Washington Capitals 2009-2010

  • 203 202
  • 676

Ferris

Jäsen
Yritin yöllä katsella peliä, mutta ei riittänyt piuhassa paksuus ja kuva oli niin nykivää sen takia että tyydyin sitten vanhaan tapaan eli radioselostuksen kuunteluun. Kolmannen erän puolivälissä annoin sitten periksi 2-1-tilanteessa ja läksin nukkumaan. Aamulla oli positiivinen yllätys huomata, että Caps oli lopussa kirinyt tasoihin ja hoitanut pelin kotiin jatkoajalla.

En itse uskonut, että pitkälti viime kauden AHL-mestaruusjoukkueen hyökkääjistöstä koottu Caps olisi voinut voittaa noinkin kovanimisen Hawksin. Toisaalta kuten BB haastattelussa sanoi, monesti harkkapeleissä nuoret ja farmijannut pelaavat enemmän sata lasissa eikä ns. vakimiehet ole vielä täydessä iskussa. Lopun kiri ja ohimeno on kuitenkin oiva merkki mielestäni siitä, että Hersheyssä tehtävä pelaajien kouliminen ja opettaminen siihen mitä menestys vaatii alkaa näkyä myös Caps-rivistössä.

Hieman huolettavaa on tuo Greenin tilanne. Kaveri oli jättänyt aamujäät kesken jo parin minuutin jälkeen ja ei pelannut viime yönä vaikka alunperin pitikin. CBS Sports raportoi IR-listallaan Greenin odotetun paluun olevan mahdollinen kauden alussa. Tiedä sitten kuinka paikkaansa pitävää tuo on, koska paikalliset toimittajat eivät ole asiaa mitenkään noteeranneet.

Perään sitten vähän linkkimatskua:
- TSN:n videomatskua viime yön pelistä.
- Rapsoja pelistä: TSN, Japers' Rink, Capitals Insider, WashPost, Puckhead.
- Alzner yrittää herättää valmennusjohdon huomion agressiivisemmalla pelityylillä
- Knuble, Morrison ja Clarken paluu tuovat Capseihin kaivattua santapaperiosastoa

Hersheyn leiritys alkaa tänään, joten on odotettavissa 15-20 pelaajan siirtyminen siihen suuntaan. Mielenkiintoista on nähdä ketkä etenkin hyökkääjistä jäävät vielä ylös ja ketkä lähetetään farmiin. Hyvin onnistuneita kavereita kun tuntuu löytyvän ihan mukavasti (mm. Wilson, AGordon, Beagle jne).
 

Ferris

Jäsen
Caps pisti seuraavat pelaajat pihalle campilta:

Boyd Kane, Michael Dubuc, Joel Broda, Patrick Wellar, Zach Miskovic, Joe Finley, Anton Gustafsson, Trevor Bruess, Jake Hauswirth, Dylan Yeo, Vladimir Denisov, Josh Godfrey, Ryan Jasinsky, Todd Ford ja Braden Holtby.

Denisovia, Brodaa ja Jasinskyä lukuun ottamatta kaikki muut suuntasivat Hersheyn huomenna alkavalle harkkaleirille. Jasinsky siirtyi USHL-liigajoukkuseeseensa. Brodan ja Denisovin kohtalot ovat vielä epäselvät. Brodalla ei ole sopparia Capsien kanssa, mutta mahtuisi vielä junnujoukkueeseensa iän puoleen. Denisov on UFA, joten hän etsinee töitä muualta.

-------------------------------------------
Leirimiehitys näyttää nyt tältä:

4 veskaa: Bacashihua, Neuvirth, Theodore, Varlamov

12 pakkia: Alzner, Carlson, Collins, Erskine, Green, Jurcina, P. McNeill, Morrisonn, Pothier, Poti, Schultz, Sloan

26 hyökkiä: Aucoin, Backstrom, Beagle, Bouchard, Bourque, Bradley, Clark, Fehr, Fleischmann, Giroux, A. Gordon, B. Gordon, Joudrey, Knuble, Laich, Laing, Morrison, Nylander, Osala, Ovechkin, Perreault, Pinizzotto, Semin, Steckel, Sugden, Wilson.

--------------------------------------------

Näillä on menty tänään:

Ovechkin-Backstrom-Knuble
Bouchard-Morrison-Semin
Bourque-Nylander-Fehr/Andrew Gordon
Joudrey-Beagle-Pinizzotto
Osala-Perreault-Sugden
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Tarikin mukaan Buffaloa vastaan lähdetään seuraavasti:

Forwards
Ovechkin-Backstrom-Knuble
Giroux-Aucoin-Semin
Bourque-Beagle-Bradley
Joudrey-Steckel-A. Gordon

Defense
Schultz, Erskine, Alzner, Carlson, Green, Collins

Goalies
Theodore, Bacashihua

Hyvä uutinen siis se, että Green pelaavassa kokoonpanossa. Olisi kyllä kiva nähdä ykköskentän peliä tässä ensimmäisessä koitoksessa. Kuten huomata saattaa, niin Nylis ei pääse peliin tässä kolmannessakaan harjoituspelissä. Melkeimpä tästäkin voi jo vetää johtopäätökset, että sukset ovat pahasti ristissä eikä ruotsalaiselle haluta antaa edes mahdollisuutta. Eipähän pääse ainakaan loukkaantumaan.
 

Ferris

Jäsen
Kuten huomata saattaa, niin Nylis ei pääse peliin tässä kolmannessakaan harjoituspelissä. Melkeimpä tästäkin voi jo vetää johtopäätökset, että sukset ovat pahasti ristissä eikä ruotsalaiselle haluta antaa edes mahdollisuutta. Eipähän pääse ainakaan loukkaantumaan.

Masisakin blogissa on Boudreaun kommentit Nyliksen mahdollisesta pelaamisesta yleensäkään harkkapeleissä:

"I don't know. Potentially."

Girouxille puolestaan tarjotaan nyt todellakin mahdollisuutta ottaa pelipaikka ainakin siihen asti kun Flash kuntoutuu:

"We are giving him a good look, and we're giving him every opportunity. We are putting him with good players and it is up to him to the job."

Sitten pakollinen linkkihelvetti:

- Junnuihin palautettu Garrett Mitchell on tyytyväinen harkkaleirinsä esitykseen ja odottaa junnuissa isoa roolia tällä kaudella.
- Fedorovin ainut NHL-vaihtoehto oli Capitals
- Nylander ei enää kiinnosta Omskia
- Brent Johnsonin mielestä Theolla on etulyöntiasema muihin Caps-veskareihin
- OFB on myyty Perreaultin suhteen
- Hersheyssä alkaa Frenchin aikakausi
- Bourquen poika tietää mitä häneltä vaaditaan pelipaikan saavuttamiseen
- Seuraavassa harkkapelissä BB tulee kokeilemaan Semin-Bäckström-Ovechkin-trio'a sekä Knuble-Morrison-parivaljakkoa
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Hyvä uutinen siis se, että Green pelaavassa kokoonpanossa. Olisi kyllä kiva nähdä ykköskentän peliä tässä ensimmäisessä koitoksessa.

Masisakin twitterissä on maininta, että Caps striimaisi pelin kotisivuillaan. Hieno homma, paitsi että lähetys ei ilmeisesti näy kuin DC:n (lähi)alueella. Eli nyt sitten metsästämään jotain toimivaa proxyä ja sana sitten heti tänne, kiitos!

Hersheyn leiri alkoi siis tänään ja sieltä kuuluu aikas odotetunlaista viestiä. Anton "Bust" Gustafsson on kertonut, että jos hän ei mahdu Bears-kokoonpanoon (todennäköistä ettei mahdu), niin hän luultavimmin palaa Ruotsiin täksi kaudeksi. Ruotsissa hän ei tule mitenkään ymmärrykseni mukaan mahtumaan Frölundan kokoonpanoon, joten tie vienee Allsvenskaniin.

Ruotsalaisista sitä lupaavampaa ykköskiepin varausta eli Marcus Johanssonia voi seurata tällä hetkellä tämän linkin takaa. Färjestad pelaa kauden avausotteluaan ja johtaavat 3-0 ekassa erässä Skellefteåaa vastaan. MJ:n numero on 90 ja paidan väri siis musta.
 

Ferris

Jäsen
Game is on!

Selostusta ei ole, mutta eipähän haittaa kun kuvan laatu on ihan hyvä. 0-0 edelleen, Capseilla pari ylivoimaa, mutta todella kesäteräisiä sellaisia.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Sabres @ Capitals 2-1

Jaahas. Nyt tuli sitten kai ensimmäinen tappio näissä harjoituspeleissä.
Linkki NHL:n raporttiin


Kaikki maalit syntyivät toisessa erässä ja Capsin maalin teki ajassa 33.11 Keith Aucoin ja Seminille siihen syöttöpinna.

Laukaukset maalia kohti meni kuitenkin aika tarkalleen tasan, Buffalo laukoi 21 kertaa ja Caps 20 kertaa.

Tästä on hyvä parantaa sitten seuraavaan peliin.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Kiitokset linkistä, vaikka maalitanssit olikin vähän ärsyttäviä :).

Kunnon Knuble-maali tuo ensimmäinen. Muutenkin hyvää asennetta ja ryminällä maalille. Hyvänä merkkinä voi pitää sitäkin, että yv-peli kulki melko hyvin vaikka vasta harjoituspelit käynnissä.

Viime yön peli Rangerssia vastaan päättyi 3-2 tappioon. Tässäkin pelissä ykköskenttä oli ove-backs-semin. Itse näkisin edelleen mielummin Knublen tuossa Seminin paikalla, koska nyt käytetyllä triolla on uhkana pelata vähän liian nättiä ja vedot jäävät tuolloin vähäisemmäksi. Debyyttinsä tehnyt Sudgen oli muuten ottanut (niin kuin etukäteen odotettiinkin) kaksi kertaa yhteen Brashin kanssa. Ilmeisesti vielä ihan hyvällä menestyksellä. Jos jollain linkkiä näihin, niin laittakaa ihmeessä jakoon.

Mielenkiintoista nähdä kuka seuraavista saa kauden alussa paikan ylhäällä: Kaikissa peleissä hyviä näyttöjä antanut Laing kamppailee pelipaikasta Giroux’n ja lievästi loukkaantuneen Bourquen kanssa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minunkin mielestäni viime kaudella nähtiin jo ettei Seminin ja Ovien kannata tasavoimin olla samassa kentässä. Ehkä pelin parin viimeisen minuutin aikana jos ollaan takissa, mutta ilman mutua uskaltaisin väittää että plusmiinuksissa molemmille tuli enemmän miinuksia kuin muissa kenttäkoostumuksissa. Liian kiekkoa rakastavia pelaajia molemmat, liian riskirajoilla kovan itseluottamuksensa takia. Onnistuvat usein, mutta jonkun pitää katsoa perään, varmistaa. Ovie etunenässä kun on parhaimmillaan juuri silloin kun Bäckström tai toinen laituri vetävät taidollaan/fyysisyydellään vastustajia puoleensa (sillee kiekkomielessä), Bäckström pystyy tähän koska osaa suojata ja pitää kiekkoa enemmän kuin koko ja ikä antaisi ymmärtää, Kozlov pystyi siihen myös koska on niin saa_anan torspo. Öö, korsto.

Eli ehdottomasti Knuble sinne tekemään tilaa ja boldly go where no Capital has gone before.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Kyllä tosta Sugdenista tappelijaksi on ihan sarjan kovimpiakin vastaan. Ensimmäisessä Brash kyllä liukastuu vähän itsestään.

Voidaan tarvittaessa nostaa ylös pelottelemaa, vaikka ei varmaan paljon muuta arvoa joukkueeseen tuokaan.
 

Kovaltshuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins,Caps, ManU
Miten muuten Osala on pelannu harkka matseissa? Onko mitään mahkuja pelaavan kokoonpanoon, vai kutsuuko Hershey?
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Viimeisessä harjoituspelissä tuli kotona voitto Rangerssistä 4-3. Bourque (1 maali) ja Laing olivat jälleen pelanneet hyvän ottelun. Muut maalintekijät olivat Knuble, Semin ja Laich. Ti-ke aikana pitäisi sitten jo Boston ottelun kokoonpanon selvitä.

Nylander ei sitten loppujenlopuksi pelannut yhtään harjoituspeliä. Vielä saadaan jännittää tapahtuisiko tässä jokin liikahdus. En oikein jaksa uskoa tuohon BB:n kommenttiin, että Nylis voisi jopa pelata Bostonia vastaan, koska kokenut pelaaja ei juuri harjoituspelejä tarvitse.

Ja lopuksi, Ruotsin suunnalta kantautuu huhuja. Mielenkiintoinen viikko tulossa
 

Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Ihan mukavasti näkyy Viasat näyttävän Hockey-kanavallaan Capitalsin pelejä. Pikaisen laskutoimituksen mukaan ensimmäisen reilun viikon aikana ohjelmassa on yhteensä 3 Caps-matsia! Tosin tuon ensimmäisen reilun viikon jälkeen seuraava viikko menee ilman ainuttakaan Wsh-peliä...

1.10. klo 01.55 Boston-Washington
8.10. klo 01.55 Washington-NY Rangers
10.10. klo 01.55 Detroit-Washington
 

Ferris

Jäsen
Ihan mukavasti näkyy Viasat näyttävän Hockey-kanavallaan Capitalsin pelejä. Pikaisen laskutoimituksen mukaan ensimmäisen reilun viikon aikana ohjelmassa on yhteensä 3 Caps-matsia! Tosin tuon ensimmäisen reilun viikon jälkeen seuraava viikko menee ilman ainuttakaan Wsh-peliä...

1.10. klo 01.55 Boston-Washington
8.10. klo 01.55 Washington-NY Rangers
10.10. klo 01.55 Detroit-Washington

Ikävää noissa Viasatin peleissä on se, että seuraavan päivän uusinnat tulee hölmöihin aikoihin (kun pitää ne jossain sporttibaarissa käydä katsomassa) verrattuna Canalin vastaaviin aikaisempina vuosina.

Viasatin lisäksi ESPN Americalla Capseja seuraavasti lokakuussa:

6.10 Washington at Philadelphia
13.10 New Jersey at Washington (jälkilähetys)
16.10 San Jose at Washington (jälkilähetys)
27.10 Philly at Washington
30.10 Islanders at Washington
 

Stomper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Capitals, Liverpool
Itseä harmittaa kyllä tuo ESPN American näkymättömyys oman kaapelioperaattorin verkossa. Mieluummin ottaisin sen kuin Viasatin kalliimman kokonaisuuden, mutta minkäs teet...

Toisaalta voi olla kyllä hyväkin asia, koska Viasat + Canal + ESPN koettilesi liikaa sekä kukkaroa että vaimon pinnaa. Canalista en kuitenkaan tule luopumaan hyvän jalkapallotarjonnan vuoksi ja Viasatin nappasin mukaan pakettiin tarjouksen + NHL:n takia. SM-liiga ja UrpoTV ei taasen kiinnosta edes vähää alusta.

No, pääasia kuitenkin, että ainakin näin kauden alussa Viasatiltakin saa lentävän startin Caps-fanin näkökulmasta katsottuna.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Itse ajattelin mennä taas ESPN:n ja nettistriimien avulla. Näyttää siltä että noita päiväpelejä, jotka siis tulevat Suomessa hyvään katseluaikaan illalla, on tällä kaudella vähemmän kun viime kaudella. Ja nekin kaikki vasta ensi vuoden puolella.

