Vitutusketju

  • 1 513 471
  • 8 339

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Niin, jotenkin omaan mieleenkään ei ole tullut käydä, niiden harvojen pelien jälkeen kun SaiPa on voittanut, spekuloimassa voittomaalia vastustajaporukan Vitutusketjussa. Mutta kai se on teillä siellä Porissa erilaiset tavat sitten.

ja sanottakoon, että voi olla että tuntuu pieneltä asialta mutta kyllä tässä SaiPan tekemisessä on jo muutenkin iha tarpeeksi ärsykettä.
Niin siis mun käsittääkseni täällä käytiin itse taklausta lävitse, johon sitten löytyi kaksi eriävää mielipidettä ja melkeinpä leiriäkin, josta syntyi tämä vieläkin jatkuva keskustelu.

Tsempit Saipalle, ei se kaukana eilen ollut. Ja tiedoksi, on Porissa tarvottu niin monta vuotta että tuo on ihan tuttua, mitä käytte läpi. Ässien vitutusketjulla on varmaan mittaa Porista Iisalmeen asti.
 

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
Moneen kertaan toisteltu jo, mutta edelleen jatkan; mikäli tilanne olisi tapahtunut toisessa päässä ja värit toisinpäin, SaiPan vitutusketju täyttyisi puhtaasta taklauksesta annetusta isosta rangaistuksesta pelin loppuhetkillä, joka todennäköisesti olisi maksanut voiton. Lassi "Lassi Heikkinen" Heikkinen ei olisi pystynyt olemaan antamatta jäähyä seisomakatsomon nahkatakkien kiljuessa. Meillä ei olisi ollut 2-3 maalia, vaan loppuajan alivoima. Kiinnittäkää huomiota, kuka viheltää, missä ja miten.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Jos oli tuo tilanne kyseenalainen, niin lopun huipensi myös se Odenin jäähy, vihelletään vielä jostain höpöhöpö tilanteesta SaiPalle. Kruunasi kyllä ton lopun. En yhtään ihmettele, että Hämäläisellä meni hermot.
 

Also Starring

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisipa Maalahti tehnyt tuossa tilanteessa sen lähes jokaisessa pelissä nähdyn spin-o-raman. Olisi jäänyt maali ehkä syntymättä ja saatu ainakin piste jatkoajan myötä mukaan.
Meikäkyöstiä vitutti eniten Joensuun maalin jälkeiset tuuletukset SaiPan vaihtoaition edessä. Apina mikä apina.
 

Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Joensuu tuli kovaa ja tömäytti yläselkään / hartian takaosaan. Peli oli tuohon asti ilmeisesti läpsytelty kontaktitta? Maalahtihan näki Joensuun tulevan, mutta ei silti valmistautunut ottamaan taklausta vastaan, vaan päätti riplailla yhden ekstrakosketuksen kiekkoon.

Maalahti olisi ollut tilanteessa katollaan, pelasi hän sen miten pelasi, mutta kontaktivalmiudettomuudellaan hän teki tilanteesta itselleen vaarallisemman. Niskathan tuossa näytti retkahtavan, eli whiplash-vammaa saattoi tulla.

Ps. Aika alhaalla on vittuilukynnys, jos pitää patapaitojen hyvin asiallisia viestejä tilanteeseen liittyen vittuiluna.
Mielestäni ei oikein kuulu kiekkoon hakea näitä avojään pommeja ylivauhdilla kun toinen on vielä valmistautumaton ottamaan taklausta vastaan. Siinä oli varmaan molemmilla hieman vikaa ja varomattomuutta tilanteessa. Sitten jos näyttää, että pelaaja loukkaantuu oikeasti niin silloin vihelletään peli poikki kuten tehtiin aiemmin kun Ässien veskari sai kiekon johonkin arkaan paikkaan ja huom. kiekko oli silloin SaiPan hallussa ja siinä oli maalitilanteen mahdollisuus. Että kyllä näitä sääntöjä voi tulkita monella tapaa ja joku olisi voinut tilanteen toisinkin nähdä. Joensuu mielestäni kuitenkin otti vauhtia ennen taklausta, jolla varmistetaan että taklattavasta pelaajasta tulee nk. selvää jälkeä ja sääntökirjan mukaan tuo on ryntäys jos taklausta haetaan lisävauhdilla. Tuossa olisi voinut retkahtaa ja tulla pahempikin vamma noilla vauhdeilla ja Joensuun massalla. Sinänsä muuten taklaus kyllä näytti puhtaalta.
 
Viimeksi muokattu:

Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Jos oli tuo tilanne kyseenalainen, niin lopun huipensi myös se Odenin jäähy, vihelletään vielä jostain höpöhöpö tilanteesta SaiPalle. Kruunasi kyllä ton lopun. En yhtään ihmettele, että Hämäläisellä meni hermot.
Oden tuli jalat edellä (tarkoittaen, että ensimmäinen kontakti tuli jaloilla jaloille näin jalosti sanottuna) blokkaamaan pelaajaa ja päätyi kamppaamaan Ässien kiekollisen pelaajan. Kyllähän tuo jaloilla suoritettu kamppi oli, hei.

Mutta nyt kyllä sivuunkirjoittanut (siis minä) mesoaa ihan väärässä ketjussa. Menen omalle hiekkalaatikolleni siis.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Oden tuli jalat edellä (tarkoittaen, että ensimmäinen kontakti tuli jaloilla jaloille näin jalosti sanottuna) blokkaamaan pelaajaa ja päätyi kamppaamaan Ässien kiekollisen pelaajan. Kyllähän tuo jaloilla suoritettu kamppi oli, hei.

Mutta nyt kyllä sivuunkirjoittanut (siis minä) mesoaa ihan väärässä ketjussa. Menen omalle hiekkalaatikolleni siis.
No näin vain kerran sen tilanteen ja näytti kevyeltä, mutta en nähnyt hidastusta, joten en nyt lähde vahvasti vastaankaan väittämään, jos noin oli.

Enemmän Hämäläistä se Maalahden tilanne varmasti korpesi. Kai siitä voi olla viheltämättäkin, mutta 2min ois myös perustelut löytyneet. Ryntäys? Nykyään kun tuntuu, että lentää aika helposti uloskin...sellainenhan se tilanne ei ollut.

No se siitä kummankin tilanteen osalta.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Olisipa Maalahti tehnyt tuossa tilanteessa sen lähes jokaisessa pelissä nähdyn spin-o-raman. Olisi jäänyt maali ehkä syntymättä ja saatu ainakin piste jatkoajan myötä mukaan.
Meikäkyöstiä vitutti eniten Joensuun maalin jälkeiset tuuletukset SaiPan vaihtoaition edessä. Apina mikä apina.
Joensuu tuuletti seisomakatsomoa kohti, ei Saipan vaihtopenkille päin.

Jatkakaa, poistun myös.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Meikäkyöstiä vitutti eniten Joensuun maalin jälkeiset tuuletukset SaiPan vaihtoaition edessä. Apina mikä apina.

Ehkä joku on tämän jo kuitannut, mutta katsopas Porin maalikoosteita vaikka parilta viime kaudelta. Saatat huomata, että jos tuohon päähän on maali tehty, ihan varmasti sama kuvio on toistunut. Mitähän vittuilua tuokin on, jos luistelee oman fanikatsomon edessä oman vaihtoaition eteen tuulettamaan? Eihän tuo taitanut edes katsettaan kääntää vaan katsoi suoraan eteensä. Vittuillen olisi voinut hyvinkin katsoa tuohon kohtaan seisomakatsomoa ja tuulettaa villisti, ja olisi se jollakin tasolla voinut olla perusteltavissa vaikka vittuilua olisi ollutkin.

Tätä ei kyllä keskiviikkona nähty.

Matalalla on vittuilun kynnys, kuten yllä jo mainittiin.

Ihan yhtälailla Porissa ollaan totuttu paskassa kyntämiseen ja vituttamiseen, joten kyllä ymmärrän harmituksen. Ei silti ulkopuolisia kannata syyttämään lähteä, jos oma joukkue ei menesty. Meillä ollaan rutiinilla haukuttu lähinnä omia, välillä tuomarit, harvemmin vastustajaa (pelin jälkeen).
 

ForNever

Jäsen
Pikkuhiljaa alkaa harmittamaan tuo loputon jankkaaminen siitä, miten "Porissakin on kynnetty", kun mestaruudesta on kuitenkin edelleen alle 10 vuotta. SaiPalla on saakeli yhdestä pronssista yli puoli vuosisataa. Ei ole sama asia.
 

ForNever

Jäsen
Loimaranta oli jatkuvasti aika huono, vaikka sai kyllä vastuuta. Tuomarit olivat vielä huonompia.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Pitää sanoa kyllä, että tänä SaiPa ei ole kauhean hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Kiinnostaako tuolla ketään tämä peli?
Kai se ihmismieli toimii noin, kun ei ole enää mitään panosta ja pahvitkin on seuraavalle kaudelle tehty, eli ei tarvi antaa sen kummemmin näyttöjä kellekään. Voisi toki peräänkuuluttaa ammattiylpeyttä, mutta vittu sitä pitäisi varmaan löytyä toimistolta ensin. Pelaajat nyt pellailee kauden loppuun, että saa perheelleen leipää pöytään. Sen kummempaa en ainakaan minä tässä sirkuksessa kehtaisi heiltä vaatia. Tulee hallille, että saadaan jonkunlaiset kentät aikaan. Kai se alituinen turpiin ottaminenkin muuttuu jossain välissä luokkaan "ihan sama", kun ei se enää tuo mitään tavoitetta edistäviä asioita, vaikka sattuisikin jonkun pelin voittamaan.
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Häviö ei yllätä eikä vituta, se vituttaa, että oli taas 2500 ihmiseltä saatu pääsylipusta rahat. Se antaa täysin väärin singnaalin tästä touhusta, sehän kertoo, että me 2500 hyväksymme tämän puuhastelun.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Häviö ei yllätä eikä vituta, se vituttaa, että oli taas 2500 ihmiseltä saatu pääsylipusta rahat. Se antaa täysin väärin singnaalin tästä touhusta, sehän kertoo, että me 2500 hyväksymme tämän puuhastelun.
Hallissa on alle 2000 paikalla. Se mitä SaiPa ilmoittaa on ihan sitä samaa paskaa mitä tarjoilevat jäälläkin..
 

dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Hallissa on alle 2000 paikalla. Se mitä SaiPa ilmoittaa on ihan sitä samaa paskaa mitä tarjoilevat jäälläkin..

Kyllä, tiedän tämän. Mutta se, että jos tavoite on 3000 myytyä lippua ja toteuma on luokkaa 2500, on ongelma. Ei kait tuota myytyjen lippujen ja kausikorttien (=teitä on täällä tänään..) määrää sentään vääristetä.
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Löytyisikö jostakin seura, joka olisi valmis ostamaan Loimarannan?
Samalla voisi pari muutakin laittaa kiertoon..
Väärä vaihto, Loimarannan turha jäähy ja ei tuo peli kummoista muutenkaan ollut. Taisi olla viimeinen kerta kun raahaudun hallille.
En todellakaan toivo että ensikauden valmentaja on VH.
Voisiko jollain keinoa saada vaikka Virta takaisin. Luulen että hän ainakin kertoisi noille "Loimarannoille" kuinka kiekkoa tulisi pelata.
 

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Minkälaista pysyvyyttä SaiPa on tarjonnut pelaajilleen? Oli sitten utj.a Tuomenoksa tai Markkanen. Onko joukkueen kasaaminen mennyt vihkoon jo useamman vuoden ja onko tuossa joukkueessa montakaan pelaajaa jotka pelaavat logolle. Toki onko he edes liigatasoisia pelaajia? Historiaa kun katsoo, niin nykyisin joukkueessa pelaa kauden 19-20 joukkueesta vain Westerhom, Hietala, Rikkilä, Loimaranta ja Vainikainen. Junioreista on nostettu, hyvä niin: Laakso, Karvinen, Hokkanen... Toivottavasti näistä tulisi niitä pelaajia jotka pysyvät joukkueessa ja tulevat olemaan niitä joita voidaan vuosien päästä sanoa seura ikoneiksi. Pitäisikö loppu kauden ajan nostaa tuonne joukkueeseen junnuja hankkimaan kokemusta, kun noista "Morand, Meskanen, Loimarannoista" ei ole mihinkään?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös