Mikä vitun järki on vetää niin älytön treenimaraton, että kentällä ollaan jaloissa pelissä kuin pelissä. Vielä on pelivaraa, mutta tällä menolla ei tartte murehtia missä kunnossa ollaan huhtikuussa.
Eiköhän sillä tähdätä juuri siihen, että se luistin kulkee silloin huhtikuussa. Aika monesti tähän aikaan vuodesta niillä sarjan kärkijoukkueilla tulee heikkoja pätkiä, mikä viittaisi siihen, että tässä vaiheessa kautta on optimaalinen hetki lisätä kuormaa harjoittelussa, jos halutaan olla silloin tärkeimmillä hetkillä huippukunnossa.
Siellä on mm. Tappara hävinnyt nyt neljä ottelua putkeen, joista kaksi vielä murskalukemin. Esimerkiksi viime kaudella Tapparalla oli joulukuun lopun ja tammikuun lopun välillä peräti kolme kolmen tappion putkea. He voittivat aikavälillä 26.12-2023-26.1.2024 vain kaksi ottelua yhdestätoista. Keväällä he juhlivat jälleen mestaruutta kuten todennäköisesti myös tänä keväänä, vaikka tällä hetkellä onkin vaikeaa.
Jääkiekko on siitä vaikea laji, että taukoja kauden aikana ei juurikaan ole, joten kauden aikana ei tule sellaisia hetkiä, jolloin voisi keskittyä pelkästään treenaamiseen. Jos treenataan kauden aikana kovempaa, niin se näkyy välittömästi kentällä, mutta jos ei treenata kovempaa missään vaiheessa, niin ei ole paukkuja pelata keväällä sellaisella intentiseetillä kuin pitäisi. Tällä kaudella SaiPalla on siitä poikkeuksellinen tilanne, että pudotuspelipaikka on jo käytännössä varma, joten voidaan kiristää nyt ruuvia, vaikka se johtaisikin normaalia useammin pistemenetyksiin. Tietenkin halutaan olla runkosarjassa niin korkealla kuin mahdollista, mutta tärkeintä on, että se kone olisi viritetty huippuiskuun kauden tärkeimmille hetkille.
Tulosta pitäisi tietenkin saada myös raskaammalla jalalla ja huonommalla pelillä, mutta vaikeaa se on SaiPalle kun yksilötaitoa ei hirveästi ole ja ylivoima on Liigan toiseksi surkeinta.