Joukkue alkaa jo hahmottua. Bourque, Laing ja Sloan saivat paikan ylhäällä. Alzner, Giroux, Aucoin ja Sugden pakkasivat laukkunsa.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Saiko Sugden kuitenkin sopimuksen? Se ei tuosta selviä. Muut mainitut kuitenkin kuuluvat sopimuspelaajiin ja pakkaavat laukkunsa vain suunnatakseen farmiin.

Käsittääkseni sai, mutta kenellä parempaa tietoa niin kertokaa. Aucoin ja Giroux muuten suuntaavat (jos suuntaavat) waiverssin kautta Hershey:iin. Kyseessä kuitenkin AHL:n pistepörssikärki.
 

Ferris

Jäsen
Saiko Sugden kuitenkin sopimuksen? Se ei tuosta selviä. Muut mainitut kuitenkin kuuluvat sopimuspelaajiin ja pakkaavat laukkunsa vain suunnatakseen farmiin.

Sugdenilla on ollut koko ajan AHL-soppari Hersheyn kanssa, joten siirtyminen sinne oli koko ajan odotettua. NHL-sopparia kaverilla ei ole ainakaan meikän tietojen mukaan. Se tehtäneen sitten kauden aikana, jos kutsu ylös jossain vaiheessa mahdollisesti tulee.
 

Ferris

Jäsen
Aucoin ja Giroux muuten suuntaavat (jos suuntaavat) waiverssin kautta Hershey:iin. Kyseessä kuitenkin AHL:n pistepörssikärki.

Läpi meni että pätkähti elikkäs herrat aloittavat kautensa Hersheyssä.

Nylanderin tilanteesta sen verran päivitystä, että herra oli joukkuekuvassa tänään mukana sekä treeneissä pelasi kolmosen keskellä vaihdellen Steckelin kanssa. McPheen mukaan Nylis on torstaina tod.näk. joukkueen rosterissa mukana, vaikka keskusteluita käydään kuulemma edelleen Eurojoukkueiden kanssa. Kokoonpanossa en usko Nylistä kuitenkaan nähtävän.

Tänään on menty seuraavin hyökkäyskoostumuksin:

Ovechkin-Backstrom-Semin
Laich-Morrison-Knuble
Bourque-Steckel(Nylander)-Clark
Laing-Gordon-Bradley(Fehr)

Itseäni vähän vaivaa tuo 1-2. ketjujen koostumus. Laich ja Knuble samassa ketjussa keskittää turhan paljon joukkueen maalineduspelaamistaidosta yhteen ketjuun. En myöskään ole tuon ykkösvitjan kokonaistoimivuudesta kovinkaan vakuuttunut aikaisempien kokeilujen pohjalta. Takaa-ajotilanteissa ja muuten kun tarvitaan hyökkäyspeliin boostia se varmasti toimii hyvin, mutta vakikoostumukseksi tuo on aivan liian hyökkäysintoinen meikän silmiin.

Pienestä loukkaantumisesta kärsinyt Neuvirth oli tänään jäällä, mutta Boudreau pisti kaverin sivuun puolen tunnin treenin jälkeen, koska halusi jäälle vain 2 veskaria. Neuvirthin suunta on aikas varmasti aikas piakkoin Hershey.
 
Sugdenilla on ollut koko ajan AHL-soppari Hersheyn kanssa, joten siirtyminen sinne oli koko ajan odotettua. NHL-sopparia kaverilla ei ole ainakaan meikän tietojen mukaan. Se tehtäneen sitten kauden aikana, jos kutsu ylös jossain vaiheessa mahdollisesti tulee.

Ok, minä luulin että oli tryoutilla Capsissa, sillä en muista lukeneeni hänen tehneen sopimusta Hersheyn kanssa. Viime kaudellahan mies pelasi muualla, en muista seuraa, mutta AHL:ssä kuitenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös