Voddler - videovuokraamojen tappaja?

  • 6 697
  • 26

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Voddler on ruotsalaisten kehittämä kaupallinen elokuvien ja TV-ohjelmien toisto-ohjelma, joka toistaa videomateriaalia suoraan Internetin välityksellä samaan tapaan kuin Spotify. Voddler toistaa elokuvat omilta palvelimiltaan joissa on valittavana vanhempia elokuvia kuten myös juuri ilmestyneitä. Vanhempia elokuvia voi katsella Voddlerissa ilmaiseksi jolloin elokuvan alussa näytetään muutama mainos.

Voddler leviää tällä hetkellä kutsujen kautta eli samalla tavalla kuin esim Gmail alussa tai musiikkipuolelta tuttu spotify. Itse olen yhden elokuvan katsonut voddlerin kautta ja yllätyin suuresti videon laadusta. Mutta mitä mieltä olette? Tuhoaako Voddlerin tapaiset palvelut videovuokraamot? Ja mitä sitten vaikka tuhoaisi? Kehitys kehittyy ja laajakaistojen nopeuksien kokoajan noustessa voidaan tämänkin kaltaisia sovelluksia nähdä yhä enemmän ja enemmän. Itse voisin ainakin maksaa jokusen euron jos näkisin jenkkilän sarjat esim päivän viiveellä Suomessa näinkin hyvällä kuvanlaadulla. Tämän kaltaiset palvelut myös tekevät hallaa laittomalle elokuvien ja sarjojen kopioinnille pitkässä juoksussa. Mitä järkeä on ladata leffaa tai sarjaa jos se on heti jaossa (mitä se tällä hetkellä ikävä kyllä ei ole) voddlerissa tai vastaavassa palvelussa?

Ja pidetään tämä ketju vapaana voddler kutsuista? Niille voitte vaikka avata uuden ketjun jonnekin muualle...

- Tinke-80
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan kiehtova juttu, pitää tutustua jahka on mahdollisuus. Olisi yksi kysymys: saako tuolla palvelussa jotenkin tekstityksiä, vai joutuuko olemaan alkuperäiskielen armoilla?
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Suurin ongelma tässä on mielestäni se, ettei elokuvia tai televisiota ole kovin mielekästä katsoa tietokoneen ruudulta. Tiedän, kuvan saa siirrettyä televisioon nykyään melko helpohkosti, mutta siltikään ei olla lähellä vielä sellaista tilannetta, että joka kodissa normaali peruskäyttäjä tuon osaa tehdä.

Nykyään telkkarit osaavat jo näyttää youtubea, ehkä piakkoin suoraan töllön kaukosäätimellä toimivat nettivuokraamot ovat arkipäivää myös Suomessa. En vain ymmärrä tämän Voddlerin rahanansaintamallia. Enpä usko että lyö läpi.

Spotify ja Gmail eivät ole imo ollenkaan vertailukelpoisia tässä. Musiikkia voi kuunnella suoraan koneeltakin, spostia on aina käytetty tietokoneelta. Mutta en minä ainakaan halua missään nimessä katsoa elokuvia tietokoneen ruudulta kun käytössä on paremmatkin vehkeet.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Itse juuri katselen Voddlerista Johnny Mnemonic-leffaa ja ihan TV:stäni, koska sekä TV, että monitori ovat koneessa kiinni, TV kakkosnäyttönä.

Ihan riittävän hyvä laatu on ja leffan katsominen ilmaista. Kyllä tätä palvelua tulen käyttämään jatkossakin ja aivan varmasti joku kerta voittaa vuokraamossa käymisen, kun sinne en jaksa lähteä kävelemään.

Subeja tähän ei ole.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Mutta en minä ainakaan halua missään nimessä katsoa elokuvia tietokoneen ruudulta kun käytössä on paremmatkin vehkeet.

Meikäläisellä ei ole ollut televisiota sen jälkeen, kun vanha Sonyn putkitöllö sanoi sopimuksensa irti. Tykillä mennään ja kone on tietysti laitteessa kiinni.

Ja ratkaisu on juuri passeli. Areenasta näkee Ylen ohjelmat mitä tarvitsee ja elokuvia katsoo juuri silloin ja juuri niitä, mitä itse tahtoo.

Tietysti moni sanoisi, että sehän on vain omasta itsehillinnästä kiinni, mutta jotenkin pidän siitä ajatuksesta, että en vahingossakaan löydä itseäni tuijottamasta mitään tv-chattia tai salkkareita etc. ohjelmaa, millä lähinnä degeneroituu.

Pistin ihan mielenkiinnosta itseni jonotuslistalle. Mielenkiinto kyseistä palvelua kohtaan on varmasti sen verta hurjaa, että näinköhän tuolta koskaan mitään mailia tulee, jossa saisin ilmaisen palvelun käyttööni. Jos ei tule, niin eipä tuo maailmaa kaada. Lähinnä olisi ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan kyseistä systeemiä.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pistin ihan mielenkiinnosta itseni jonotuslistalle. Mielenkiinto kyseistä palvelua kohtaan on varmasti sen verta hurjaa, että näinköhän tuolta koskaan mitään mailia tulee, jossa saisin ilmaisen palvelun käyttööni. Jos ei tule, niin eipä tuo maailmaa kaada. Lähinnä olisi ihan mielenkiintoista päästä kokeilemaan kyseistä systeemiä.
Itse ilmoittauduin jonotuslistalle 14.5. ja eilen 19.5. tuli kutsu. Yllättävän nopeasti tuo siis hoitui, mikä pani vähän epäilemään puheita jonojen pituuksista. Muistelen aikoinani jonottaneeni myös Spotify-kutsua, mutta sitä ei ikinä tullut. Piti hankkiutua palvelun käyttäjäksi sitten muilla keinoin.

En ole vielä ehtinyt kokeilla itse Voddler-palvelua, joten ei kommenttia siitä.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Itse ilmoittauduin jonotuslistalle 14.5. ja eilen 19.5. tuli kutsu. Yllättävän nopeasti tuo siis hoitui, mikä pani vähän epäilemään puheita jonojen pituuksista. Muistelen aikoinani jonottaneeni myös Spotify-kutsua, mutta sitä ei ikinä tullut. Piti hankkiutua palvelun käyttäjäksi sitten muilla keinoin.

En ole vielä ehtinyt kokeilla itse Voddler-palvelua, joten ei kommenttia siitä.
Itse ilmoittauduin jonotuslistalle eilisiltana bongattuani tämän ketjun täältä ja kutsu saapui juuri äskön.

Täytynee testailla joku ilta.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sama kuin ylläolevilla, eilen laitoin hakemuksen sisään ja kutsu saapui juurikin äsken. Ei muutakun kokeilemaan ja raporttia foorumille sitten.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä ketjua enempää en ole palveluun tutustunut, mutta kaikkihan riippuu hinnasta ja valikoimasta. Netti"vuokraamoja" tyyliin CDON.com ja Film2home jo löytyy, mutta niissä valikoima on luokkaa heikko. TV-ohjelmista en tiedä... varmaan palvelu aika nopeasti joutuu TV-lafkojen härnäämäksi?
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En jaksa uskoa, että leffavuokraamot häviävät vielä vuosiin, koska leffoja katsovat paljon myös ne, jotka eivät ole tietotekniikan suhteen erityisen valveutuneita tai sitten kaltaiseni saamattomat, jotka eivät jaksa viritellä koneitaan ja telkkujaan sen enempää. Tai joiden vaimot määrittelevät sisustussuunnittelua enemmän kuin itse. Hyvä homma tämä on sikäli, että kaikki käsittämättömät leffoja ja sarjoja latailevat lusmut saadaan tätä kautta ehkä lain paremmalle puolelle ja sitä kautta paremmiksi ihmisiksi.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Itsekin sain kutsun. Olinkin jonotuslistalla jo hetken aikaa (varmaan reilun kuukauden). Nyt sitten taidettiinkin laittaa melko monta invitea hetkessä eteenpäin. Voddlerista olinkin lukenut jo aiemmin ja kiinnostuin heti. Spotify kun on ollut kovassa käytössä, niin vähän vastaava palvelu videokuvana luonnollisesti kiinnosti.

Täytyykin kokeilla myöhemmin illalla ohjelmaa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joskus ajat sitten tuli liityttyä kyseiseen palveluun, mutta käyttämään en ole sitä vielä ehtinyt johtuen osittain sivun ylälaidassa olevasta häiritsevästä keltaisesta palkista

You are using Opera for Windows to browse Voddler right now.

To play our movies, you need to use Internet Explorer, Firefox or Chrome.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Täytynee testailla joku ilta.
Yritin tässä jo ottaa testisavuja ulos, mutta FullTiltin mainosta pidemmälle ei tunnu pääsevän minkään leffan/ohjelman kanssa. Koko ajan pukkaa vaan virhettä, jonka "kiertoon" ei ole ohjetta FAQ:ssa. Josko sitten kotikoneella toimisi.
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Subeja tähän ei ole.

Ainakin siinä ainoassa leffassa, minkä sain pyörimään, asetuksista löytyi subtitles ja sieltä Finnish. No taustalla näytti tekstit toimivan, mutta miinuksena oli se, että se yli puoli ruutua peittänyt asetusikkuna ei sitten enää sulkeutunutkaan millään.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Eilen heitin itseni jonotuslistalle ja tänään tuli kutsu, nyt pienen testailun perusteella varsin pätevältä systeemiltä vaikuttaa mutta flashi-softa kyllä vaatii aika tiukasti tehoja ja näin "helteillä" koneen tuulettimet alkavat kyllä huutaa hoosiannaa ihan eri malliin kuin esim. edes h264-rippejä avatessa.

Mutta ehdottomasti kyllä sellaista laatua nuo leffat ovat, että eipähän tarvitse kyllä enää edes miettiä Makuunissa käyntiä jos palvelun taso pysyy ylhäällä. Tuosta voisi hyvin maksaakin jo jotain (no, hinnoitteluhan lopulta määrää palvelun suosion).
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen illalla tämän ketjun innoittamana tilasin kutsun ja tänään aamupäivällä se tuli postiin. Äsken kokeilin ja katsoin pätkän ilmaista 9/11 leffaa ja kyllähän siinä oli tekstitkin suomeksi.
 
Itsellekin tuli eilen tunnukset about viikon odottelun jälkeen. Ihan pätevältä palvelulta vaikuttaa pikaisen tutustumisen jälkeen. Kätevästi lähti leffa pyörimään ilman ongelmia ja laatukin (kuva+ääni) oli ihan jees. Tosin itse on jo päässyt tottumaan hd-laatuiseen kuvaan eikä mielellään huonompi laatusta kuvaa katsele kuin pakosta. Ei nuo maksulliset leffatkaan pahan hintaisia ole, joten voisi jopa harkitakin maksavansa tuosta tulevaisuudessa.

Jotenkin hieman petyin tämän hetkiseen elokuvatarjontaan etenkin ilmaisella puolella. Eipä tuolta kovin montaa itseä kiinnostavaa leffaa löytynyt ilmaisena.
 

Ferris

Jäsen
Onkos joku löytänyt ratkaisun miten estää ettei tuo Voddler käynnisty aina automaattisesti samalla kun koneen käynnistää? VoddlernetManager-kuvakkeesta oik. alanurkasta saa stopin päälle, mutta ketuttaa sitä aina sieltä painella. Lisäksi jostain olin lukevinani, että tuokaan ei kokonaan ratkaise ongelmaa, vaan kaistaa menisi edelleen vaikkei ohjelmaa käyttäisikään.

Ja millähän tämän ohjelman saisi tarvittaessa poistettua, kun mitään uninstallia en onnistu löytämään?
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Onkos joku löytänyt ratkaisun miten estää ettei tuo Voddler käynnisty aina automaattisesti samalla kun koneen käynnistää?
Helpointahan tuo on tehdä sorkkimalla Windowsin omia säätöjä. Eli etsi koneelta msconfig (tai System Configuration), sieltä alavalikko startup ja Voddlerin kohdalta ruksi pois ja ok:ta perään.


Ja millähän tämän ohjelman saisi tarvittaessa poistettua, kun mitään uninstallia en onnistu löytämään?
Ohjauspaneelista (control panel). Siellä on kohta, joka sanoo suurin piirtein että poista ohjelma (minulla on englanninkielinen kone, jossa tuo kohta on nimellä uninstall program, niin ei voi muistaa sanantarkasti) ja sieltä avautuvasta listasta löytyy Voddlerkin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Onkos joku löytänyt ratkaisun miten estää ettei tuo Voddler käynnisty aina automaattisesti samalla kun koneen käynnistää? VoddlernetManager-kuvakkeesta oik. alanurkasta saa stopin päälle, mutta ketuttaa sitä aina sieltä painella. Lisäksi jostain olin lukevinani, että tuokaan ei kokonaan ratkaise ongelmaa, vaan kaistaa menisi edelleen vaikkei ohjelmaa käyttäisikään.

Ja millähän tämän ohjelman saisi tarvittaessa poistettua, kun mitään uninstallia en onnistu löytämään?

Kappas, itse pähkin juuri tuon saman asian kanssa kun tykkään rajoittaa noiden automaattisesti käynnistyvien ohjelmien määrän mahdollisimman pieneen. En muuta ratkaisua keksinyt kuin poistaa koko pätkä rekisteristä, eli tuolta:

HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\Microsoft\Windows\CurrentVersion\Run

ja se rivi missä lukee jotain voddler pois vaan. Eipä enää käynnisty automaattisesti.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo aika nopeastihan tuolta kutsu tuli. Eilen rekisteröidyin sivuilla ja tänään tuli kutsu s-postiin. Pitää testailla miten nuo elokuvat tuolta toistuvat.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kutsu tuli tännekin ja yhden ilmaisen elokuvan katselin. Ihan hyvin toimi.

Poistin kuitenkin ohjelman saman tien, kun en jaksanut alkaa tapella noiden automaattisten käynnistysten ja muiden ongelmien kanssa, eikä se valikoimakaan niin paljon kiinnostanut että sieltä enempää olisi tullut katseltua kuin yksi leffa joka toinen kuukausi.

Palataan sitten taas uudestaan asiaan, kun on otettu seuraava askel, eli kun laatu on parempaa ja hinnat halvempia kuin vuokraamoissa.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
En muuta ratkaisua keksinyt kuin poistaa koko pätkä rekisteristä, eli tuolta:

HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\Microsoft\Windows\CurrentVersion\Run

ja se rivi missä lukee jotain voddler pois vaan. Eipä enää käynnisty automaattisesti.
Ei riitä. Tuolla on vain se "VoddlerNet Manager", eli kevyt käyttöliittymä, jolla Voddler-servicen saa päälle tai pois. Itse service (palvelu) käynnistyy kuitenkin automaattisesti edelleen. Tuo service tappaa jostain syystä meikäläisen nettiyhteyden ja siksi lähdin mokomaa selvittelemään.

Tein näin.
- Annoin VoddlerNet Managerin käynnistyä automaattisesti
- Käänsin VoddlerNet servicen manuaaliseksi (start, run, services.msc, VoddlerNet, Startup type: manual)

En ole vielä buutannut, eli 100% varma en ole toimivuudesta, mutta tarkoituksena, että Voddler-service ei käynnisty automaattisesti, mutta voin edelleen käynnistää tai sammuttaa sen kätevästi VoddlerNet Managerin käyttöliittymällä.
 

DaHolla

Jäsen
Voiko Voddlerin hitaus johtua pelkästään internet-yhteyden nopeudesta? Olen yrittänyt säätää eri asetuksia liittyen kuvan laatuun mutta silti leffat tökkii pahasti. Nettiyhteys ei ole mikään kovin nopea kun kyse on opiskelijaboxin netistä.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Miksiköhän tuo käskee imuttamaan ja asentamaan uudestaan koko hoidon? Käskee päivittämään, mutta ladattava tiedosto on täysin sama kuin alkuperäisessä asennuksessa(Sama versio).

EDIT: Nevermind, nyt pelittää. Tai siis lähtee päälle mutta kaataa heti koneen muutaman sekunnin jälkeen...

EDIT2: Ja nyt sitten käskee taas asentamaan uudestaan, ei kyllä vakuuta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös