W.A.S.P:ille ja Mustille on pakko hattua nostaa, että keikkuu yhä mukavan uskottavasti lauteilla, vaikka ikää on ja luonto on jälkensä häneenkin tottakai jättänyt, kuten muihinkin kollegoihin samojen ikäluokkien tasoilta.
Kunnianhimoinen Musti on aina musiikissaan ollut, vaikka lavat ovat pienentyneet. Sanomaa on lyriikoissa aina ollut sekä kantaa on otettu milloin mihinkin, oli tästä mitä mieltä hyvänsä. Se on osa alan kulttuuria.
Mielestäni bändin uusi materiaali viimeisten levyjen osalta ei ole lainkaan niin sutta ja sekundaa, kuin välillä on saanut lukea rokkipoliisien toimesta. Surkeimmat levytykset löytyvät mielestäni jostain sieltä Helldoradoista, kun ”yritettiin tehdä uutta bändin debyyttilevyä”. Parhaimmillaan yhtye on mielestäni ollut aina silloin, kun tiukkaan kitaravalliin yhdistetään urkua ja Mustin jykevää tulkintaa. Sellaista ei muut ole tehneet.
Settilistaa kieltämättä yhtye olisi voinut ruopata runsaamminkin vuosien aikana, mutta pahuksen vähän sitä on tehty. Ikään kuin päällä olisi jatkuvasti jokin festarisetti. Hyvää materiaalia olisi vaikka kuinka. Kaikesta huolimatta yhtye tuntuu olevan Suomessa yhä kohtuullisen suosittu ikään kuin Uriah Heep eli ikivihreät uppoaa vankimpaan faniryhmään vuodesta toiseen. Silloin kannattaa markkinat hyödyntää ja oliko niin, että yhtyeen toinen kitaristi vielä Suomessakin asui, ettei jopa Turussa?
Pari kertaa olen yhtyeen nähnyt. 2008 The Crimson Idol Tour, joka oli ehtaa takorautaa alusta loppuun ja 2019 Sauna Open Air, joka oli medley uran huippuhetkistä. Tuolloin ajoittain jo vähän suksi lipsui soitannollisesti, mutta tunnelma oli kyllä muutoin ns. jiirissä. Mikään vuotuinen nähtävyys W.A.S.P ei enää minulle ole, mutta silloin tällöin on yees ja kun omistan yhtyeen levyt hyllyssäni, niin jonkinasteiseksi faniksi kai voi itsensä luokitella.