Vuosi 1992 – jääkiekkoilun maailmanurheiluksi tulon alku?

[Thusberg]

Vuoden 1992 C1-sarjan MM-kisat eivät olleet helppo paikka lainkaan Etelä-Korealle. Yksinkertaisesti melkein mitä pahimmat pelot kävivät toteen. Vaikka joukkueella oli nopeutta ja potentiaalia nousta ennen pitkää jääkiekossa korkealle niin 25 vuotta sitten maan jääkiekkoasiat olivat aikaisempiin vuosiin tai vuosikymmeniin nähden vain vähän eteenpäin menneet.

Etelä-Korean jääkiekkotaso oli edelleen melko huono ja yhä edelleen riideltiin siitä, että olisiko parempi lähettää yliopistotason joukkue vai armeijan talviurheilujoukkue kisoihin?

Lisäksi välillä tuntui, että Etelä-Korealle parempi pelitaso olisi ollut C2-sarja tai vaikka jopa oletettu D-sarjakin. Niin huono se tuntui olevan huonoimmillaan.

Etelä-Korealla oli toki myös hyvätkin puolensa niin olemattomalla harjoittelutasolla kuin mitä jälleen oli ennen Englannissa pelattuja kisoja.

Etelä-Korealla alkoi pikkuhiljaa tarkkuus parantua, syötöt mennä omilleen ja ennen kaikkea maalle elintärkeä nopeus pysyi ennallaan tilanteissa. Etelä-Korealla oli harvassa todelliset onnistujat, mutta niitäkin oli.

Maalivahtina toiminut, 23-vuotias Sang Woo Yoo piti tappioluvut siedettävinä ja onnistui jopa tuottamaan yllätyksenkin turnauksen kestäessä ja hyökkääjistä esiin nousivat myöskin 23-vuotias Eui Shik Sim ja vain 169 senttimetriä pitkä Sung Joo Park joka todella oli yksi turnauksen valopilkkuja sinnikkäällä yritteliäisyydellään.

Ikävä kyllä Päävalmentaja Il Sea Kimin valmentamaa joukkuetta vaivasi kerta kaikkiaan paha fyysisyyden kestopuute ja kun vielä loukkaantumisiakin alkoi sadella niin ihme ei ollut, että C1-sarjan MM-kisat menivät Etelä-Korealta vahvasti penkin alle. Jopa sen eräänlainen kestovastustaja Belgiakin tuntui pirteämmältä turnauksessa kuin se itse.

Etelä-Korea kohtasi Unkarin 18.3.1992 C1-sarjan MM-kisojen toisessa ottelussa ja hävisi tarmokkuudestaan huolimatta numeroin 6-10. Seuraava ottelu Iso-Britanniaa vastaan 19.3.1992 oli lähinnä vain sinnittelyä ylivoimaa vastaan ja vain Alex Dampierin tiukat ja tarkat säästöohjeet pitivät jääkiekollisen teurastuksen maltillisena. Etelä-Korea hävisi maalein 0-15.

Käytyään heti läpi kaksi pahinta mankelia turnauksessa Etelä-Korea kaipasi lepoa. Sitä saatuaan se venyi ilman muuta koko turnauksen parhaimpaan otteluun Australiaa vastaan. 21.3.1992 se kohtasi sen ja huolimatta Jään Kenguruiden kehittyneestä tasoerosta ja ylivoimaisesta syöttökyvystä Australian ollessa eräänlainen leikillinen 'Pikku-Britannia' turnauksessa jääkiekkotaitojensa osalta se myös yhtä mahtavasti floppasi olemalla aivan liikaa itsevarma.

Australialta puuttui myös Arto Kalevi Malsteen tuomaa keskialueen pelaajavarmuutta ja pelipaikkojen luontikykyä mitä välillä olisi kyllä tarvittu. Malste ei kuitenkaan pelannut ja sillä selvä. Sang Woo Yoon torjuttua sitten lopulta uskomattomasti Etelä-Korean joukkueelle tasapelin se oli uupunut, mutta onnellinen Australian jäädessä vuorostaan ihmettelemään syntyjä syviä.

22.3.1992 Etelä-Korea taisteli tasapelistään saamalla voimalla Belgiaa vastaan, mutta Jään Keltaiset Paholaiset vuoden 1992 korostuneen keltaisen peliasunsa mukaan olivat kiekonkäsittelyssä ja fyysisyydessä taitavampia kuin Etelä-Korean pelaajat ja kun Etelä-Korean pelaajat itse poikkeuksellisesti saivat varsin paljon jäähyjä niin Belgialla oli melko helppo työ pyöritellä Etelä-Koreaa siten kuin tahtoi.

Tosin Sang Woo Yoon torjuntataitoja pahimmillaan kolmella viittä vastaan Etelä-Korean pelatessa sitä vastaan jäähyjen takia ottelussa ei voinut kuin ihailla. Puolustuksen heikkouden takia maalivahti Yoolla oli paljon ylläpidettävää. Lopulta Etelä-Korea hävisi Belgialle luvuin 4-6.

24.3.1992 Etelä-Korea pelasi C1-sarjan MM-kisojen 1992 päätöspäivän avausottelunsa ja oman turnauksen viimeisen ottelunsa pelottavaa naapuriaan eli Pohjois-Koreaa vastaan. Etelä-Korea taisteli vastaan, mutta Pohjois-Korea järjesti melkoiset pieksäjäiset joissa fyysisesti pienemmät Etelä-Korean pelaajat olivat reilusti alakynnessä. Fyysisten kipujen lisäksi Etelä-Korean pelaajat olivat alakynnessä myös tulostaululla läpi ottelun. Lopulta Etelä-Korea hävisi ottelunsa luvuin 3-7.

Etelä-Korea oli siis lopulta Belgiankin ryhdistäydyttyä viimeinen C1-sarjassa vuonna 1992 kuudennella tilallaan. Silti silläkin oli huonoudesta huolimatta hetkensä turnauksessa. Alustavasti se oli joko yksinään tai vaihtoehtoisesti myös Belgian kanssa tippumassa C2-sarjaan, mutta vuonna 1993 C-sarjan yhdistyessä se sai säilyttää sarjapaikkansa eikä ketään pudotettu.

Päävalmentaja Il Sea Kimillä oli mietittävänään turnauksesta paljon eikä Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkueen tulevaisuus pirteydestä ja näyttävyydestään huolimatta näyttänyt valoisalta. Pikemminkin varsin synkältä.

Tässä itse Etelä-Korean maajoukkue 25 vuoden takaa vuodelta 1992:

Maalivahdit: Song Woo Yoo, Jae Wong Chol ja Sun Jin Byun

Puolustajat: Hyun Dae Shin, Hyun Suk Song, Youn Sung Kim, Shi Won Kim, Sol Kil Oh, Hyun Mo Sung, Sang Hoon Baek, Dae Kyun Lee ja Chang Bum Kim

Hyökkääjät: Woo Sam Shin, Chang Gun An, Sang Won Seo, Sung Soo Kim, Eui Shik Sim, Kyung Woon Park, Kook Chan Han, Dong Ho Lee, Jae Hoon Lee, Sung Min Cho ja Sung Joo Park

Päävalmentaja: Il Sea Kim

 

[Thusberg]

Jään Paholaisten eli Belgian osana oli C1-sarjan MM-jääkiekossa vuonna 1992 esittää mielenkiintoista osaa tämän sarjan osalta.

Sen sanottiin putoavan melkein auttamatta C2-sarjaan ja joskus, etenkin kahden edeltävän vuotensa perusteella Belgia olisi toisinaan kuulunut enemmänkin C2-sarjaan tai vaikka D-sarjaan jääkiekossa mikäli sellainen vain olisi tuolloin sattunut olemaan.

Vuonna 1992 Jään Paholaiset palasivat muottiinsa ja olivat ainakin kaikkea muuta kuin vuotta aiemmin eli 1991 olleet Lannistetut Jään Paholaiset.

Jään Paholaisten organisaatiota oli tiukkojen ja lieskoja salamoivien liittopäätösten jälkeen uudistettu ainakin kevyemmäksi tasoltaan. Bob Morris Senior päätti keskittyä enemmänkin pelkkään päävalmentajana toimimiseen ja Jään Paholaisten Ison-Kieron eli Toimitusjohtajan paikan sai siten itselleen enemmän seuratoiminnanjohtajuuksista tuttu, mutta myös maajoukkuepuolellakin hommansa melko tehokkaasti hoitanut Eddy de Clerck.

Carl van Gotenista tehtiin yhdistetty Joukkueen Huoltaja ja Kuntovalmentaja ja joukkueen lääkäritoiminnasta vastasivat vuonna 1992 Joukkuelääkäri Tohtori Ernest Cockx ja Vastaava Joukkuelääkäri Guy Mesplomb. Herrojen Cockxin ja Mesplombin lääkinnällisiä kykyjä C1-kisojen aikana totisesti tarvittiin melko paljon varsinkin Pohjois-Koreaa vastaan käydyn ottelun jälkeen, mutta myös muutenkin.

Jään Paholaisten maajoukkuevalintojen osalta pelaajista puhuttaessa käytiin tietysti omat taistelunsa tuttuun tapaan, mutta onneksi maan B-maajoukkueesta eli Belgie Selectie Teamista ei tarvinnut ottaa vuoden 1992 MM-valintojen ollessa kyseessä ketään joukkueeseen. Välillä olisi mukaan voitu ottaa kokeilumielessä vielä joitakin lupaavimpia Kuninkaallisen Liigan pelaajiakin, mutta näin ei kuitenkaan menetelty.

Jään Paholaiset vuodeksi 1992 näyttivät lopulta viimeisen maajoukkueleirin jälkeen tältä ja tällaisena se myös pelasi peleissä:

Maalivahdit: Yannick Verstappen, Luc van Walle ja Francis Koot

Puolustajat: Patrick Latapie, Tom Matthe, Mike Pellegrims, Ivan Reyntjens, Frank Smet ja Tim Vos

Hyökkääjät: Stefan Casteels, Philippe Cools, Christophe Koch, Bob Morris Junior, Bart Roels, Alan Scheltjens, Walter Stappaerts, Jan van Beveren, Aldo van den Aker, Kristoff van den Broeck, Yourie Steylen ja Steven Wijns

Päävalmentaja: Bob Morris Senior

Joukkueen Huoltaja ja Kuntovalmentaja: Carl van Goten

Joukkuelääkäri: Tohtori Ernest Cockx

Vastaava Joukkuelääkäri: Guy Mesplomb

Toimitusjohtaja: Eddy de Clerck

Jään Paholaisten lempinimeksi osin vuoden 1995 tapaan myös vuonna 1992 korostuneen keltaisten juhlapelipaitojenkin ohella profiloitui nimitys Keltaiset Paholaiset eli Gele Duivels vaikkakin itse normaalit Jään Paholaisten pelipaidat olivat tuona vuonna muutamien aiempien vuosien tapaan kaikkiaan melko yksinkertaisen näköisiä.

Belgian maajoukkue odotti kaiken kaikkiaan melko rankkaa taivalta ja selvää oli, että esimerkiksi vielä joitakin vuosia aiemmin melko tiukkana vastustajana ja välillä hyvinkin helposti voitettu perusvastus eli Iso-Britannia oli jo aivan liian hyvä sille maajoukkueena. Lähinnä Etelä-Korea tuntui voitettavalta vastustajalta ennen kisoja.

Pelaajiston osalta tämä oli jälleen joukkueen valmennuksen kanssa kitkaisissa väleissä olleen Yannick Verstappenin kannalta yksi hänen viimeisimpiä Belgian maajoukkueen turnauspelaamisiaan ennen kuin kerran loukkaantui ja muutoin leikki hieman kyllä-ei-tason leikkiä maajoukkueen kanssa ennen kuin lopetti uransa ja läpimurtonsa maalivahtipuolella teki kesken kisojen aika lailla kovaan asemaan noussut Luc van Walle ja kenttäpelaajista ajoittaisesta malttamattomuudesta huolimatta Tim Vos.

Mike Pellegrims ja erityisesti Aldo van den Aker täydensivät erityisesti aloitusten voittajina ja äärimmäisen tehokkaina pistemiehinä Belgian omaa mahdollisuutta pärjätä paremmilleen. Ylivoimalle päästessään Belgia oli äärimmäisenkin tehokas rajoitteisiinsa nähden turnauksessa, mutta niukat tappiot muutoin voitettavien tai potentiaalisten voitettavien maiden kesken ja muutoin selvät tappiot esimerkiksi briteille pitivät Jään Paholaiset kärvistelemässä omassa Kiekko-Manalassaan.

Seuraavasta viestistä eteenpäin käyn läpi Jään Paholaisten taivalta enemmän vuoden 1992 C1-sarjan MM-kisojen kohdalta.

 

[Thusberg]

Heti koko C1-sarjan MM-kisojen 1992 alkuun Jään Paholaiset saivatkin sitten pahimmasta pahimman avausvastustajan fyysisesti puhuttuna eli pelottavan Pohjois-Korean. Punaisen Goljatin johtamat Pohjois-Korean Voimanelikon jäsenet tunnetusti harjoittivat mitä pahinta luunmurskaustason kiekkoa suhteessa moniin muihin maihin nähden ja jättäen melko vähän varsinaiselle taitokiekolle sijaa vaikkakin myös sitäkin Pohjois-Korealla oli tarpeen mukaan.

Mikäli Punaista Goljattia eli Chong Hota ei mukaan laskettu niin kaikkein vaarallisimmat pelaajat olivat Gi-Chol Tae ja Won-Son Li jotka tietenkin olivat osa Voimanelikkoa. Melko pelottava oli myös 'Kuormurina' tunnettu Pohjois-Korean maalivahti Hyong-Chol Kimkin.

Kimin tyyliin kuuli legendaarinen huitominen mitä villimmin tavoin mailallaan ja kun sitten keinot muuten loppuivat niin hätätapauksessa tämä kaveri saattoi viime kädessä hypätä vaikka päin vastustajaa jotta maalia omiin ei tulisi edellyttäen vain, että pystyisi kiekon sitenkin vielä torjumaan kuten muun muassa teki brittien Kevin Conwaylle turnauksessa!

Silti ensimmäisessä ottelussaan koko turnauksessa, muutenkin koko C1-sarjan MM-kisoissa ja koko MM-kisojen 1992 sarjaohjelman avausottelussa 18.3.1992 Belgia sai Pohjois-Koreaa vastaan melko nopean aloitekyvyn vastustajan pelottavasta Voimanelikosta piittaamatta. Ajassa 4.55 Walter Stappaertsin onnistui tehdä Philippe Coolsin ja Aldo van den Akerin syötöstä hyvä alku ottelulle luvuin 1-0, ajassa 6.59 Aldo van den Aker teki seuraavan maalin jolloin lukemat oli 2-0 ennen sitten pahoja kolhuja ja jäähyjä jotka jättivät jälkensä joukkueeseen ennen pitkää.

Ylivoimaa Belgia sai kyllä pelata mielin määrin ottelussa Pohjois-Korean toistuneiden jäähyjen takia, mutta silti se ei saanut niistä ainakaan ensimmäisessä erässä enempää maaleja. Toisessa erässä sitten Steven Wijnsin onnistui tehdä ajassa 25.29 jo luvut 3-0, mutta sai siitä maalista seuraavassa aloituksessa 'tööttiä' pahan kerran muutenkin häntä aiemmin ottelussa töykkineeltä Pohjois-Korean Gi-Chol Taelta jonka ottelun ruotsalainen päätoimitsija Bo Lundqvist jätti uskomattomasti laittamasta pelikieltoon sen tempun ansaitsemalla tavalla.

Gi-Chol Tae sai ulosajon tasoisesta jäähystä lopulta naurettavat 5 minuuttia istumista jäähyaitiossa. Wijns roikotti osumastaan johtuen päätään ja myöhemmin hänellä todettiinkin Bob Morris Seniorin otettua hänet jäältä pois ilmiselvä aivotärähdys ja alkava aivoverenvuoto.

Bob Morris Seniorin mukaan Wijnsin selviäminen kyseisestä osumasta yleensä oli aikamoinen ihme koska ainoat asiat mistä Wijns oli myöhemmin toipilaana ollessaan tajunnut olevansa hengenvaarassa oli se, että valot tuntuivat välähtelevän silmissä, hänen päätään särki pahasti silmien ollessa sumuiset ja lisäksi hän ei nähnyt kunnolla osumansa jälkeen eikä vähään aikaan muutenkaan.

Hän myöhemmin omien sanojensa mukaan näki kummallakin silmällä yleensä yhtä hyvin, mutta ei yksin pelkästään toisella silmällä ja välillä molemmilla silmillä näkö oli kuin sumun tai verhon läpi olisi katsellut pinnistelyistä huolimatta. Wijnsin kypäräkin kärsi taklauksessa pahoin ja ihme oli, että se ei haljennut osuessaan vasten kaukalon laitaa.

Belgia alkoi epäröidä Wijnsin loukkaantumisen jälkeen pelissään, Pohjois-Korea haistoi epävarmuuden ja teki maalit ajassa 32.34, 34.06 ja 38.13 Li Jun Choen, Won-Son Lin ja Gi-Chol Taen johdosta.

Tasapeli 3-3 oli tosiasia ja Belgian olisi pitänyt pian terästäytyä. Lopullinen pelko murskatappiosta oli tosiasia kun Chong Ho sitten osui pahasti Belgian maalivahti Yannick Verstappeniin ja kun Verstappen loukkaantui niin Luc van Walle laitettiin jäälle. Erikoisesti Pohjois-Korean päävalmentaja Ik Song Kim vaihtoi myös maalivahtinsa Hyong-Chol Kimin toiseen maalivahtiinsa eli Song-Chol Chongiin. Siitä tuli paradoksisesti Pohjois-Korean tappion syy. Song-Chol Chong ei tuntunut osaavan lähimainkaan torjua niin hyvin kuin Hyong-Chol Kim.

Viimeisessä erässä ajassa 43.44 Philippe Cools sai maalin Mike Pellegrimsin syötöstä ja peli oli 4-3 Belgian eduksi. Ottelun loppua kohti Pohjois-Korean sikailutason pelit alkoivat käydä todella häiritseviksi, mutta silti Belgia piti pintansa. Ajassa 50.39 Walter Stappaerts teki maalin jälleen Mike Pellegrimsin hyvästä syötöstä ja ottelu oli siten jo 5-3.

Huolimatta jopa lopultakin tapahtuneesta pelaajien ulosajoistaan joissa mukana oli muun muassa Gi-Chol Tae, ei Pohjois-Korea luovuttanut. Epätoivon vimmalla se alkoi pelata välillä ilman maalivahtiaankin eli ilman Chongia kuin myöskin ilman Kimiäkin. Pohjois-Korea pelasi ottelun loppuminuuttien ajan koko ajan Belgiaa paremmin, mutta sen aika loppui kesken.

Pohjois-Korea sai Yong Jin Kimin johdosta 5-4 maalin, mutta 6 sekuntia ennen loppua ajassa 59.54 ei mikään enää auttanut ja niin uskomattomasti pahoista vastoinkäymisestä ja kahden tärkeän pelaajan menettämisestään huolimatta Belgia oli saavuttanut tärkeän avausvoiton ellei ehkä melkein turnauksen hienoimman pelinsä ohella takuuvarmasti hienoimman voittonsa vuosiksi eteenpäin luvuin 5-4!

Käyn muut Jään Paholaisten pelit pian läpi toivottavasti ilman liiallista Virhe 503:n puskemista ruutuun...

 

[Thusberg]

19.3.1992 Belgia kohtasi seuraavan vastustajansa jota vastaan odotettiin murskatappiota huolimatta Belgian voitosta Pohjois-Koreaa vastaan eli Unkarin.

Unkarilla oli kenties C-sarjan toiseksi paras ja ilman Ison-Britannian ylivoimaisuutta sinänsä nopeasti kehittyneenä myös paras C-sarjan MM-joukkue juuri ennen tulevien vuosien entisten Neuvostoliiton maiden tulemista mukaan jääkiekkoon. Unkarin avainpelaajina etenkin Belgiaa vastaan oli kuitenkin yllättävänkin vähän sankareita.

Lähinnä Tibor Kiss ja Miklos Papai yhdessä Janos Jani Ancsinin kanssa pitivät Unkaria pystyssä kun osin toki päävalmentajansa Gabor Boroczin hyvää tarkoittavasta peluuttamisesta Zsolt Juhaszille maalinsuulla oli koitua odottamaton katastrofi juurikin Unkarille. Koko maalinvahdin vaihto oli tehty lähinnä vain Szupermanin eli György Poznikin voimia säästelyksi.

Luc van Walle sai torjua jo alusta alkaen kiekkoa maalin suulla kuin henkensä kaupalla, mutta silti uskomattomasti eräänlaisena suurena ihmeenä yksikään maalintekoyritys Unkarilta ei mennyt läpi ja tietyllä tapaa juuri tästä eteenpäin alkoikin Unkarin legendaarinen masentumisen kausi tässäkin MM-kiekon turnauksesta joka lupasi sille niin helkkarin paljon...

Avauserä päättyi uskomattomasti lukuihin 0-0 vaikka aivan hyvin yleisesti ottaen ottelun olisi pitänyt olla jo 10-0 Unkarille normioloissa...

Joka tapauksessa Belgian vauhti alkoi loppua Unkarin pelaajien käsissä ja Gabor Ocskay Junior varsinkin pyöritteli varsin taitavasti Belgian puolustusta kumoon joskin nuori Tim Vos piti kiitettävästi Ocskay Juniorin etäällä Belgian maalin suulta mikäli vain sai itselleen sopivan torjuntavuoron. Vos pyysi säännöllisesti peliaikaa joutuessaankin vaihtoon ottelussa ja myös sai sitä. Ikävä kyllä Vosilla oli paljon erimielisyyksiä ottelun aikana päätoimitsijana jälleen olleen Bo Lundqvistin kanssa mailansa käymisestä sallitulla korkeusrajalla. Toisessa erässä Aldo van den Aker iski hienon maalin ajassa 26.18 ja ottelu oli siten 1-0.

Ikävä kyllä Unkarilla voimia riitti kun Belgialta alkoi loppua voimat kesken, mutta silti uupumuksestaan huolimatta van Walle jaksoi torjua torjumistaan maalin suulla. Täsmälleen 5 minuuttia myöhemmin ajassa 31.18 Tibor Kiss iski maalin Unkarille saattaen luvut edes tasoihin 1-1. Kolmannen erän alussa Tim Vos syyllistyi päätoimitsija Bo Lundqvistin mukaan kolmen varoituksen jälkeen lopulliseen jäähyyn korkeasta mailasta ja joutui jäähylle siitä 2 minuutin ajaksi. Unkari iski jäähyn aikana ajassa 41.16 Miklos Papain johdosta 1-2 maalin.

Tämän jälkeen ottelussa Vos sentään rauhoittui pahimpien torjuntayritysten osalta ja yritti vain pitää mailaansa alempana tai vasten jäätä. Ihme kyllä saatuaan päävalmentajansa Gabor 'Bika' Boroczin verenpaineen laskettua siedettävämpiin lukemiin Unkari piti lopun osan ottelusta itselleen hyvissä luvuissa ja lopulta myös voitti ottelun maalein 1-3 maalilla jonka teki ajassa 53.45 jälleen kerran Tibor Kiss Miklos Papain syötöstä kun sitä ennen Janos Jani Ancsin oli Balazs 'Bika' Kangyalin kanssa vähän pyöritellyt Jään Paholaisia pyörryksiin muutoin kentällä.

Kuitenkin Unkarin hyvin ongelmalliset kangertelut maalinteossa oli pantu merkille ja Unkari tulisi hyvin pian lievästi sanottuna kokemaan sen pahimman jääkiekollisen kärsimyksensä hetkeen ja vetämään hyvin alkaneen turnauksensa vessasta alas...

Belgialle taas tappio luvuin 1-3 oli epätavallisen pieni ja ehkä hieman paremmalla tuurilla Belgia olisi saattanut jopa järjestää todella suuren jättiyllätyksen itselleen turnauksessa.

21.3.1992 Belgia kohtasi kisaisännät eli Iso-Britannian jotka svengasivat jäällä kuin Morris Boysin tai vaikka itse Beatlesin jäsenet konsanaan vallan muilla lavoilla kuin jäällä. Brittien maajoukkue oli vahva joukkueen avainhahmojensa Kevin Conwayn, Chris Kellandin ja Anthony Tony Handin turvin ja ilman heitäkin Belgia olisi saanut pelätä tappiota tosissaan.

Jälleen Belgia kuitenkin aloitti hyvin ja aivan pienen hetken aikaa brittien kotiyleisö oli todella hiljainen kun Keltaiset Paholaiset Aldo van den Akerin johdolla saivat 1-0 maalin tempulla jolle edes brittien loistava maalivahti John 'Bernie' McCrone ei voinut mitään. Aldo van den Aker oli yksinkertaisesti tehnyt nopean kahden kosketuksen rannelaukaisun hieman ennen punaviivaa Bart Roelsin ja Mike Pellegrimsin luodessa mukavasti maskia McCronelle.

Ajassa 4.40 Belgia johti siis 1-0. Britit saivat kuitenkin huomattavasti Unkaria nopeammin ja tehokkaammin yleisen yliotteen. Luc van Walle ei jaksanut enää toista kovaa kiekkosadetta ja jälleen vain brittien ottaminen rennosti jäällä esti todellisen murhenäytelmän Keltaisille Paholaisille.

Hienoin brittien seuraavista maaleista ja ehkä muutenkin koko ottelussa oli John Iredalen hieno lämäri hienon ja korkean syvän keskialuepelaamisen jälkeen ajassa 12.38 josta tietenkin silloin tulivat maaliluvut 1-1. Britit tekivät vielä kaksi maalia Kevin Conwayn johdolla ajassa 13.53 ja 17.23. Conway oli tehdä kypärätempunkin vielä ennen erän loppua, mutta Tim Vosin hieno estotaklaus lopulta ilman jäähyä brittien protestoinnista huolimatta esti sen.

Toisaalta mikäli siitä taklauksesta olisi ilman loukkaantumista annettu mikään muu rangaistus kuin korkeintaan ehkä hieman harkitsemattomasta syöksystä kuitenkin pelaajaa hieman tukien ilman muuta estelyä tai vahingoittamista 2 minuutin jäähy niin silloin olisi sen langettaja voinut etsiä jonkun muun tuomaroitavan lajin kuin jääkiekon...

Keltaiset Paholaiset olivat tappiolla 1-3 ensimmäisen erän päätteeksi.

5 minuuttia Conwayn tekemän maalin jälkeen ja muutoin ajassa 23.23 Mike Pellegrims teki kavennusmaalin Keltaisille Paholaisille joskin toivoa paremmasta ei pitkään ollut. Sekin maali oli tullut vahingossa tapahtuneen brittien joukkuerangaistuksena tapahtuneen langetetun 2 minuutin jäähyn takia oikeastaan ylivoimatilanteesta. 2-3 lukemat eivät pitkään pysyneet sellaisinaan. Mike O' Connor teki maalin ajassa 26.19 ja kypärätemppunsa sinetöi ajassa 30.32 Kevin Conway jolloin ottelu oli jo ensin 2-4 ja sitten 2-5.

Kevin Conway tuntui lentävän jäällä vielä kolmannessakin erässä muiden brittien pitäessä peliä ehkä jo turhankin taputeltuna ja teki neljännen maalinsa ja lukemat 2-6 ajassa 49.13. Britit alkoivat hieman ottaa kuitenkin turhia jäähyjä ja yhden tällaisen turhan jäähyn aikana Belgia pääsi ylivoimalle ja siten vielä sai oman ottelunsa viimeisen itse tehdyn 3-6 maalin Aldo van den Akerin johdolla ja maalin syöttäjinä toimivat ajassa 53.18 Tim Vos ja Mike Pellegrims.

Ottelun viimeisen maalin ja voiton briteille luvuin 3-7 viimeisteli kuitenkin ajassa 53.49 Kevin Conwayn sijaan lopulta Ian Cooper. Belgia hävisi siis maalein 3-7.

 

[Thusberg]

22.3.1992 Belgia kohtasi seuraavaksi keskimäärin oman itsensä pääkilpailijan viime vuosilta eli Etelä-Korean. Etelä-Koreaa vastaan Belgia kerrankin oli melko lailla vahvempi kuin se, että sitä ei silti voinut aliarvioida.

8 ensimmäistä minuuttia ottelusta olikin täyttä säpinää joka päättyi ikävällä tavalla kun kiistanalaisesta irtokiekkotilanteesta yksinkertaisesti päin polvea lentänyt kiekko osui Ivan Reyntjensiin pahoin ja polven eturistiside meni pahaan kuntoon. Sen olisi pitänyt osua suojapatjaan, mutta se sitten oli pelin aikana hieman lipsahtanut alaspäin ja osui sitten suurin piirtein eturistisiteen kohdalle. Reyntjensin loukkaantuminen toi oman avainasemansa Etelä-Korealle. Lopulta jo ennen 12 minuuttia ajassa 11.27 Etelä-Korean Chang Gun An saikin maalin ja tilanne oli Keltaisten Paholaisten kannalta ikävä 0-1 ottelun alkumetreille.

Siitä kuitenkin ajassa 15.06 Kristoff van den Broeck sai maalin Aldo van den Akerin hyvästä syötöstä. Tästä eteenpäin jälleen van den Aker alkoi yhdessä Bart Roelsin, mutta myös kovaa vauhtia läpimurtonsa jo tavallaan isommankin maineensa osalta tehneen Tim Vosin kanssa toimia Keltaisten Paholaisten tehomiehenä ottelussa. Etelä-Korea ei kuitenkaan antanut periksi koska se halusi niin kovasti voittaakin. Tasapelin 1-1 ei arveltu kestävän kauan.

Etelä-Korea teki seuraavan vajaan 40 minuutin aikana fyysisyyden puutteistaan huolimatta kolme maalia joista kaksi toisessa erässä ja yhden ensimmäisessä erässä. Etelä-Korean maalit tekivät Jae Hoon Lee, Hyun Suk Song ja Sung Soo Kim ajassa 17.02, 29.16 ja 34.34 jota vastaan Aldo van den Aker iski Belgialle yhden maalin ajassa 18.48. Tilanne oli ennen kolmatta erää siis 2-4 ja siten ratkaisu ottelusta jäisi viimeiseen, kolmanteen erään.

Etelä-Korean liika jäähyjen ottaminen kostautui tavallisesti hyvinkin puhdasta peliä pelanneelle joukkueelle pahoin. Välillä Belgia sai pelata jopa viidellä kolmea vastaan ylivoimaa ja keskimäärinkin hyvin pitkään ottelun loppumetrejä kohti viidellä neljää vastaan ylivoimaa. Belgian ylivoimapelaaminen oli sellainen asia jota ei olisi Jään Paholaisille pitänyt antaa missään nimessä käyttöön ainakaan tässä turnauksessa eikä lähivuosina muutenkaan.

Jään Paholaiset saivat lopulta aloitteen itselleen vain vähän alle 10 minuuttia ennen loppua Frank Smetin maalilla jonka syötti Aldo van den Aker, hyvää virettä jatkoi Bart Roels tekemällä uskomattoman ja epätavallisen oloisen kimmokekiekkomaalin maalin ympäri tapahtuneesta kiertoliikkeestä jonka seurauksena kiekko kimmahti ensin Roelsista suoraan Etelä-Korean maalivahti Sang Woo Yoonin hanskaan, kimmahti hanskan kulmauksesta päin Roelsia tippuen siitä hänen mailaansa ja siitä Roels sitten mailansa liike-energiansa takia siirsi sitä hieman saaden siitä sitten oudon, mutta tehokkaan maalin Woo Yoonin seisoessa typertyneenä tilanteen jälkeen koska hän ei ollut tajunnut, että minne kiekko oli hävinnyt kun eivät hetkeen muutkaan pelaajatkaan tuntuneet tajuavan sekavassa maalinedustilanteesta ja kiekosta siinä hässäkässä yhtään mitään, Walter Stappaerts teki tästä kaksi minuuttia myöhemmin hienon maalin Mike Pellegrimsin syötöstä ja hienon voiton Etelä-Koreasta kolmannen erän pelivireen johdosta viimeisteli Belgialle Tim Vos.

Muut maalit ottelusta Belgialle tulivat ajassa 50.07, 51.53, 57.54 ja 58.59 eikä Etelä-Korea edes ottelun loppumetrien ylimääräisen pelaajan peluuttamisella saanut mitään aikaan. Voitto tuli Belgialle luvuin 6-4.

Belgian viimeinen ottelu ja yleensäkin toiseksi viimeinen ottelu C1-sarjan MM-kisoissa vuonna 1992 oli 24.3.1992 Australiaa vastaan pelattu ottelu.

Australialla oli jo aiemmin todetun 'Pikku-Britannia'-tason pelaamisensa lisäksi myös omanlaisensa pelitaso joka myös hieman lainasi tapaansa NHL:stä. Australian maajoukkueen tärkeisiin pelaajiin lukeutui muun muassa Kanadassa nuorten kiekkoleirillä käynyt Damian Holland joka oli äärimmäisen lahjakas ja kehittyvä pelaaja maalivahtina koko ajan ja myös Goodal Cupissa tuttu Adelaide Falconsin pelaaja. Holland oli maalivahtina melkoinen vastuunkantaja 23-vuotiaana kehittyen koko ajan paremmaksi ja paremmaksi ainakin arvioiden perusteella.

Äärimmäisen hienoa taktista ulottuvuutta, mutta myös laukaisukykyä joukkueeseen toi Toronto Maple Leafsin juniorileiriohjelman kaukomaiden ehdokas ja myöskin Toronton alueen alemmissa kiekkosarjoissa pelannut ja sittemmin Goodal Cupin tuttu Sydneyn Warringah Bombersin pelaaja Todd Johnson. Päävalmentaja Ryan Switzeriä ei myöskään voinut itsessään aliarvioida Australian päävalmentajatasosta puhuttaessa vaikka on paha sanoa, että mihin Australia olisi voinut yltää jollakin muulla taidokkaalla päävalmentajalla turnauksessa?

Jään Paholaiset ja Jään Kengurut taistelivat toisiaan vastaan aivan alkutunnustelujen jälkeen antaumuksellisesti ja vaikka itsessään kovin väkivaltaista peli ei ollut niin koukkaamisia ja erilaisia estelyjäähyjä riitti. Maalitkin tulivat alkuun ottelussa vain ylivoimatilanteiden kautta koska tasakentällisillä selvää ylivoimaetua eivät aussit taitavuudestaan huolimatta saaneet. Ensimmäisen maalin teki Paul McCorquoadale Mighty Roosille ajassa 7.09 ja sitten toisen maalin ottelussa teki Gele Duivelsin Mike Pellegrims Frank Smetin syötöstä ajassa 10.31.

Valitettavasti Belgian maalivahdin van Wallen ja juuri toipuneen Yannick Verstappenin osalta alkoivat väsyä myös välillä voimiensa äärirajoilla muutenkin ollut Jään Paholaisten puolustajat. Todd Johnson ja Glen Grandyn kaltaiset taitopelaajat pitivät siten todella helposti hallussaan pujotellessaan Jään Paholaisten puolustajien välistä maalin tekoon. Ajassa 11.13 ja 12.19 tekivät herrat Johnson ja Grandy maalinsa.

Pian selvää oli, että ihmeitä piti tapahtua Jään Paholaisten mahdollisen tasapelinkin saamiseksi. Australian tasonnousu tuli jossain määrin shokkina Belgialle koska Australia oli viettänyt välivuotta vuonna 1991 MM-jääkiekosta ja oli erikoisesti C2-sarjan sijaan päässyt pelaamaan suoraan C1-sarjassa...

Kun vielä Glen Foll teki ajassa 32.17 Australialle maalin niin tilanne oli jo 1-4. Ennen pitkää ajassa 34.50 Aldo van den Aker teki maalin Frank Smetin hienosta syötöstä, mutta se ei paljon auttanut. Ennen pitkää Jään Paholaiset alkoivat mennä vähän kurittomaksi jäällä ja siitä rangaistiin. Typerimmät jäähyt olivat varmaankin Walter Stappaertsin korkean mailan jäähyt peräti kaksi kertaa viimeisessä erässä mikä toi hänelle 2 minuuttia istuttavaa ja jo valmiiksi ylityöllistetylle Belgian puolustukselle enemmän päänvaivaa. Australia teki niistä tilanteista vielä kaksi muutakin ylivoimamaalia ajassa 43.25 ensin Murray Wandin johdolla ja sitten vielä ajassa 57.17 Todd Johnsonin tekemänä ja lopulta voitti ottelun maalein 2-6.

Belgian sijoitus jaetulla viidennellä paikalla turnauksensa lopulta sijoituksesta huolimatta oikeastaan täysin flopanneen tai melkein täysin flopanneen Unkarin kanssa oli sinänsä melko hyvä ellei peräti erinomainen suoritus, mutta ehkä vielä vähän parempaan olisi pitänyt pystyä kuin mihin pystyttiin. Etenkin kun Belgia osoitti paljon taidokkuuttaan etenkin ylivoimatilanteissa eikä yleensä lannistunut pahojen tilanteidenkaan edessä.

Loukkaantumiset tosin haittasivat turnauksen läpivientiä. Mikäli vuoden 1991 tapaiset sarjanousun säännöt olisivat olleet voimassa niin silloin kritisoitavaa olisi ollut enemmän viitospaikan takia, mutta näin ei ollut ja ainakaan Jään Paholaiset eivät olleet viimeisiä C1-sarjan MM-kisoissa vuonna 1992.

Siten se ei välttämättä olisi pudonnut ehkä muutenkaan paikallaan ja mikäli olisikin niin C-sarjan muuttuessa jälleen vain yhdeksi vuodeksi 1993 ei yksikään maa pudonnut oletetusta C1-sarjastakaan. Tosin tulevat entisen Neuvostoliiton maat pelottivat Jään Paholaisia paljonkin ja niiden kanssa se tulisi joutumaan historiansa pahimman kiekkomyrskyn kyytiin.

Se kaikki kuitenkin kuului vuoteen 1993. Belgia voitti C1-sarjan 1992 Reilun Pelin Palkinnon koska sen jäähymäärät olivat alhaisimmat keskimäärin. Vain 9,2 minuuttia keskimäärin istuivat Belgian pelaajat turnauksessa jäähyllä ja usein vähemmän muihin maihin ja jopa britteihinkin verrattuna. Toimitsijapalkinto turnauksesta meni myös Belgiaan kun sen sai Kuninkaallisen Liigan pelejä tavallisesti viheltänyt Linjatoimitsija Marc Verlinden. Verlinden vihelsi Linjatoimitsijana kaikkiaan 5 ottelussa turnauksessa saavuttaen selvillä ja perustelluilla otteillaan palkintonsa toimitsijana.

Verlindenillä olisi voinut olla paljonkin tilausta suoraselkäisyytensä ja rehellisen perustelunsa takia parempienkin maiden liigoissa mikäli vain sellainen toimitsija olisi vain päättäjille tai toimitsijavastaaville käynyt vaikka Suomessakin jossakin sarjassa ihan vaikka vain koemielessä. Toimitsijat jääkiekossa kun eivät yleensä maasta riippumatta ole niin huonoja toisin kuin ehkä nk. Huonojen Maiden pelaajat ovat.

 

[Thusberg]

Vuonna 1992 25 vuotta sitten Unkarilla oli melkoisen menestyksekäs MM-kisojen C1-sarja Isossa-Britanniassa pelatuissa kisoissa, mutta silti niin kovin katkera ja jopa kamala turnaus.

Unkarin jääkiekkomaajoukkue oli oikeastaan varsin hikisesti kyennyt turvaamaan itselleen edes tulevaisuutensa tuolloin maan opetellessa elämään rajoittuneessa joskin toki paljon erillisvapauksia saaneen komentotalouden ajan jälkeisessä vapaassa markkinataloudessa. Unkarin Kiekkoliiton kassan taso oli edelleen tärkeiden forinttitukien jälkeen siltikin lähes tyhjyyttä lähestyvä ja maajoukkue oli toimikuntonsa rajoilla.

Pelaajallisesti useimmat vanhimmat pelaajat olivat onneksi jo poistuneet kaikkein pisimpään palvelleiden ikäpresidenttien osalta pelaajista puhuttaessa ja vain joitakin vanhempia pelaajia oli vielä jäljellä. Uusi sukupolvi josta ainakin tästä vuodesta eteenpäin pikkuhiljaa koko ajan maajoukkueisiin tulleina alkoivat muodostua Unkarin Nykypäivän Jääkiekon Sukupolveksi joka taas myös ennen pitkää olisi ymmärrettävästi väistymässä.

Sen enempää toki ihastelematta liikaa keskityn kuitenkin puhumaan Unkarin hyvistä ja huonoista puolista turnauksessa.

Hyvänä puolena Unkarilla oli 25 vuotta sitten uskomatonta kestävyyttä tilanteissaan ja hyvää torjuntataitoa niin pakkitasolla kuin jopa välillä hyökkäyspelissäkin. Laukaustaso oli yksi voimakkaimmista ellei voimakkainkin koko turnauksessa ja yleisesti ottaen kokonaisena joukkueena Unkarin pelaajat olivat itsessään turnauksen vahvimpia vaikka toki vahvempia yksittäisiä pelaajia olivat Pohjois-Korean pelottavan Voimanelikon jäsenet jo pelkästään.

Välillä Unkarilla kuitenkin oli asioita joista oli vaikeaa saada selkoa niiden onnistumistasosta. Päävalmentaja Gabor 'Bika' Boroczin pelaajaedellytys ja valmennuskäsitys ei aina täsmännyt hänen lähimpänä miehenään tunnetun Vastaavan Päävalmentajan ja Varapäävalmentajan Deszö Szelesin vastaavan kanssa.

Szeles suosi huomattavasti enemmän keskityskiekkoa rennompaa yleispelaajatyyliä jossa taktisia osa-alueita ja mietintöjä oli huomattavasti enemmän kevennetty sittemmin selkeästi paremman kiekonhallinnan lisäämisen eduksi.

Ainoita melko selkeitä parannuksia Boroczin mitä erikoisimpien kärkihyökkäysten ja muiden jääkiekon pelaajataktisesti jännittävyydeltään makeaan tähtihedelmän makutasoon verrattavaan pelikirjaan oli kuitenkin aivan todella mielestäni vain Szelesillä hänen oma suosimansa pelikirjan pohjalta ennen kaikkea syöttöpelin parantuminen lisäksi paremmalla laitapelillä maustettuna toisin kuin Boroczilla.

Muita parannuksia Boroczin pelikirjaan nähden oli esimerkiksi huippuvahvana, mutta melko kömpelönä tunnetun pakkitason kurkon, puolustaja Istvan Kalteneckerin ulottuvuuden parantuminen kun Kaltenecker sai enemmän peliasemaa Szelesin pelikirjan peluuttamistavalla kuin Boroczin pelikirjatavalla.

Boroczin pelikirja hyödytti enemmän pakkitasolta puhuttaessa toista 'Bikaa' eli Balazs Kangyalia tai muita pakkitasonpelaajia. Siltikin Szelesin pelikirjan todellinen hyödytys muullekin kuin vain itse Kalteneckerille jäi melko vaikeaksi arvioida kun asemaa ajattelee nimenomaan joukkueen näkökulmasta.

Tosiaan, siinä missä esimerkiksi Iso-Britannia ja Australia olivat huippuluokan liikkuviin pelaajataitoihin nähden yllättävän rajallisia voittamaan aloituksia, olivat Unkarin pelaajat keskimäärin todella hyviä voittamaan aloituksia ja vielä näitäkin paremmin kulmasta aloituksia.

Sillä oli myös sen verran kovia pakkitason pelaajia jo mainitun Kalteneckerin lisäksi, että ellei suorastaan Pohjois-Korean Voimanelikko tai sen jäsenet tulleet heitä kurittamaan niin suurin piirtein muilla joukkueilla turnauksessa oli todella kovat paikat heidän kanssaan. Jo muidenkin puolustajien kuin Kalteneckerin kanssa olivat muiden maiden puolustajat pahoissa vaikeuksissa muutenkin pulaan joutuessaan.

Tämän kaiken lisäksi Unkari pystyi tekemään ensimmäistä kertaa vuosikausiin vuoden 1992 C1-sarjan MM-kisoissa onnistuneesti murtohyökkäyksiä keskialueella enemmänkin kuin hyvin ja läpiajopelaaminenkin alkoi sujua myös hyvin.

Kiitos tulevien Uuden Sukupolven pelaajien myötä myös nopeustaso Unkarilla alkoi parantua vanhempien aikojen jäällä haahuilun sijaan joka tosin sekin saattoi johtua vain 1980-luvun Unkarin yli-ikäisten pelaajien aiheuttamalta ongelmalta kuin muutoin.

Parhaimmillaan nopeustaso oli brittien vastaavan jälkeen turnauksen parasta ja aika hyvä kiekonhallintataitokin oli Unkarilla näissä kisoissa muutamiin tuleviin MM-Kisojen sarjatasojen pelivuosiin verrattuna.

Ikävä kyllä parhaimpien vuosiensa aikana nimenomaan vanhan ajan pohjalta katsottuna noin vuonna 1992 ja sen näkökulmasta kertoen Unkari oli kyennyt olemaan jääkiekossa omalla sarjatasollaan suhteutettuna jopa joukkueena se kaikkein nopein ja vaikeimmin kiinni saatava joukkue oman värikkään pelityylinsä aikakaudella ennen jääkiekon laiminlyönnin alkamista sosialismin koneistossa maassa.

Vuonna 1992 aivan näin hienosta pelitavasta ja joukkueesta ei ollut haaveiltu vuosiin eikä vuosikymmeniin vaikka jotain toivoa tietenkin tuolloin oli tulevissa pelaajissa. Joskus Kalteneckerin puolustus joko hänen johtaessaan tai sitä ilman muun johtavan unkarilaispakin johdossa pelaajatilanteissa toi hieman tätä vanhempaa aikakautta mieleen, mutta ei paljon.

Huippuluokan puolustus kesti, kesti ja kesti ja antoi takaisin. Välillä kuitenkin se edellytti sitä, että pelaajat vain pakkitasolla olisivat päässeet paremmin kiinni peliin eikä unelmiin.

Siten puolustus oli vaikeuksissa turnauksen kestäessä ja suurin piirtein tästä tai seuraavista vuosista eteenpäin alkoi jossain määrin aina näihin päiviin asti jatkuneet murheenkryynit Unkarin pakkitason heikkoudesta tasollaan vaikka sillä olisi ollutkin potentiaalia muuhunkin.

Huonona puolena Unkarilla oli kuitenkin nk. Huonon Pelipäivän sattuessa tyypillinen luovuttaminen silloinkin kun peli olisi ollut voitettavissa vielä pitkäänkin joka kuvasti jälleen sitä tiettyä samankaltaisuutta mitä Unkarilla ja Suomella esimerkiksi on jääkiekossa toistensa kanssa toki valtavan sarjatason eron suhteuttaen.

Unkarin kiekkoilijat eivät myös olleet kuitenkaan jälleen muutamaa pelaajaa huomioimatta kovinkaan hyviä teknisen kiekonkäsittelyn saralla vaikka itsessään kiekonhallintataito olisi ollutkin menettelevän hyvä ja Alex Dampierin harjoittamien ja tarkkaan arvostamien brittipelaajien tekniikkapelaamisen rinnalla unkarilaispelaajien tekniikkapelaamisen yritykset näyttivät tarmokkuudestaan huolimatta hyvin vanhanaikaisilta vaikka ne oikeita olisivat olleetkin.

Tehottomuuden kruunasi myös viimeistelykyvyn kehnous maalinteossa mikä on joskus vain ollut Unkarille kerta kaikkiaan vaikeaa läpi vuosien ja vuosikymmenten.

Unkarin pelaajat myös oikeastaan aina ennen vuotta 1995 tuntuivat MM-jääkiekossa yksinkertaisesti jäävän vastustajien jalkoihin koko ajan aktiivisessa liikepelaamisessa ja väsyvän mikäli pelaaminen jatkui koko ajan sille liikaa liikkuvana.

Unkarin halut B-sarjan MM-kisoihin tiedettiin, mutta puutteittensa takia sillä ei välttämättä ollut nousuedellytyksiä ilman kokonaisvaltaisia ihmeitä ja vaikka nousu tapahtuisi niin B-sarjassa se olisi taistellut lähinnä sarjassa säilymisestä tuolloin vuonna 1992 ja noin ennen vuotta 1995.

Yksi ratkaisu Unkarin väsyessä olisi ollut vaikka Ijs-Oranjen helvetillinen trappipelaaminen mitä joukkue joskus harvoin itse väsyessään nurkkaan ajettuna harjoitti aktiivisesti 1990-luvun alussa, mutta sitä ei tunnuttu edes testattavan juuri lainkaan Gabor 'Bika' Boroczin aikana.

Unkarilta puuttui myös 1990-luvun alun Ijs-Oranjen pelaajien jumalattoman hieno tarkkuus ja maalinteon varmuus harvojen maalipaikkojen tullessakin sille. Tämä siis jos Unkari kohtasi tietenkin muita kun ihan onnettomimpia jääkiekkomaita.

Täten jälleen kerran Unkarin pelastaja aivan viime kädessä oli sen hieno maalivahtipeli jonka vastuu jäi paljon György 'Szuperman' Poznikin haltuun, mutta pahinta oli Poznikinkin väsyminen iän alkaessa karttua koska hän oli aikanaan melko myöhään päässyt maajoukkueeseenkin ja vuodet kuluivat koko ajan tiimalasissa hukkaan siihen mitä tuli unelmaan vaikkapa B-sarjan MM-kisoissa pelaamisesta.

Poznikin ollessa levossa varamaalivahtien Zsolt Juhaszin ja Karoly Banin peluuttaminen oli pelottavaa. Juhaszin ensipeliä Belgiaa vastaan lukuun ottamatta mies hoiti pestinsä hyvin Unkarin maalilla omaan rajoittuneisuuteensa nähden joskin hänen vaihtonsa Pohjois-Korean pelissä Poznikin tilalle kesken pelin toi avaimet Pohjois-Korean voitolle.

Tämän pystyi vielä jotenkin nielemään koska Pohjois-Korea oli jääkiekossa sen vahvimpina jääkiekollisina historiavuosinaan ihan oikeasti tyydyttävän hyvä sarjatasolleen, mutta Karoly Banin murheellinen peli Unkarin maalin suulla osin Poznikin loukkaantumisestakin johtuen johti Australiaa vastaan katastrofiin jota kauheampaa ei vain voinut kuvitella näin unkarilaisen jääkiekon ystävänä...

Ja Iso-Britannian myllytystä vastaan ei kaikesta masentuneen Unkarin joukkue tietenkään enää pystynyt kestämään edes toipuvan Poznikinkaan voimin.

Seuraavassa viestissä kerron lyhyesti Unkarin pelien tulokset ja vähän lisää asioita tarvittaessa.

 

[Thusberg]

18.3.1992 käynnistyi Unkarin taival mukavasti Jääkiekon MM-kisojen C1-sarjassa Isossa-Britanniassa kun se kohtasi Etelä-Korean. Jälkikäteen sanottuna ainakin joskus tämä ottelu olikin turnauksen osalta ainoa missä Unkari pelasi tavalleen normaalisti ja hienosti jääkiekkoa sen ajan mittakaavan mukaan. Ainoa mikä ehkä jopa jo tuolloinkin saattoi huolettaa hieman oli epätavallisen helposti päästetyt maalit ajoittain, mutta ylivoimaisena oli helppo hymyillä. Siten Unkari voitti Etelä-Korean 10-6.

19.3.1992 Unkari odotti samanlaista paraatimarssia tai ainakin melkein sellaista Belgiaa vastaan. Se jopa vaihtoi György Poznikin lepuuttamiseksi maalivahdiksi ottelun Zsolt Juhaszin jolle ottelu muodostui käytännössä painajaiseksi kovista yrityksistä huolimatta esittää toista maalin suulla.

Toki silti hän pystyi torjumaan Unkarin voittoon saakka, mutta jo Belgia-ottelussa tuntui näkyvän kaikki Unkarin ongelmat turnauksessa kuten esimerkiksi maalien viimeistelytyön surkeus kun hommat eivät menneet odotetulla tavalla, liiallinen kuohahtelu kiekontavoittelutilanteissa tai pelaajien joutuessa alikynteen ja yleinen puhdittomuus oletettujen joukkueen tähtipelaajien osalta.

Ancsinin kiekkoveljeksistä vain Janos tai huvin vuoksi ilmaistuna lempinimen pohjalta Jani oli vireessä yhdessä Tibor Kissin ja Miklos Papain kanssa ottelussa kun muut pelaajat tuntuivat olevan täysin kuutamolla pelistä tai ei oikein tuntunut olevan puhtia.

Unkari voitti ottelun uskomattomin pienikokoisin numeroin 3-1 joskin Unkarin valmennuksen oli pakko antaa tunnustusta myös Jään Keltaisten Paholaisten maalivahdille joka ei vastoin heidän odotuksiaan ollut Yannick Verstappen joka ehkä olisi vielä juuri ja juuri onnistunutkin torjumaan sillä tavalla Unkaria vastaan normaalin valtavasti ylittävällä suoritustasolla vaan Luc van Walle josta sittemmin kehittyi melko hyväkin maalivahti ainakin omalle tasolleen tavallaan ja aikanaan.

Unkari tavoitteli tässä vaiheessa sarjanousua tai edes pääsyä hyvin lähelle sarjanousun paikkaa. Ainoa todella vaikea vastustaja oli vain ja ainoastaan Iso-Britannia itse vaikka toki Pohjois-Korea tai oikeammin Pohjois-Korean Voimanelikko oli ainoa mikä Unkaria muutoin turnauksessa ehkä pelotti ja siinäkin oikeastaan vain loukkaantumisten pelko näiden ammattiluunmurskaajien kourissa.

21.3.1992 Unkari sitten aloitti ottelunsa Pohjois-Koreaa vastaan hyvin, meni johtoon, piti johdon, mutta menetti sen yllättäen Gi-Chol Taen tekemään maaliin kuin salaman iskusta. 1-1 tilanteen johdosta Pohjois-Korea aloitti melkoisen vyörytyksen, Gabor 'Bika' Boroczi meni pieneen paniikkiin ja vaihtoi vieläkin voimien säästön nimissä Belgian otteluun verrattuna huomattavasti typerämmin Poznikin eli 'Szupermanin' pois maalin suulta ja otti tilalle jälleen Juhaszin torjumaan.

Ikävä kyllä kun Unkarin puolustus alkoi pikkuhiljaa väsyä ja murtua paineen alla ei Boroczi vaihtanut Deszö Szelesin pyynnöstäkään takaisin Poznikia kun tilanne sitten oikeasti alkoi olla Unkarille huomattavasti epämiellyttävä.

Kun Boroczi viimein sitten myöntyi vaihtoon niin yllättävän nopeasti tulleen takia Poznik osui jäälle suoraan tullessaan päin Pohjois-Korean Won Son Litä ja hänen tielleen, osui kulmauksessaan päin kaidetta ja polvi oli säären kanssa huonona. Niin huonona, että ilman rajuja toimenpiteitä hoitotasolla ei Poznik mitenkään toipuisi brittejä vastaan pelattavaan otteluun ja ei mitenkään ehtisi keinoista huolimattakaan toipua Australiaa vastaan käytävään peliin.

Jotta edes teoriassa nouseminen toteutuisi B-sarjan osalta, olisi Unkarin pitänyt ilman muuta voittaa kaikki ottelunsa ennen brittien kohtaamista ja hävitä sitten reilusti tai ilman reiluutta, mutta häviäminen tuona päivänä luvuin 1-4 Pohjois-Korealle oli ensimmäinen shokki ja shokki josta myös todella ei toivuttu. Poznikin loukkaantuminen onnettoman sattumuksen johdosta synkensi mielialoja entisestään.

Joukkue masentui, valmentajat syyttelivät pitkästä aikaa toisiaan oikein olan takaa ja mikäli tässä vaiheessa Härälle eli Boroczille olisi kerrottu, että Unkari tulee häviämään Australialle joka tapauksessa niin vastaan olisi tullut joko käheän, käreän pilkallisen likaista naurua tai sitten raivokas mylvähdys, verenpaineen nousu kohtuuttomiin lukemiin ja pahimmassa tapauksessa verenpaineen romahdus murheellisin jälkiseurauksin. Toki myös lapiomaiset kädet olisivat saattaneet vähän ravistella kuittailijan harteita, mutta kukaan ei edes vitsillä ajatellut alkavansa haastaa riitaa Härän kanssa. Ei ainakaan silloin kun oli tappio kärsitty.

22.3.1992 kirjoitettiin Unkarin jääkiekkohistorian yksi synkimpiä hetkiä ellei peräti synkin varsinkin Unkarin oman jääkiekollisen uuden tulemisena aikana ja juuri ennen uutta sukupolvea vaikka tavallaan Unkarin Jääkiekon Nykypäivän pelaajia oli tuotakin hetkeä todistamassa ja tappion karmeus oli sanoinkuvaamattoman kammottavaa. Tuona päivänä yksinkertaisesti kaikki meni päin persettä.

KAIKKI!

Kissankorkuisin kirjaimin ilmaistuna näin maan jääkiekon kannattajankin näkökulmasta lausuttuna.

Maalivahti Karoly Ban pelasi kirjaimellisesti surkeasti tehden kuitenkin välttävästi huonoilla kyvyillään tuona päivänä kaikkensa ja ehkä kykynsä ylittäenkin tilanteessa jossa maalilla jo Juhaszillakin olisi ollut jo tuliset paikat ja jossa ainoan torjujan olisi pitänyt varsinkin uskomattoman Australian jääkiekkotason nousun takia olla Poznik. Vaikka sitten brittejä vastaan käytävän tappion uhallakin, että edes tuleva nöyryytys olisi vältetty.

Tai mikäli tuleva nöyryytys oli pakko elää kuten elettiin niin sitten Juhaszin olisi pitänyt torjua kyseinen ottelu hinnalla millä hyvänsä ja edes pienemmällä tappiolla...

Valmentajat Boroczi ja Szeleskin mokailivat ratkaisuissaan ja... Kirjaimellisesti kaikki mokasivat kaikessa aina joukkueen nuorta komeettaa eli Gabor Ocskay Junioria myöten ja jo toista kertaa kahden vuoden sisään jääkiekko päättyi unkarilaisten isojen sanomalehtien sivuille valtavaksi naurunaiheeksi ja lajista tuntui tulevan pelleurheilua...

Unkarin maajoukkueen peliesitys olikin karmein miesmuistiin kun masennus periunkarilaiseen tyyliin alkoi tehdä tuhojaan aivan samaan tapaan kuin vaikka virolaiseen, ruotsalaiseen tai suomalaiseen jääkiekkotyyliin huonona pelipäivänä sarjatasollaan.

Lopulta kun Australialle tarjoutui uskomattomasti jopa voittoon niin sen se totisesti myös käytti.

Niin Unkari sitten hävisi...

Ei 0-1, ei 2-3 tai vaikkapa 3-4 luvuin jolloin sekin tappio olisi ollut pysäyttävän kamala ja tyrmäävän epäuskottava, mutta rajallisesti uskottava tiukan pelin jälkeen vaan uskomattomasti myös liikajäähyjensä, pahimpana Imurina ennen aivan uransa alkuvaiheen alkuvuosien Zoltan Hetenyitä toimineen maalivahti Karoly Banin epäonnistumisen ja Australian huippumaalivahti Damian Hollandin torjuntojen johdosta uskomattomasti luvuin 1-8...

Pahinta oli, että Zsolt Juhaszia ei vaihdettu maalille jo heti tai vaikka ottelun ollessa 1-4 tappiolla jolloin viimeistään näin olisi pitänyt menetellä. Juhasz yritti lopulta pelastaa ottelun kauheilla loppuhetkillä ilman tulosta tai kiitosta.

Tuona päivänä Unkarin huonoudelle tai karmeudelle ei löytynyt selitystä.

Voikin kysyä vain näin unkariksi seuraavalla sanalla, että:

Miert?

 

[Thusberg]

Unkarin tappio Australialle C1-sarjan MM-kisoissa vuonna 1992 maalein 1-8 totisesti veti sanattomaksi...

Unkarin maajoukkueen osalta voisi tunnelmien sanoa olleen järkyttäviä ja epäuskoisen vihaisia, nyt raivokkaammin kuin mitä vielä Pohjois-Korean tappion pohjalta, Deszö Szeles itki kuin pikkulapsi ottelun jälkeen ja Gabor Boroczi tarjoutui eroamaan välittömästi ja vetäytymään eläkkeelle.

Unkarin jääkiekkomaajoukkue oli täten ajautunut henkisesti pahimpaan kriisiinsä ja tästäkin aiheesta voisi puhua enemmänkin, mutta lopulta jopa näinkin uskomattomasti joukkue päätti kuitenkin tukea kriisin aikana valmentajiaan jotka eivät aina yksinkertaisesti tietenkään olleet mitään aivan kaikkein mallikkaimpia valmentajina tai vielä pikemminkin jos olivat mallikkaita valmentajina niin eivät välttämättä ihmisinä juuri sen härkäpäisen, helposti räjähtävän ja niin kaikesta kaiken irti ottavan luonteen takia, koota rivinsä, mennä pelaamaan Isoa-Britanniaa vastaan vaikka masentuneinakin, unohtaa koko karmean tappionsa Australialle ja joko voittaa tai hävitä Isolle-Britannialle.

Sarjanousu ei tietenkään enää onnistuisi B-sarjan kannalta, mutta aivan toiseksi Unkari olisi voinut vielä nousta mikäli se olisi voittanut britit ja Pohjois-Korea hävinnyt oman ottelunsa eteläiselle naapurilleen eli Etelä-Korealle.

Unkarin Jääkiekkoliitosta tuli nopeasti vastaus ja he eivät missään tapauksessa suostuneet antamaan Boroczille lupaa erota. Unkarin Jääkiekkoliitossakin tapaus oli kuohuttanut ja se tulisi johtamaan kisojen jälkeen toimenpiteisiin, mutta keskellä kriisiä erottamiset eivät olisi olleet mitään muuta kuin tuhoisia.

24.3.1992 pelattiin Jääkiekon MM-Kisojen C1-sarjan viimeinen ottelu vuonna 1992 yleensäkin Unkarin ja Ison-Britannian välillä. Toisin kuin turnaukseen oli ennalta paljon laskettu niin sarjan viimeisessä pelissä ei enää ollut ennakoitua tai odotettua nousutaistelun makua. Valitettavasti vaikka turnaus olisi mennyt Unkarilla täysin putkeenkin niin brittejä vastaan esimakua suuresta tappiosta tai ainakin helvetin vaikeasta ja kaikki voimat peliin laittavasta ottelusta oli saatu esimakua jo Tanskassa pelatuissa C-sarjan MM-kisoissa edeltäneenä vuonna eli 1991.

György Poznik palasi Unkarin maalille, mutta ei kyennyt pelaamaan tasollaan mikä vain helpotti brittien urakkaa. Poznikin liikkeiden hitaus kertoi kaiken oleellisen:

Tappio tulisi väistämättä.

Polven ja säären kivut pahenivat pahenemistaan koska osin Poznik oli mennyt lähinnä vain joukkueen yleisen rohkaisun nimissä jäälle kun vammat olivat osoittautuneet ainakin tilapäisesti kovin keinoin tehtyjen hoitojen jälkeen riittävän lieväksi palaamaan peliin. Kunto olisi voinut riittää vaikka päätösminuutin pelaamiseen elintärkeässä matsissa, mutta ei missään tapauksessa ikinä täyttä 60 minuuttia eikä edes 20 minuuttia.

Jo 5 minuutin pelin jälkeen Poznikilla kivut alkoivat käydä sietämättömäksi. Poznik kieltäytyi kiivain elein tulemasta vaihtoaitioon kunnes lopulta ensimmäisen erän päätteeksi hieman ennen loppusekunteja Poznik taipui tuskasta ja kivusta kaksin kerroin jäälle ja lääkäri paarimiesten kanssa tarvittiin paikalle. Tätä ennen Poznik oli pitänyt toivottomaksi tiedetyn pelin siedettävänä. Tappioluvut olivat 0-3.

Tämän jälkeen loppuajan ottelusta torjui Zsolt Juhasz ja Poznik meni lasaretin kautta kuntoutukseen josta tulisi kivulias ja kaikkea muuta kuin helppo. Ensimmäisen erän loppusekunneilla britit hienotunteisesti tuntuivat jättävän pelitilanteetkin kesken. Karoly Ban pidettiin suosiolla poissa jäältä. Muusta ottelusta tuli lopulta lähinnä brittien kotiyleisön huudatusta. Balazs Kangyal yhdessä Joszef Farkasin ja Gabor Ocskayn kanssa saivat maaleja, mutta siitä ei ollut apua brittien kanssa pelatessa kun se oli kehittynyt C-sarjan MM-tason jääkiekolle jo ylimaallisen hyväksi.

Iso-Britannia meni menojaan ja edellisen vuoden tahtojen taistoon verrattuna britit voittivat ja juhlivat toki ansaitustikin melko oletettua sarjanousuaan vuodeksi 1993 B-sarjaan jonne maa olisi kyllä voinut totuuden nimissä kuulua jo vuonna 1992 osoittamansa tason johdosta C-sarjassa ja C1-sarjassa vuosina 1991-1992.

Unkari hävisi siis maalein 3-14 mikä myös oli kaikkea muuta kuin mukavaa.

Unkarin turnaus meni siis tavallaan vessanpöntöstä alas, mutta huolimatta Pohjois-Korean ja Australian noususta sen edelle Unkari pelasi joka tapauksessa parhaimman turnauksen vuoden 1992 C1-sarjan MM-kisoissa vuosiin ainakin sijalukujen perusteella.

Tämän jälkeen Unkari ei suurista odotuksistaan tulisi pelaamaan näinkään hyvää sijoitusta vähään aikaan ja kun tulisi vuonna 1996 niin silloin Unkari oli jo kovaa vauhtia muuttumassa vakavasti otettavaksi jääkiekkomaaksi vaikka tulokset ja ennen kaikkea turhauttavan niukat epäonnistumiset vuoden toisensa perään olisivatkin muuta puhuneet.

Kaikesta maan jääkiekkomaajoukkueen saamasta kritiikistään huolimatta vuonna 1992 se pysyi vahvana ja eräs pieni, 12-vuotias poika tuolloin tulisi tekemään päätöksensä joka johti lopulta legendaan joka korvasi nimenomaan legendan joskin aivan suoraan tämä mieheksi ennen pitkää kasvanut poika ei korvannut legendaarista maansa edustajaa koskaan, mutta legendan lopettaessa hän oli jo uskomattomasti mukana alempien maajoukkueiden ja nuorten maajoukkueiden toiminnassa mukana...

Joka tapauksessa tuolloin ei noista asioista vielä tiedetty ja enemmän tällaisena supertähtenä joukkueella pidettiin enemmän jossain määrin erittäin kuuluisan entisen unkarilaisen jääkiekkopelaajan Gabor Ocskayn poikaa eli Gabor Ocskay Junioria joka nuoruuden innolla oli yksi taitavimpia pelaajia mitä Unkarin jääkiekko oli saanut itselleen pitkään aikaan myös ongelmallisella hyökkäyspuolellakin.

Unkari oli siis vuoden 1992 C1-sarjassa neljäs kuuden maan joukosta päädyttyään tasoihin sarjapisteissä Belgian kanssa, mutta oltuaan voittonsa takia sitä edellä ja niukasti maalieronkin takia ilmeisesti. Unkari olisi ollut myös neljäs 12 maan joukossa mikäli C-sarja olisi pidetty yhtenäisenä ilman sarjajakoakin mikä olisi ollut silti sille hieno suoritus moneen muuhun vuoteen verrattuna.

Tässä Unkarin maajoukkue vuodelta 1992 25 vuotta sitten:

Maalivahdit: György 'Szuperman' Poznik, Zsolt Juhasz ja Karoly Ban

Puolustajat: Zoltan Scheiber, Balazs 'Bika' Kangyal, Zoltan Peszi, Istvan Kaltenecker, Tibor Bala, Sandor Rancz, Karoly Hazi ja Zoltan Hegyi

Hyökkääjät: Janos 'Jani' Ancsin, Tibor Kiss, Miklos Papai, Laszlo Ancsin, Joszef Farkas, György Szajka, Istvan Koger, Zoltan Leleszi, Karoly Jambor, Janos Molnar, Laszlo Pindak ja Gabor Ocskay Junior

Päävalmentaja: Gabor 'Bika' Boroczi

Vastaava Päävalmentaja ja Varapäävalmentaja: Deszö Szeles

 

[Thusberg]

Australialle vuosi 1992 oli kummallinen vuosi MM-jääkiekossa, mutta myös omalla sarjatasollaan vuodesta tulisi Australian paras ennen myöhäisempää 2000-lukua ja satunnaista pelaamista hissijoukkueena MM-jääkiekon toiseksi korkeimman ja kolmanneksi korkeimman sarjatason välillä.

Australian Maajoukkueen eli Ice Roosin tai oikeammin jo 1990-luvulta lähtien viimeistään vakiintuneen kutsumanimen perusteella Mighty Roosin maajoukkuetaso ei ollut päätä huimannut aiemmin ja vaikka potentiaalia olisi ollutkin niin Australia oli yksinkertaisesti jääkiekossa runnottu maan rakoon. Ainakin mikäli oli kyse oikeastaan vain yhtään oikeasti jääkiekkoon panostavasta maasta ja sen maajoukkueesta.

Australian todellisesta historiansa huippuhetkestä eli 1960 Talviolympialaisista ja muutamasta vuodesta sen jälkeen muutoin oli kulunut vuoteen 1992 mennessä jo todella pitkä aika, mutta silti jollakin tavalla Jään Kengurut olivat kehittyneet niistä ajoista yleisesti ottaen nimenomaan muuna joukkueena.

Australialla oli jälleen melkoinen sotku ja sen siivoaminen menossa ennen koko MM-kisojen omaa sarjatasoaan. Australia kun oli vuonna 1991 pitänyt välivuoden MM-jääkiekosta ja tavallaan sen olisi pitänyt pelata D-sarjassa tai sen ollessa katkolla ilman pelaamista jaetussa jääkiekon C-sarjassa sen alemmassa sarjassa eli C2-sarjassa.

Lopulta varsinkin Espanjan ja Belgian mielestä uskomattomasti Australia nousi kaiken jälkeen suoraan C1-sarjaan edellisvuoden tauostaan piittaamatta...

Australia aikoi ottaa tilaisuudestaan kaiken irti ja kaiken jälkeen lopussa kiitos tietenkin seisoi.

Kun sitten maan maajoukkuetta miettii niin kiekonkäsittelyssä Australia oli 1990-luvun alussa kehittynyt huikeasti ja voitiin sanoa, että MM-ohjelmatauko teki hyvää Australialle enemmän kuin pahaa vaikka toki merkkejä potentiaalista oli jo havaittavissa vuosina 1986-1990 silloin kun Australia vain pelasi MM-ohjelmassa sen alimmilla mahdollisilla sarjatasoillakin.

Australia onnistui maajoukkueensa osalta säilyttämään hienotaktiset kiekkokuviot tasolleen vielä muutaman vuoden ajan ennen kuin taso alkoi jälleen kurjalla tavalla huonontua ja milloin joukkue tuntui välillä lievästikin sanottuna häpäisevän itseään jäällä.

Australialla joukkueen pelikirja oli hyvin samanlainen Iso-Britannian kanssa pelikuvioidensa olemuksella minkä takia vuonna 1992 sitä nimitettiinkin ivallisesti 'Pikku-Britanniaksi' tai Iso-Britannian B-maajoukkueeksi kisojen aikana vaikka briteillä toki oli ihan ikioma B-maajoukkueensakin...

Kaiken tämän lisäksi Australia häpeilemättä yritti liittotasolla tehdä yhteistyötä myös Kanadan ja Yhdysvaltojen kaltaisten jääkiekkomaiden kanssa ja paljon se hyödynsikin noiden maiden jääkiekon asiantuntijoiden oppeja vaikka jossain määrin juuri aussien oma linja tuntui säilyvän silti tärkeimpänä.

Jälleen kerran Australialla oli pieniä ongelmia paikallisen sarjan eli Goodal Cupin tuomien peliohjelmien sovittamisten kanssa, mutta moneen muuhun vuoteen verrattuna vuonna 1992 harjoitteluleirit vietiin läpi ilman todella pahoja vaikeuksia ja vuosien 1986-1990 ajoittaiseen harjoittelun olemattomuuteen esimerkiksi juuri päällekkäin menneiden Goodal Cupin pelien takia ei sorruttu.

Australialla oli ennen turnausta tavoitteena lähinnä olla olematta viimeinen tasollaan ja säilyä edelleen C-sarjassa.

Australialla ei moneen muuhun vuoteen nähden jäänyt paljoakaan potentiaalisia pelaajia valitsematta C1-sarjan MM-kisojen joukkueeseen. Lähinnä Jään Lentävä Tiikeri Arto Kalevi Malste jäi valitsematta Mahtikenguruiden joukkueeseen ja se toi ikäviä ongelmia nimenomaan tärkeään keskialuepelaamiseen ja pelipaikkojen luontikykyyn mitä Malsteella oli joukkuetta varten ollut usein tarjolla.

Maajoukkuekapteenina toiminut Glen Foll toi arvokkaasti kokemusta kehiin, mutta parhaimman pelaajan roolia muutoin kantoi Damian Holland maalivahtina ausseille.

Seuraavassa viestissä käyn pikaisesti läpi Australian parasta vuotta jääkiekossa ennen 2000-lukua tavallaan huolimatta siitä, että se pelasikin Akkalaakson Talviolympialaisissa 1960...

 

[Thusberg]

Vuonna 1992 C1-sarjan MM-kisoista Ison-Britannian maaperällä tulivat Australialle todella pitkäksi aikaa sen parhaimmat kisat vaikka sitä ei vielä varsinkaan voinut kuvitellakaan niiden alkuvaiheessa.

18.3.1992 se kohtasi jo heti alkuun Iso-Britannian ja Päävalmentajien Ryan Switzerin ja Alex Dampierin kohtaaminen sujuivat leppoisassa, mutta myös tuimassa hengessä ennen ottelua. Australian joukkueen jäsenet olivat melko rentoja ja tiesivät tilanteensa jo heti alkuun Dampierin luotsaamia brittejä vastaan. Hienosta yrityksistä huolimatta se oli alakynnessä eikä voinut tappiolleen 2-10 paljoakaan mitään. Ehkä maali vielä tai kaksi olisi voinut olla mahdollista saada, mutta ei enempää kun Australialla keskialue vuoti haavoittuvuudessaan kuin seula ja britit olivat käytännössä sitten vain vielä niin helkkarin paljon nopeampia ja parempia kiekonkäsittelyssään vaikka yleinen peliote oli rentoudessaan hyvin samanlainen!

19.3.1992 Australiaa vastaan marssikin sitten Belgia-tappionsa raivostuttama Pohjois-Korea joka ei ausseille armoa antanut. Pohjois-Korean hyökkäykset menivät kuin höyryjyrä läpi Australian heikolta keskialueelta ja ennen pitkää Australia oli taidokkuudestaan ja muutamasta maalistaan huolimatta hävinnyt jälleen kuitenkin sentään edes hieman vastaanottavamman tason vastustajalle maalein 3-8 ottelun.

21.3.1992 Australia kohtasi Etelä-Korean jota vastaan se johti paljonkin ja tämä oli oikeastaan koko joukkueen ainoa sinänsä huonoksi oikeastikin sanottava peli turnauksessa. Australia kohtasi selvästi heikomman joukkueen, mutta ei oikein lentävyydessään eikä taktisessa ylivertaisuudessaan kyennyt saamaan yliotetta siitä. Etelä-Korea vuorostaan itse taisteli sisukkaasti käyttäen harvat paikkansa läpi kunniakkaasti. Australia johti pitkään ja myös menetti johtoasemansa mikä hieman puhui ylpeydestään tutuille ja ei ihan vaatimattomille ausseille heitä vastaan. Lopulta Australia pelasi tasapelin Etelä-Korean kanssa luvuin 5-5 mikä oikeastaan oli jopa pettymys sille.

Sitten kuten aina joskus niin vain tapahtuu, että historia kirjoittaa itseään mitä merkillisimmin tavoin uusiksi itsensä...

Yhä uudelleen ja uudelleen vaikka kirjoitettavien tapahtumien välillä olisi aikaa miten vähän tai paljon tahansa!

Australialla oli onnen hetkensä kun se pysähtyi puimaan seuraavan vastustajansa eli Unkarin tilannetta. Normaalitilanteessa Australialla olisi ollut odotettavissa vain seuraava tappio tai aivan korkeintaan tasapeli, mutta Unkarin viettäessä historiallisen heikkoa ja masentunutta taivaltaan varsinkin sen maalivahdin eli György 'Szuperman' Poznikin ollessa loukkaantuneena poissa jäältä sen paikka iskeä yllätyksen muodossa oli tullut. Australian Päävalmentaja Switzer tähdensi potentiaalisen pistevoiton tärkeyttä ja siitä mitä sitten tapahtui niin tuli järkytys Unkarille, mutta onnenpäivät Australialle.

22.3.1992 Australia kohtasi Unkarin ja uskomattomasti myös Unkarin itsensä perseillessä jäällä oikeastaan kaikkensa mitä vain mokailtavissa oli, käytti Australia samalla tavalla oman tilanteensa hyväkseen ja kun turhautuneen Unkarin pelaajat istuivat joko jäähyllä tai ajautuivat paitsioon tai pitkään kiekkoon huipentaen lopulta oman surkeutensa todella huonoon maalipaikkojen viimeistelyyn niin Australian huippupelaajat tarjosivat ketteryydellään maan jääkiekon ystäville uskomatonta viihdettä lopulta myös äärimmäisen hienosti pelaten.

Normaalisti sellaisen unelmatilanteen kuin voiton ikinä osuessa kohdalle Australialle sen oltiin arveltu tulevan korkeintaan vain maalin erolla koska niin kova Unkari oli tai sen olisi pitänyt olla. Näin ei ollut vaan Australia voitti peräti maalein 8-1 kun Unkarin maalivahditkaan eivät olleet mistään kotoisin ja uskomatonta voittoa tuuletettiin kuin maailmanmestaruutta. Foster's virtasi suurina määrinä ja Ryan Switzerin pelaajat kastelivat melkoiseen olutsateeseen pukukopissa heti kun vain voittajat olivat sinne päässeet. Olutsateen lisäksi samppanjaa oltiin myös tilattu kiitettäviä määriä peribrittiläisen viskinkin kanssa nautittaviksi. Illasta totisesti tuli hieno ja pitkä samppakaljan ja viskin merkeissä. Kohmelokaan ei haitannut niin paljon kun uskomaton voitto oli takana.

24.3.1992 Australia pelasi virkistyneenä ja ehkä edelleen hieman huteran oloisissa merkeissä oman turnauksen viimeisen pelinsä kun sitä vastaan asettui Belgia. Unkari-voittonsa turvin se pelasi äärimmäisen hienosti ja voitti peräti Belgiankin maalein 6-2 ja oli lopulta Unkarin hävitessä briteille ja Pohjois-Korean voittaessa oman pelinsä uskomattomasti C1-sarjan kolmas vuonna 1992 ja turnauspronssi huipentui jälleen vielä Unkari-voittoakin kovempaan juhlintaan jossa bailaajien kuninkaiden piti ajoittain hauskanpidon kierroksia varten rajoittaa juhliaan vähän loiventavien ja tasoittavien Spritzer-juomien avustamina ennen sitten siirtymistä kovempiin aineisiin...

Australian taidokkaasta pelaamisesta jäällä ei turnauksessa yleisesti ottaen voinut olla pitämättä ja siinä missä Unkarilla näytti onnistumisestaan huolimatta tulevaisuus melko synkältä niin Australian pelaamista vuoden 1993 MM-kisojen yhdistyvässä C-sarjassa tai C1-sarjassa odotettiin todella kovasti.

Varsinkin kun mikäli uskomaton temppu tasonnoston seurauksena onnistuisi toistamiseen ja Australia edes teoriassa voittaisi C-sarjan niin sillä oli vielä tuolloisen olettamuksen mukaan mahdollista päästä karsimaan 1994 Lillehammerin Talviolympialaisten Karsinnoissa paikasta juuri noihin Talviolympialaisiin!

Tosin melko epärealistisena sitä pidettiin koska entisestä Neuvostoliitosta oli kovaa vauhtia tulossa paljon uusia itsenäisiä kiekkovaltioita jotka huonoimpienkin maajoukkueidensa osalta olivat tai ainakin olivat olleet monta kertaa paremmaksi laskettuja kuin mikään Australian maajoukkue jääkiekossa olikaan ollut...

Tässä kuitenkin Ice Roos tai Mighty Roos vuodelta 1992 25 vuotta sitten:

Maalivahdit: Damian Holland, Paul Cracknell ja Timothy 'Tim' Hulme

Puolustajat: Joukkuekapteeni Glen Foll, Howard 'Howie' Jones, Andrew 'Andy' Brunt, Radomir Benicky, Alexander 'Alex' Ignatovich, Adrian von Einem ja Pavel Bohacik

Hyökkääjät: Paul McCorquoadale, Murray Wand, Chris Rurak, James Alexander, Todd Johnson, Adam McGuiness, Glenn Grandy, Christopher 'Chris' Blagg, Darren Johnson, Paul Nesterczuk, Carl Di Piazza, Peter Tonkin ja Philip 'Phil' Hora

Päävalmentaja: Ryan Switzer

 

[Thusberg]

Ja ennen Pohjois-Korean käsittelyä voisi sanoa, että Unkarilla ja Australialla oli tavallaan jälleen myös omat katkeransuloiset asiansa vuoden 1992 MM-kisojen C1-sarjassa hieman näkökulmasta riippuen. Unkari olisi voinut samaisella nelostilalla päästä sääntöjen ollessa tuolloin eli vuonna 1991 tilapäisesti erilaiset niin B-sarjaan mikä tietenkin oli katkera näkökulma kun vuonna 1992 ei samalla sijalla päässyt minnekään ja samoin olisi käynyt myös Australialle kolmostilallaan mikäli vuoden 1991 säännöt olisivat olleet samalla tavalla voimassa vuonna 1992.

Pohjois-Korean osalta voitiin sanoa sen pelanneen vuonna 1992 maan jääkiekkohistorian parhaimman kauden ja suurilta osin kiitos meni Pohjois-Korean pelätylle Voimanelikolle ja samalla myös tietenkin sen maalivahdeille. Kuitenkin brittien ollessa niin kerta kaikkiaan liian ketteriä ei Kim Il-Sungin johtaman maan kiekkoilijat saaneet voiman eikä väkivallankaan avulla mitään aikaan ja Pohjois-Korean omat pienemmät pelaajat olivat monta astetta brittejä heikompia omassa taitopelissään.

Maan taloudellinen tilanne kuten myös Kongwahkuk Wonsun eli Kim-Il Sungin terveys alkoi pikkuhiljaa olla todella huonossa kunnossa, maa alkoi sosialismin romahtaessa kärsiä todella pahoista talousvaikeuksista missä se oli jossain määrin toki kärsinyt aina jopa aivan parhaimpina päivinään huolimatta Kiinan ja Neuvostoliiton avoimesta ja ajoittain hyvinkin anteliaasta sponsoroinnista ja vielä kaiken tämän lisäksi monista ongelmallisista luonnonoikuista mitä Pohjois-Koreaan heijastui kuten myös Etelä-Koreaan noina 1990-luvun alun vuosina joskin Etelä-Korea selvisi nykyaikaisen yhteiskuntansa takia koettelemuksista selvästi paremmin ja olisi selvinnyt siitä todennäköisesti matalammallakin elintasolla suotuisampien luonnonolosuhteidenkin takia.

Kim-Il Sungin poika Kim-Jong Il nousi nopeassa tahdissa maan johtoon tai ainakin näytti nousevan koska potentiaalisin johtaja ennen Kim-Jong Iliä oli Kim-Il Sungin oma veli jonka kanssa hän ajautui valitettavasti ideologisiin ja moniin muihinkin vakaviin erimielisyyksiin kerta kaikkiaan liiankin kanssa. Taloudelliset vaikeudet vaikuttivat myös jääkiekkoon, mutta Ik Song Kim teki Pohjois-Korean Jääkiekkomaajoukkueen Päävalmentajan ominaisuudessa kaikkensa joukkueen eteen.

Ihme kyllä Pohjois-Korea kaiken painostuksen ja ennen kaikkea henkisen pelkotilankin alla venyi parhaimpaan suoritukseensa jäällä yleensäkin koskaan koska tämän jälkeen Pohjois-Korea ei ole ollut jääkiekossa ollenkaan niin hyvä eikä näyttävä vaikka osin tilaisuus sille saattoi tulla enemmänkin lähinnä Unkarin floppaamisen ja jossain määrin myös Australian heikentyneen keskialuepelaamisen johdosta kuin muutoin. Ja olihan toki C-sarja MM-jääkiekossakin mullistunut jonkin verran kun laajentumista oli tapahtunut ja kilpailijamaa Etelä-Korean ohella eli Kiina pelasi B-sarjassa jolloin Pohjois-Korealla oli ainakin jossain määrin helpompaa nousta olosuhteidenkin kautta korkeammalle.

Seuraavassa viestissä käyn Pohjois-Korean ottelut läpi.

 

[Thusberg]

18.3.1992 Pohjois-Korea kohtasi Isossa-Britanniassa pelattujen C1-sarjan MM-kisojen osalta jääkiekossa Belgian koko 1992 C1-sarjan MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa. Pohjois-Korea pelasi väkivaltaista, kovaa peliä ja osittain ainakin ennen ilmiselvää Ison-Britannian jääkiekollista ylivoimaa sitä vastaan sen olisi voinut sanoa hävinneen potentiaalisen sarjanousunsa B-sarjaan juurikin häviämällä lopulta Belgialle niukasti, mutta silti shokkitappion muodossa luvuin 4-5.

19.3.1992 Pohjois-Korea kohtasi Australian ja nuiji sen enempää välittämättä aussit maanrakoon luvuin 8-3. Australia kun ei jäällä ollut myöskään aivan niin nopea kun mitä britit tulisivat olemaan ja lisäksi Australian heikentynyt keskialuepeli avasi sille paljon paikkoja. Lisäksi Australiaa imarteli Gi-Chol Taeen kaltaisen tärkeän pelaajan poissaolo ehkä enemmän kuin mitä haluttiin myöntää.

21.3.1992 Pohjois-Korea voitti tavallisesti melko hankalasti voitettavan Unkarin maalein 4-1 kun György 'Szuperman' Poznik oli loukkaantunut ottelussa vahingossa Won-Son Lin kanssa tapahtuneen törmäyksen seurauksena. Siten ainakin vielä teoriassa toivoa sarjanoususta oli jäljellä joskin hyvin, hyvin vähän kun brittien taidot vain tiedettiin.

22.3.1992 tuli totuuden hetki brittejä vastaan ja vaikka kaikki mahdollinen ja mahdotonkin yritettiin muun muassa maalivahti Hyong-Chol Kimin tönäisyhypyn muodossa kohti brittien Kevin Conwayta vastaan niin mikään ei auttanut kun britit olivat vain kerta kaikkiaan niin paljon nopeampia ja kun eivät olleet niin Pohjois-Korean Jään Mörssäreiden eli Voimanelikon käsiinkin jäi yleensä vain pikkusinttejä jolloin isot kalat mukaan lukien brittien Joukkuekapteeni Chris Kelland saivat polskutella nopeasti karkuun näin huvin vuoksi lausuttuna. Tai ei ehkä koska ovathan Etelämantereen Jääkalatkin kaloja...

Leikinlaskun unohtaen Pohjois-Korea hävisi lopulta briteille maalein 2-16 ja brittien nousu B-sarjan MM-kisoihin vuodeksi 1993 oli varmistunut sen myötä.

24.3.1992 Pohjois-Korea pelasi lopulta viimeisen ottelunsa turnauksessa aloittaen myös C1-sarjan MM-kisojen viimeisen ottelupäivän Etelä-Koreaa vastaan. Sen se nopeustasonsa laskusta ja tappiostaan briteille piittaamatta voitti maalein 7-3. Etelä-Korean jääkiekkomaajoukkue oli samoissa ongelmissa kuten Pohjois-Koreankin jääkiekkomaajoukkue. Siinä missä Pohjois-Koreaa syytettiin jääkiekossa hyvin johtajaorientoituneena ja liian johtajakeskeisenä maajoukkueen pelaajiston osalta niin Etelä-Korealta käytännössä puuttuivat johtajaorientoituneisuus koska se tuntui olevan oman itsensä summa vailla toimivaa keskiötä.

Ilman oletettavia tähtipelaajiaan tai niiden puuttuessa yleisesti ottaen olivat molemmat Koreat vapaudesta ja hallintomuodostaan riippumatta helppoa riistaa muille maille.

Pohjois-Korean kansainvälisestä tilanteesta riippumatta sen suoritus kaikkiaan suoritusvarmana vailla Unkarin selvää huonon päivän masentuneisuutta tai Australian satunnaista paniikkia ja kuumenemista sen mukavuusalueelle päästessä oli Pohjois-Korean osalta loistava suoritus. Toisaalta sitä pidettiin myös hyvin ainukertaisena tulevien entisten Neuvostoliiton maiden tulon takia vuodeksi 1993 MM-jääkiekkoon. Vuoden 1991 sääntöjen teoreettisesti ollessa voimassa myös vuonna 1992 olisi Pohjois-Korea noussut B-sarjaan vuonna 1993... Pohjois-Koreassa ajateltiin propagandamielessä jopa 1994 Lillehammerin Talviolympialaisten Karsintaa maan loistosuorituksen myötä...

Tässä Pohjois-Korean maajoukkue vuodelta 1992 25 vuotta sitten sen kaikkien aikojen parhaimman suorituksen tasolta ellei sitten vuoden 1990 C-sarjan MM-kisojen parempaa ranking-sijoitusta sinänsä sellaiseksi lasketa jolloin vuonna 1992 se olisi ollut huonompi kuin vuonna 1990:

Maalivahdit: Hyong-Chol Kim ja Song-Chol Chong

Puolustajat: Bong-Chol Yun, Li Jun Choe, Gwang-Chol Ko, Jong Son Kim, Nam Kil, Pak Chang Dok, Chong Jien Ho ja Chong Ho

Hyökkääjät: Tae Gi Sol, Li Won Son, Won-Son Li, Gi-Chol Tae, Chang Gal So, Chang-Ho Pak, Yong-Jin Kim, Song Man Ko, Byol An, Tae-Hui Li, Sun Chol So, Song Hwan Kim ja Chol Sim

Päävalmentaja: Ik Song Kim

 

[Thusberg]

Iso-Britannian jääkiekkomaajoukkue oli vuonna 1992 kovassa nosteessa. Sen maajoukkue oli taidokas ja mikäli jotakin uskomatonta epäilyä oli vielä brittien pelitaidoista jääkiekossa sen Päävalmentaja Alex Dampierin valmentaessa joukkuetta joka oli taitavin brittien maajoukkue käytännöllisesti katsoen ikuisuuteen niin vuoden 1991 C-sarjan MM-kisojen jälkeen Tanskassa se nopeasti kehittyvänä maana oli päättänyt nämä epäillyt.

Kuitenkin se oli äärimmäisen harmittavasti jäänyt viidenneksi mikä vuoden 1991 tilapäisillä säännöilläkin tarkoitti jäämistä C-sarjaan tai kuten todettua vuodeksi 1992 jakautumisen seurauksena tunnettuun C1-sarjaan. Vuonna 1991 neljä maata oli laajentumisen seurauksena päässyt B-sarjaan ja britit olivat hyvin harmittavasti jääneet ulkopuolelle C-sarjan viitostilallaan.

Jo harjoituskaudella Humbersidessa ilmi kävi se, että britit eivät aikoneet jäädä enää C-sarjaan tai tulevaan C1-sarjaan vuodeksikaan. Brittien joukossa oli aistittavissa kiihkeyttä ja kun vielä C1-sarja päätettiin pitää kotikisoissa niin innostus kiekkojuhlan tekemiseen oli taattu. Epäonnistua ei enää voitu ja jos niin tapahtuisi niin...

Alex Dampierin selvä pelko äärimmäisen järkevänä ja taktisesti kyvykkäänä päävalmentajana oli tunnustaa se seikka, että entisen Neuvostoliiton raunioilta syntyneistä maista oli tulossa äärimmäisen kovia kiekkomaita hyvin nopeasti ensin juuri C-sarjaan eikä tauko olisi pitkä niistä vaikka ne sijoitettaisiin aivan pohjille C2-sarjaan asti mikäli D-sarjaa ei luotaisi niille. Dampieria pelotti uusista maista etenkin Latvian pelikyvyt, mutta myös melko paljon Ukrainan, Kazahkstanin ja Valko-Venäjän pelikyvyt.

Muista maista puhuttaessa käytännössä hajonneen tai hajoavan Jugoslavian maista pelottavin oli ilman muuta Slovenian pelaajat jotka olivat pitäneet suurilta osin Jugoslavian jääkiekkomainetta ja muutakin mainetta sen valtion aikana pystyssä. Heitä ei haluttu kohdata mitenkään erityisen mielellään, mutta silti Dampier uskoi joukkueensa menestykseen.

Ja vaikka jollakin tavalla britit olisivatkin menestyneet näitä kaikkia aiemmin mainittuja maita vastaan niin jääkiekon yleisen maineen parantumiseksi maassa B-sarjaan oli vain päästävä vuodeksi 1993. Etenkin kun laajentumissäännöt eivät enää olleet voimassa.

Vuonna 1992 Iso-Britannian jääkiekkomaajoukkue piti edelleen taitokiekkoa kunniassa, sen joukkuepelaajien koordinaatiokyky kiekonkäsittelyn taidon ohella oli C-sarjan MM-tasolla parasta, olisi kelvannut melko hyvin myös B-sarjassa ellei jopa jo melkein mestaruutta haastaen ja aivan ensi kerran alkoi olla jo odotuksia siitä, että nousisiko Iso-Britannia jopa A-sarjaan 1-2 vuoden sisällä ja varsinaisiin MM-kisoihin joissa se oli viimeksi pelannut Eurooppa-kriteeriottelunsa voittaen vuonna 1962?

Alex Dampier yritti pistää jäitä hattuun näille puheille huolimatta toki joukkueen uskomattomista pelitaidoista ja kyvykkyydestä. Etenkin kun britit olisivat vielä tarvinneet rutinoitumista monessa haasteessa ennen todellista nousua MM-kisoihin ja vaikka ei olisikaan tarvinnut niin MM-kisoissa A-sarjassa taso kerta kaikkiaan olisi sille vielä aivan liian kova.

Oikeammin Dampierin mielestä brittien nousu A-sarjaan olisi pitänyt tapahtua hallitulla kehityksellä ajan kuluessa ja 1990-luvun lopussa tai aivan 2000-luvun alussa britit olisivat olleet aivan todellisesti hänen mielestään täysin valmiita MM-kisojen A-sarjaan kunhan kokemusta kaikkein kyvykkäimmille tulevien ikäluokkien nuorillekin pelaajille olisi tullut.

Kilpailijoista ainoa todellinen uhkaaja sarjanousulle B-sarjaan vuodeksi 1993 oli Unkari ja lähinnä brittejä muuten pelottivat lähinnä Pohjois-Korean pelaajat turnauksessa lähinnä äärimmäisen voimakkaan ja pelottavan Voimanelikon johdosta vaikka ei toki Australiankaan hyvin samanlaista pelikirjaa ja kyvykkyyttä kuin mitä briteillä oli niin mitenkään paljoa väheksytty.

Pitäessään jo kolmeen vuoteen paluunsa jälkeen toiset kotikisat (Vuonna 1990 Isossa-Britanniassa oltiin pelattu D-sarjan MM-kisat tynkämuotoisena kolmen maan kilpailuina vaikkakin Walesin maajoukkue ainakin tiettävästi pelasi turnauksessa tilastoimattomia näytösotteluja joskin mene ja tiedä siitäkään...) oli Iso-Britannialla kovemmat odotukset vuoden 1992 kotikisoissaan C1-sarjassa kuin mitä oli ollut vuonna 1990.

Iso-Britannian haaveena oli ehkä vielä huomattavasti enemmän sarjanousuja aina A-sarjan MM-kisoihin asti ja sen sijaan nousta Lillehammerin Talviolympialaisiin joihin se saattaisi päästä Talviolympialaisten Karsintojen kautta vuoden 1993 loppupuolella vuodeksi 1994. Tosin sillekin oli omat ehtonsa koska vain 2-3 B-sarjan parasta maata, C-sarjan voittaja, paras Aasian maa ja IIHF:n erillisellä päätöksellä joku muu yksittäinen villin kortin maa olisi päässyt Talviolympialaisten karsintaan. Siinäkin piti vielä olla tietenkin sen voittaja.

Iso-Britannian maajoukkue tuntui tulevassa MM-kotikisojen koitoksessaan sarjatasollaan ja sitä ennen lentävän paremmin jäällä kuin mitä oli lentänyt vuotta aiemmin Kööpenhaminan jäillä Tanskassa.

Iso-Britannialla oli melko paljon myös kestävyyttä ja kyvykkyyttä kestää osumia ja antaa takaisinkin joskin välillä laitapelaamisessa oli pieniä heikkouksia, välillä pelaajilla tuntui olevan vähän pilvilinnoissa leijailua ajoittain kun olisi pitänyt keskittyä jään asioihin enemmän ja vaikka briteillä oli melko hyvin kestäviä pelaajia niin ajoittain Unkarin pelaajiin ja varsinkin Pohjois-Korean Voimanelikkoon nähden brittien pelaajat vaikuttivat muutamaa poikkeusta huomioimatta olevan melkoisia laiheliineja joskin eivät kuitenkaan mitään kukkakeppejä fyysisyydessä.

Harjoituskaudella oli nähty myös, että mikäli avainpelaajat kuten vaikka Anthony Tony Hand, Chris Kelland tai nuorista pelaajista vaikkapa erittäin lupaava Kevin Conway olisi loukkaantunut niin briteillä olisi ollut huomattavasti vaikeampi turnaus vaikka todennäköisesti britit olisivat turnauksen silti voittaneet.

Tosin se ei olisi ollut vieläkään edes nousseesta tasosta huolimatta vielä edes välttämättä vuonna 1992 itsestäänselvyys. Joskus myös jäähyjäkin britit ottivat edelleen melko paljon joskin vähemmän kuin aiemmin. Toisaalta erikoistilannepelaaminen ja etenkin ylivoimapelaaminen briteiltä oli C-sarjan MM-kisojen parasta vaikka ylivoimapelaamisen todellinen suvereenius alkaisi huonontua jo B-sarjassa puhumattakaan sitten Talviolympiakarsinnan tai A-sarjan kiekkotasolla. Alivoimapelaaminen oli menettelevää jäähyntappoineen kaikkineen, mutta mielestäni huonompaa kuin vuonna 1993 tai 1994 mikäli näitä haluaa verrata joskin A-sarjassa briteillä ei vain huikean tasoeron tai muiden syiden takia ollut paljoakaan tilaisuutta näyttää kykyjään sen saralla.

Brittien osalta olisi voitu käyttää vuosina 1992-1994 sananlaskua, että mikäli sen avainpelaajat olivat joukkueessa niin kauan kuin olivat niin vastustajan pelipäivät niin C-sarjassa kuin B-sarjankin MM-kisoissa olivat parhaimmillaan tulevina vuosina luetut juurikin brittien kiekollisen huipputaidon takia nopeammin kuin ehdittiin laulaa edes Rule Britanniaa.

Toisaalta ilman avainpelaajiaan brittien oma peli tulevina vuosina tai tuolloin C-sarjan ja B-sarjan MM-kisoissa olisi saattanut vain olla omalta osaltaan pelipäivät luetut nopeammin kuin ehdittiin laulaa edes Rule Britanniaa. Ainoa muu toivo ilman avainpelaajia briteillä olisi ollut vain pitää kiekko hallussa heidän omassa liikepelissään niin helkkarin paljon kuin mahdollista ja olla antamatta mitään toivoa vastustajalle muutoin.

Viimeinen keino voittaa britit olisi ollut olla sitä joukkuetta vain niin kokonaisvaltaisesti nopeampi ja parempi kaikessa.

Sellaista joukkuetta ei löytynyt vaikkakin aivan kaikkensa peliin laittanut Unkari olisi vuonna 1992 ehkä juuri ja juuri voinut sen pysäyttää, mutta Unkarin ja Ison-Britannian oletettu nousutaistelukin tulisi olemaan jotain muuta...

 

[Thusberg]

Ennen C1-sarjan MM-kisoja Iso-Britannia sai myös joukkueelleen hieman ylimääräistä laajennusta tavalliseen lähinnä lisääntyneiden valmentajien muodossa. Fife Flyers-joukkueen Päävalmentajana normaalisti toiminut Bob Korol suostui olemaan Iso-Britannian Varapäävalmentaja ja Apulaispäävalmentajan tehtävän Iso-Britannian maajoukkueessa sai juurikin kisapaikkakunnan eli Humberside Seahawksin Päävalmentaja Peter Johnson. Joukkueenjohtajana jatkoi Tony Johnson tuttuun tapaan.

Iso-Britannia valmistautui täten turnaukseensa todella hienoissa tunnelmissa. Lehdet, radio ja jopa television BBC suostuivat raportoimaan enemmän jääkiekosta kuin mitä pitkiin aikoihin oli nähty vaikka pelattiinkin vain C1-sarjan MM-kisoja brittien osalta.

Pelaajiston parhaiksi kisojen aikana nousivat jälleen kerran Joukkuekapteeni Chris Kelland joka perui lopettamisensa ja sen harkitsemisen edellisvuoden pettymyksen jälkeen koska kerta kaikkiaan tulevat vuodet mahdollisen Lillehammerin Talviolympialaisten unelman ohella tuntuivat tarjoavan hänelle enemmän kuin mitä lopettaminen olisi hänelle tarjonnut siinä paikassa.

Anthony Tony Hand oli itsestään selvä valinta joskin Kevin Conway uutena huippupelaajana maajoukkueessa tuntui vievän jopa häneltäkin valokeilaa tavalla joka ei sittemmin ollut enää Conwaylle niin selkeä tavaramerkki toisin kuin mitä 25 vuotta sitten vuonna 1992 vielä olikin.

Kun sitten ennen pitkää britit voittivat koko turnauksen niin maajoukkue sai lehdissä palstatilaa enemmän kuin mitä se oli saanut vuosiin ja itse Iso-Britannian Jääkiekkoliiton Pääjohtaja tai myös Presidenttinäkin tunnettu Frederick Meredith kommentoi vuolaasti kehuen maajoukkueen suoritusta parhaimmaksi näkemäkseen pitkään aikaan ja sanoi, että ilman vuoden 1991 epäonneaan Iso-Britannia olisi ansainnut vuonna 1992 C1-sarjassa esittämällään pelillä pelata jo vuonna 1993 A-sarjassa.

Aivan näin optimistisesti eivät suhtautuneet jääkiekon asiantuntijat eri maissa alempien MM-kisojen sarjatasojen asioiden ohella eikä oikein edes vielä äärimmäisen ison pomonsa lausuntoja hieman nolostellut Alex Dampier. Dampierin mielestä brittien suorituskyky olisi aivan korkeintaan ollut vain huippuluokan keskitasoa B-sarjassa ja ehkä sarjapaikasta A-sarjaan olisi voinut haastaa, mutta realistisesti ottaen B-sarjassa olisi pitänyt ensisijaisesti vain pitää sarjapaikka eikä välttämättä edes nousta A-sarjaan heti paikalla.

Erityisen pelottavia maita olivat jo kaikki B-sarjaan vuodeksi 1992 sinänsä nousseet maat kukin omilla tahoillaan, kyvyiltään heti brittien kanssa jo äärimmäisen vaarallisia olivat Japani ja Hollanti, puhumattakaan sitten Puolasta tai Itävallasta joita pidettiin käytännössä niinä maina jotka Iso-Britannia saattaisi vielä juuri ja juuri ehkä voittaa, mutta ei missään tapauksessa helpolla niitäkään. Jossain määrin Dampier suhtautui hieman ristiriitaisen oloisesti myös brittilehdistön kehuihin siitä miten juuri 1992 kotikisoissa oli muka kovempi vastus C1-kisoissa toisin kuin oli ollut vuonna 1991 Tanskassa.

Laitan seuraavaan viestiin vielä C1-sarjan MM-kisojen tulokset ja joukkueen Iso-Britannian osalta vuonna 1992.

 

[Thusberg]

Vuonna 1992 C1-sarjan MM-kisoissa koti-isännyytensä turvin Iso-Britannia pelasi aina turnauksen otteluissa päivän viimeisissä otteluissa jokaisena pelipäivänä ja sarjaohjelman huipennuksena piti olla nousutaistelu B-sarjaan Unkarin ja sen välillä koska C1-sarjassa pelasi luonnollisesti kuusi maata 12 maan yhteisen C-sarjan sijaan.

18.3.1992 Iso-Britannia kohtasi tutun vastustajan hieman yllättäen parin vuoden takaa eli Australian. Briteille Australian joukkueen pelaamisen epäselvyydet olivat loppupelissä oikeastaan samantekeviä toisin kuin vaikkapa Belgialle tai Espanjalle joista jälkimmäinen joutuikin sitten jäämään C2-sarjaan, mutta esimerkiksi Australia ei välivuodestaan riippumatta...

Iso-Britannian Päävalmentaja Alex Dampier ja Australian Päävalmentaja Ryan Switzer olivat todella toverillisissa merkeissä toistensa kanssa tekemisissä eikä ennen summerin sointia ennen ottelun alkua mitään vihamielisyyttä ollut ja sekin tietenkin oli vain osa peliä. Tuimat katseet vaihdettiin ja sen jälkeen alettiinkin pelata tosissaan ihan pelaajienkin toimesta.

Hienoin maali oli ehkäpä juuri maajoukkuedebyyttinsä 2 minuutin ja 16 sekunnin jälkeen jäälle ensimmäisen kentällisen vaihdon jälkeisessä yhteydessä tulleen Kevin Conwayn tekemä maali lähes heti kun mies vain jäälle pääsi.

Britit väsyttivät aussit nopeasti ja vastassa ollut nk. Pikku-Britannia hävisikin nopeasti vaikkakin Damian Hollandin ajoittain uskomattomat torjunnat pitivätkin pelin ensimmäisessä erässä vain 3-0 johtolukemissa. Lopulta Iso-Britannia voitti Mighty Roosin maalein 10-2.

19.3.1992 Iso-Britannia kohtasi Etelä-Korean jolla tuntui taso tippuneen edellisiä vuosia huonommaksi välillä brittien omastakin mielestä. 6-0 olivat hyvin maltilliset johtolukemat jo ensimmäisessä erässä ja lopulta britit voittivat todella säästellen voimiaan ja välillä ehkä hieman lekkeripelin suuntaan menneessä tapahtumassa Etelä-Korean maalein 15-0.

21.3.1992 Iso-Britannia kohtasi Jään Paholaiset eli Belgian jolle se oli hävinnyt vielä muutamaa vuotta aiemmin. Yannick Verstappenin sijaan Belgian maalivahtina oli nyt Luc van Walle ja John 'Bernie' McCronen belgialainen virkaveli kaukalon toisessa päädyssä torjuikin ansiokkaasti vaikka ymmärrettävästi jo Unkari-ottelun kiekkosateesta tarpeeksi saatuaan ei kestänyt enää toista kiekkosadetta.

Silti oli ilo nähdä, että välillä brittien svengijengi oli todella hiljainen kun Jään Paholaisten Aldo van den Aker hiljensi kotiyleisön hallista omalla maalillaan joka oli ottelun ensimmäinen.

Lopulta ennen pitkää britit voittivat kuitenkin ottelunsa joka oli erikoisesti sille ehkäpä aivan loppupelissä sanottuna koko turnauksen jopa vaikein kun aivan kaiken Belgian ottaman fyysisen kontrastin ja puolustuksen hyökkäysten katkaisukyvyn otti huomioon.

Toki jossiteltavaa jäi vain Verstappenin puuttumisesta Jään Paholaisten maalilta, mutta äärimmäisen hyvän pelin tappiostaan huolimatta Belgia kyllä pelasi ja britit myös antoivat sille tunnustusta. Kuitenkin Iso-Britannia voitti maalein 7-3 käännettyään erikoisen pienen 3-1 johtonsa edes välttävän kunnon lukemiksi.

22.3.1992 Iso-Britannia varmisti sarjanousunsa sen voittaessa Pohjois-Korean ottelussa joka yksinkertaisesti perustui Voimanelikon väsyttämiseen ensimmäisen piinaavan erän aikana ja vielä toisessa erässäkin pienen alkupyristelyn jälkeen.

Ennen Voimanelikon väsytystä ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo ja vaaranpaikkoja loukkaantumiselle oli liian monta. Pohjois-Korean maalivahti Hyong-Chol Kim hyppäsi eräässä brittien maalintekoyrityksessä päin Kevin Conwayta ja oli saada melkoisia sanktioita osakseen tempusta.

Toki Conway ei loukkaantunut hurjassa tilanteessa, mutta Alex Dampier kävi kuumana tilanteesta ja aikamoisia muitakin sattumuksia oli tässä ottelussa kun Pohjois-Korea yritti kaikkensa viivyttääkseen väistämätöntä. Lopulta ennen Voimanelikon väsymistäkin britit johtivat jo ensimmäisen erän päätteeksi 4-0.

Lopulta Voimanelikon väsyttyä muilla Pohjois-Korean pelaajilla ei ollut tekniikkakykyjensä heikkouden takia pysyä brittien pelissä mukana ja lopulta Iso-Britannia voitti maalein 16-2 ottelun.

Unkari oli mennyt häviämään Alex Dampierinkin sanattomasti ihmetellessä asiaa Australialle maalein 1-8 ja siten Iso-Britannia nousisi jo täysin varmasti B-sarjaan vuodeksi 1993.

Mielenkiintoisena piirteenä vuoden 1991 sääntöjen ollessa voimassa se olisi noussut myös voitollaan B-sarjaan jo oletetusti vuonna 1992 samalla sijalla. Lisäksi C1-sarjan voitto tai samanlainen suoritus olisi vuonna 1993 tarkoittanut myös pääsyä Lillehammerin Talviolympialaisten Karsintaan vuodeksi 1994 käytäviin varsinaisiin Talviolympialaisiin.

24.3.1992 Iso-Britannia sitten pelasi lopulta täysin masentunutta Unkaria vastaan koko C1-sarjan MM-Kisojen 1992 viimeisessä ottelussa ja kun György 'Szuperman' Poznik ei aiempien vammojensa seurauksena kyennyt pelaamaan kunnolla Unkarin maalin suulla niin brittien lopullinen sinetti täysin 100 % turnausvoittoon oli auki puhtain voitoin.

Tosin jo ennen Poznikin täyttä vetäytymistäkin maalin suulta oli Iso-Britannia jo johtanut tuttuun tapaan peliä joskin oli myös vaikeuksissa Belgian ohella aivan ainoan kerran turnauksessa varsinaisesti juuri Unkarin kanssa koska Unkarillakin oli todella taidokkaita hyökkäyspelaajia ja muutama todella kova puolustaja heidän esteenään.

Tosin he eivät olleet kovinkaan ketteriä eivätkä hallinneet muutamaa poikkeusta huomioimatta kovinkaan hyvin kiekkoa muutoin. Britit johtivat 3-0, jatkoivat toisessa erässä maalijuhlaa Zsolt Juhaszin joutuessa Unkarin maalin suulla kestämään nöyryytystä vailla armoa briteiltä lukemiin 9-0 ja lopulta voittivat ottelun päästettyään oman maalivahtinsa selkänsä taakse kolme maalia maalein 14-3 ja tuulettivat voittoaan ja nousuaan ansaitusti.

B-sarjan MM-kisoissa brittejä odotti elämänsä haaste, mutta samalla he eivät osanneet vielä 24.3.1992 uneksiakaan siitä mitä vielä vuosi 1993 toisi tullessaan...

Kaksoiskansalaisia Iso-Britannian maajoukkueessa pelasi 8 kappaletta ja he olivat puolustajista Shannon Hope, Michael 'Mike' O' Connor, Joukkuekapteeni Christopher 'Chris' Kelland ja Brian Mason ja hyökkääjistä Kevin Conway, Jamie Crapper, Kevin MacNaught ja Gary Stefan.

Tältä Iso-Britannian maajoukkue näytti 25 vuotta sitten vuonna 1992:

Maalivahdit: John 'Bernie' McCrone, Martin McKay ja Scott O' Connor

Puolustajat: Shannon Hope, Paul Hand, Stephen Cooper, Michael 'Mike' O' Connor, Joukkuekapteeni Christopher 'Chris' Kelland ja Brian Mason

Hyökkääjät: Kevin Conway, Jamie Crapper, Ian Cooper, Damien Smith, Iain Robertson, Anthony Johnson, Stephen Johnson, Shaun Johnson, Dean Edmiston, Kevin MacNaught, Scott Neil, Gary Stefan, John Iredale ja Anthony 'Tony' Hand

Päävalmentaja: Alex Dampier

Varapäävalmentaja: Bob Korol

Apulaispäävalmentaja: Peter Johnson

Joukkueenjohtaja: Tony Johnson

 

[Thusberg]

Jääkiekon MM-kisojen B-sarja 25 vuotta sitten eli vuonna 1992 näytti tavallaan erittäin mielenkiintoiselta ja silti niin mullistuksien kourissa olevalta. Kuitenkin sen taso kansainvälisen kiekon toiseksi korkeimpana sarjatasona jatkoi selvästi nousuaan. Ainakin mikäli sitä vertaa C1-sarjaan ja C2-sarjaan mitkä vuoden 1993 poikkeusta huomioimatta pysyivät sellaisenaan kunnes vuoden 1995 loppupuolella IIHF päätti palauttaa vuodeksi 1996 tauollaan pitämänsä D-sarjan MM-kisat.

C-sarjan MM-kisat yhtenäisenä tai jaettuna olivat tietenkin verraten amatöörimäisemmät jo B-sarjaan ja sen MM-kisoihin verrattuna, mutta väistämättä amätöörimäisyyttä nosti nimenomaan uusien jääkiekkomaiden kokonaisvaltainen mukaantulokin ja se ei vain voinut olla vaikuttamatta joskin C-sarjan MM-kisat olivat keskimäärin olleet ennen valtavaa jääkiekon laajentumistakin keskimäärin korkeintaan puoliammattitasoa ja niistäkin voitiin joskus puhua niin vain lainausmerkeissä vaikka joillakin C-sarjan mailla kuten esimerkiksi Tanskalla oli ammattipohjainen liiga.

Niin B-sarjan kuin myös C-sarjan laajentuminen vuoden 1991 tilapäissäännön pohjalta olivat luoneet erittäin mielenkiintoiset odotukset turnaukselle joka pidettiin vuonna 1992 Itävallassa B-sarjan MM-kisojen osalta.

B-sarjan MM-kisoja odotettiin sen vuoksi paljon koska enää ei ollut Sininen Kone eli Italia ennalta arvattavan ja selvänä nousijaehdokkaina enää sitä hallitsemassa mielin määrin. Myös Jääkarhut eli Norja, Ranska ja Puolakin olivat poissa B-sarjan MM-kisoista A-sarjan laajentumisen johdosta ja se nosti aikaisemman B-sarjan keskikastin tavallaan uuteen asemaan joka olisi niille johtava. Tämän sai jossain määrin myös Itävaltakin kisaisäntänä kokea joskin myös venyi osoittamaan huippujääkiekkoakin.

Hollanti ja Japanikin pelasivat lopulta pitkään unelmaturnauksensa vuonna 1992. Hollanti tosin jatkoi vielä 1993 melko hyvää suorittamista, mutta sen jälkeen taso alkoi pudota pahasti...

B-sarjan MM-kisoissa oli kovia panoksia luvassa...

Kiisteltyään vuosikausia A-sarjan huippumaiden liittojen kanssa saivat johtavat B-sarjan maiden liitot mukaan lukien C-sarjan muutaman sinnikkään vastarannan kiisken valitusten tuloksena lopullisesti liittotasolla jo pitkään kaivatut kokonaisvaltaiset Talviolympialaisten Karsinnat jotka olisivat kaikille maille IIHF:ssä lopullisesti avoimena kun aiempi kompromissi Thayer Tutt Trophy-turnauksen muodossa tai aiempi yksittäisten maiden eli B-sarjan nelostilan maan ja C-sarjan voittajan välinen karsintakamppailu ei ollut kelvannut eikä mikään muukaan laajempi karsintaehdotus tavoilla jota olen käynyt aiemmin AGPO Thayer Tutt Trophyn ja Calgaryn Talviolympialaisten topikissa enemmän läpi.

Tosin IIHF ei tehnyt myönnytystään helpolla tai pikemmin voisi sanoa, että johtavat A-maat eivät tehneet myönnytystään helpolla.

Kompromissiehdotukseen kuului, että varmasti seuraava Talviolympiakarsinta ja alustavasti melkein varmasti kaksi seuraavaa Talviolympiakarsintaa olisi pelattu edelleen rajoitetusti vain tiettyjen maiden kesken. Kuitenkin erona aiempaan oli se, että Talviolympialaisten Karsinnat niin vuosina 1993, 1997 ja 2001 olisivat olleet useampia maita sisältäviä.

Vasta 2000-luvun myöhemmässä vaiheessa olisi lopulta A-sarjan maat suostuneet rajoittamattomaan ja vapaaseen Talviolympiakarsintaan toki eri vaiheineen. IIHF:n kanssa jääkiekon huippumaat tulisivat väittelemään monta kertaa liittotasolla ja lopulta asiat tietenkin muuttuisivat vielä aika tavalla alkuperäisestä...

Talviolympialaisten Karsintojen formaatista ei oltu vielä alustavasti edes vuonna 1992 ennen Lillehammerin Talviolympialaisia 1994 kovinkaan yksimielisiä. Alustavasti A-sarjan maat olisivat yhtä lukuun ottamatta kompromissiehdotuksenkin mukaan automaattisia pääsijöitä kunakin Talviolympialaisten pitovuotta edeltävän vuoden tulosten perusteella Talviolympialaisiin.

Tosin silti ne olivat toteutuvalla ehdotuksella iloisempia kuin mitä olisivat olleet kompromissilla jossa 2-4 A-sarjan huonointa maata ja 2-4 parasta B-sarjan maata olisivat pelanneet kunakin vuonna ilman C-sarjan voittajia tai mitään muitakaan maita oman keskinäisen ja laajemman karsintaturnauksen joka selkeyden vuoksi ja muutaman todella potentiaalisen B-sarjan maan osalta tuolloin olisi ollut kyllä ehkä jopa parempi.

Kisojen viimeisen maan osalta A-sarjasta puhuttaessa varmuutta ei vielä ollut. Viimeistä maata odotti sekä sarjaputoaminen että joutuminen Talviolympialaisten ulkopuolelle ilman pelaamista.

Kuitenkin vielä tuolloin puhuttiin, että A-sarjan viimeinenkin olisi saanut karsia paikastaan juurikin B-sarjan 2-3 parhaan maan, C-sarjan voittajan, IIHF:n toivomuksen pohjalta Aasian parhaan kiekkomaan ja lisäksi erikoisesti IIHF:n kulloinkin määräämän Villin Kortin Maan kanssa.

Välillä Villin Kortin maata ei haluttu antaa kenellekään jolloin paikka olisi mennyt A-sarjan viimeiselle ja vaihtoehtoisesti taas A-sarjan viimeinen haluttiin sulkea pois ja antaa paikka joko B-sarjan neljännelle maalle vanhempien aikojen pohjalta tai sitten C-sarjan toiselle ja vielä esimerkiksi Aasian maan kiintiön peruuntuessa vaikka B-sarjan viidennelle maalle jolloin helpoin ratkaisu olisi ollut A-sarjan viimeisen, viiden parhaan B-sarjan maan ja C-sarjan voittajan välinen rajoitettu karsintaturnaus.

Rajallisesti myös C-sarjan maille haluttiin antaa enemmän tilaa vaikkapa toiseksi parhaan ja kolmanneksi parhaan mukaan pääsyllä Talviolympialaisten Karsintaan.

Paljon mietittävää ja ennen kaikkea jännitettävää oli B-sarjan MM-kisoihin vuonna 1992 osallistuvilla mailla olikin. Käytännössä kun B-sarjan voittaja olisi täysin varmasti tai melkein täysin varmasti mukana 1993 A-sarjassa olemisen lisäksi myös Lillehammerin Talviolympialaisissa 1994...

 

[Thusberg]

Vuoden 1992 B-sarjan MM-kisat pidettiin Klagenfurtissa ja sen jäähallissa Itävallassa.

Vaikka MM-kisat laajentuivatkin A-sarjansa osalta kerralla 12 maahan niin B-sarja päätettiin kuitenkin kaikesta laajentumishaluista tavallaan huomioimatta esimerkiksi myös 12 maan tai 10 maan sijaan säilyttää kuitenkin vain 8 maan MM-kisojen sarjatasona jolloin se ivallisesti jäi jatkamaan nk. Vanhojen Hyvien/Huonojen Aikojen perinnettä yllään.

B-sarjan MM-kisojen alemmallakin osastolla oli kuumeista odotuksen kiihkoa, mutta myös pelkoa. Etenkin kun C-sarjan tapaan mitään putoamattomuuden koskemattomuutta ei ollut enää tulossa ja kun muutamana vuonna edellisen kerran oli ollut aina putoaminen jätetty toteuttamatta erinäisten syiden johdosta niin vuonna 1992 jälleen kerran voitiin muutaman vuoden tauon jälkeen pudottaa C-sarjaan B-sarjan huonoiten sijoittuneita maita yksi kerrallaan vaikka välillä puheet olivat kovia kahdestakin maasta putoavana kerrallaan.

B-sarjan olosuhteiden muuttumisen takia C-sarjasta nousseilla Tanskalla, Romanialla, Kiinalla ja Bulgarialla olikin mielenkiintoinen paikka osoittaa kykyjään. Näiden maiden tehtävä oli luoda jääkiekon maailmankartan mullistuksen takia B-sarjaan sen uusi keskikasti ja niiden parhaimman tai Primus Inter Paresin tehtävänä oli luoda itsestään B-sarjan nk. Musta Hevonen.

Tanskan oletettiin alustavasti putoavan erikoisesti tai vaihtoehtoisesti korkeintaan taistelevan vain sarjapaikastaan koska sen status Talviolympialaisten Karsijana vuonna 1992 ei ollut aiemmin kovinkaan kehuttava ja sillä olivat sujuneet huonosti sen oma edellinen B-sarjan MM-kisojen visiitti vuonna 1989.

Tuolloin sen Päävalmentaja Per Holten Möller oli tullut korjaamaan häntä edeltäneiden tunareiden jälkiä turhankin myöhään ja oli tuolloin mahdottoman paikan edessä ja siihen verrattuna Jään Punaiset Leijonat, Jään Valkoiset Leijonat tai muutamaa vuotta aiemmin nk. Ilves-Leijonat hieman erikoisemmalta leijonalta näyttäneen pelipaitansa osalta tunnetut tanskalaiset olivat huomattavankin paljon edistyneempiä kuin tuolloin.

Romanialla oli muutama elintärkeä lopettamisen peruminen juurikin tulevan Talviolympiaunelman takia, Bulgarialla vuorostaan oli melkein kaikki kiinni maalivahdistaan Konstantin Konsta Mihailovista ja Kiinalla yksinkertaisesti siitä, että saisiko se kaikkein voimakkaimmat tekniset kiekkopelaajansa mukaan turnaukseen?

Oikein mietittynä näistä huonoimmillaan jokainen maa olisi voinut pudota ja Tanska varsinkin yhdessä Romanian kanssa parhaimmillaan voisivat osoittautua B-sarjan huippumailta pisteitä syöviksi maaksi. Tosin Tanskan putoamisen ennustelut ja maan muukin jääkiekollinen vähättely saivat tässä turnauksessa Tanskan joukkueen osoittaman kiekollisen lahjakkuuden jälkeen kylmää vettä niskaan vaikka toki Tanskalla oli muutama turnauksen onnenhetkikin menossa ja kaikkea muutakin olisi toivottu, mutta ainakin ylimielisin vähättely sai riittää tämän turnauksen jälkeen mikäli maan jääkiekkokykyjä vain halusi tunnustaa.

Pian aloitankin B-sarjan MM-kisojen läpikäymisen vuodelta 1992 joskin sitä ennen täytyy vielä hieman käydä läpi seuraavassa viestissä Jugoslavian jääkiekkomaajoukkueen edesottamuksia...

 

[Thusberg]

Jugoslavian jääkiekkomaajoukkue 25 vuotta sitten eli 1992 osalta puhuttaessa oli käytännössä hajonnut ja vain varjo entisestään. Huolimatta siitä, että se edelleen merkittiin Jugoslavian Sosialistisen Liittovaltion edustajaksi kansainvälisestä jääkiekosta puhuttaessa niin se kuitenkin täydellisesti ottaen edusti vain Serbiaa, Montenegroa, Kosovoa ja Vojvodinaa.

Jo vuonna 1991 Liittovaltiosta selvällä uhkaamisella eronneet maat erosivat lopullisesti vuonna 1992 siitä jättäen sen tyhjän päälle. Slovenia ja Kroatia yhdessä Makedonian kanssa olivat eronneet siitä ja muodostaneet omat jääkiekkoliittonsakin. Makedonialla ei ollut tuolloin vielä niin kiirettä ja sen jääkiekkoasiat muutenkin olivat varsin retuperällä. Bosnia-Hertsegovinakin oli irtoamaisillaan Liittovaltiosta ja huhtikuussa 1992 siihen mennessä olivat jo käynnistyneet Hajoamissodat ensin pienenä Slovenian Sotana ja sitten isompana, mutta lopulta myöskin verraten lyhyeksi jääneenä Kroatian Sotana.

Kuitenkin vuonna 1992 Liittovaltion armeija ahdisteli ja ennen pitkää se tulisi hyökkäämään Bosnia-Hertsegovinan alueelle ja esitti rajuja aluevaatimuksia käyden rajasotaa Makedonian kanssa uhaten laajamittaisella sodalla mikäli se ei suostuisi palaamaan Liittovaltion yhteyteen tai ainakin palaamaan huomattavasti aiempaa laajempaan muuhun itsehallintoon, kuitenkin osana Jugoslaviaa.

Jugoslavialla oli hajoavana valtiona erittäin huonot välit useisiin EY-maihin ja myös Albaniaan ja Kreikkaan lähinnä joidenkin aluevaatimusten ja Makedonian kiistakysymyksen vuoksi jälkimmäisestä puhuttaessa.

Ensimainittu oli pöyristynyt Jugoslavian itsensä lietsomista albaanivihamielisyyksistä ja siitäkin, että aivan jokainen albaani olisi pakkosiirrettävä Jugoslaviasta Albaniaan vaikka Kotkamaan kyky elättää edes teoreettisesti jokaista albaania oli varsinkin Enver Hoxhan köyhdyttämän maan taloudelle varsin rajallinen ja kaikki albaanit eivät muutenkaan etnisestä taustastaan huolimatta edes halunneet pakkoelää Albaniassa koska heidän elämänsä oli luotu jo muualla.

Jääkiekon puolella vuorostaan Jugoslavia oli muutenkin viimeisinä vuosinaan ollut hyvin taantunut ja vaikka sillä oli omaa jääkiekollista kykyä niin kaikkiaan sen kulissit olivat jo pienen iäisyyden ajan olleet riippuvaisia sen sloveenipelaajista ja kroaattipelaajista. Täydellinen, aiempi Jugoslavian yhteinen maajoukkue jokaisella kansallisuusalueen pelaajalla vähintään yksittäisesti maustettuna oli nähty lähinnä 1950-luvulla ja 1960-luvun aikana painottuen enemmän alkupuolelle vuosikymmentä.

Jugoslavian jääkiekkomaajoukkue vuonna 1992 oli todellisesti vain virallista, pelikirjoihin statuksena merkitty 'A-maajoukkue' statustaan huomioimatta käytännön armottomalla todellisuudella puhdas ja aito oikea Jugoslavian Sosialistisen Liittovaltion Jääkiekkomaajoukkueen ikioma B-maajoukkue.

Siitä lisää pian...

 

[Thusberg]

Kuten kerroin hetki sitten, Jugoslavian Sosialistisen Liittovaltion Jääkiekkomaajoukkueista viimeinen vuonna 1992 oli se mitä oli pelätty jo vuonna 1991 silloisten B-sarjan koti-MM-kisojen aikaan tapahtuvaksi eli käytännön nimellinen A-maajoukkue joka yhtä käytännössä oli statustaan korottanut maan B-maajoukkue.

Aiemmin Jugoslaviassa oli tietenkin ollut vähintään sen historiassa kolme eri selvää maajoukkuetta ja lisäksi Liittoarmeijan oma maajoukkue joka koostui aktiivisesti asevelvollisista jugoslaaveista ja rajoitetummin muista ulkomaanjoukkojen pelaajista.

Jugoslavian A-maajoukkue oli tietenkin hyvinkin tunnettu sen ollessa vahvistettu suurimmaksi osaksi sloveenipelaajia ja kroaattipelaajilla yhdessä joidenkin lahjakkaimpien serbipelaajien kanssa, mutta Jugoslavian B-maajoukkue esimerkiksi oli luotu käytännössä aina maan serbipelaajista sen historian aikana ja vain harvoin siinä oli ollut muista kansallisuuksia. Osasyy tähän oli jääkiekon mustasukkaisesta varjelusta välillä toki hieman kulmakarvoja korottavalla tavalla Serbiassa. Kaikki kansallisuudet kun eivät alistuneet Belgradista jaettaviin käskyihin...

Vain silloin tällöin B-maajoukkueessa oli pelannut lähinnä niitä Jugoslavian A-maajoukkueen sloveenipelaajia ja kroaattipelaajia jotka eivät mahtuneet varsinaiseen A-maajoukkueeseen ja melkein koskaan sinne kuten vielä sitäkin harvemmin varsinkin maan jääkiekkohistorian loppuvuosia katsoen sinne ei ollut päässyt muita kansallisuuksien pelaajia.

Tämän lisäksi oli tietenkin vielä Jugoslavian C-maajoukkue jossa sitten aivan lopullisesti pelasivat kaikkien muiden Liittovaltioon kuuluvien valtioiden pelaajat kuten esimerkiksi bosnialaiset, makedonialaiset, montenegrolaiset, kosovolaiset, vojvodinalaiset ja myös äärimmäisen yksittäisesti albaanitaustaisetkin pelaajat vahvistettuna tietenkin niillä serbeillä jotka eivät mahtuneet Jugoslavian B-maajoukkueeseen ja vielä hyvin harvoin varsinkin maan jääkiekkohistorian loppuvuosia kohti C-maajoukkueessa saattoi pelata esimerkiksi niitä sloveenien ja kroaattien liian nuoria tai liian vanhoja pelaajia joita ei vain enää yksinkertaisesti kelpuutettu pelaamaan paremmissa maajoukkueissa.

Jugoslavian sitten hajotessa ja alkaessa muuttua pikkuhiljaa nk. Tynkä-Jugoslaviaksi tai pelkäksi Jugoslavian Tasavallaksi sen kaikki maan jääkiekkomaajoukkueet eli A, B ja C-maajoukkueet alkoivat koostua yksinomaan serbeistä.

Mikäli A-maajoukkueen kokoaminen olikin vielä hajoavalle Jugoslavialle helppo tehtävä niin B ja C-maajoukkue muuttuivat käytännössä olemattomaksi tasoltaan tai enemmänkin kokoomamaajoukkueiksi aiemman selkeän ja olemassa olevan B tai C-maajoukkueen sijaan.

Vuosina 1990-1991 maan jääkiekkomaajoukkueiden keskinäinen koordinaatiokyky ja nokkimisjärjestely oli ollut hyvin yksiselitteisen selkeä ja simppeli.

A-maajoukkuetta eli Crvena Zvezda na Hokej Ledua oli Jugoslavialla hoitanut Anatoli Kostrjukov neuvostoliittolaisella taidokkuudella ja varmuudella ja B-maajoukkuetta ja maan parasta mahdollista serbipelaajistoa oli hoitanut viimeiset kaksi vuotta rutinoitunut, mutta silti hieman itseensä luottamaton ja varovaisen oloisen Vjestica 'Vjesti' Milorad.

Kun sitten sloveenit ja kroaatit olivat poissa Kostrjukovin ohella niin Milorad joutuikin sitten joukkueineen kovaan, mutta ei kuitenkaan täysin odottamattomaan paikkaan.

Vaikka Miloradin kyvyistä voitiin olla montaa mieltä niin hänestä tehtiin Jugoslavian viimeinen sinänsä mukaan juuri Jugoslaviana lasketun joukkueen päävalmentaja.

Ja vaikka Milorad olisikin ollut hyväkin ja jopa huippuhyvä päävalmentaja niin maan pelaajamiehistö ei ollut sitä tasollaan. Yksinkertaisesti maan serbipelaajat eivät olleet tottuneet pelaamaan ollenkaan tämän tason MM-turnauksia eikä tasoja mihin vuonna 1992 B-sarjan MM-kisojenkin taso oli noussut.

Maan historian parhaimpina päivinä hieman Neuvostoliiton B-maajoukkueen tapaan omalla tasollaan oli Jugoslaviankin B-maajoukkue venynyt vaikka mihin, mutta maan viimeisiin vuosiin tultaessa niin A-maajoukkueen tasokin oli tippunut ja se heijastui karmaisevasti B-maajoukkueeseenkin.

Siinä missä Jugoslavian A-maajoukkuekin oli sinnitellyt B-sarjan paikkansa pidossa ja välillä pelaillut C-sarjassakin ollen siellä vähän liian hyväkin niin sitten Jugoslavian B-maajoukkueen taso maan loppuvuosina totuuden nimissä oli karmaiseva...

Se olisi sopinut enemmän kuin hyvin vain C-sarjan keskikastiin ja huonoimmillaan taso olisi voinut olla vaikka D-sarjatasoakin...

Viimeinen mietinnän aihe oli tietenkin empiminen siitä, että mennäänkö edes pelaamaan vai ei?

Mikäli Jugoslavia olisi luovuttanut maan hajoamisen vuoksi sarjapaikkansa B-sarjassa vuonna 1992 niin mahdollisesti vielä viime hetken pikahälytyksellä varsinkin aiemmin olisi Iso-Britannia päässyt pelaamaan vuonna 1992 B-sarjassa, mutta sittemmin B-sarjan MM-kisat olisi todennäköisesti pidetty ja pelattu silti 7 maan kisoina koska peruutus olisi tullut liian myöhään.

Lopulta Jugoslavia päätti pelata B-sarjassa vuonna 1992 viimeiset kisansa. Jugoslavian pelipaidat tuona vuonna noudattivat viimein vuoden 1991 pelipaitojen kompromissin värisävyä, mutta nyt ne olivat valkeita perusväriltään. Lisäksi Liittovaltion tunnuksia ei isommin enää ollut käytössä.

Kun tätä taustaa miettii niin Jugoslavialla ei ollut maajoukkueensa osalta mitään mahdollisuuksia pärjätä ja ainoa maa minkä se ehkä olisi voinut voittaa olisi ollut vain Bulgaria koska Bulgariallakin oli maalivahtipeliään huomioimatta käytännössä B-sarjaan myöskin sopimaton jääkiekon yleistaso kun vain pystyi olemaan. Mikä tahansa muu voitto tai jo oikeastaan tasapelikin olisi ollut jo valtava taivaan lahja Jugoslavian jääkiekolle sen sekavassa olotilassa. Selviämistaistelu oli nyt kaikkien aikojen selvintä kuin mitä ikinä oli ollutkaan sitä ennen.

Jugoslavian tai myös jo oikeastaan tämänkin vuoden Jugoslavian jääkiekkovuoden osalta Tynkä-Jugoslavian osuuden ja annin vuoden 1992 MM-kisoihin kerron seuraavasta viestistä eteenpäin.

 

[Thusberg]

Jääkiekon MM-Kisojen B-sarja pidettiin kaikkiaan 8 maan kesken 2.4-12.4.1992 välisenä aikana Itävallan Klagenfurtissa ja kisojen televisio-ohjauksesta ja muutoin varsin paljon ja ainakin tiettävästi kaikissa B-sarjan maissa nähdyissä kisoissa näytetyistä otteluista vastasi ORF.

8 maata olivat Itävalta, Hollanti, Japani, Tanska, Romania, Kiina, Bulgaria ja Jugoslavia jonka osuuden kerron nopeasti tässä viestissä.

Jugoslavia tosiaankin oli matkassa serbipelaajineen näissä kisoissa käytännön B-maajoukkueellaan nimellisestä A-maajoukkueen statuksesta piittaamatta ja kuten odottaa saattoi niin huonostihan siinä turnauksessa tietenkin kävi tai tulisi käymään.

Kuitenkin jotkut tappiot sille olivat kuitenkin yllättävänkin niukkoja ja sitten vuorostaan aivan kaikki pelaajat eivät aivan täysin pelänneet tai luhistuneet isompiensa edessä. Etenkin kun oli jo jotain rajallista kokemusta yhteisen Jugoslaviankin A-maajoukkueen osalta tietyillä pelaajilla kuten esimerkiksi Milos Piperskillä ja maalivahti Ivan Tomicilla. He saivatkin venyä parhaimpaansa ja senkin yli.

2.4.1992 heti alkuun se onnistui venymään kisojen parhaimpaan suoritukseensa ja vesittämään Tricolori Hochein mahdolliset Talviolympialaistenkin unelmat pelaamalla uskomattomasti tasapelin luvuin 3-3 ottelussa joka nosti edellä mainitut Piperskin ja Tomicin käytännössä tuleviksi Jugoslavian kiekkosankareiksi kisoissa. Romania kun oli käytännössä vieläkin veteraanimaalivahtina toimineen Gheorghe Hutanin johtamana käytännössä erittäin vaikeasti voitettava joukkue ajoittain.

3.4.1992 Kiinaa vastaan Jugoslavia pelasi myös tiukan ottelun vaikkakin heti kun kiinalaiset pääsivät Hollantia vastaan pelatusta 2-12 tappiosta ja sen aiheuttamasta paineistaan eroon niin Kiina kyllä pystyi pelaamaan enemmänkin kuin hyvin. Lähinnä Tomicin sankaritorjunnat Jugoslavian maalinsuulla estivät tappiolukeman olemasta huomattavasti pahemmat kuin vain uskomattomat 1-4...

Kiinalta tosin puuttui pelistä terävyyttä ja puolustus oli keskimäärin tässä ottelussa huonompi kuin mitä monesti muutoin tulisi olemaan turnauksessa nimenomaan vertaistensa tasolta puhuttaessa.

5.4.1992 Jugoslavia jatkoi Talviolympiakarsijaa vuodelta 1992 eli Tanskaa vastaan niukan tuntuisia ottelujaan joskin Tanska säästeli voimiaan kaikkein rajuimpiin koitoksiin ja otti ehkä ajoittain liian paljon jäähyjäkin. Lisäksi Tanskalla pelasi tässä ottelussa ainoan kerran joku Tanskan maalilla kuin Lars Pagh Kristensen ja senkin takia imartelevasti pysyi Jugoslavia mukana pelissä. Tanskalle Jugoslavia hävisi maalein 2-4 jälleen lähinnä Tomicin sankaritorjuntojen avulla.

7.4.1992 tuli tietenkin totuuden hetki Bulgariaa vastaan siihen nähden mitä tuli B-sarjapaikan säilyttämiseen joka kuitenkin oli hyvin epävarma johtuen maan hajoamisen seurauksena ja kansainvälisestä urheiluboikotin uhasta johtuen mikä maata uhkasi sen poliitikkojen julistellessa sotaa ja kylväen nk. Isänmaallisillaan verta ja kuolemaa varsin pian...

Bulgarian ja Jugoslavian taistelussa kohtasivat käytännössä B-sarjan kaksi siihen kelpaamatonta maata koska näillä mailla ei vain ollut minkäänlaista järkevää jääkiekollista hyökkäystasoa ja puolustustaso oli molemmissa lievästi sanottuna B-sarjan jääkiekon MM-tasolla umpihuono. Näiden molempien tilalla olisi voinut heittämällä kisoissa mukana olla Iso-Britannia ja Unkari ja helvetti vieköön vaikka Pohjois-Korea ja Australiakin... Ainakin niissä maissa yleinen kiekkoliikkuvuus sentteristössä olisi ollut parempaa kuin näillä mailla olikaan ja joita varjelivat lähinnä niiden maalivahdit...

Toisaalta taas paradoksisesti näin jälkikäteen lausuttuna Bulgaria tulisi kuitenkin menestymään näissä kisoissa mainettaan paremmin kuin se oikeammin ansaitsikaan!

B-sarjan huonoimpien keskinäisessä jäähyjä riitti puolin ja toisin ja peli oli melkoista sahaamista suuntaan ja toiseen. Lopulta kuitenkin Bulgaria voitti hikisesti ja ensi vuonna käytännössä melkein varmasti putoavana maana B-sarjasta Jugoslavian ja säilytti sarjapaikkansa vielä vuodeksi eteenpäin. Jugoslavia hävisi siis luvuin 1-4.

9.4.1992 Jugoslavia kohtasi Ijs-Oranjen eli Hollannin ja mitään toivoa ei ollut sitä vastaan. Ei kerta kaikkiaan mitään. Muutama rajallinen pienhyökkäys oli käytännössä kaikki mitä se pystyi esittämään ja siihen loppui se peli. 0-11 tappio oli joukkuetta imarteleva ja surkuhupaisana piirteenä Ijs-Oranje ei tarvinnut edes miettiäkään mitään taktisia kuvioita tässä ottelussa lainkaan toisin kuin monissa muissa turnauksen peleissä se oli joutunut.

11.4.1992 Jugoslavia kohtasi jälleen kerran hieman turnauksesta yleisesti ottaen masentuneen, mutta silti huikeata kiekkovuotta kaiken kaikkiaan jälleen kerran myös valtavista emämokistaan huolimatta pelanneen Japanin ja hävisi myös Japanin säästelyn merkeissä maalein 0-6.

12.4.1992 koko Itävallassa pelattujen B-sarjan MM-kilpailujen viimeisessä ottelussa ylipäänsä vuonna 1992 ja omassa viimeisessä ottelussaan joka myös aikakirjoihin pitkin hampain lausuttuna merkattiin nimenomaan Jugoslavian pelaamaksi käytännön Tynkä-Jugoslaviana tai Jugoslavian Tasavaltana olostaan huolimatta se kohtasi nimenomaan itse kisaisäntä Itävallan.

Itävalta olisi voinut voittaa maan tämän vuoden edustusjoukkueen vaikka omalla B tai C-maajoukkueellaan toisin kuin aiemmin jolloin tilanne oli tietenkin ollut hieman toinen ja silloin jo Itävallan B-maajoukkuekin olisi takuuvarmasti joutunut taistelemaan sitä vastaan raivoisasti. Vuonna 1992 Jugoslavia hävisi Itävallan säästön ja osin ehkä hieman turhankin lekkeripeliksi vetäneen asenteen takia lopulta 0-14.

Jugoslavia oli siis vähemmän yllättäen pudonnut B-sarjasta jälleen kerran vuodeksi 1993 joko C-sarjaan tai C1-sarjaan MM-kisojen sarjaohjelmassa. Toisaalta edustamansa käytännön B-maajoukkueen takia se ei ollut mikään ihme. Yhtä toisaalta sanottuna Jugoslavian jäänkiekon taantuvien loppuvuosien aikana edes taantuvan maan sloveenipelaajilla tai kroaattipelaajillakaan ei paljoa olisi välttämättä voitu pelastaa mitä nyt ehkä sarjapaikka ja parhaimmillaan olisi oltu ihan huippuvuonna ja B-sarjan huippumaiden flopatessa suurin piirtein B-sarjan MM-kisojen keskikastissa.

Bosnia-Hertsegovinan itsenäistyttyä ja irrottua Jugoslaviasta maassa alkoi verinen Jugoslavian Hajoamissota lopullisestikin tuskin paljoakaan näiden MM-kisojen B-sarjan jälkeen ja Jugoslavia päätettiin sulkea kaikesta kansainvälisestä urheilusta pois. Päätös koski myös jääkiekkoakin. Siten se ei enää saanut osallistua vuosina 1993-1994 mitenkään MM-jääkiekkoon ja vuonna 1995 sai pelata viime hetkellä kansainvälisestä urheilusaarrostaan vapautuvana C2-sarjan MM-kisoissa kunnes putosi sielläkin muodostamaan MM-ohjelmaan palaavia D-sarjan MM-kisoja vuodeksi 1996.

Vuoden 1992 ja viimeinen Jugoslavian Maajoukkue näytti 25 vuotta sitten kokoonpanoltaan 22 pelaajansa osalta tältä ja käytännössä tämä joukkue oli myös muutamaa harvinaista poikkeusta ja tietenkin jo poissa olleita sloveenipelaajia ja kroaattipelaajia huomioimatta Crvena Zvezda na Hokej Ledu B vuosina 1990 ja 1991:

Maalivahdit: Ivan Tomic ja Alexandar Pavicevic

Puolustajat: Igor Trifunovic, Mirko Karaica, Slobodan Aleksic, Nenad Cirovic, Lazar Dunda, Dejan Pajic ja Nenad Ilic

Hyökkääjät: Zoran Kozic, Alexandar Kosic, Dejan Tatic, Vanja Cecen, Igor Kosovic, Zoran Mitrovic, Milos Nikolic, Alexandar Pesic, Tivadar Gabric, Kolja Lazarevic, Sasa Pavlovic, Igor Poluga ja Milos Piperski

Päävalmentaja: Vjestica 'Vjesti' Milorad

 

[Thusberg]

Pin Longilla eli Jään Lohikäärmeillä oli 25 vuotta sitten vuonna 1992 paljon toiveita sen päästyä B-sarjan MM-kisoihin. Kuitenkin toiveet eivät jälleen kerran oikein tuntuneet realisoituvan joskin missään tapauksessa he eivät myöskään pudonneet C-sarjaan tai C1-sarjaan silloisella olettamuksella.

Kyse tietenkin oli Kiinasta.

Maailman suurimman väkiluvun omaavan valtion jääkiekkomaajoukkue kärsi edelleen 1990-luvun alussa melko lailla samoista ongelmista kuin ennenkin ja vaikka edistystä olisikin tapahtunut niin Kiinan jääkiekkotaso tuntui olevan riittämätön muuksi kuin ammattilaistuvan B-sarjan ja C-sarjan välillä ravaavaksi hissijoukkuemaaksi. Toisaalta Kiina pystyi kuitenkin ongelmiensa vastapainoksi tarjoamaan kuitenkin onnistuessaan viihdyttävääkin jääkiekkoa mitä se ei sittemmin ole kyennyt oikein tarjoamaankaan.

Kiinan maajoukkueella tai Jään Lohikäärmeillä tuntui olevan melko huono puolustus ajoittain, mutta tätäkin huonompi ja levottomampi paradoksisesti oli kuitenkin maalivahtien torjuntataso joka oli B-sarjassa huonoin jos ei muuten niin kerta kaikkiaan päästettyjen maalien saralla. Ajoittain jopa Jugoslavian maalivahditkin käytännössä astetta huonomman B-maajoukkueen toimesta torjuivat paremmin kuin maalivahdit jotka aiemmin olivat yleensä olleet Kiinan pelastajia tai pystyssä pitäjiä jos pelaajista ei siihen ollutkaan.

Kiina oli kuitenkin Aasian toiseksi johtavana maajoukkueena äärettömän lupaava ja melko kehittynyt tekniikkakyky jäällä joskin kiekonhallinta liikkuvuuden pelaamisen syvyyden ohella oli lievästi sanottuna karkeaa muutamaa todella lahjakasta pelaajaa ja muutamaa konkaria huomioimatta. Heillä oli myös fyysisyyttä pelaajiensa osalta joskaan ei jälleen todella harvoja poikkeuksia huomioimatta vieläkään oikein tarvittavia määriä. Tosin 1980-luvun Kiinaan verrattuna 1990-luvun alun Jään Lohikäärmeillä oli kuitenkin jo huomattavan selvästi parantunut laitapelaamisen osaaminen.

Kiekko pysyi kuitenkin yllättävän paljon Kiinan kannalta yleensä elintärkeässä liikkeessä, syöttöpelaaminen toimi joukkueen jäsenten kesken yleensä huomattavasti paremmin ja komeammin kuin monilla muilla B-sarjan mailla osin ehkä heidän joukkueen keskinäisten pelaajien kilpailunhalunkin takia.

Kiinalla oli myös selvä suuntaus muuttaa pelitapakäsityksiään B-sarjassa suhteessa C-sarjaan nähden huomattavasti puolustusorientoituneimpaan suuntaan kuin mitä hyökkäysorientoituvaan suuntaan ja vaikka Kiinaa olisi voinut kuinka kritisoida siitä, että pelaajilla ei muka ollut itsenäisyyttä tai halukkuutta parempaan niin missään tapauksessa he eivät olleet koskaan edes Joukkuekapteeni Chunlin Gaon alaisuudessa tämän korvaamattomasta tärkeydestä huolimatta ikinä lähimainkaan niin johtajaorientoituneempia tai pelikirjan noudattajia orjallisesti toisin kuin välillä häiritsevänkin paljon johtajakeskeiseen eli tässä tapauksessa vähän ivallisesti sanottuna Norio-sanin jään pelitavan mukaan kaiken tehneisiin Japanin pelaajiin nähden.

Yleisesti ottaen kiinalaispelaajat olivat parhaimmillaan melko nopeita, mutta väsymys alkoi vaivata kiinalaispelaajia nopeasti ja muutamalla pakkitason pelaajalla oli selvästi haluttomuutta oikein lähteä kiekontavoittelutilanteisiin huonon luistelukestävyyden takia.

 

[Thusberg]

B-sarjassa vuonna 1992 Kiina ei missään tapauksessa ollut vaikein maajoukkue voittaa, mutta ei missään vaiheessa kyllä mikään läpihuutojuttu keskimäärin siinä pelanneille maajoukkueille. Ainoat poikkeukset joukossa olivat Itävallan ja Hollannin joukkueet jotka kerta kaikkiaan olivat vain niin sitä itseään edellä oikeastaan kaikissa pelin osa-alueissa.

Japani myös tavallaan kuului joukkoon, mutta Aasian johtavanakin kiekkomaana sillä oli vain ne omat vaikeutensa ja Kiinalla oli enemmän sisukkuutta sitä vastaan kuin monta muuta joukkuetta vastaan turnauksessa olikaan joskin toki Romania ja Bulgaria C-sarjasta tuttuina kilpailijoina toivat oman mausteensa Kiinan soppaan lusikoitavaksi.

Kiinan lahjakkaimmat pelaajat jäällä pystyivät huippuluokan kiekonriistokykyihin turnauksessa maan yleiseen huonouteen nähden ja joitakin kertoja turnauksessa jopa Itävallan ja Hollannin pelaajiltakin kiekko vain lipsahti kiinalaisille pelaajille kuin taikaiskusta vaikka sen piti olla hallussa!

Kiinalla oli melko hyvä tilannekatkaisukyky jäällä erikoistilanteissa ja mikäli vain MM-kisojen B-sarjan taso ei olisi lähtenyt kovaan ammattimaistumiseen tai yleinen pelivauhti olisi ollut sarjatasolla riittävän hidastempoinen niin Kiinalla olisi ollut panoksia vaikka mihin.

Lupaavalle tai huomattavan kuuluisalle ja maineikkaalle huippumaan jääkiekkomaan valmentajalle vaikka eläkevirkanakin Kiina olisi voinut tarjota 1990-luvun alussa todella mielenkiintoisen haasteen joukkueena ja mikäli vain todellista paloa luotsata sitä olisi riittänyt kiinalaisen sielunmaiseman ymmärryksen lisäksi niin Kiinasta olisi voinut tulla sen oman aikansa parhaalla pelaajistolla ennen pitkää vaikka mitä...

Valitettavasti länsimaisella jääkiekkokäsityksellä ei avattu kiinalaisten sydämiä yhtä hyvin kuin mitä avattiin liike-elämässä tai vallan muissa elämänyhteyksissä, mutta se siitä...

Kiinalla alkoi 1990-luvun alussa jääkiekollisesti puhuttaessa tulla vihdoin ja viimein pikkuhiljaa muitakin ratkaisijoita kehiin tiukkaan ja keskittyneen syväluotavaan keskialuepelaamisen kuin mitä Chunlin Gao Joukkuekapteenin muodossa edusti, mutta siltikään heillä ei ollut Gaon luistelukykyjä eikä uskomatonta murtokiekkoilun tai läpiajotilanteiden pelitapataitoa kuin Gaolla joka oli muun muassa Suomessakin Lappeenrannassa Sisu Teamia vastaan pelatussa pelissä aikanaan esittänyt yhtä hienoja ratkaisuja ja kiekonlaukaisun estoja Sisulaisilta muutamaa vuotta aiemmin tuolloin.

Muista pelaajista lähinnä Yujie Tian pystyi toisinaan esittämään varsin näyttäviäkin luisteluesityksiä joskin Tian oli enemmän huomattavasti parempi laitapelitilanteiden katkaisijana ja ristipelaamisen kyvyllä jäällä kuin Gao.

Monet muut keskialuepelaamisen ratkaisupelaajat olivat sisukkaita ja riittävällä valmistautumisella myös taidokkaita, mutta heidän puute oli fyysisyyden puute.

Kiinalla tuntui olevan esimerkiksi Iso-Britannian tapaan verraten herkästi loukkaantuvat yleispelaajat ja siitäkin Wu Keqiangin päävalmennuskaudella Kiina kärsi paljon mikä johti esimerkiksi 1992 nimenomaan 25 vuotta sitten Chunlin Gaon tavallistakin kovempaan ylityöllistämiseen ja Yujie Tianille tuli paljon opeteltavaa vuorostaan niille alueille missä Tian itse ei ollut aivan niin hyvä kuin muutoin.

 

[Thusberg]

Kiinalla itsessään ainoa ongelma oli lopulta ainakin alustavasti se, että vaikka se parhaimmillaan olikin melko lailla lupaava tulevaisuuden jääkiekkomaa 1990-luvun alussa niin sen pelaajamäärien kääpiömäisyys ja lisäksi ennen kaikkea tason riittämättömyys pelaamaan järkevästi B-sarjan MM-kisoissa ilman suurempia ihmeitä tulisi yleisfyysisyyden puuttumisen takia paljon pahoja ongelmia tulevaisuutta ajatellen.

Loukkaantumisten takia monta hyvää pelaajaa oli poissa turnauksesta ja sekään ei voinut olla näkymättä jollakin tavalla Kiinan otteissa läpi B-sarjan MM-kisojen 1992. Anfu Wang, Don Li, Yi Sui, Weng Liu, Lingyuan Wei, Wen Wu Liu ja Dong Ren olivat poissa turnauksesta. Näistä miehistä yhdenkin poissaolo olisi voinut olla kovakin paikka Kiinalle, mutta 7 tärkeää pelimiestä poissaolevana oli kamala isku Kiinalle.

Ainoa vielä pahempi poissaolo olisi voinut olla Chunlin Gaon poissaolon lisäksi vaikkapa Zhinan Zhangin poissaolo puolustajista jolloin käytännössä puolustuskyky olisi saattanut Kiinalta romahtaa kuin korttitalo. Gao joutui yhdessä Yujie Tianin kanssa kannattelemaan Kiinaa harteillaan vaikka paljon muitakin manttelinperijöitä Lingyuan Wein ja Wen Wu Liun paikoille olikin.

Joka tapauksessa Kiina aloitti B-sarjan MM-kisojen urakkansa 2.4.1992 kohtaamalla vuoden 1992 B-sarjan MM-kisojen ensimmäisessä ottelussa ja omassa ensimmäisessä ottelussa yleensäkin tällä päivämäärällä tasan 25 vuotta sitten saman tien yhden kovimmista, varmasti kisojen toiseksi kovimman ja ajoittain jopa koko kisojen kovimman joukkueen eli Hollannin. Larry van Wierenin huippuvalmennettuja pelaajia vastaan ei Wu Keqiangin joukkueella ollut paljoakaan mitä asettaa vastaan.

Huolimatta siitä, että van Wieren ja Keqiang olivat aikoinaan itse olleet melkoisissa kaksinkamppailuissa aikanaan pelaajina ainakin huonoimmillaan tai harjoitusotteluissa. Ijs-Oranje raateli Pin Longin tai Jään Lohikäärmeet jäällä ja kyllästyttyään pelistä tuli melkoinen antikliimaksi. Lopulta Kiina hävisi lukemin 2-12 vaikka tuskin mitään todella dramaattista heti turnauksen aluksi realistisesti odotettiinkaan.

3.4.1992 Kiina kohtasikin seuraavaksi Jugoslavian joka pelasi käytännössä B-maajoukkueellaan A-maajoukkueen nimellisyydestä huolimatta. Harmittavalla tavalla ottelun hidastempoisuudesta huolimatta Kiina ei pystynyt oikein siltikään selvästi huonompaa joukkuetta vastaan etulyöntiasemaan vaikkakin se lopulta voitti sen maalein 4-1.

5.4.1992 Kiina kohtasi Itävallan ja kaikki toivo oli mennyttä sitä vastaan jo alle 5 minuutin pelaamisen jälkeen Itävallan huippunopean pelaamisen johdosta ja lopulta Kiina hävisi tyhjentävästi luvuin 0-16...

6.4.1992 Kiina sitten pelasikin osin voimiaan säästäneenä kilpakumppaninsa Romanian kanssa melkoisen ottelun kun kuumaverisyydet ajoittain kiehahtivat puolin ja toisin ja Kiina pääsi tässä ottelussa mukavasti melko lailla pitkästä aikaa Romanian yleensä erittäin vaikeasti päästävälle puolustusalueelle ja pystyi pelaamaan paremmalla syväyslinjalla jäällä kuin mitä tavallisesti. Ikävä kyllä Kiina söi omia pisteitään ja samalla myös Romanian pisteitä ja mahdollisuuksia edes teoreettisenkin pieneen ja oletettavaan seuraavan vuoden Olympiakarsintapaikkaan pelaamalla tasapelin 3-3.

8.4.1992 Kiina kohtasi Aasian maiden kärkikamppailussa Japanin. Japani ei armoa antanut joskin sen liiallinen keskittyminen Norio Suzukin huippuotteiden varaan jäälle ja ajoittainen päättämättömyys tehdä oikeita ketjuvaihtoja oikeaan aikaan osti aikaa turhaan lisää juuri Kiinalle hyödyttävällä tavalla. Kiina kuitenkin silti ajoittaisesta pirteydestä huolimatta hävisi ottelun luvuin 3-10 kun Japanin pelaajat olivat niin tuulennopeita kuin olivatkin...

10.4.1992 Kiina alkoi olla jo ahdingossa sarjapaikkansa säilyttämisen suhteen kun se kohtasi toisen tiukan kilpailijansa eli Bulgarian. Välillä totuuden nimissä sanottuna Kiinan alkaessa uupua sen pelillinen kyvykkyys alkoi olla turnauksen loppupuolella vähän samaa tasoa kuin mitä Bulgarialla oli normaalisti.

Kiina kuitenkin tehokkaasti murtautui väsyneenäkin Bulgarian umpiheikoista puolustuksista vain pysähtyäkseen kerta toisensa jälkeen Bulgarian maalivahti Konstantin Konsta Mihailoviin. Lopulta voitettavissa ollut ottelu hävittiin niin maalivahti Mihailovin kuin myös Dimitar Stoichkovin uskomattomista punaviivan ja siniviivan terävistä kanuunalaukauksista johtuen ennen pitkää luvuin 1-3.

12.4.1992 B-sarjan MM-jääkiekon viimeisen pelipäivän osalta vuonna 1992 heti sen alkajaisiksi Jään Lohikäärmeet valmistautuivat pelaamaan tavallaan uusintaottelun vuoden takaisesta Kööpenhaminan Kalinasta, ketäpä muutakaan vastaan kuin Jään Punaisia Leijonia tai Jään Valkoisia Leijonia eli Tanskaa vastaan.

Tanska oli vuoden 1992 Talviolympiakarsijana kehittynyt vuoden takaisesta jälleen kovaa vauhtia ja sillä oli pakkitason voimakkuuden lisäksi yleistä terävyyttä Kiinaa vastaan. Kuitenkin sen ajoittainen intoilu vielä jäähyissä ja paitsioissa, puhumattakaan sitten vielä turnausväsymyksestäkin pitivät vielä Kiinan pelissä ja lisäksi vielä vuonna 1992 Tanskakin kuitenkin oli vasta aloittamassa edistyneisyydestään huolimatta todellisen nousunsa kohti maan nykyistä asemaa jääkiekossa.

Lopulta osin Kiinan ottelun loppupuolen sumputusten ja Tanskan melko ajelehtivan tuntuisten keskialuepelin hyökkäysten pysähtyessä kerta toisensa jälkeen Kiinan kiekonriistoihin tuli vuoden 1991 Kööpenhaminan Kalinaan nähden melko väljähtyneen makuinen uusintaottelu siihen verratessa Tanskan ja Kiinan välillä. Lopulta kuitenkin Tanska voitti Kiinan kuten jälleen kerran pitikin ja Kiina oli hävinnyt luvuin 2-5.

Kiinalla oli lopulta kohtalona olla jatkuvien tiukkojen tappioidensa takia paradoksisesti koko B-sarjan vuoden 1992 MM-kisojen toiseksi huonoin joukkue. Vain Jugoslavia oli huonompi ja putosi C-sarjaan tai C1-sarjaan vuodeksi 1993 joutuen kuitenkin kansainväliseen urheilusaartoon hieman kaiken tämän jälkeen. Kiinalla oli siten ilmiselvästi paljon tekemistä tason terävöittämisessä.

Wu Keqiangin levottomuutta ja epätoivoa lisäsi myös se seikka, että vuonna 1992 Kiinan Jääkiekkoliiton omat pomot aina Keqiangin omaa välitöntä pomoa myöten ylemmässä portaassa alkoivat suosia yksinkertaisesti maassa paljon innostusta herättänyttä naisjääkiekkoilua enemmän kuin maan miesjääkiekkoilua...

Kuitenkin Kiina oli ainakin toistaiseksi onnistunut pysäyttämään hissijoukkuetiensä B-sarjan ja C-sarjan välillä ja mikäli se vain saisi kaikki tähtipelaajansa jäälle kunnossa olevina niin silloin vuodeksi 1993 sen tason toivottiin paranevan.

Tässä kuitenkin Pin Long eli Jään Lohikäärmeet 25 vuotta sitten vuodelta 1992:

Maalivahdit: Yongyun Wang ja Yuan Tao

Puolustajat: Huang Tao, Dehong Sun, Zhenhua Zhang, Mingzhong Kou, Zhinan Zhang, Xiaodong Sun, Jiuming Liu ja Hui Wang

Hyökkääjät: Benyu Wang, Yujie Tian, Dayong Zhang, Hongjun Li, Xiaolei Sui, Xiaobo Guan, Mengyuan Zhai, Feng Liu, Jiang Wang ja Joukkuekapteeni Chunlin Gao

Päävalmentaja: Wu Keqiang

 

[Thusberg]

Tricolori Hochei eli Romania oli vuonna 1992 25 vuotta sitten mielenkiintoisessa joskin taantuvan huonossa asemassa jääkiekkokartalla.

Sen paras pelaaja Kultaisen Sukupolven ajalta eli Doru Tureanu oli jo lopettanut uransa vuosia aiemmin, moni muukin vanhemman ajan pelaaja alkoi miettiä vakavasti uransa lopettamista tason alkaessa vain ikääntymisen johdosta huonontua eikä edes moni nuoremman polven uudemmistakaan pelaajista vaikuttanut olevan paljoakaan Tricolori Hochein pelastajiksi uudella tasolla.

Tricolori Hochein piinaa lähtökohtaisesti B-sarjan MM-kisoihin palaamisenkin myötä ensi kertaa sitten vuoden 1983 useiden melko niukkojen C-sarjan vuosien ja aikanaan yhden, talousvaikeuksien johdosta D-sarjassakin vietetyn vuoden 1989 jälkeen pahensi maan huippuluokan keskialuepelaajan ja Eliittipuolustajan Mihail Lucian Popescun jatkoloukkaantuminen vielä toista vuotta peräkkäin minkä takia jälleen kerran Romanian oma pakkitaso ja alempi keskialue tulisivat olemaan äärimmäisen haavoittuvaisia.

Se kaikki tietenkin oli aiheuttamassa järkyttäviäkin määriä ylimääräisiä paineita jo entisestään tasoltaan huonontuneelle ja varsinkin aina harjoituskaudella pikkuhiljaa uraansa lopettelevalle maan maalivahdille ja parhaimmalle pelaajalle eli Gheorghe Hutanille.

Hutan oli 38-vuotiaana päättänyt kuitenkin joukkueensa pelaajien sinnikkään suostuttelun tuloksena jatkaa vielä uraansa vaikka tietenkin panos erään asian toteutumisesta oli pienen pieni. Nimittäin se, että Hutan olisi päässyt Tricolori Hochein kanssa vielä kerran Talviolympialaisiin Lillehammeriin 1994 tietenkin Talviolympiakarsinnan kautta.

Romanialla oli tasolleen kuitenkin taantuneenakin jääkiekkomaana vieläkin paljon omaa ulottuvuutta pelissään, mutta se ei vain kyennyt vastaamaan mitenkään paljoakaan sitä itseään paremmille maille jääkiekossa. 1990-luvun alussa B-sarjan MM-kiekon ammattimaistuessa Romanialla alkoi muutenkin vauhti tippumaan niistä päivistä mitä se oli näyttänyt Kultaisen Sukupolven vuosina tai vaihtoehtoisesti monina vuosina C-sarjan MM-kisoissakin.

Välillä Romania sitten onnistuessaankin tuntui olevan hieman kuin masentuneen oloinen, 1980-luvun osiensa summana pyörinyt Tre Kronor tasoltaan luokkaa alempana. Eli toisin sanoen Romania tuntui mahdollisista ratkaisijan kyvykkyydestään huolimattakin aina pelaavan tai tyytyvän pelaamaan vain tasapelejä ja yksinkertaisesti hämmentämään parempien maiden soppaa sekaisin jäällä. Pisteriistot olivatkin vain omiaan lisäämään Itävallan suhteellista paraatimarssia tai ainakin melkein paraatimarssia 25 vuotta sitten sen omissa B-sarjan MM-kotikisoissa.

Kun sitä sitten vertaa vaikkapa kilpailijoihinsa Kiinaan ja Bulgariaan niin Romanialla tuntui olevan huonoutena keskimäärin vain maalintekokyvyn ajoittainen viimeistely ja muutaman kerran Romaniakin löi päätänsä kerta toisensa jälkeen seinään muutamien sitä itseään huonompien maiden maalivahtien torjuessa heidän melko selvätkin paikkansa sitä turhauttavasti kerta toisensa jälkeen mikä myös selitti sen, että miksi Romania ei saanut koko turnauksessa kuin vain 13 tehtyä maalia vaikka Romanialla oli yksi eniten tehtyjä laukaisuja ja melko paljon yleisiä maalipaikkoja turnauksessa tasolleen tehdä maaleja.

Seuraavassa viestissä käynkin läpi pikaisesti Tricolori Hochein taipaletta 25 vuoden takaa.

 

[Thusberg]

2.4.1992 käynnistyikin päivälleen 25 vuotta sitten Tricolori Hochein eli Romanian taival sen kohdatessa Jugoslavian. Tämä normaalisti ja välillä verisestikin vaarallinen vastustaja piti olla helposti voitettava poikkeuksena tällä erää koska Jugoslavian maajoukkue oli käytännössä nimellisyyttä huomioimatta maan B-maajoukkue ja koostui serbeistä, mutta niin vain kävi huono tuuri Romanialle joka ei saanut muuta kuin turhautuneesti jäähyjä ja pettymyksen karvastelua itselleen pelatessaan tasapelin sen kanssa luvuin 3-3 mikä oli oikeastaan valtava nöyryytys sille...

Mahdollisen ja eräs teoreettisen Talviolympialaisten unelman elossa pitoon kun olisi tarvittu käytännössä jokainen mahdollinen teoreettinenkin voitto...

3.4.1992 Romania kohtasi sitten Itävallan jota se oli takavuosiensa Kultaisten Sukupolven aikoina vienyt usein kuin märkää rättiä sankoon.

Itävalta valitettavasti oli vuoteen 1992 mennessä vähän toisenlainen. Itävallalla oli myös ikiratsuna sen edustajana maalivahtina Brian Stankiewicz ja puolustajana erittäin tehokas ja pelätty Herbert Hohenberger mikä tuntui olevan huono uutinen Romanian monille hyökkäyspelaajille.

Tosin totuuden nimissä Tricolori Hochein teknisen kiekonkäsittely oli nopeuden ohella päässyt ruostumaan mikä sitten aiheutti Itävallalle tappion vähemmän yllättäen ja Gheorghe Hutanin parhaista torjuntayrityksistä huolimattakin luvuin 0-9...

5.4.1992 Tricolori Hochei kohtasi Japanin joka tosin kihisi raivoa uskomattomasti jo toisen kerran 4 vuoden sisään hävityn Bulgaria-ottelun jäljiltä ja siten Romania oli automaattisesti kusessa. Siltä ainakin näytti suurimman osan peliä ja sitä se myös oli. Gheorghe Hutan näytti melkein pyörtyvän maalin suulla väsymyksestä, mutta siltikin torjui torjumistaan ajoittain huikealla tavalla.

Valitettavasti tappio Romanialle kuitenkin tuli hyvistä yrityksistä huolimatta taas kerran. Tosin yllättäen ei kuitenkaan aivan mitenkään 1-20 luokkaa olleella tavalla kuin miltä oli näyttänyt japanilaispelaajien suhahdellessa Tricolori Hochein pakkien ohitse kerta toisensa jälkeen kuin raivoisat Mandaariiniherhiläiset kohti Romanian maalia vaan lopulta yllättäen vain 1-5.

6.4.1992 Tricolori Hochei kohtasi Pin Longin. Jään Lohikäärmeitä eli Kiinaa vastaan nähtiin jälleen kilpakumppaneiden välinen tekninen voimankoitos jossa tunteita ei puuttunut joskin molemmilla oli turnauksessaan olleet omat huonot kuvionsa. Romanialla oli kyvykkyys laitapelaamisessa ja maalintekopaikoissa kun taas Kiinalla oli herruus syöttöpelissään ja keskialueella Chunlin Gaon turvin.

Lopulta Romania vaikutti viimeisessä erässä saavan yliotteen Kiinasta, mutta uskomattomasti hieman Ruotsin malliin sarjatasoa korkeammalla se tuntui menettäneen otteensa eikä vaikuttanut oikein ottavan asemastaan tietoisuutta itselleen vaikka sen olisi pitänyt. Pelilliset ratkaisut viipyilivät kun ottelun olisi pitänyt ratketa sen voittoon aivan kuten Ruotsillakin toisinaan sen ollessa johtavassa asemassa MM-tasoa ylempänä. Lopulta tuloksena oli taas vain 3-3 tasapeli.

8.4.1992 Tricolori Hochei kuitenkin onnistui kuin kaikkien isoimpien mahdollisten maailman ihmeiden tapaan kuin taivaanlahjana purkamaan erikoisella tavalla Ijs-Oranjen eli Hollannin pelätyn trappipelihelvetin tavalla jonka pystyi turnauksen aikana oikeasti purkamaan vain Itävalta. Hollanti oli kaikilla osa-alueilla niin helkkarin paljon Romaniaa edellä ja silti se ajautui ajoittain turhiin jäähyihin ja pysähtyi kerta toisensa jälkeen onneksi paljon lepoa saaneeseen Tricolori Hochein maalivahti Gheorghe Hutaniin.

Lopulta pelattiinkin tässä ottelussa tasapeli luvuin 2-2 ja tämä oli Romanian paras tai toiseksi paras peli käytännössä turnauksessa ellei sitten Japania vastaan tehtyä sankarointia haluta mukaan laskea. Aivan lopussa muutaman kerran Romania oli jopa voittaa ottelun, mutta epäröinti ja huono viimeistely estivät todellisen jättipotin menoa Tricolori Hochein pussiin.

10.4.1992 Romania kohtasikin Jään Punaiset Leijonat tai Jään Valkoiset Leijonat eli Tanskan. Vuotta aiempaan ja myös Talviolympialaisten 1992 Karsijan yrityksiin nähden Tanska tuntui nopeammalta kuin Romania kaiken tavoin vaikkakin melko pitkään Tanskaa piinaavalla tavalla Tricolori Hochei pitikin peliä tasoissa.

Ikävä kyllä Romania ei kyennyt jälleen kerran pitämään tasapeliään ja hieman ylimielisen päivän Tre Kronorin varmistelutyyli toi sille vain kylmää vettä niskaan kun Tanska sitten iski tarvittavat maalit eikä Romania sitten oikein kyennyt mukaan Tanskan loistavaan pakkitason pelaamiseenkaan aina jos hyökkäys loppumetrejä kohden ottelussa Tanskan alueelle edes saatiinkaan. Romania hävisi Tanskalle periaatteessa ehkä viimeistä kertaa voitettavissakin olleen ottelun maalein 2-4.

12.4.1992 Romania kohtasikin omassa viimeisessä ottelussaan ja koko jääkiekon MM-kisojen B-sarjan vuoden 1992 toiseksi viimeisessä ottelussa yleensäkin Bulgarian jonka kanssa se Kiinan tapaan kilpaili keskimäärin C-sarjassa ollessaan. Tricolori Hochein ja Bulgarian kesken nähtiin lähinnä turnaukseensa pettyneen Romanian taistelu taidollisesti heikompaa, mutta innostunutta Bulgariaa vastaan.

Välillä peli kuitenkin oli iskevän ikävystyttävää kampitus, koukkimisen ja maalialueen sumputustyylin pelaamista missä katkoja oli vähän väliä ja rytmiä peliin oli vaikea saada tai seurata kiinnostuneesti ilman todellista paloa asiaan tai analyysin halua. Konstantin Konsta Mihailov torjui kuitenkin vähän väliä Romanian yritykset ja tämä peli ilman uskomatonta Japani-ottelun voittoa huomioimatta oli turnauksen paras tappiostakin piittaamatta Bulgarialle. Lopulta Romania voitti Bulgarian nöyryyttävän pienesti lukemin 2-0 vaikka voiton olisi pitänyt olla ehkä enemmän tasoa 6-0 tai 10-0.

Romania oli lopulta siis B-sarjan MM-kisoissa 1992 kuudes jääden jopa Bulgarian taakse kärsien tosiaan niukoista tappioistaan ja lisäksi myös tavastaan pelata Hollannin ottelua tasapelistään sitä vastaan huomioimatta juurikin liikaa voitettavien ottelujen tasapelejä.

Romanialla oli kiinnostavana piirteenä mahdollisuus jopa pelata A-sarjapaikan noususta tavallaan mikäli vielä vuoden 1991 ajan neljän maan tason laajentumissääntö olisi ollut voimassa. Toisaalta Romanian turnaus olisi sillä säännöllä ollut vielä toteutunuttakin paljon huonompi mielikuvaltaan mikäli niin oli. Gheorghe Hutan torjui uskomattomasti turnauksen jokaisessa ottelussa mikä oli melkoista liikakäyttöä, mutta valitettavasti pakollista Romanian ahdingon tietäen.

Vuodeksi 1993 kaikki Romanialla oli kiinni entisestäänkin vain Gheorghe Hutanista kun lopulta uskomattomana shokkiuutisena päätti kahden perättäisen loukkaantumisensa takia aivan lopullisesti Eliittipuolustaja Mihail Lucian Popescu lopettaa uransa Tricolori Hochein riveissä, mutta iloisena uutisena välivuoden loukkaantumisen takia pitänyt Alexandru Halauca päätti vielä jatkaa uraansa kun vain sai toipumisaikaa.

Laitan tähän seuraavaksi alle vuoden 1992 Tricolori Hochein ja ensi kertaa myös näiden Kiekkovuosien ajalta Tricolori Hochein Päävalmentajan koska aiemmin vuosilta 1986-1991 en ole onnistunut löytämään niiden sen vuoden joukkueiden päävalmentajia ja edellinen selvästi papereissani oleva ja merkitty Tricolori Hochein Päävalmentaja oli vuonna 1985 Rautaherrana tunnettu Ioan Tiron joka tietenkin oli melko tuttu myös Kultaisen Sukupolven päiviltä. Olisin kyllä erittäin iloinen mikäli jostakin löytyisivät nuo vuosien 1986-1991 vuosien Tricolori Hochein päävalmentajat, mutta jää nähtäväksi...

Eräässä vaiheessa kuulin kyllä huhuja, että Mirel Dumitrache olisi valmentanut jossain välin noita vuosia Romaniaa, mutta mielestäni hän jo tuolloinkin ja varsinkin noiden vuosien loppuvuosina valmensi kylläkin jo tuolloin Kreikkaa joten se ei ole kovin todennäköistä.

Tässä joka tapauksessa 25 vuoden takainen Tricolori Hochein eli Romanian maajoukkue vuodelta 1992:

Maalivahdit: Gheorghe Hutan ja Viorel Radu

Puolustajat: Iulian Popovici, Ion Dimache, Laszlo Horvath, Attila Nagy, Christian Daia, Jeno Salamon, Valentin Toader ja Laszlo Vargyas

Hyökkääjät: Eugen Radu, Nelu Alexe, Istvan Gereb, Zsolt Antal, Csaba Gal, György Dragomir, Marius Gliga, Ion Zaharia, Cornel Chirita, Andrei Petrus Nudu, Paul Burada ja Octavian Sersea

Päävalmentaja: Ciubotaru Sorin