Voittavat ja ei-voittavat maalivahdit

  • 5 947
  • 58

J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, EPS
CIA, minusta Myllys on ollut kokonaisuutena "vain" ihan hyvä.
Mutta siis ei nyt mikään keisari. Myllyksen sädekehä tuntuu joskus kirkkaammalta kuin todellisuus. Välillä toki loistaa ja on vedossa, mutta ei ole kuitenkaan pitänyt ensinkään aina joukkuetta pystyssä, vaan toisinaan maaleja lipsuu ihan turhan helposti sisään.

Ainakin niin minä olen ikävä kyllä ollut näkevinäni. Maalivahtien kohdalla kyllä luotan silmiini tilastoja ennen, mutta kun silmätkään eivät näe aina meininkiä vain hyväksi. Tilastoista nyt puhumattakaan...

Enpä vaan pysty enää oikein luottamaan siihen, että Myllys hoitaa kun vastustaja pääsee laukomaan ihan perustilanteesta. Se ei ole hyvä.

Parantamisen varaakin siis olisi. Mutta takuulla siihen löytyy myös potentiaalia. Bluesilla kun pikku hiljaa alkavat ne joka keväiset tosipelit, niin nyt olisi aika parantaa ja näyttää sitä voittamisen taitoa vähän enemmän. Varsinkin kun kakkosmaalivahtina on Oksan loukkaantumisen takia kaiketi junnuveskari Valkama...
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Minäpä taas ajattelen Apen ajattelevan päinvastoin. Juusolla ei ollut paras iltansa narrit- pelissä, mutta jos nyt pannaan Sakke maaliin, on se epäluottamuslause Juusolle. Tämä taas syö sitä miestä, jota Ape ensi kaudella tarvitsee. Ape laittanee Juuson kasvamaan korkoa, ja opettelemaan paineen sitoa.

Ja toisaalta, harvoin maalivahti pelaa kaksi surkeata peliä peräkkäin, ellei ole sitten Halme...

Hassu juttu kuitenkin, kun Sakke pelasi samanlaisia pelejä tällä kaudella kuin Juuson narrit-peli, niin kritiikki oli valtaisaa. Jokaisella kirjoittajalla ainakin enemmän kuin kaksi riviä. Vaan nyt kun Juuso haparoi, asia kuitattiin sivulauseella...? Ok, Sakke on kokenut, ja siltä pohjalta odotetaankin enemmän. Perään vain tasapuolisuutta kritiikin syvissä syövereissä.

Ja Jamosta. Olen käynyt katsomassa aikas monta Bluesin peliä tällä kaudella, joista usiemmissa on Jamo ollut maalissa. On ollut hirmuinen pettymys meikäläiselle, jonka suosikki on J ollut vuosikaudet. Myös Luulajasta tulleet uutiset olivat saaneet minut uskomaan Jamon olleen lähes jumala. No, ehkä on niin että vanha mies tarvitsee haasteita, eli pleijareita. Jospa siellä nähdään maaginen Jamo? (Toisaalta haastetta riittä kun katsoo Bluesin puolustusta..)
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Veskarit

T4: En vetänyt (tässäkään) ketjussa hernettä nenään ja huomasin hymiösi, joten oletan sinunkin kirjoittaneen tämän huumorilla. Tässä vain ihmetystä herätti tosiaan mitä merkitystä näillä tiedoilla oli. Itse lasken kyllä etenkin Thomasin näihin voittaviin veskareihin ja myös tietyllä varauksella Norrenan, mutta tämä ei perustu siihen ovat ko. herrat voittaneet mestaruuden vai ei. Oma listani voittavista veskareista pitää sisällään paljon sellaisia jotka eivät ole Kanada-maljaa luultavasti nähneetkään.

Sitten joku tuossa leimasi mm. Nurmista ja tämä taas tuntuu oudolle (ilman Jokeritaustaakin). Tässä SLCn kisojen aikaan Jukka Ropponen, jota itse pidän varsin kovana veskari-tietäjänä, olisi laittanut Nurmisen jopa Hurmeen edelle kisoissa. Oma mielipiteeni on Nurmisesta varsin positiivinen, jos kohta hän vähän ”touhottaa” liikaa, mutta muuten todella vihaa häviöitä. Rauhottumiseen on hänelläkin aikaa kun nuo veskarit ovat parhaimmillaan vasta tuossa kolmenkympin molemmin puolin.

T4: Vielä kysymys, onko nimimerkkisi pohjana eräs auto, jos on, niin täytyy myöntää että ko. ajopeli on yksi hauskimpia millä olen koskaan liikkunut
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Luulen, että maalissa on Sakke, kuitenkin.

Saken ja Juuson kommentointiin vaikuttaa tietenkin myös se, että Sakke on....ollut Sakke, öh, siis torjunut omalla persoonallisella tyylillään ja antanut 1-2 helppoa, jo vuosikaudet...Sakke on konkari, kuten Jamokin, johon minäkin olen pettynyt. Ja konkarilta jotenkin odottaa enemmän kuin eka kauttaan pelaavalta. Vaikka konkari onkin ollut puoliseula jo kauan. Häntä katsotaan eri kriteerillä ja hänelle maksetaan myös erilaista palkkaakin. Siis konkarille yleensäkin, muillekin kuin veskareille.

Jos Juuso on vielä "pelastettavissa" pienellä ymmärryksellä ja anteeksiannolla, niin miksi ei suotaisi tätä mahdollisuutta? Silti asiat on sanottava niinkuin ne ovat. Jos matsi meni huonosti, niinkuin viimeksi, niin mitä sitä peittelemään.

Sakke ei kuitenkaan ole mikään todellinen vaihtoehto enää. Fanius on hieno asia, Janos, mutta joskus se juna vain on kerta kaikkiaan jo mennyt.

Jos Juuso tekee Bäckströmit/Lundellit eli huononee meillä (Kaakku on kyllä nyt poissa), niin minun ymmärrykseni ei ainakaan riitä siinä vaiheessa, kun kaverit latovat 7-9 maalia joka matsissa.

Tämän kauden, jota ei enää kauan kestä, pitäisin Juuson vielä rauhoitettuna eläimenä.

Tämän kauden meiltä ovat pilanneet epäonnistunut joukkueenjohto ja epäonnistunut valmennuskin - Mälkiä ei onnistunut. Sakkekin epäonnistui syksyllä pelatessaan monta matsia peräkkäin yhtään voittoa ottamatta. Mutta suurin syyllinen ei kuitenkaan ole mv-pelimme.

Ensi kaudella sen pitää kuitenkin olla luokkaa parempaa. Muuten mestaruustaistelut ja mitalit jäävät haaveeksi, vaikka saataisiin hyökkäykseen puoli NHL:ää.
 

Archon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti CIA
Jamo on voittava maalivahti ja suurin osa pisteistä, joita Bluesille tulee on Jamon ansiota. Jamo on pelannut tällä kaudella vain kaksi kertaa huonosti (TPS-Blues 7-3, Kärpät-Blues 8-1). Melkeinpä jokaisessa Jamon pelissä, jonka Blues on voittanut, on Jamolla ollut selvästi eniten töitä torjuntamäärien suhteen. Tappiopeleissäkin Jamo on pitänyt lukemat yleensä siedettävinä. Ja tietääkseni kertaakaan tällä kaudella ei ole käynyt niin, että Bluesin hallitessa peliä, Jamo olisi päästänyt helposti maaleja.

Asuessani melkoisen lähellä tuota "Länäriä" tulee bluussereitten matseja katsottua melkopaljon ja sen perusteella voin sanoa että, kyllä Myllykselle on mennyt nyt käsittämättömän paljon nimenomaan niitä helppoja maaleja. Hallitsi tai ei. Tosin niitä maagisia pelastuksia on myöskin nähty mutta ei siinä määrin että Bluesin fanikatsomo voisi huokasta helpotuksesta jokun laukoessa ilman maskia noin abaut siniviivalta.

Voittava veska on kyllä mielenkiintoinen käsite. Itse en ihan tuohon usko, kyseessä on kenttäpelaajien sekä maalivahdin saumaton pelitapa jonka valmentajan tulee löytää. Eli esim. jos veska tykkää peittää paljon, niin silloin puolustus romahtaa maalille ja lakaisee irtokiekot pois jne jne.
 

Archon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JHag
Kiva kun tämäkin kaivettiin naftaliinista.


Nythän tilanne olisi helppo mv-valinnan kannalta, jos meillä olisi todellinen vaihtoehto Juuson tilalle sunnuntaiksi. Mutta kun ei ole. Janos-hyvä, Sakke ei ole mikään ratkaisu. Sakke oli joskus hyvä, mutta nyt teknisesti(kin) Juusoa huonompi. Minä laittaisin Juuson vielä sunnuntainakin, antaisin toisen mahdollisuuden perään, vaikka paineet ovatkin vielä korkealla. Jos vaihtoehtona olisí vaikka Nikke Bäckström, niin ilman muuta maaliin. Sakke on over and done and goodbye.

Sakke on vanha pelimies juu mutta kyllä on teknisesti parempi kuin Riksmani. kaikki vetää Sakelle yläpesiin ja siellä soi kun mies menee aina jäihin kuten pienet molarit tuppaa tehdä. Juusolle jostain syystä tuntuu kaikki maalit menevän poikittaissyötöistä. Längistä joka on myös Saken toinen imupiste. Ei pysy se maila jäässä liikkeessä. Onhan ne sivuttaistorjunnat niitä pahimpia mitä veskarille annetaan mutta että ihan jokainen tuntuu uppoavan.
Bäckströmistä on kasvanut liigakelpoinen veskari mutta onko kuitenkaan se peräänkuulutettu "voittava maalivahti"? Ensikaudelle olisi riski ottaa Bäcström ja Riksman. Tämä temppu nähtiin kun Lundell ja Bäckström piti olla "oiva kassari pari".

Tim Thomas, tai peräti Norrena jos itse saisin valita.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eri mieltä Riksmanin ja Saken teknisestä paremmuudesta. Tässä alueita, joilla Riksman on parempi:

-sijoittuminen (seuraa hyvin peliä, kulmat pysyy kiinni jne)
-mailapeli (noin 150 x Sakkea parempi)
-vastustajan haastaminen (ei ole valmiiksi jäässä kun joku koskee kiekkoon)
-vastaantulot
-läpiajot
-peittävyys (ne yläkulmat)
-torjuntojen suunta (kulmiin, omille)

Saken paremmuudet:

-lähitorjunnat
-peräkkäiset torjunnat (kunnes joku laittaa yläpesään)
-hanska

Mutta siitä olen samaa mieltä, että Norrena olisi juuri meille sopiva veskari. Bäckströmin kanssa kuitenkin vähän pientä epävarmuuden tunnetta, vaikkakin Bäckström on huippukova (nykyään) mailapelissä.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää ylös

Nyt kun jengit ilmoittelevat maalivahtejaan, pitäkäähän huoli että ne ovat voittavia.

Brändillä ei muuten ole vaikka kanukki onkin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Re: Kaikki läpi...

Viestin lähetti Johannes
Tappara: Draper voittava
Jokerit: Lehtonen voittava, Jamie Ram ei
Hpk: Mika Pietilä ei
Pelicans: Pasi Kuivalainen voittava
Tps: Norrena voittava, Niittymäki ei
Blues: Myllys voittava, Oksa ei
Kärpät: Thomas voittava, Korhonen voittava
Jyp: Lehto ei, Leinonen ?
Ilves: Racine ei, Pitkämäki ei
Lukko: Vehanen voittava
Hifk: Lindfors ei, Riksman ?
Ässät: Satosaari ei, Antila ei
Saipa: Duba voittava, Kuokkanen ?

Jaa, että näinkö. Loistavia kirjoituksia taas jhag ja fiftyeight. Tässähän alkaa sivistymään.

Ifk:n maalivahdeista vielä, että mv omalla panoksellaan olisi torjunut voiton ifk:lle, on käynyt ilmeisesti vain muutaman kerran. Vierasvoitot kärppiä, tapparaa ja pelicansia vastaan saattavat olla sellaisia pelejä (sakke, strömberg, sakke). Kun ei ole pelejä nähnyt, en tiedä. Riksmanilla ei ole varsinaisesti vielä yhtään ns. hänen voittamaa peliä. Esim. Vehaselle hän on 2 kertaa "hävinnyt"pelin. Rajatapaus on 29.12 ässiä vastaan ja 27.12 torjuttu tasapeli (melkein voitto) jokereista. Myös Espoossa 8.1. Riksman selkeästi "hävisi" Myllykselle.
[/QUOTE

Näin listasin tammikuussa. Lehtonen voittava, Ram ei. Hpk:lla ei voittavaa maalivahtia, astu esiin Puurula jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös