Mainos

Vitutusketju

  • 1 257 989
  • 9 616

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp olisi kipeästi tarvinnut Immosta ensi kaudella aloittajaksi. Jos tällä kaudella olisi hävitty ne 200 aloitusta mitkä Immonen voitti mutta muut sentterit olisivat hävinneet (yli 1000 aloitusta ja Immonen on 20% parempi kuin Jypin toiseksi paras aloittaja), niin moni maali olisi jäänyt tekemättä ja useammin olisi soinut omassa päässä.

Mahdollinen skenario on myös ollut se, että Jyp olisi tarjonnut jatkoa Immoselle muttei Tuppuraiselle, ja kaverit halusivat pelata vielä vuoden kimpassa.

Vai olisivatko molemmat kypsyneet kritiikkiin, mitä eniten Jypissä saavuttaneet ikonit ovat saaneet niskaansa viime ja tällä kaudella Jyväskylässä? Viittaan myös samalla tämän vuoden keskusteluun nuorten pelaajien kunnioituksen puutteesta konkareita kohtaan.

Ihan hyviä huomiota. Luulisin että em. herrat ovat sen verran paksunahkaisia ja kritiikin kestäviä ettei junnujen huutelu heihin vaikuta. Luultavasti kopissa on nämäkin asiat puhuttu halki ja tämä asia on järjestyksessä. Julkisesti en ole kauheasti nähnyt kritiikkiä Immosta tai Tuppuraista kohtaan jos JA:ssa tapahtuvaa nimimerkkien takaa huutelua ei lasketa. Eikä sitä lasketa.

Lisäisin tähän vielä sellaisenkin puolen että aina ei kannattaisi mennä merta edemmäs kalaan. Esim. JYP sai Puistolasta hyvän, nuoren ja kehittyvän hyökkääjän jota voitiin pitää hyvänä maalintekijänä. Miten kävi? Nyt jos JYP:n pitää tuoda ulkopuolelta uusi hyvä sentteri Immosen tilalle niin mistä löytyy yhtä laadukas pelaaja samaan hintaan?

Edit. Lisätään viiveellä ettei Puistola taida olla ihan menetetty lupaus vielä.
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp olisi kipeästi tarvinnut Immosta ensi kaudella aloittajaksi. Jos tällä kaudella olisi hävitty ne 200 aloitusta mitkä Immonen voitti mutta muut sentterit olisivat hävinneet (yli 1000 aloitusta ja Immonen on 20% parempi kuin Jypin toiseksi paras aloittaja), niin moni maali olisi jäänyt tekemättä ja useammin olisi soinut omassa päässä.
Älä nyt. Viime pelissä Helenius oli JYPin paras aloittaja (jos Siikasen yksi voitettu aloitus jätetään pois): Helenius 58,3% (13 aloitusta), Immonen 57,7% (26 aloitusta). Kyllä ne nuoret oppii kunhan kokemusta kertyy.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jyp olisi kipeästi tarvinnut Immosta ensi kaudella aloittajaksi. Jos tällä kaudella olisi hävitty ne 200 aloitusta mitkä Immonen voitti mutta muut sentterit olisivat hävinneet (yli 1000 aloitusta ja Immonen on 20% parempi kuin Jypin toiseksi paras aloittaja), niin moni maali olisi jäänyt tekemättä ja useammin olisi soinut omassa päässä.

Pahapa tuota on mennä kiistämäänkään, mutta taas toisaalta, eihän voi edes tietää, mitä kaikkea joku samanhintainen toisilla avuilla olisi joukkueeseen ja tehokkuuteen tuonut. Nää on niin näitä.

Siitä kaiketi voidaan olla varmoja, ettei organisaatio tee päätöksiään pelkkiin aloituksiin tuijotellen, vaan hakee jotakin kokonaisvaltaisempaa totuutta, joka on tietysti relatiivinen, eli aina arpa suhteessa toteutumaan. Pakko sen päättävän tahon on kuitenkin lukita käsityksensä johonkin kohtaan joukkueen toimivuutta ajatellen.

Me kun emme tiedä tekijöitä, jotka taustalla päätöksiin on vaikuttaneet, ollaan kohtalaisen heikoilla jäillä arvostelemaan uskottavasti ainoatakaan päätöstä. Vasta jälkikäteen kun homma on menny reisille, me päästään sanomaan, että tiesin tämän jo ennalta, miksei meitä kuunnella, tyhmäkin tajuaa, että huono oli ratkaisu, kenkää kaikille.

Kovaa on kiekkoniilon elämä, ikuinen talvi, eikä aurinko paista edes kiusallaan. Toisaalta, joskus tulee myös se ihmeellinen hetki, että päätökset osoittautuvat onnelliseksi onnistumisen jatkumoksi, sitten me kaivetaan joku randomi nimi jolle saavikaupalla kunniaa kipataan, olipa po. aiheeseen vaikuttanut ollenkaan vai ei.

Moni maali olisi tosiaan jäänyt tekemättä ilman Immosen aloitusvoittoja, mutta kuluvalla kaudella kyllä moni vastustajan maali olisi voinut jäädä syntymättä, jos sentterin liike olisi riittänyt pitämään ukkonsa pahanteosta. En minä kuitenkaan Immosta näistä varsinaisesti ruoski. Sama vika on liian monella kentällä heilujalla ollut pitkin kautta, joka sitten näkyy sarjataulukossa.

Jos ja kun ilmeisesti Immonen vaihtaa maisemaa, on miettiminen, hakeeko JYP kakkossentteriä, vai kolmossenaa, hakeeko uutta ykköstä vai luottaako Kalaputaan efektiin ykkösessä. Näiden vaihtoehtojen tulema vissiin määrittää, millaista nimeä yritetään ulkoa kalastaa. Tottakai, vaikuttaa sekin millaiseen pelitapaan haetaan optimia. Tämä on minusta se tämän hetken spekuloinnin paikka, koska uskon, että Immonen on itse saanut pohtia, soveltuuko pakettiin jota rakennetaan, vai katsooko kuuluvansa toisen koulukunnan pelitapaan enemmän. Toivottavasti tähän ja vaikuttaneisiin seikkoihin saadaan keväämmällä avaavaa infoa, sillä kiinnostaahan tuo luonnollisesti jokaista JYPpimielistä, mitkä syyt johtivat päätökseen siirtyä JYPistä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En tilastoja kiistä ja tämä ei varmaan suosittu mielipide ole, mutta minusta JYP ei ole ihan siinä tilassa että aloitukset ovat kriittinen murhe. Sen näkee jo reagointipelistä, eli toistuvatko tietyt pelirakenteelliset asiat aloitusten jälkeen.

Kyllä tuohon JYPin sapluunaan jalkava kärkisentteri olisi tilauksessa. Laiturit oikovat monesti aika paljon ja tuossa kysytään sentteriltä kykyä toimia nopeasti jos peli on luomua. Tuo toisi sitten tasapainoisempaa kolmikon tekemistä tai lähinnä edellytykset siihen.

Toki se itse kilpailukykyinen pelitapa täytyisi nyt ensin luoda, mutta se on ensi kauden murhe.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tuo Immosen ja Tuppuraisen lähtö olisi niin suuri juttu jos asia olisi hoidettu jotenkin järkevästi asioista neuvottelemalla. Nyt helvetti vaikuttaa siltä - jos Immosen sanaan on luottaminen enkä keksi mitään syytä miksi ei olisi - ettei mahdollisesta jatkosta ole käyty minkäänlaisia neuvotteluja.

En todellakaan arvosta tällaista toimintaa. Futiksen puolella on vaikka kuinka paljon esimerkkejä joissa seurassa pitkään toimineiden pelaajien työtä seurassa arvostetaan ja heidän kanssa vähintään neuvotellaan miten jatkossa toimitaan. Ja joskus jos ei enää päästä sopuun pelaajasopimuksesta niin seurassa saattaa olla jotain muita toimia johon pelaajia on istutettu. Tämä ei tietysti toimi jääkiekkossa eikä varsinkaan liigassa jossa organisaatiot on suht pieniä, mutta näistä jää sellainen kuva, että omia oikeasti arvostetaan ja tällaisesta kulttuurista halutaan pitää kiinni. Norwichin näin viimeksi ilmoittavan jotenkin niin, että seurassa pitkään pelannut norjalainen Alex Tetteyllä on seurassa aina paikka jossain roolissa mikäli pelaajana ura loppuu.

Omien kunnoittamisen pitäisi koskea ihan kaikkia seurassa toimineita, varsinkin pitkään seurassa olleita eikä pelkästään niitä, jotka ovat seurassa menestyneet. Ihan yhtälailla joku Jarmo Rantanen on ollut luomassa JYP-kulttuuria kun menestyneemmät pelaajat. Vähintä mitä voisi tehdä olisi edes näytellä että asioita pyritään tehdä yhteisymmärryksessä.

Meillä nyt on päätetty toimia näin.
 
Viimeksi muokattu:

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Vastaus ketjun otsikkoon: viimeistään tänään.

”Ei ole edes kyselty jatkosta”. - Immonen
”Ei olla seuran kanssa samalla aallonpituudella.” - Tuppurainen

Lainaus johtoporras-ketjusta, mutta itselle jäi käteen näistä lauseista vain tämän ketjun asiaa. Aivan hirvittävää paskaa jos seurajohdosta ei saada tämän luokan seuraikoneita rehdeillä kädenpuristuksilla ulos vaan hiljaisesti vaan jätetään tyhjän päälle roikkumaan. Jessus sentään.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Lainaus johtoporras-ketjusta, mutta itselle jäi käteen näistä lauseista vain tämän ketjun asiaa. Aivan hirvittävää paskaa jos seurajohdosta ei saada tämän luokan seuraikoneita rehdeillä kädenpuristuksilla ulos vaan hiljaisesti vaan jätetään tyhjän päälle roikkumaan. Jessus sentään.

Kertoo vain ja ainoastaan pakottavasta tarpeesta muuttua myös organisaationa. Kovempaa painetta en keksi kuin maasta taivaisiin täällä rakastettu Jarkko Immonen.

JYP löi ison pressuren nyt myös itse itselleen.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kertoo vain ja ainoastaan pakottavasta tarpeesta muuttua myös organisaationa. Kovempaa painetta en keksi kuin maasta taivaisiin täällä rakastettu Jarkko Immonen.

JYP löi ison pressuren nyt myös itse itselleen.

Varmaan tässä on paljon perää, mutta jos tarttuu lillukan varsiin niin kyllä tämä kertoo paljon muustakin kuin "vain ja ainoastaan pakottavasta tarpeesta muuttua myös organisaationa."

Vitutusketjuun sitä muuta kerrontaa olen yrittänyt kuvailla tai sitä miten itse asian näen.

Edit. Eikun täällähän me ollaankin oikeassa ketjussa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Varmaan tässä on paljon perää, mutta jos tarttuu lillukan varsiin niin kyllä tämä kertoo paljon muustakin kuin "vain ja ainoastaan pakottavasta tarpeesta muuttua myös organisaationa."

Vitutusketjuun sitä muuta kerrontaa olen yrittänyt kuvailla tai sitä miten itse asian näen.

Edit. Eikun täällähän me ollaankin oikeassa ketjussa.

Joo siis luultavasti olisi samat ummet ja lammet minulla ja sinulla jos organisaation käänteitä pohdittaisiin. Eli samalla sivulla oltaisiin.

Nyt on kirjaimellisesti vain se hetki kun menneistä luovuttiin ja samalla organisaatio löi ison haasteen itselleen case Immosessa. Suurennuslasin alle pääsivät.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun tätä uutista on sulatellut päivän niin jotenkin tulee siihen lopputulemaan että seura on kuin ompelukerho jossa omistajarypäs Pihlman,Immonen, Hytönen on tikannut jossain kohtaa väärään saumaan. Eikä tätä muu organisaation johto ole pystynyt sulattamaan. Nyt sitten asioista ei voida edes keskustella.

Tämä nyt on tällaista salaliittoteorioiden pyörittelyä, mutta eipä JYP kovin kauheasti näistä ole mitään tiedottanut.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nyt sitten asioista ei voida edes keskustella.

Minua yllättää kommentti, nythän on nimenomaan varmaan ensi kertaa koskaan saatu asiaa pelaajilta, ajankohtaista ja jargonivapaata selvennystä asioihin ja kaikessa näkyy mihin seura on näkemyksissään päätynyt. Siitä tietysti saa ja voi olla erimieltä, kannattajilla siihen on tietysti kaikki oikeuskin. Päätökset ja strategiat laatii ja päättää kuitenkin toiset tahot, joilla on sitten faktinen vastuukin tuloksista ja päätöksistään. Toisille vissiin loppuu se kannattaminen ja toiset ymmärtää syyt ja vaikuttimet asioihin. Ei siinä kummempaa lie.

Itse ajattelen enempi niinpäin, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Monen kauden tulema ja suuntaus nimenomaan edellytti jotain tekemään asioiden suhteen. Kannattajalla on toki oikeus myös olla tyytymätön ihan kaikkeen ja ihan aina, vastuuta toki ei ole yhtään mistään. Onhan myös tietysti olemassa ihmistyyppi, jolle tunnuslause ja motto elämässä on negaation kautta kohti uusia negaatioita.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkä huonosti muotoiltu. Immonen sanoi ettei sopimuksesta ole keskusteltu. Toki tuossa haastattelussa ainakin itselle jäi sellainen kuva Immosen kommenteista ja kehon kielestä ettei mistään ole keskusteltu. Mitään muuta tietoa ei ole.

Edit. Lisätään vielä että asioita voi hoitaa monella tapaa. Enkä todellakaan ymmärrä JYP.n tapaa, tämä saattoi olla jo toistoa.
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Immonen sanoi ettei sopimuksesta ole keskusteltu.

Varmaan myös näin on. Seura on voinut laskea yhteen palkkakulut ja toimenpiteet, joilla tulevaisuus toteutetaan. Vaikuttajina on olleet monet asiat taatusti, vaikka ei varsinaista soppari neuvottelukierrosta ole käytykään, on varmasti puolin ja toisin vaihdettu ajatuksia tyytyväisyydestä ja viihtymisestä joukkueessa, voitu odotella niin pitkään kun mahdollista, tuleeko pelaajalta päätös uran jatkamisesta ja millä ehdoin, arvostaa voi seura näinkin ehtoopuolen ikoniaan.

Mä nään suurimpana tekijänä tuossa sen epäsuhdan, JYP rakentaa tulevaisuuden joukkuetta nuorillaan, joiden menestyminen ei ole varmaa ihan lähihetkiin, mutta pelaajien ura taas ehtoopuolella ja taatusti intoa uuden rakennus urakan aloittamiseen ei enää ole, vaan mieluummin vetelee sen kauden pari mitä jäljellä on kypsän ikäisten kokeneiden jarrujen kanssa joiden kanssa myös menestysarvio on lähitulevaisuuteen parempi.

Mikään ei oikeen tuon luonnollisempaa ja itsestään selvempää voi olla. Joukkueen rakennus on selvempi signaali seuran ajatuksista kuin mikään lehdistötiedote ja pelaajat on saaneet oman sensuroimattoman näkemyksensä esittää nimenomaan seuran alustalla, siis tieten. Vaikee edes käsittää, mitä osallisten pitäisi vielä rautalangasta väännellä, että kansa ymmärtäisi.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kertoo vain ja ainoastaan pakottavasta tarpeesta muuttua myös organisaationa. Kovempaa painetta en keksi kuin maasta taivaisiin täällä rakastettu Jarkko Immonen.

JYP löi ison pressuren nyt myös itse itselleen.
Olisi sen pressuren voinut lyödä ilman ilmiselvää perseilyä. Pakottava tarve uudistua olemassa muutenkin. Aina ei tarvitse uusiutua kriisien kautta vaikka se toisinaan tehokas tapa onkin.

Tämä case nyt vaan yksiselitteisesti seurajohdolta huonosti hoidettu jos/kun Immosen kanssa ei jatkosta edes keskusteltu. Ja ei tuo Tuppuraisenkaan viesti mitenkään mairitteleva ollut.

Saa tulla aikamoista seppää sinne ns. kakkoskenttään korvaajaksi, että nuo saappaat täytetään.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan myös näin on. Seura on voinut laskea yhteen palkkakulut ja toimenpiteet, joilla tulevaisuus toteutetaan. Vaikuttajina on olleet monet asiat taatusti, vaikka ei varsinaista soppari neuvottelukierrosta ole käytykään, on varmasti puolin ja toisin vaihdettu ajatuksia tyytyväisyydestä ja viihtymisestä joukkueessa, voitu odotella niin pitkään kun mahdollista, tuleeko pelaajalta päätös uran jatkamisesta ja millä ehdoin, arvostaa voi seura näinkin ehtoopuolen ikoniaan.

Mä nään suurimpana tekijänä tuossa sen epäsuhdan, JYP rakentaa tulevaisuuden joukkuetta nuorillaan, joiden menestyminen ei ole varmaa ihan lähihetkiin, mutta pelaajien ura taas ehtoopuolella ja taatusti intoa uuden rakennus urakan aloittamiseen ei enää ole, vaan mieluummin vetelee sen kauden pari mitä jäljellä on kypsän ikäisten kokeneiden jarrujen kanssa joiden kanssa myös menestysarvio on lähitulevaisuuteen parempi.

Mikään ei oikeen tuon luonnollisempaa ja itsestään selvempää voi olla. Joukkueen rakennus on selvempi signaali seuran ajatuksista kuin mikään lehdistötiedote ja pelaajat on saaneet oman sensuroimattoman näkemyksensä esittää nimenomaan seuran alustalla, siis tieten. Vaikee edes käsittää, mitä osallisten pitäisi vielä rautalangasta väännellä, että kansa ymmärtäisi.

Toisaalta joissain seuroissa vanhempia pelaajia arvostetaan ehkä hieman eri tavalla.

Mitä jos JYP olisikin ajatellut että Immonen voisi olla hyvä mentori esim. Lambertille ja muille nuoremmille pelaajille. Immonen kuitenkin nähnyt NHL, KHL ja Sveitsiläisten organisaation toimintaa mj.t yms. vielä päälle joten tietotaitoa miehelle on kertynyt.

Palkkaakin olisi voitu ainakin yrittää neuvotella jonnekkin hyvän 3. ketjun sentterin ansioiden tienoille. Samalla annettu kuitenkin mahdollisuus pelata ja lopettaa ura JYP.ssä.

Luultavasti tästä olisi ollut pelkkää plussaa esim. markkinointi mielessä. JYP.n valinta oli ei neuvotteluja.
 
Nää on niin näitä pyörittelyjä. Minä en ainakaan kokisi, jos seniorina pomo tulisi sanomaan, että suostu pudottamaan kolmannes palkasta kun oot ikonikin ja saat märkäkorvia paimentaa, jotka ei nokkaansa tuhauta kumminkaan, vaan tekee virheensä ja löytää polkunsa itse, että tässäpä minua kohdellaan arvoni mukaisesti.

Tapoja arvostaa on monia, sitä en tietenkään ulkopuolisena voi sanoa, millaisesti teitten erkaneminen on onnistunut. Mutta epäilen, ettei paskamaisesti toimiva organisaatio olisi päästänyt alustallaan ketään seuran imagoa tuhoamaan, tai omaansa sen puoleen ja toisaalta, oikein suivaantunut pelaaja tuskin lähtisi selittelemään vapaaehtoisesti yhtään mitään mihinkään seuran laatimaan.

Eritoten särähtää tuo palkan neuvottelu rivimiehen palkoille, sekö on sitä eri tavalla arvostamista muissa seuroissa?

Vaikka JYPille, niin kuin kaikelle elämysteollisuudelle joillain asioilla on plussaa markkinointimielessä, niin eihän se nyt sen yli saa eikä voi kävellä, että itse tuote ei ole pääasia, vaan henkilöpalvonta. Tuolla tavoin ajatellenhan vähät rahat pitäisi käyttää johonkin Karshdanian tytteliin keikistelemään joka pelin alkuun, markkinointimielessä rahat moninkertaistus, kun pitkin amerikkoja näkyvyys olis priima, toki kulunkikin, mutta mikä viivan alle jää, siellä pysyy.

JYPin valinta on tulevaisuus, ei sirkus. On aivan oikein vapauttaa Immonen ja Tuppurainen kuittaamaan ansaitsemansa tili uransa ehtoopuolelle, kun JYPin kassa ja tulevaisuus ei tätä mahdollistanut. Soisin sun miettivän uudestaan ton pelaajien arvostamisen kohdan, kuinkas se oikein onkaan?
 
Onko niin ettei palkkaa voi neuvotella alaspäin siten että molempien kasvot säilyy. Varsinkin kun sopimukset tehdään kahden kesken. Vaikeahan tuota on tietää olisiko kassa kestänyt esim. Immosen sopimusta kun asiasta ei ole edes neuvoteltu.

Kumpaa sitten pelaaja arvostaa enemmän sitä että neuvotellaan vai sitä ettei neuvotella ollenkaan. Tätähän voisi kysyä vaikka Tuppuraiselta ja Immoselta nyt. Tuppuraisen kanssa on neuvoteltu Immosen kanssa ei. Tätä voit itsekin miettiä.

Tampereella Tapparan J.Ojasen ei "tarvinnut lähteä" esim. HpK.n uraansa lopettamaan eikä Ilveskään ulostanut Helmistä muualle. Tuskin kummankaan palkkaan viimeisillä kausilla mitään kokemuslisiä maksettiin. Eiköhän se ole ennemmin ollut toisin päin. Ainakin omaan tajuun em. pelaajien uran loppuvaiheet hoidettiin seuroissa tyylikkäämmin sen mitä itse noista muistaa.

Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt niin esim. futiksessa tuollaista mentorointia käytetään ainakin jossain määrin seuroissa. Kokeneempia pelaajia pyydetään opastamaan nuorempia pelaajia erilaisia pelitilanteita varten. Ei tämä kuitenkaan tarkoita että kokeneempi pelaaja alkaa nuoren pelaajan pyykkiä pesemään.

Mitä itse tuotteeseen tulee, unohtaen markkinoinnin ja muun sonnan niin onko Immonen sellainen pelaaja joka tuo joukkueelle kentälle lisäarvoa oman tekemisen avulla vai onko Immonen rasite joukkueelle jos ajatellaan puhtaasti pelillisiä asioita? Immonen ei varmaan omasta mielestään ole kovin kummoinen pelaaja mutta aika moni valmentaja on ollut eri mieltä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kumpaa sitten pelaaja arvostaa enemmän sitä että neuvotellaan vai sitä ettei neuvotella ollenkaan. Tätähän voisi kysyä vaikka Tuppuraiselta ja Immoselta nyt. Tuppuraisen kanssa on neuvoteltu Immosen kanssa ei. Tätä voit itsekin miettiä.

Kannattaa aina ymmärtää mitä vertailee, kun arbuusia ja kiiviä rinnakkain sijoittelee. Aina voi toki pelaajalta kysyä, läpsytteletkö loppu - urasi alennuksella, ja aina voi miettiä, mikä siinä kunniaa ja arvostusta osoittaisi. Tapparalla ei vissiin ollut kassa tyhjä ja tulevaisuus kyseenalainen, joten kerhoon ei tarttenu lähtee. Tasan ei onni potki jnps. Minusta seura osoitti nimenomaan kunnioitusta tilanteessa, missä ikonia olisi pitänyt halpuuttaa, mutta valitsivat, että menet sinne missä palkka on kohdillaan. Minusta seura olisi ollut todella nolo ja pelaajaa arvostamaton, jos uran viimeisille vuosille/delle olisi halpuuteltu lapsellisin kannattajat tahtoo perustein.

Vaikka ei haastiksessa ilmi tullutkaan suoranaisesti, kumpainenkin pelaaja kyllä ymmärsi ja tajusi kuvion. Toki ei ne tietenkään tuulettamaankaan voineet ryhtyä, että saadaan arvomme mukainen liksa loppu uralle, mutta juuri tässä asiassa JYP oli diskreetti heitä kohtaan. Immosen kanssa ei siis neuvoteltu, mutta ei se kerro arvostuksen puutteesta, vaan päin vastoin, minusta seura olisi käyttäytynyt häpeällisesti saattamalla pelaajan lojaliteetin kyseenalaiseksi.

Rikkaissa ja rahakkaissa seuroissa varmaan laitellaan kaikenlaista kivaa legendoille, muitta typerää on siitä mitään käytäntöä rakentaa, toisilla on rahaa yhteen, kun toisilla on rahaa kaikkeen.

Immosenkin kohdalla, sen neuvottelun tilalla on oletettavasti ollut keskinäinen pohdiskelu siitä, mitä on pelitavallisesti muututtava, että JYP voi tasapäisesti haastaa lliigassa kenet tahansa ja pelillisesti se olisi tarkoittanut monen asian opettelua Immoselle, vanhan koulukunnan mies kun on ja mikä olisi ollut hänen oma motiivinsa moiseen sitoutua, verraten siihen, että vielä löytyy liigassa pelipaikkoja vanhallakin tyylillä veteleville. Sitäkään ei missään nimessä pidä väheksyä, ettei papparaiset myöskään kotoisaksi oloaan enää juniorikopissa tunteneet.

Kaikella järjellä ajatellen valittu tie oli ylivoimaisesti viisain kaikkien osallisten kannalta, lukuun ottamatta kannattajia romanttisine höpö höpöineen. JYP rakentaa uutta, mennyt on mennyttä, suorastaan yhdestoista hetki on toteuttaa tämä ja kun suu säkkiä myöten on mentävä mikään ei olisi ollut paremmin toimiva ratkaisu.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa aina ymmärtää mitä vertailee, kun arbuusia ja kiiviä rinnakkain sijoittelee. Aina voi toki pelaajalta kysyä, läpsytteletkö loppu - urasi alennuksella, ja aina voi miettiä, mikä siinä kunniaa ja arvostusta osoittaisi. Tapparalla ei vissiin ollut kassa tyhjä ja tulevaisuus kyseenalainen, joten kerhoon ei tarttenu lähtee. Tasan ei onni potki jnps. Minusta seura osoitti nimenomaan kunnioitusta tilanteessa, missä ikonia olisi pitänyt halpuuttaa, mutta valitsivat, että menet sinne missä palkka on kohdillaan. Minusta seura olisi ollut todella nolo ja pelaajaa arvostamaton, jos uran viimeisille vuosille/delle olisi halpuuteltu lapsellisin kannattajat tahtoo perustein.

Immosen sanoista ja kehonkielestä jäi ainakin itselle sellainen vaikutelma että hän oli ehkä hieman yllättynyt ja turhautunut siitä ettei ole edes neuvoteltu. Miksi Tuppuraisen kanssa vaivauduttiin keskustelemaan mutta esim. Immonen ja viime kaudella Hytönen ulostettiin ilman keskusteluja?

Eikä siinä mitään ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Liigassakin seuroilla on selvästi erilaisia tapoja toimia niin pitääkin olla. Itselle JYP.n toiminta näyttää erikoiselta.

Olkoot sitten vaikka lapsellista kannattamista, niin olen edelleen sitä mieltä että keskustelemalla päästään molempien osapuolien kannalta paremmin ymmärrettävään ratkaisuun, vaikka se ratkaisu olisi ettei sopimusta jatketa. Jos ymmärsin oikein niin scenariosi mukaan JYP kunnioitti Immosta niin paljon ettei edes halunnut keskustella hänen kanssaan.

Eri kysymys on sitten olisiko näille konkareille tarvinnut sopimusta tehdä.

Mainitaan vielä että lapselliset kannattajat eivät osallistu pelaajan ja seuran välisiin neuvotteluihin pelaajasopimuksia tehdessä eikä lapselliset kannattajat ole sopimusosapuoli kun seura ja pelaaja neuvottevat. Että lapsellisten kannattajien tahtotila ei ole peruste millekkään pelaajasopimusta tehdessä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olkoot sitten vaikka lapsellista kannattamista, niin olen edelleen sitä mieltä että keskustelemalla päästään molempien osapuolien kannalta paremmin ymmärrettävään ratkaisuun, vaikka se ratkaisu olisi ettei sopimusta jatketa. Jos ymmärsin oikein niin scenariosi mukaan JYP kunnioitti Immosta niin paljon ettei edes halunnut keskustella hänen kanssaan.

Mietis nyt kuitenkin sitä puolta asiassa, että JYP tiesi, niin kuin kannattajatkin, että Jakella on JYP sydän. Jos seura olisi alkanut neuvotella ilman kykyä tarjota pelaajalle ansaitsemaansa korvausta uran viimeisille kausille, olisiko siinä tullut väkisin olo, että käytetään pelaajan lojaaliutta hyväksi, että saadaan alennuksella? Vieläpä se, Jakke varmaan olisi suostunutkin, ei poista moraalista velvoitetta seuralta toimia oikein pelaajaa kohtaan, jonka status on sentään tuota luokkaa. Tuppuraisen kanssa neuvoteltiin ja selviö oli, ettei liksa jota on vara tarjota riitä. Eihän tuotakaan voida edes tietää, johtuiko hiljaisuus asiassa tuon seurauksena.

Lisäksi, kyllä se minusta myös osoittaa kunnioitusta seuran puolelta, että antaa ikoneilleen viimeisille kausille kausille mahdollisuuden vielä kerätä sulkia hattuunsa jossain muualla, sen sijaan että rakentelisivat uutta ja luultavasti pelityylillä, joka on veteraaneille vieras. Yhtälö on minusta järkeen käypä ja selvä kun pläkki, jos sitä aivojen kanssa pähkää. Toki sen ymmärtää, että joillekin "lapsellisille kannattajille" asia on kitkerä sulateltavaksi ja sitten on vielä se ryhmä, jolle tekipä asiat miten tahansa ne aina väärin ja seurassa vika ja tyhmyys.
 
Ei päästä samalle sivulle tässä asiassa. Perustelut sulla on osittain mielestäni ihan asiallisia, en silti ymmärrä sitä ettei aikuiset pysty eivätkä viitsi asioista edes keskustella.

Ihan hyvin yrität ilmeisesti mun selkään sovittaa kannattajan viittaa jolle ei mikään kelpaa. Sellaisen kuvan rivien välistä ja ihan riveiltäkin saa. Eipä siinä mitään, ei nostata pulssia. Pitäydyn silti kannassani kohteliasta olisi edes neuvotella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös