Ääneni ovat olleet postissa matkalla ja laitoin samaan kuoreen naapurin kissavainaan äänet tulemaan. Kai nämä lasketaan? Ai ei, no kohti moraalista voittoa sitten. Ilman mitään järjestystä muutama nimenomaan viimevuotisella panoksellaan positiivisesti silmään pistänyt nimimerkki. Tästä unohtuu varmasti ainakin pari olennaista.
@Flonaldo : Muistan, että keväällä koronan alkulöylyissä olimme vahvasti eri mieltä ja kävimme kiivasta keskustelua UK:n silloisesta epidemianhallintastrategiasta. Sittemmin nimimerkki on pistänyt silmään jatkuvasti hyvin perustelluilla ja selkeästi melkoisen pedanttiseen ja aikaavievään oma-aloitteiseen tutkimukseen nojaavilla viesteillä, jotka ovat olleet valona virheellisen tiedon pimeydessä. Jos ymmärsin oikein, henkilö nimimerkin takana on pandemian myötä kiinnostunut aiemmin ei-niin-tutusta aiheesta niin kovin, että on sukeltanut jotakuinkin kaikkeen saatavilla ja sulatettavissa olevaan tietoon sortumatta mihinkään huuhaajuttuihin. Nostan hattuani korkealle.
@Tuamas : Maininta tulee erityisesti vaaliseurannan kertakaikkiaan laadukkaasta sisällöstä, jota maksulliset mediat joutuvat kadehtimaan. Muutenkin tasaisen informaatiotiheää juttua talouden ja politiikan saralla aina affikuvioista Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan, kotimaata unohtamatta. Toivottavasti pysyt palstalla jatkossakin.
@Walrus21 : Olen huomannut nimimerkin tuottavan huippuhyviä ja asiallisia analyyseja kotimaan politiikasta. Esimerkiksi väittelyistä kiinnostaa eniten lukea nimenomaan Walrusin kirjoitus, jos sellainen on saatavilla. Aina kannattaa pysähtyä lukemaan vaikkei olisikaan samaa mieltä. Aika usein tosin huomaa olevansa. Mutta eriävistäkin mielipiteistä saa hyvää keskustelua aikaiseksi.
@dana77 : Naulan kantaan! Voisiko tuota paremmin sanoa? Tykkään. Mitä tuo jääräpäinen puusilmä nyt oikein selittää!? Onpa vittumainen tyyppi. Puhuu läpiä päähänsä eikä myönnä olevansa väärässä! Loistavaa, kertakaikkiaan hyvin perusteltu mutta sopivan pisteliäs ja kuvia kumartelematon kirjoitus. Uskaltaa sanoa mitä ajattelee. Tykkään! No mitä se nyt...
Vaikka en olisikaan niin samanmielinen monessa erityisesti talouspolitiikkaa koskevassa asiassa, olisi minun tunnustettava että danan merkitys vapaan keskustelulle on todella iso. Uskaltaa ottaa myös epäsuositun position ja puolustaa sitä leijonan lailla. Nostaa kiistanalaisia ja tärkeitä asioita keskusteluun ja halutessaan perustelee niin ettei argumentaatiossa häviä yhdellekään kanssapalstalaiselle.
@Sistis : Monia varmaan ihmetyttää ja ärsyttää Sistiksen omat tilastot koronaketjussa. Ei niistä varmasti itsessään sen suurempaa hyötyä olekaan, mutta asia vain on niin, ettei monenkaan ilmiön mekaniikasta tai tilastollisista ominaisuuksista saa kunnon tuntumaa muuta kuin itse numeroita hypistelemällä ja yrittämällä replikoida virallisia tunnuslukuja, kuten Sistis R-lukua. Nämä Sistiksen laskelmat ovat myös avanneet keskustelua tartuntalukujen logiikasta ja kehityksestä sekä varmasti olleet tärkeä osa sitä prosessia joka on saanut Sistiksen tuottamaan kiihkotonta ja hyvin perusteltua laatusisältöä koronakeskusteluun. Hatunnosto sinulle ja vaikka ketjussa joskus tulisi lokaa niskaan, uskon että moni hiljaisempikin lukija arvostaa suuresti panostasi.