Vuoden tulokas

  • 8 612
  • 61

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Niin, kuka on mielestänne liigakauden vuoden tulokas? Tämän kauden rookie-taso on hyvä, muttei mikään loistava. Yhdenkään ensimmäistä vuotta pelaavista ei voi sanoa kuuluvan liigan ylimpään tähtiluokkaan. Joka tapauksessa läpimurtoja terävimmän kärjen tuntumaan on nähty ilahduttavan paljon.

Tässä on listaa vahvimmista ehdokkaista. Kiekkolehtihän teki omat valintansa uusimmassa numerossaan. Ykkönen on sama kuin minullakin.

1. Toni Söderholm, HIFK
Monipuolinen pakki on tehnyt vakuuttavaa jälkeä sekä liigassa, että maajoukkueessa. Hyppäys yliopistopelaajasta Euroopan huippusarjaan ei ainakaan Tonin kohdalla ole ollut liian iso. Ei varsinaisesti loista millään osa-alueella, mutta pelaa korkealla tasolla illasta toiseen. Luistelu on isohkolla miehellä suht sulavaa, laukauksessa riittävästi painoa ja omassa päässäkin miehet pysähtyvät. Omaa myös johtaja-ainesta ja auktoriteettia.

2. Jukka Voutilainen, Jokerit
Tuottaa suurta mielihyvää nähdä Jukan onnistuvan näin hienosti melkein kaksi vuotta vieneiden loukkaantumisten jälkeen. On kunnostautunut maalintekijänä sentterin paikalta. Alkukaudesta tuli lähes yksinomaan maaleja, nyttemmin Voden nimi on näkynyt enemmän syöttötilastossa. Tehnyt paljon voittomaaleja. Erittäin sähäkkä nykyaikainen pelaaja, jonka liikkeet ovat todella ennalta arvaamattomia. Kuopiolainen kiekkokoulu osaa tuottaa massasta poikkeavia yksilöitä. Kaveri on kotoisin vieläpä samoilta kulmilta Kuopiota kuin allekirjoittanut.

3. Kalle Kerman, SaiPa
Toinen kuopiolainen kärkikolmikossa! Sulava luistelu ja hyvä laukaus ovat tasoittaneet pienikokoisen maalintekijätyypin tietä liigapelaajaksi. Tilastot ovat hyvät ja Kalle tuntuu viihtyvän Lappeenrannassa. Saanut pelata hyvien ketjukavereiden kanssa. Yhdessä Voutilaisen ja Janne Laakkosen kanssa johtaa uuden sukupolven marssia Kuopiosta parrasvaloihin.

4. Teemu Lassila, TPS
5. Hannu Toivonen, HPK
6. Max Kenig, HPK
7. Jesse Niinimäki, Ilves
8. Tuomas Nissinen, Ilves
9. Tomi Pöllänen, Ässät
10. Miika Huczkowski, JYP

Tässä oma Top10. Laittakaas omia versioitanne.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Puolustajan valinta vuoden tulokkaaksi on yleensä melko harvinaista, mieleen ei muistu kuin Pasi Puistola ja valmiiksi kokenut Joni Lehto viime vuosilta (voi olla muitakin, mutta näin nopsasti ajateltuna). Siitä huolimatta minunkin ehdokkaani on Toni Söderholm joka on noussut jo maajoukkueeseen asti. Kokemusta miehellä on kyllä jo valmiiksi enemmän kuin suoraan A:sta nostetulla junnulla, mutta eihän kokemuksesta haittaa ole

Kakkoseksi nostaisin Teemu Lassilan jonka loistopelit ovat tuoneet TPS:n taas mukaan playofftaistoon. Nollapelejä jo viisi, kaverilta joka aloitti kolmosvahtina.

Kalle Kerman on ollut koko kauden kovassa vedossa. Tasainen pistetehtailija, joka on näyttänyt kykynsä liigatasolla. On sääli että KalPa pelaa väärässä sarjassa kun sieltä koko ajan nousee huippukiekkoilijoita.

Jesse Niinimäki ja Tuomas Nissinen olivat pitkään Ilveksen ainoita valopilkkuja kunnes kokeneemmat alkoivat vertyä. Ilveksen alkukauden vähistä pisteistä suurin osa on Nissisen ansiota ja Niinimäki oli erityisesti joulun tienoilla huippuiskussa.

Jukka Voutilainen on pelannut tasaisen kauden. Kukaan ei odottanut mieheltä mitään kauden alussa mutta niin vaan kaveri on noussut tuonne Narripaitojen parhaisiin miehiin.

Tomi Pöllänen on Ässien kolmanneksi paras maalintekijä ja Tomppa on tehnyt monta tärkeää maalia (voitto ja tasoitus) tällä kaudella. Tästä on hyvä lähteä ensi kauteen.

Hannu Toivonen on ollut yksi osa Kerhon loistavassa runkosarjavoitossa. Todella eleetöntä työkentelyä.

Pikku-Max Kenig on kokonsa huomioiden todella hyvin onnistunut nappaamaan paikan Kerhon kovassa hyökkäyksessä. Kauden ehkä hienoin maali on lähtenyt Maxin syötöstä.

Turo Järvinen on pelannut hyvää peliä varmistavassa ketjussa ja samalla nakutellut jokusen pisteenkin. IFK:n avainpelaajia tämänhetkisessä loukkaantumissumassa.

Tästä sitten saadaan listaksi:
1. Söderholm
2. Lassila
3. Kerman
4. Nissinen
5. Niinimäki
6. Voutilainen
7. Pöllänen
8. Toivonen
9. Kenig
10. Järvinen

JYPin Jari Korhonen olisi ollut korkealla listalla jos ei olisi jo yli-ikäinen tulokkaaksi. Maalivahdeilla Lassilalla ja Toivosella on mielestäni hyvät mahdollisuudet kivuta ylöspäin jos playoffeissa tulee menestystä. Jos Toivonen on yhtä ilmiömäinen kuin Lehtonen viime kaudella niin ykkössija on kyllä varma. Toivonen aloittaa kakkosena, kuten Lehtonenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti korkki
Siitä huolimatta minunkin ehdokkaani on Toni Söderholm joka on noussut jo maajoukkueeseen asti. Kokemusta miehellä on kyllä jo valmiiksi enemmän kuin suoraan A:sta nostetulla junnulla, mutta eihän kokemuksesta haittaa ole

Kakkoseksi nostaisin Teemu Lassilan jonka loistopelit ovat tuoneet TPS:n taas mukaan playofftaistoon. Nollapelejä jo viisi, kaverilta joka aloitti kolmosvahtina.

Laiskana londaan vähän korkin viestiä, sillä siinä on mun sanat. Söde ykkönen ja Lassila kakkonen, perustelut yllä.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Turha topic, moderaattorit voisivat sulkea ketjun. Vuoden tulokas on jo selvä valinta.

Hyvät naiset ja herrat, ladies and gentleman... Jesse Niinimäki

Liigan ylivoimaisesti paras alle 39-vuotias sentteri. Tuollaista pelikäsitystä, pelinlukutaitoa ja pelintekotaitoa ei ole 19-vuotiaalta nähty sitten vuoden 1983. Tällä miehellä on edessä loistava tulevaisuus. Näen jo sieluni silmin, kuinka Niinimäki viiden vuoden päästä johdattaa yhdessä Mike Comrien kanssa Edmontonin takaisin NHL:n huipulle.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti dude
Turha topic, moderaattorit voisivat sulkea ketjun. Vuoden tulokas on jo selvä valinta.

Täsmälleen! Vaikka kauden huipennus antaa vielä odottaa itseään ja sankaruutta on jaossa runsaasti, on valintani runkosarjan osalta Tepsin nuori maalivahtilupaus Teemu Lassila. Paljon hyviä kandidaatteja on Söderholmia, Voutilaista ja Niinimäkeä myöten. Toivottavasti herrat pelaavat pitkään liigassa ennen lähtöään taalajäille.

Tässä taustoja Teemu Lassilasta.
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=1109
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Lassilan peli on alkanut vajota alaspäin kuin lehmän häntä eli kuten usein nuorille vahdeille käy niin alku menee kuin hurmoksessa mutta sitten taso laskee.Ei ole Lassilasta vuoden tulokkaaksi.
Kyllähän pakkeja on ennenkin valittu ja tulee mieleen se kun Grönvall valittiin ja eräs Teemu Selänne jäi ikään kuin vahinkossa valitsematta.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Toni Söderholm, HIFK.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
1. "Köyhän miehen Tuulola", Toni Söderholm
-Ollut vakuutava koko kauden. Tekee vähän virheitä. Hyvä peruspakki

2. Jukka Voutilainen
-Taitava, arvaamaton ja hyvä pelikäsitys. Lyönyt itsensä läpi tällä kaudella, mutta pystyy vieläkin patrempaan.

3. Kalle Kerman
4. Teemu Lassila
5. Tuomas Nissinen

Kermania, Lassilaa ja Nissistä en ole seurannut niin paljoa, että osaisin kirjoittaa veret seisauttavia analyyseja kyseisistä jampoista.
 

pänkäle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Kun pääsi unohtumaan että mikäs se olikaan se raja että kuinka paljon niitä otteluita saa olla pelattuna edelliskaudella että on vielä tulokas... Kertoisiko joku? Niin ja kertokaa nyt sitten vielä että onko se otteluiden kokonaismäärä vai lasketaanko pelkät runkosarjamatsit?
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Toni Söderholm

Vahva kausi alla, ennekaikkea äärimmäisen tasainen. Kaveri tullu täysin puskista ja pelannut kuin kokenut ammattilainen. Pakin paikalta kovat pisteet ja omapää hyvin hallussa. Selkeä valinta ykköseksi.

2. Jukka Voutilainen

taitava hyökkääjä, joka osaa tehdä maaleja oikeisiin paikkoihin, pelaa kuin kokenut pelimies.
 

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
1. Söderholm
2. Lassila
3. Pöllänen
4. Niinimäki
5. Korpikari(pakko vetää vähän kotia päin)
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ehdotan, että SM-liiga kumoaa naurettavan ikäpykälänsä ja julistaa vuoden liigatulokkaaksi ainoan miehen, jolle se titteli oikeasti kuuluu - JYPin Jari Korhosen. Mestiksestä suoraan JYPin ykköspuolustajaksi ja ylivoimapommittajaksi yhdessä kaudessa. No ok, Niinimäestä ja Lassilasta voinee samassa lauseessa puhua, mutta kyllä minusta silti Korhonen on moraalisesti vuoden tulokas.
 

tsei_tsei

Jäsen
Kyllähän palkinto Söderholmille kuuluu. Kerman ja Voutilainen kilpailkoon kakkospaikasta. Seuraavista sijoista kamppailevatkin sitten nuoret maalivahdit Lassila, Nissinen ja Toivonen. Lassilaa hehkutetaan nyt, mutta hyvin pelasi myös Nissinen syksyllä. Toivonen taas on ollut kolmikosta tasaisin ja varmin. Onneksi valintaa ei tarvitse tehdä kuitenkaan maalivahtien kesken, sillä Söderholm on tulokkaista tasoltaa selvästi paras pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tärkeä palkinto

Minun mielestä vuoden tulokas palkinto on yksi tärkeimmistä. Ainakin pelaajan itsensä kannalta. Kun nuorena jo näyttää pystyvänsä tähän sarjaan.

Muuten: Luetaanko JYPin Jari Korhonen tulokkaaksi?

Silti: Kyllä se Voutialainen on
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Kyllä se Jukka Voutilainen on. On tehnyt niin paljon voittomaaleja.

1. Voutilainen
2. Söderholm
3. Lassila
4. Kerman


J. Korhonen ois kärkikolmikossa jos ei ois yli-ikäinen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kyllä Söderholm saa minun ääneni. Voutilainen oli alkukaudesta vahvin, mutta on hyytynyt kevätkaudella.

Korhonen olisi kyllä ihan kärkipäätä.

Oma kärkikolmikkoni:
1. Söderholm
2. Kerman
3. Voutilainen
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jaahas. Tämä on vaikea valinta. Lassila on todellinen komeetta mutta vuoden tulokas on koko kauden palkinto.

1. Toni Söderholm
-selkeästi noussut johtohahmoksi muutenkin kovassa HIFK pakistossa

2. Kerman Kalle
-noussut Saipan ratkaisijaksi vastuun kantajaksi

3. Jukka Voutilainen

-Hieno kausi, mutta joukkueen kovuuden vuoksi jäänyt tausta voimiksi

4. Teemu Lassila
-erionmainen kausi, mutta 15 hyvää peliä ei riitä koko kauden palkintoon, samalla määrällä pelejä Tuomas Nissisen voisi nostaa kauden tulokkaaksi

5. Niinimäki Jesse

-Noussut Ilveksen ratkaisijaksi

6. Nissinen Tuomas

- Nousi liiga maalivahdiksi, mutta väsymys iski. Hyvä tulevaisuus

7. Max Kenig

- Erinomaista pörräämistä ja hyvät plusmiinukset ja kohtuulliset tehot, hyvässä joukkueessa varjossa Voutilaisen tavoin

8. Hannu Toivonen

- Hyviä pelejä, mutta kakkonen on aina kakkonen

9. Juntunen Henrik

- Vähällä peliajalla erinomaiset tehot, mitä tapahtuukaan, kun saa vastuuta YV:lla/1-2 ketjussa
 
Viestin lähetti Tj
No ok, Niinimäestä ja Lassilasta voinee samassa lauseessa puhua, mutta kyllä minusta silti Korhonen on moraalisesti vuoden tulokas.

No, nämä moraaliset palkinnot ovat meille tuttuja jo viime kauden maalikuninkaan kruunajaisista.

Kyllähän se vuoden tulokas on Toni Söderholm.
 

Aksu

Jäsen
Vuoden tulokas palkinnon ojentaisi Söderholmille. Hän on pystynyt nousemaan isoon rooliin loukkaantumisten runtelemassa Hifkissä.

Kakkospalkinnon työntäisin Kalle Kermanille. Syynä hyvät tehot ja ennen kaikkea tasaisuus. Koko kauden ärhäkkä ja suht tehokas.

Kolmospalkinto menee Jukka Voutilaiselle. Hänen haasteensa oli nousta kivikovaan joukkueeseeen ja sen teki. Siitä palkintona hyvin pisteitä hyvien kenttäkaverien kanssa.

Toki esim. Lassila on pelannut erinomaisesti, mutta katson miuluiten koko kauden tekemisiä. Teemu nousi pinnalle kauden ehtoopuolella ja sen takia jätän pois laskuista.
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti pänkäle
Kun pääsi unohtumaan että mikäs se olikaan se raja että kuinka paljon niitä otteluita saa olla pelattuna edelliskaudella että on vielä tulokas... Kertoisiko joku? Niin ja kertokaa nyt sitten vielä että onko se otteluiden kokonaismäärä vai lasketaanko pelkät runkosarjamatsit?

Korkeintaan 1/3 runkosarjaotteluista, eli viime kaudella 18 ottelua olisi maksimi. Tulokkaaksi voidaan valita runkosarjan alkaessa alle 25 vuoden ikäinen suomalainen pelaaja.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Vaikka mielelläni vetäisin kotiinpäin, on pakko olla rehellinen ja antaa ykköstitteli Söderholmille, jonka pelejä katsoessa luulee, että kyseessä on maailmanluokan pakki eikä liigatulokas.

Kakkostitteli menee Kermanille. Hän aloitti harjoituspelit SaiPan nelosketjusta ja oli välillä jopa 13:s hyökkääjä. Hän kuitenkin taisteli itsensä kakkosketjuun ja on vain parantanut otteitaan kauden edetessä.

Voutilaiselle jää siis vain pronssisija.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tulokkaista parhaaseen tahtiin pisteitä ovat tehneet Kerman ja Niinimäki, mutta kyllä Söderholm on pelillisesti aivan ylivoimainen ykkönen tämän kauden tulokkaista.

Kerman, Niinimäki ja miksei Voutilainen ja Lassilakin kisailevat sitten kakkossijasta.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Lassila tai Söderholm. Sanon kuitenkin Lassila, tärkein tekijä TPS:n nousussa pois lamasta, ehkä jopa lahjakkaampi kuin median suosikki Kari Lehtonen.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Söderholm

Voisin kirjoittaa lähes sanasta sanaan saman viestin kuin mirasane, mutta sanan "Kerman" paikalle kirjoittaisin sanan "Niinimäki".

Tämän superlupauksen ja Edmontonin ykkösvarauksen kiekollinen taitotaso on kertakaikkiaan huikea. Uskallan epäröimättä väittää, ettei yksikään toinen tämän kauden tulokashyökkääjistä olisi tehnyt liigan paskimmassa joukkueessa vastaavia tehoja, yhtä upeista maaleista/maalien esitöistä puhumattakaan.

Huippujoukkueissa pelaavien tulokkaiden rankkaus on aina hankala juttu ja useimmiten katsojan silmissä, mikä koskee myös Voutilaista. Erinomainen tulokas, joka ei nähdäkseni siltikään taistele aivan kärkisijoista. Makuasia.

Lassila - joka mm. Calounin ja Raimon kanssa taistelee helmikuun pelaaja -valinnasta - jää Ranger's List:ssä Nissisenkin taakse. Tuomas pelasi syksyllä toistakymmentä huippumatsia, Lassila teki saman keväällä. Torjuntaprosenteissa ja nollapelien määrissä nämä 1983 syntyneet nuorukaiset erottaa vain joukkue. Nissinen on joka tapauksessa mielestäni selvähkösti suurempi lupaus. Tätä mieltä tuntuvat olevan myös sekä scoutit että Westerlund. Viimeiset ottelut voivat vielä toki tuoda lisää lastia vaakaan, puolelle tai toiselle.

Näin pienellä ottelumäärällä/otannalla NHL:ään varaamattoman Lassilan vertaaminen lahjakkuudessa Kari Lehtoseen kelpaa vitsistä, niin hyvin kuin mies otteluissaan pelannut onkin. Pitkä on vielä matka niihin otteisiin, joita Lehtonen esitti mm. viime kevään pudotuspeleissä.


Mane kirjoittaa tavoilleen uskollisena asiaa, myös oma ääneni menee Söderholmille. Upeat tulokasnäytöt sekä liigassa että maajoukkueessa. Niin loistavat, että lienee vain ajan kysymys, koska Pentti näyttä miehelle ovea.




Ranger
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös