että pelin aikana parani. Surkeasta huonoksi. Paikkojakin toki oli. Pari tolppaa ja muitakin mistä olisi voinut mennä. Mutta niin oli vastustajallakin. Vastustaja pelasi joukkueena selkeästi paremmin. Eikä Jokerit edes ole sarjan parhaita siinä.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Valmentajalle tiedoksi: jääkiekon sääntöjen mukaan molemmilla joukkueilla on mahdollisuus ottaa 30 sekunnin aikalisä kerran ottelun aikana.

Tästä voi ilmoittaa tuomarille esim pelikatkon aikana

Ps. Aikalisän käyttäminen on todella yleinen käytäntö ratkaisuhetkillä tai silloin kun joukkuetta on muuten syytä herätellä
Kyllähän se käytettiin. Aivan liian myöhään tosin... Liekö joku käynyt sitten kertomassa asiasta.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
17.11.
"Kova paikallisvääntö ja sirkushuveja yleisölle."
"Pystyttiin luomaan paikkoja, muttei saatu sisään"
Ja kehui, kuinka pelin aikana hyvin parannettiin.

Katsotaanko me Tomas samaa peliä?
Sanoiko oikeasti noin? Vittu mitä paskaa.

Westerlund voi olla pelitavallisesti hyvä, mutta hän ei kyllä hallitse henkistä puolta, se alkaa olla selvä. Huhtalan ja muiden kokeenempien pelaajirn merkitys viime kaudella nimenomaan johtajana oli varmaan isompi kuin päälle näytti. Tänään pelin tulo oli täysin käsittämätön: Jokerit oli valmiina pelaamaan, KEspoo tuli kattelemaan miltä Nordis näyttää nykyisin. Valmentajan piikkiin sataprosenttisesti.

Westerlundilla varmasti mennään tämä kausi, mutta enemmän ja enemmän näyttä siltä, että liigassa ei riitä ykköseksi vielä. Ja jos ei päästä liigaan, ei riitä kyllä välttämättä Mestiksessäkään...
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä oli pahinta mahdollista mainosta tammikuun Jokerit kotipeliin. Ei kyllä yhtään hotsita käyttää etuosto-oikeutta. Westerlund voisi soittaa Määtälle ja kysyä miten te oikein harjoittelitte maaottelutauon aikana? Voisi ehkä oppia jotain uutta valmennuksen saralta.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo

Ei kyllä Määtälle kannata soittaa, ei ole yhtään sen parempi. Mutta jos vaikka soittais alkuun faijalleen ja ottais sieltä jotain tipsejä. Saatasko Petu loppukaudeks tuomaan sitä sisua tuohon jengiin?
 
boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Ei kyllä Määtälle kannata soittaa, ei ole yhtään sen parempi. Mutta jos vaikka soittais alkuun faijalleen ja ottais sieltä jotain tipsejä. Saatasko Petu loppukaudeks tuomaan sitä sisua tuohon jengiin?
Faijan entiselle kakkoskoutsille voisi soittaa, etta miten saa itsensä ja joukkueen hereille.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Soittais vaikka Joulupukin kuumaanlinjaan tai sille maikkarin entiselle Chat-juontajalle. Sieltä tulee vuorovaikutusta toiseen suuntaan.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei kyllä Määtälle kannata soittaa, ei ole yhtään sen parempi. Mutta jos vaikka soittais alkuun faijalleen ja ottais sieltä jotain tipsejä. Saatasko Petu loppukaudeks tuomaan sitä sisua tuohon jengiin?
Petu taitaa olla varattuna tällä hetkellä mutta Summaselle voisi pirauttaa. Rami kun hyppäisi vaihtoaitioon ei hävittäisi enää peliäkään tällä kaudella.
 
thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Pahintahan tässä Westerlundin touhussa on se että mikään ei kehity.

Ei pelin aikana, ei erätauolla, ei pelien välillä ei edes maaottelutauolla.

Mikään, siis yhtään mikään, ei anna aihetta olettaa että suunta muuttuisi. Ei nyt, ei ensi viikolla eikä keväällä.

Miksi siis Tomas on yhä penkin takana?
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ei nyt ole mitään syytä Tomasta bussin alle heittää.

Tomas on nuori ja kehittyvä valmentaja. Lopullinen potentiaali on ihan huipulla. Tämä ahdinko on hänelle myös oppimisprosessi.

Ja itseäni vituttaisi se, että nyt näin potentiaalinen kundi pistettäisi pihalle - ja kolmen vuoden päästä nostaisi Kanada-maljaa
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Normii settii. Aina on fanit antamassa valmentajalle potkuja kun menee vähän huonommin. Niin oltiin Petullekkin vähän ennen finaaleja. Jäitä hattuun ja kohti finaaleja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös