Kriisiviestinnän voisi tiivistää toteamukseen, että se on viestintää, jossa yritettään minimoida housuun sujahtavan kakan määrä. Käytännössä koskaan kriisiviestintä ei mene läpi "puhtain paperein", mutta sen avulla voidaan ennaltaehkäistä seuraavia tulipaloja ja laannuttaa osaltaan kohua.
Tässä yhden nukutun yön jälkeen on helppo todeta, että JYPin olisi pitänyt (jos ei siis näin tehty) palkata joku kriisiviestinnän suuri ammattilainen paikalle muutamaksi päiväksi. Etenkin tällaisessa tilanteessa, missä tiedettiin että 10.10.2023 voi olla pahoja tilanteita edessä. En tiedä onko Lahtinen puhunut palturia, vai onko JYPiltä unohtunut kokonaan yksi kriisiviestinnän ensimmäisiä askeleita, eli kaikkien muiden kuprujen tunnustaminen. Ymmärtääkseni tässä kävi vähän niin, että JYP oletti Lahtisen rötösten liittyvän vain raiskaukseen, mutta sitten sieltä ponnahti vielä törkyratti kaupan päälle ja täysin puskista.
Tämä on myös se kohta, missä Severi mokasi eniten eilisissä puolustautumisissaan. Jos hän olisi vetänyt homman läpi prosessien mukaan, siinä alkuperäisellä videolla olisi pitänyt kertoa myös rattijuopumuksesta (ja mahdollisista muista rikoksista). Nyt kun sitä ei tehty, meni alkuperäiseltä selitykseltä pohja, ja piti lähteä rakentamaan toista ja rinnakkaista "tiedotetta" (lue: somejulkaisua). Sinänsä toki ihan hyvä että Severi sohlasi ja JYP ei puuttunut tämän omaan tiedottamiseen, sillä eipähän tarvitse jossitella mahdollisuuksista, että tapahtumaa ei olisi oikeasti käynyt.