Nyt melkein toivon että koko kausi olis mennyt ennakko-odotusten mukaisesti. Eli oltais taaperrettu jo syksyllä tappiosta toiseen ja oltais tyytyväisiä jos välillä päästäis jatkoajalle häviämään. Sitä odotin, ja pelkäsin ku liigapaikka tuli. Ei olis ollut mitään odotuksia, ei mitään hävittävää, vai voitettavaa? En tiiä.
Mut sen syksyisen loiston ja kimalluksen jälkeen tää nykyinen tuntuu ihan helvetin pahalta ja masentavalta. Syksyllä lapsetkin innostui Kiekko-Espoosta, tai jääkiekosta ylipäätään ekaa kertaa, piirsivät haparoivia Kiekko-Espoon logoja ja sinipaitasia jääkiekon pelaajia, tehtiin hamahelmistä kespoon logoja, kuunneltiin kivikovaa ja katsottiin yhdessä pelejä tv:stä iltaisin. Nyt en halua usein enää edes kertoa lapsille pelipäivistä, kun se on se yks tuska jonka pystyn heidän elämästään poistamaan.