Washington Capitals 2014–2015

  • 144 217
  • 416

JuiWSH

Jäsen
Itse en nähnyt kuin ensimmäisen erän, mutta oli kyllä miellyttävää katseltavaa. Tuntui siltä, että kaukaloon asteli aivan eri joukkue. Mikä tekee tästä myös hienoa on tuo Capitalsin periksiantamattomuus; Tampa tuli muutamaankin otteeseen tasoihin, mutta Caps ei lannistunut vaan jaksoi pelaamista ja hoiti homman kotiin.
 

Urpo35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals
Oli kyllä hieno peli! On tässä ollut pieni tauko peleistä kun ei ole jaksanut katsoa kaikkia turhia nyhjäyspelejä, mutta toivottavasti jatkossa tullaan näkemään lisää tämän kaltaista. Vaikuttaakohan tuo Laichin läsnäolo tuohon joukkueeseen selkeän positiivisesti, kun on palannut peli on taas koko joukkueelta kulkenut paremmin kuin ollessaan loukkaantunut. Myös alkukaudesta peli oli parempaa kuin Laich oli mukana ja mielestäni aikaisemmilla kausilla on ollut samanlaista trendiä havaittavissa. Harmi tosin että on niin usein loukkaantunut.

Vihdoin se Wilson on saatu ykköskenttään! On tätä jo vuoden päivät odoteltukin, onneksi kaikki valmentajat ei ole samasta puusta veistetty. Hyvin Wilson pelasi, ensimmäisessä maalissa ihan vahvaa suorittamista. Ei tuo ykkösen peli ihan parasta mahdollista vielä ole, mutta kun kemiat alkaa kolahtelemaan paikoilleen ja Wilson tottuu tuohon omaan rooliinsa paremmin, voi tuosta tulla aikas perkeleen hyvä kolmikko. En tiedä sopiiko Bura vai Kuz tuohon kakkosen keskelle paremmin, mutta jotenkin on parempi fiilis tuosta kentästä kun Kuz siellä pelailee. Hyvä että hänkin alkaa saamaan vastuuta, alkukauden koirankopista on päästy ainakin hetkellisesti eroon. Toki tuo on hieman vaikeaa sovittaa molempia junnuja kokoonpanoon isoille minuuteille kun kilpailevat samasta paikasta, mutta mielelläni olisin nähnyt Kuznetsovin pelaavan edes kolmosen keskellä ennen Beaglea, joka muutamia pelejä pääsi siinä kokeilemaan.

Hienoa muuten että heitettiin tuo Forsberg helvettiin joukkueesta!
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Laich on kyllä ollut pirteä, myös Boltsia vastaan.

En tiedä pelasiko se koko viime kauden loukkaantuneena (siis myös silloin kun oli virallisesti terve), ero on kuitenkin huomattava.
 

JuiWSH

Jäsen
Hienoa muuten että heitettiin tuo Forsberg helvettiin joukkueesta!
Sanotaanko vaikka näin, että nyt se kauan "odotettu" hetki on koittanut, jolloin tuo Forsberg-treidi näyttää niin karsealta että toivoisi ettei ikinä olisi alkanut fanittamaan Capitalsia. Olin tosi innoissani kun Caps draftasi Forsbergin ja ajattelin, että on hienoa nähdä jos tämä junnu nousee odotetulle tasolleen. Sitten kun Forsberg lähti Nashvilleen, voin sanoa että tunteet kävi kuumina ja tiesin juuri tämän päivän vielä koittavan. Erat oli ollut koko kauden surkea, omasi törkeän caphitin ja ikääkin oli ihan kiitettävästi. Ajatus siitä, että tälläinen kehäraakki vaihdettaisiin todella lupaavaan prospectiin oli kaikilla mahdollisilla mittareilla täysin järjetön. Käsittämätöntä, että Leonsis antoi McPheen jatkaa vielä tämän vaihdon jälkeen, sillä tässä selvästi palveltiin McPheetä eikä Capitalsia; McPhee yritti pelastaa vain omaa nahkaansa, jottei jäisi playoffien ulkopuolelle ja saisi potkuja. Vai onko niin, ettei Leonsis tiedä jääkiekosta hevonvittua, ja Forsberg oli hänelle vain nimi paperissa?

Ajatus kolmikosta Wilson, Forsberg, Kuznetsov oli jotain todella upeaa; kolme nuorta joista voi tulla jotakin suurta ja parhaimmassa tapauksessa heistä saataisiin tätä suurta irti vielä tulokaspalkalla, sekä heidät olisi voitu saada joukkueeseen hyvillä jatkosopimuksillakin. Nyt meillä on Forsbergin sijaan Latta ja Brown. Miten on ex-GMGM, miten meni noin niiku omasta mielestä?

Olen sanonut tämän aiemminkin mutta sanon samat asiat uudestaan: McPhee ajoi Capitalsin tilanteeseen, jossa joukkueella on mahdollisuus koittaa nousta huipulle muutaman seuraavan vuoden aikana, kun runkopelaajat ovat vielä uransa huipputasolla. Joukkue hipoo palkkakattoa, sekä se on täynnä vanhoja tai pian vanhoja ja ylipalkattuja pelaajia. Jos menestystä ei tule tuon muutaman vuoden aikana, on todennäköisesti parasta lähteä rakentamaan uudelleen ja vaihtaa kaikki iäkkäämmät tähtipelaajat, nykyiset runkopelaajat, pois ja hankkia prospecteja ja draft pickejä paluutavarana. Toivottavasti MacLellan ei tee sitä virhettä jonka McPhee teki, eli yritä väkisin paeta vääjäämätöntä. Tosin voihan MacLellan keksiä jonkin keinon nuorentaa joukkuetta sopivasti seuraavien vuosien aikana, mutta se vaatisi todella hyvää peliälyä Macilta ja ehkä myös jonkinlaista tyhmyyttä joltakin muulta GM:ltä.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Se on semmonen homma että Greenin Mike palaa kokoonpanoon Columbusta vastaan. Ja Alzner on saanut muksun.

Kokoonpanot Columbusta vastaan:

Ovie-Bäcks-Wilson
Mojo-Kuzya-Brouwer
Laich-Fehr-Ward
Chimera-Latta-Beagle

Orpik-Carlson
Alzner-Niskanen
Schmidt-Green

Holtby
Peters

Scratches:
Burakovsky
Hiller

Nyt olisi Capsilla mahdollisuus venyä kauden pisimpään, jopa mammuttimaiseen neljän ottelun voittoputkeen.

E: Brouwer on MAAILMAN PASKIN tuossa ylivoimalla neliön keskellä. Katsokaas tuo eka ylivoima, kuinka nuin hiljaiseen syöttöön voi olla osumatta? Ei varmaan sata riitä kun mietitään näitä Brouwerin hutiputteja tuossa Capsin ylivoimassa.
 
Viimeksi muokattu:

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Monesko selkeästi voitettavissa oleva peli tuo oli tällä kaudella?

Jos Chimera ei ole viltissä Tampaa vastaan niin olen hämmästynyt.
 

JuiWSH

Jäsen
Onko Erskine muuten edelleen sairastuvalla? Jos on, niin osaako kukaan selittää miksi mies ei ole (ainakaan CapGeekin mukaan) LTIR-listalla?

Noin muuten Capitalsiin tai nykyiseen tilanteeseen ei ole oikeastaan mitään uutta sanottavaa: edelleen ollaan tuossa playoff-viivan tuntumassa, joskus ylä- ja joskus alapuolella, ja joukkueen otteet vaihtelevat usein pelin aikana laidasta laitaan.
 

JuiWSH

Jäsen
Rangersia vastaan tärkeitä pisteitä tarjolla mutta ei maistu. Koko peli oli kovin unista ja viimeiseen erään lähdettiin ihan ansaitusti 3-0 tappioasemasta. Siitä sitten Caps kampesi 3-2 lukemiin ja takoi täysin köysissä ollutta Rangersia 15 minuuttia putkeen, mutta yllätys yllätys pitkä myllytys Rangers-päädyssä ei sitten kuitenkaan johtanut 3-3 osumaan vaan hetken päästä Backstrom hölmöilee itselleen 2+2 ja perään Chimera lakaisee fiksusti aloituksesta hanskalla kiekon omille ja 5-3 alivoima, josta Rangers iskee pelin 2-4 lukemiin.

Ansaittu tappio. Tämän myötä Rangers nousee tasapisteisiin runkosarjassa Metropolitanin alimmalle playoffpaikalle Capsin kanssa, mutta New Yorkilla on kaksi peliä vähemmän. Alkaa pikkuhiljaa olemaan sellainen fiilis, että mua ei kiinnosta enään hevon vittuakaan katsoa tätä joukkuetta ja sen pelejä. Ottelu kestää 60 minuuttia, mutta Capitals pelaa siitä 10-20. Kauteen tultaessa toivoin playoff-paikkaa, en tiedä toivonko enään. Jos pelillinen anti on tätä, niin sinne on aivan turha mennä tylsistyttämään katsojia ja nolaamaan koko organisaatiota. Suoraan sanottuna ei tällaisilla esityksillä edes ansaitse päästä pleijareihin. Onkin suoranainen ihme, että sinne on näinkin hyvät mahdollisuudet. Jos joukkue roukkuu playoff-viivalla pelaamalla kolmasosan pelistä, niin olisi mielenkiintoista nähdä mihin päästäisiin kun annettaisiin se 100%.

Jos tämä kausi jatkuu ja päättyy tällaisilla peliesityksillä, niin minua ei kiinnosta kyllä enään pätkääkään vaikka vaihdettaisiin Ovechkin, Backstrom, Green, Brouwer mahdollisimman kauas pääkaupungista tai muuten vaan räjäyttää koko rosterin ja kasata uudestaan. Asennevammaisella joukkueella ei voiteta ikinä yhtikäs mitään.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Alkaa pikkuhiljaa olemaan sellainen fiilis, että mua ei kiinnosta enään hevon vittuakaan katsoa tätä joukkuetta ja sen pelejä. Ottelu kestää 60 minuuttia, mutta Capitals pelaa siitä 10-20. Kauteen tultaessa toivoin playoff-paikkaa, en tiedä toivonko enään. Jos pelillinen anti on tätä, niin sinne on aivan turha mennä tylsistyttämään katsojia ja nolaamaan koko organisaatiota. Suoraan sanottuna ei tällaisilla esityksillä edes ansaitse päästä pleijareihin. Onkin suoranainen ihme, että sinne on näinkin hyvät mahdollisuudet. Jos joukkue roukkuu playoff-viivalla pelaamalla kolmasosan pelistä, niin olisi mielenkiintoista nähdä mihin päästäisiin kun annettaisiin se 100%.
Aika mielenkiintoinen ja ylimalkainen purkautuminen, kun pitkässä juoksussa Capitalsin pelaaminen on ollut joulukuun aikana yleisesti parempaa ja asenteellisempaa kuin vuosiin. Rangersia vastaan pelattu ottelu oli kolmas neljän päivän sisään, joten väsymys on ihan täysin ymmärrettävää.

E: Pari viivaa kokoonpanoihin:

- Fehr pelasi ykkösketjussa 8 ja 19 kanssa
- Tom Wilson scratcheissa viime päivien köpöttelyn ansiosta
- Burakovsky palasi kokoonpanoon, pelasi nelosketjussa Chimeran ja Lattan kanssa. Sai pari minuuttia peliaikaa ylivoimalla
- Hotlbylle varmasti helvetin raskas ilta, kun edellisenä yönä Senatorsia vastaan kertyi 38 torjuntaa
- Hillen vaihdettiin scratcheihin ja Schmidt pelasi Greenin parina, muuten samat puolustusparit kuin ottelussa Ottawaa vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

JuiWSH

Jäsen
Aika mielenkiintoinen ja ylimalkainen purkautuminen, kun pitkässä juoksussa Capitalsin pelaaminen on ollut joulukuun aikana yleisesti parempaa ja asenteellisempaa kuin vuosiin. Rangersia vastaan pelattu ottelu oli kolmas neljän päivän sisään, joten väsymys on ihan täysin ymmärrettävää.
Johtuu varmaankin siitä, että olen nyt suuresta osasta otteluita nähnyt vain osan ottelusta, jolloin Capitalsin meno on ollut sellaista ihmeellistä neppailua ja kruisailua kentällä. Nyt sitten jaksoin katsoa koko matsin ja se näytti tältä, joten voi hyvin olla että olen saanut hiukan vääristyneen kokonaiskuvan. Muutenkin oli vitutuskäyrä viestin kirjoitushetkellä taivaissa, kun Rangers on juurikin sellainen joukkue joka pitäisi juuri nyt voittaa, sitten ottelu on kovin vaikeahko ja vihdoinkin kun saadaan kunno drive päälle niin se päättyy kahteen käsittämättömän typerään jäähyyn.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Minä olen nähnyt viimeistä peliä lukuunottamatta kaikki Capsien matsit tällä kaudella ja olen ehdottomasti sitä mieltä että parempaan suuntaan ollaan menossa. Alkukausi oli hakemista ja ailahtelevaa mutta kuten yllä todetaan niin joulukuun pelillä mennään kyllä plejjareihin.
Ja on tämä kyllä niin paljon parempaa menoa kun viime vuonna.
 
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, Tampereen Ilves
Minä olen nähnyt viimeistä peliä lukuunottamatta kaikki Capsien matsit tällä kaudella ja olen ehdottomasti sitä mieltä että parempaan suuntaan ollaan menossa. Alkukausi oli hakemista ja ailahtelevaa mutta kuten yllä todetaan niin joulukuun pelillä mennään kyllä plejjareihin.
Ja on tämä kyllä niin paljon parempaa menoa kun viime vuonna.

Tämä!

Itsekin katsonut jokaisen Capsien pelin tällä kaudella, poislukien juurikin tuon Rangers- matsin koska silloin oli vaan niin paljon joulukiireitä, että joutui tyytymään Highlights- versioon pelistä. Kyllä ehdottomasti ollaan nyt menossa oikeaan suuntaan ja viimeisin peli Penguinsia vastaan oli yksi tämän kauden toistaiseksi parhaimmista, ellei paras peli.

Treeneissä nyt ykkösketju tosin vetänyt Chimera - Backstrom - Ovechkin koostumuksella, ja tuosta en nyt niin lähtisi ennakkoon ilosta hyppimään :/ Wilson on pelannut tuossa ykköskentässä helvetin hyvin, vaikka viime peli Wilsonin osalta olikin vaisumpi. Noh katsotaan, ennenkuin tuomitaan.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Chimera ykkösessä on kyllä kummallinen veto Trotzilta.

Nopeahan se on mutta käsiä ei yhtään. Yksi kauden pettymyksistä (Brouwerin ohella). Liki kaikki muut pelaa paremmin kun viime kaudella.
Kai tässä nyt näpäytetään Wilsonia hereille.
 

JuiWSH

Jäsen
Kukaan ei ole vielä näköjään kommentoinut Winter Classicia, jonka pitäisi olla yksi tämän kauden Capitals-kohokohdista. Mutta ehkä minä sitten avaan keskustelun.

Capitalsin pelistä: Caps pelasi todella hyvin vahvaa Blackhawksia vastaan. Mielestäni molemmat joukkueet olivat todella tasaisia ja lopulta Caps onnistui kampeamaan itsensä 3-2 voittoon. Upea suoritus, varsinkin kun miettii että tässä oli vastassa koko liigan toisella sijalla oleva Hawks. Tästä on hyvä jatkaa! Tuomaritoiminta oli välillä hakusessa, mutta meni mielestäni kyllä tasan; molempiin suuntiin pehmeitä jäähyjä ja oli myös tilanteita joista olisi voinut tai jopa pitänyt viheltää, muttei vihelletty. Tämä oli taistelu jossa Capitals oli tänään parempi, ei tuomareiden takia, vaan hyvän pelinsä takia.

Tunnelmat: Aivan upeaa katsottavaa. Tässä oli sitä suuren urheilutapahtuman tuntua; upeat setit, upea ilma ja todella hienoa kiekkoa. Moni arvosteli näitä kahta joukkuetta huonoksi Classic-pariksi koska niillä ei ole mitään rivalry-historiaa jne. ja ymmärrän sen kyllä ihan hyvin, yleensä Winter Classicissa nähdään jonkinlaisia rivalry-pareja. Tämä tapahtuma kuitenkin todisti nämä arvostelut ja epäilykset vääriksi. Nyt saatiin kaksi todella kovatasoista ja tasaväkistä joukkuetta, joka tarjosi kaikin puolin hienon ottelun. Saatiin maaleja mutta matsi ei päättynyt 1-0 lukemiin, muttei ollut myöskään mitään yliammuttua maalijuhlaa, mutta saatiin tasainen ja loppuun asti jännittävä ottelu. Mielestäni 3-2 ovat juuri täydelliset lukemat klassikko-ottelulle. Miettikää jos tähän oltaisiin saatu vastaan joka pistetaulukon häntäpäässä oleva joukkue; oltaisiin saatu seurata kolme erää grindausta, jossa toinen joukkue koittaa turhauttaa ja väsyttää Capitalsia, sekä jokaista katsojaa.

Mielestäni tässä tapahtumassa kaikki palat loksahtivat kohdalleen. Kaksi taitavaa ja viihdyttävää, kiekollista peliä pelaavaa, joukkuetta vastakkain tasaisessa kamppailussa. Ja kyllähän tuo voitto tekee tästä tapahtumasta entistä makeamman.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Caps on hyvässa vedossa!
Itse en niin kovasti syty itse Winter classic-tapahtumiin mutta oli tietenkin hienoa seurata tätä.
Matsin tasoa haukuttiin seuranta-ketjussa ja olihan toinen erä surkeaa pelaamista. Kolmannessa sitten Caps halusi sen verran enemmän voittoa että se lopulta tuli ansaitusti -vaikkakin hyvin kyseenalasen jäähyn seurauksena.
Makealta maistui.
 

Tami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Jännäksi meni taas eilinen Florida peli. Viime aikojen Pantteri-pelit ollu tosi tiukkoja, mutta eipähän tullu vieläkään tappiota kotona (viimeksi tullut tappio Panttereita vastaan varsinaisella peliajalla Verzion Centerissä tammikuussa 2011).

Onko muut huomanneet Ovin parran palanneen? Onko Gilletten kanssa sponssisoppari umpeutunut vai?
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Alkaa kivasti palaset putoamassa paikoilleen. Ykkösketju vielä käymään kaikilla sylintereillä -hakemista on ollut kolmannen miehen suhteen- niin Caps pelaa pitkälle kevääseen.
Tai no, plejjareissa nyt kaikki on aina mahdollista -mutta juuri nyt näyttää lupaavalta. Holts on kovassa vedossa. Lie selkeä ykkösmolarin paikka ja suuri pelimäärä tehnyt sille hyvää. Alkukaudesta vielä päästeli helppoja mutta ei juuri enää.
 

JuiWSH

Jäsen
Capitals on ollut tulikuuma ja näyttänyt erinomaisia otteita jäällä. Välillä toki tulee huonompia pelejä, mutta viime aikoina Holtby on pelastanut näissä vaikeissa matseissa. Toki parannettavaa kuitenkin löytyy, sillä joskus Caps on liikaakin Holtbyn varassa. Jokatapauksessa peli tuntuu tällä hetkellä luistavan ja on muutenkin miellyttävää seurattavaa.

Holtbystä vielä sen verran, että mies on kyllä ollut sensaatiomainen viime aikoina. Toivottavasti jatkaa samalla vireellä koko kauden, pudotuspelit mukaanlukien. Ymmärrän että Oates valmennuskavereineen kusi Holtbyä pahasti silmään ja vielä tämän kauden alussa voin myöntää olleeni todella pessimistinen Holtbyn suhteen kun helppoja lipsui aivan liikaa, mutta nyt Holts on saanut todellakin jutun juonesta kiinni. Veikkaan kyllä osuutensa tässä miehen menestyksessä olevan myös Mitch Kornilla. Vaikka vielä on liian aikaista sanoa tämän olleen Kornin ansiota, niin kyllähän se taitaa olla aikamoinen maalivahtivalmentaja.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Kelpo peli Nääsvillessä! Ekassa erässä oltiin liian hitaita muuten peli oli ihan voitettavissa. Ratkaisu toki vitutti.
Tietenkin voidaan väittää että Rinne olisi napannut pari Capsien maaleista mutta eipähän pelannut - ja Holts päästi myös yhden pehmeän.
Ja Forsberg ei päässyt rankaisemaan mikä vähän lohduttaa.
Summa summarum: Caps on kovassa vedossa ja yksi liigan kuumimpia joukkueita juuri nyt.
 

JuiWSH

Jäsen
Yksi peli ei onneksi tarkoita tai kerro mitään. NHL on niin tasainen liiga, että mitä vain voi sattua yhdessä ottelussa, joten ei tästä voi vielä vetää johtopäätöksiä kumpi näistä kahdesta olisi parempi joukkue, tarvittaisiin hiukan pidempi otanta. Kuitenkin pakko myöntää, että näistä faktoista huolimatta hiukan mietityttää ja kirvelee tuo tappio. Se oli toki vain yhden maalin tappio, mutta toki herää kysymys "mitä jos Rinne olisi pelannut". Jokatapauksessa ei nyt aleta miettimään tätä liikaa, sillä kaatoihan Caps Winter Classicissa tulikuuman Blackhawksinkin.
 

Dale Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Capitals, Tappara
Jahas, voittiputki on sitten lopullisesti ohi tältä kertaa. Voi olla että allstars-breikki tulee Capseille hyvään aikaan.
Se nyt ei tule kenellekkään yllätyksenä, mutta Capseillä todella on vain yksi mokke. Ei Peters yksin Dallasille hävinnyt mutta on hyvin mahdollista että Holts olisi silti pelastanut parilla haamulla pisteen.

Noh, seuraamme tilanneta.
 

Ferris

Jäsen
Se nyt ei tule kenellekkään yllätyksenä, mutta Capseillä todella on vain yksi mokke. Ei Peters yksin Dallasille hävinnyt mutta on hyvin mahdollista että Holts olisi silti pelastanut parilla haamulla pisteen.

Itse en lähde Petersiä vielä tuomitsemaan. Sen verran heikkoihin rakoihin on jäälle päässyt. Toki kakkosveskarin rooli on olla valmis aina kun kutsu käy, mutta jos 6 kertaa kahdeksasta saat eteesi edellisiltana pelanneen joukkueen niin ei siinä Caps-tapauksessa kovin häävit lähtökohdat ole ottelulle. Voittiko Caps viime kaudella yhtään jälkimmäistä b-to-b-ottelua? Sama velttoilu näyttäisi jatkuvan toistaiseksi tälläkin kaudella.

Jos Dallas-pelin maaleja katsoo niin siellä mielestäni ollut yhtäkään selvästi Petersin maalia. Suurin osa ylivoimahyökkäyksistä ja suoraan syötöistä vetoja. Taikka sitten ohjauksia. Trotzin pitäisi antaa nyt Petersin pari ihan ns normipeliä alle eikä pelkästään näitä Back-to-backin jälkimmäisiä matseja.

RMNB-sivustolla oli aiheesta hyvä juttu, jossa kakkosveskarien kermaan urallaan kuulunut Brent Johnson otti kantaa Petersin iltapuhteeseen.
 

JuiWSH

Jäsen
Joku summasikin Dallas-pelin Capitalsin Facebookissa hyvin: Holtby was supposed to rest, not the whole defense...

Kotiotteluiden voittoputki katkesi sitten seuraavassa matsissa Edmontonia vastaan, siis joukkuetta vastaan joka on tällä hetkellä liigan häntäsijoilla. All-Star-breikki tulee kyllä hyvään paikkaan, toivottavasti pelaajat saa levättyä ja kokoavat itsensä. Nyt on ihan väärä aika alkaa lipsumaan. Kuitenkin onni onnettomuudessa, etteivät playoff-paikasta taistelevat kilpakumppanitkaan ole (Rangersia lukuunottamatta) keränneet juurikaan pisteitä viime peleistään.

Ovechkin on todellakin syttynyt pelaamaan viime peleissä, ja onkin ollut joissain viime otteluissa se ainoa Capitalsia kantava voima. Mies lähtee nyt Columbukseen pelaamaan All-Stars-höntsää ja toivottavasti palaa yhtä kuumana takaisin D.C.:hen tauon jälkeen, mielellään hyvin levänneiden joukkuekavereiden luo. Tästä sitten lähteekin se koko loppukauden kestävä vääntö kohti pudotuspelejä ja playoff-paikkaa, eikä taukoja (kai?) enään ole tiedossa, joten nyt pitää jaksaa.

Nautitaan nyt tähdistöviikonlopusta, siitä sitten kovalla draivilla playoffeja kohti, ja tietenkin playoffeissa lisää bensaa moottoriin ja kohti huippua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös