Washington Capitals 2021–2022 – lopun alkua vai vielä kerran pojat?

  • 113 293
  • 539
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
On tämä kyllä surkeaa tällä hetkellä. Melkein tekisi mieli pistää TV kiinni, mutta sitä en kuitenkaan tee, ihan periaatteesta. Onhan näitä heikkoja hetkiä ollut kausien aikana, mutta näin halutonta ja saamatonta touhua ei ihan hetkeen tule mieleen. Samsonov ei saa mitään kiinni, mutta toisaalta ihan sama kuka tuolla olisi niin ei tällä pelillä voitettaisi silti näitä matseja.

Jotain olisi syytä tapahtua tai jotain pitäisi tehdä. Onneksi on kuitenkin vasta helmikuu eikä huhtikuu. Peli on kuitenkin ollut parhaimmillaan tällä kaudella helvetin hyvää niin uskotaan siihen, että sitä tullaan vielä näkemään.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Vähän tuntuu, että kohta nähdään liikkeitä. Ensi viikolla vain kaksi peliä (Nashville & Philly) ja jos näissä ei nähdä huomattavasti terävämpää Capitalsia, jotain tulee tapahtumaan.

Ovechkin myös ihan jäissä tällä hetkellä. Rocket ja 50 maalia alkavat valumaan käsistä, kun edellisestä maalista on jo kolmisen viikkoa aikaa. Tuo nyt kuitenkin on se ongelmista pienin, sillä jossain vaiheessa hanat kyllä taas aukeavat.

Oshieta ja Manthaa on ikävä, pakko myöntää. Oshie on pelaaja, jonka kohdalla en juuri analytiikkaa katso. Vaikutuksen joukkuehenkeen näkee silmissä, kun TJ on kokoonpanossa. Mantha taas on ollut yksi Capitalsin parhaita hyökkääjiä pelatessaan, vaikka tehot ehkä hiukan laimeita ovatkin.

Ei auta ja pakko toivoa kurssinmuutosta. Trade deadline tulee varmasti olemaan Capitalsin kannalta ruuhkaisin vuosiin.

Enkä sano mitään Samsonovista.






En sano.






Eheiii, en sano.







Vitun Samsonov.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Ei taida kuntoutuvat Oshie ja Mantha tätä laivaa kääntää, vaikka ei se tietty heikompaan suuntaankaan voi mennä.

Joku isompi treidi voisi nyt toimia herättäjänä ja edelleen haikailen sen solidin ja kokeneen veskarin perään. Niitä vaan ei liiaksi ole tarjolla ja muuan MAF on sisäpiirin mukaan kieltäytynyt liittymästä joukkueeseen (koska historia). Lehkonen myös liitetty puheissa pääkaupunkiin, mutta eikai nyt suomalaista sentään…

Tappiot ois vielä ok, jos näkyisi valoa tunnelin päässä ja esitykset olisivat siedettävällä tasolla. Nyt on synkkää.
 

J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Olipa hengetöntä peliä jotenkin ei nyt vaan lähde...

Ovechkin jäässä niin koko porukka kohmeessa.

Maalivahtipeli on surkeaa vaikka itse olen tykännyt Samsonov, Vanecek parista mut nyt ei vaan kulje...

Onko tietoa milloin Oshie tai Mantha pääsee sairastuvalta?
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Olipa hengetöntä peliä jotenkin ei nyt vaan lähde...

Ovechkin jäässä niin koko porukka kohmeessa.

Maalivahtipeli on surkeaa vaikka itse olen tykännyt Samsonov, Vanecek parista mut nyt ei vaan kulje...

Onko tietoa milloin Oshie tai Mantha pääsee sairastuvalta?
Oshie on week-to-week statuksella eikä ole harjoitellut joukkueen kanssa. On tainnut jäällä kuitenkin käydä itsenäisesti, ainakin muutaman kerran. Pari viikkoa varmaan siis ainakin voi tähän laskea vielä lisää vähintään.

Mantha kävi viime viikolla ensimmäistä kertaa itsenäisellä jäällä olkapääleikkauksen jälkeen. Pitkä kuntoutus vielä edessä, palaa todennäköisesti mahdollisiin playoffeihin tai hetki ennen niitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Predators hallitsi peliä ja kilisti jotain miljoona kertaa maalirautoja, mutta niin vain tällä kertaa ne pomput meille ja kaks pinnaa vieraista. Nää on näitä, välillä voitetaan välillä hävitään pelejä.

Snively on pelottavan tehokas! 8 peliä 3+3. Mikä sitä oikein vaivaa, ei sen kuuluisi olla NHL-tasoa. Parin vaisumman jälkeen nelosketju oli taas hyvä, ja jumantsuikka minkä maalin värkkäsivät "voitto-osumaksi". Sexy. Samsonov keräsi tästä pelistä sekä kehuja että haukkuja, mutta en mää tiedä, eihän niitä tolppavetoja tarviikkaan torjua. Joten miksi niistä ketään haukkua. Pitkästä aikaa siltäkin hyvä peli.

Ja vihdoinkin. Ovechkinin kuiva putki katki. Kaheksan peliä se kesti (joista toki 2 sivussa). Kyllähän se vaan siihen muutenkin ankeaan pelisuoritukseen lisää tuskaa kun edes Ovie ei tee maaleja. Nyt saatiin se trademark-maali "saarelta", sekä päälle toinen trademark-maali tyhjiin. Ja jotkut nyhvöt jaksaa kitistä että "taas siellä pönkitetään Ovien tilastoja nönö-öö-yy", mutta jumalauta Ovie on liigan paras pelaaja kun vastustajan maali on tyhjillään. Onko kerran vai nolla kertaa soinut omissa tossa kohtaa kun Ovie tulee jäälle, vs yleensä peli on ohi sekunneissa. hf:n puolella joku toteskin osuvasti että Oviesta muuntautuu melkoinen Bergerooni kun vihollisella on maali tyhjänä ja se kaivaa riistoja ja syötönkatkoja ihan uskomattomalla draivilla siinä kohtaa, ja PAM aina helisee. Kyllä jos Caps haluaa pelejä voittaa niin Ovien kuuluu olla kentällä koko se aika mikä vastustajalla on maali tyhjänä.

Tää voitto helpotti taas tuskaa hiukan, vaikka pelillisesti ei suurta ja kaunista ollut vieläkään tarjolla. Excel povasi tähän nollaa pinnaa, joten se tasoitti noita Senators sms tappioita hiukan. Excelin mukaan kasassa kuuluis nyt olla 65 pinnaa ja niitä todellisuudessa on 63, niin ihan ok mallilla se pitkässä juoksussa vielä menee. Eli vaikka peli hetken ihan paskaa onkin ollut, niin pitkä juoksu on se mikä runkosarjassa ratkasee! Nyt Phillyltä vielä kun kaivettais voitto niin saadaan jo kuuluisa (omasta mainonnasta johtuen) excelkin taas tasan kohdilleen.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Jensenin maali oli varmasti Capitalsin kaunein osuma tältä kaudelta. Joo, yksilösuoritukset ovat hienoja, mutta tuollainen kollektiivinen suoritus, jossa kaikki koskevat kiekkoon ja suoritus päättyy maaliin, on ihan käsittämättömän kaunista katsottavaa. Ja vielä neloskentältä, tsiisus!

Tolpat kilisi ja huonolla onnella oltaisiin varmaa taas hävitty, mutta Ovien kahden maalin ilta ja kaksi pistettä maistuvat makoisalta tähän paikkaan. Ei se kurssi päivässä käänny, mutta tällaiset pienet myötätuulet edistävät sitä.

Olisko Snivelysta kasvamassa meidän oma Guentzel? Pienikokoinen snaipperi hyvällä energialla illasta toiseen. Tykkään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Snively ollut erinomainen pelaamissaan peleissä ja tullut kyllä itsellä ainakin todella puskista. Nelosketjun maali mainittu jo useampaan kertaan, mutta olihan huikea maali! Näitä lisää ja arvokas voitto muutenkin Ovien kahden maalin lisäksi.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Capitals tarjosi taas tyypilliseen tapaansa vuoristorata-ajelun ottelun loppuhetkillä, kun Flyersin maailman amerikkalaisimman näköinen mies oli ratkaista pelin yksinään Van Riemsdykin päättäessä olla puolustamatta, mutta kun juuri itse kerkesin kiroamaan, miksi ihmeessä Laviolette peluuttaa neloskenttää ratkaisuhetkillä, nousi Hagelin-Dowd-Hathaway esiin ja käänsi pelin.

Lopussa jännä tilanne, kun piti toivoa, ettei Hathaway tehnyt hattutemppua.

Samsonovilta hyvä peli, ei voinut maaleille mitään. Ovechkin kilautteli taas tolppaa, mutta Snively jatkaa osumistaan. Ellerin ja McMichaelin kenttä oli huomattavasti vaarallisempi Sprongin kanssa, joten nyt se Leason helvettiin sieltä kokoonpanosta ja Sprong takaisin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Pitkästä aikaa voitto josta jäi hyvä fiilis. Pelillisesti taas ei niinkään: Alakerrassa vetää edelleen sekä ovista että ikkunoista. Snively ollut ehdoton valopilkku, kyllä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Nykistä ei ollut tarjolla kuin harmitusta. Caps ei itseasiassa pelannut erityisen huonoa peliä, mutta Shesterkin oli erihyvä ja meidän maalinteko nyt sakkaa muutenkin, sekä Rangers käytti paikkansa vaan tehokkaammin. Myrskyn silmään matkalla oleva Ovie sentään rikkoi kuparisen minsa ennen loppua, mutta muuten ei valonpilkahduksia juurikaan. No ehkä valokeilassa ollut Fehervary pelasi aika hyvää lätkää pääosin kanssa.

Ovie tosiaan on nyt vauhdilla pääsemässä omaan valokeilaansa case Putinin osalta. Nyt toivoisin Ovielta kyllä irtiottoa Team Putinista tässä kohtaa, tai että edes sen instan profiilikuvansa vaihtaisi.. Ihan turha kerjätä verta nenästään olemalla tyranniin missään kytköksissä tällä hetkellä. Vaikka noin isossa kuvassa ymmärrän hyvin miksi Ovie pitää välit Putinin kanssa kunnossa ja sen että kaveeraaminen ton profiilin ukon kanssa ei tarkoita sitä että sokeasti hyväksyy kaiken "toiminnan", kuitenkin tavoitteita ja intressejä on kotimaanpaluun osalta mielessä ja jos niitä haluaa viedä eteenpäin niin ei oikeen voi painaa punasta luuria jos Vladimir-setä soittaa.. Paha paikka Oviella PR-mielessä, mutta valitettavasti hälle taitaa eteen tulla se että puoli on valittava. En usko että radiohiljaisuus riittää vaimentamaan taustakohinaa tällä kertaa.

Lauantaina prime time matsi Flyersia vastaan. Siitä sais taas kaivaa pinnaa kyllä. Jos peliesitys on tän öisen tasoa niin pitäisi onnistuakin.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Paljonkohan Capsien PR-toimistolla on mietitty miten taklata tämä onneton Putin-kytkös? Tuskin Ovie voi tai edes haluaa kieltää vanhan kaverinsa mutta jonkinlainen "War is always bad"-tyyppinen lausunto pitäisi vähintäin saada miehestä puristettua. Luulisi Ovien itsekin miettivän asiaa. Minulla on aina ollut kuva että se nimenomaan haluaa olla rakastettava fanien silmissä toisin kuin jotkut muut supertähdet liigassa.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Onhan tuo tilanne nyt absuridi siinä mielessä, että valkoisen talon nurkilla kansa hurraa Putinin bestikselle. Jos kyse olisi yhtään suuremmasta lajista, olisi mediamylläkkä jo melkoinen.

Ei tuota lehdistöä voi jääkiekossakaan kuitenkaan ikuisesti pakoilla ja nyt pitäisi jokin ulostulo saada. Luultavasti siellä Ovien palkanmaksaja sellaisen wordaa ja siihen mietitään sopivat sanamuodot Alexilta valmiiksi. Sellaiset, jotka tuomitsevat tilanteen, mutta eivät polta siltoja äitivenäjälle. Tuskin kannattaa odottaa, että Ovie yht'äkkiä kääntyisi suoraan Putinia vastaan, niin herkullista kun se olisikin.

Kolikonheitoksi näyttäisi lopulta menevän tämän kauden pleijaripaikka osaltamme. Capsin ja CBJ:n kuntokäyrät osoittaa eri suuntiin ja kun heittää viimeisen 20 pelin pistetahdin Exceliin, niin Pate joukkoineenhan sieltä jatkoon olisi menossa. Tähän kun lisää sopivan määrän ulkoista hälinään Capsin ja Ovien ympärillä, niin tuskaiseksi uhkaa kyllä mennä. No, nämä nyt on onneksi niitä pienimpiä murheitä tässä geopoliittisessa tilanteessa...
 

J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Oli jotenkin tehotonta puurtamista jälleen...

Laihalohtu ovyn maali viimeisellä minuutilla.
Mielestäni 4-0 maalin jälkeen rupesi joukkueesta näkymään maalin nälkää, hiukan liian myöhään...

Flyers pitäisi tällä esityksellä kaatua.

Nyt olisi kyllä hyvä kun ovy tekisi edes pienen pesäeron Putinin touhuille...
 

J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Riittäiskö kuitenkin tuon toisen ketjun 148 viestiä vuorokauteen aiheesta, jos koitettaisiin tämä ketju pitää enempi joukkuetta koskevana?
Täälä oli puhetta asiasta joten laitoin myös tänne...

Onha Ovy iso osa joukkuetta!
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Kova on yritys Capseilla pelata itsensä greenille hyvästa alkukaudesta huolimatta. Ei siinä, taas oli mielestäni aineksia parempaan mutta kaksi maalia kahteen otteluun (joista yksi lohtumaali) on kyllä karua. Ja olihan nytkin suurempi tappio lähempänä kuin tasoitus.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Kyllä ne jossain kohtaa taas sen näennäisen ryhtiliikkeen tekee ja kaivaa vaaditut voitot, sitä en epäile edelleenkään.

Mutta kyllä viimeset pari kuukautta on tehnyt selväksi että ei tällä nipulla pleijareissa pitkälle paineta. Hyökkäyksessä vaan ei ole riittävästi aseita kun aletaan painimaan maalin pelejä paras seitsemästä sarjassa. Backstrom on haamu entisestään, Wilson on pitkään näyttänyt taantuneen rivimieheksi ja kun Mantha ja Oshie ei pysy kaukalossa paria peliä pidempään niin ohutta on. Voihan nuo kaikki kevään tulleen muuttua, mutta en jättäis sen varaan.

Tarpeet on edelleen samat. Ison profiilin top6 hyökkääjä, maalivahti johon voi luottaa. Ja nämä ihan sitä varten, että sopivat kaverit noille tonteille vois tuoda sitä buustia muidenkin tekemiseen. Jotkut välimallin ratkaisut on tässä kohtaa ihan yhtä tyhjän kanssa ja ei muuta mitään.
 

Silky_hands

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans, Washington Capitals
Vaikka yritystä oli kaksi erää, ei tämä meidän palloseuramme nyt vaan saa lopulta oikein mitään aikaan. Ehjät 60-minuuttiset ovat kiven alla ja maalinteko tuottaa turhaa tuskaa.

En nosta polttavaa puheenaihetta tänne sen enempää, mutta onhan tuo nyt selvää, että kapteenimme fokus tuskin on tällä hetkellä 100% pelissä. Puoli kautta hän kantoi joukkuetta yksin reppuselässä, mutta tahti on jo auttamatta hidastunut ja tämä ympärillä pyörivä keskustelu tuskin tulee vaikuttamaan siihen kovin positiivisella tavalla.

Playoff-paikkaa en itsekään epäile hetkeäkään, mutta kyllä Carolinaa yms. vastaan kyyti tulee olemaan kylmää pudotuspeleissä.

Oshien paluu peleille lämmittää, toivottavasti pysyisi nyt vaan ehjänä. Samsonov tarjoili taas maailman ilyasamsonovmaisimman iltapuhteen loukkaantumalla alkulämmittelyssä, aloittamalla kuitenkin ottelun, päästämällä maalin 11 sekunnin jälkeen, toisen etukulmasta ja loppupeli menikin sitten jumalmoodissa.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös