Vitutusketju

  • 1 513 448
  • 8 339

Ferris

Jäsen
Eka kerta pitkään aikaan että SaiPan pelin jälkeen oli monta minuuttia ihan tyhjä takki. Ja vitutti pitkin iltaa ja vituttaa vieläkin. Toisaalta ylpeä joukkueen esityksestä ja siitä että hallissa oli oikeasti hyvä meininki suurimmilta osin.
 

AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Toinen peli pelattu, ja 2 perässä. Sinänsä ei mitään yllättävää, ennakkoon olikin näin todennäköisempää. Mutta harmittaa kyllä kun ihan voitettavissa oli.
Kuitenkaan tässä ei nyt minusta oo syytä sen enempää synkistellä, on taisteltu kuitenkin voitosta ihan hienosti, vaikkei aivan ole riittänyt. Tämä kuitenkin antaa luottoa tulevaan et niin taistellaan jatkossakin, ja kun hiukan saadaan Perriniltä ja kumppaneilta huumoria pois ja joku pomppu itelle niin kyllä SaiPa vielä voittaa. Tuleeko se liian myöhään, ei voi tietää.

Seuraava olis sen takia ns. pakko tosiaan voittaa, 3 eteen on vähän liikaa, nyt kavennus ja sit kotona kaameella raivolla tasoihin. Carsonia jne. vielä mukaan jossain välissä niin aina vain paranee, edelleenkin vain voitettavaa!

Eniten harmittaa, ettei yleisöä enempää. Toki jos ei nappaa niin ei, mut kyllä näistä ois nyt hyvä sitä nappulaa saada, se näissä se IMO päähyöty onkin.
Realisti kun minussa on edelleen siinä moodissa, et ei tällä kaudella vielä mistään mitalista taistella.. oo oltu taistelemassa.
Nyt mahdollisimman hyvä tulos, ensi kaudelle muutama kenellä ei riitä vaihtoon/paremmaksi, ja sitten oikeasti tuolta joukkueelta isolla Jiiillä voi odottaakkin jo jotain. Ainakin minä lähden ensikauteen sillä mielin, toki pieni varaus siinä, miten ukkoja vaihtuu ja ketä tulee tilalle. Jos siellä lätkitään Salmiset ja Pärret jne. jatkoon 3v soppareilla niin sit kyllä nielaisen sanani, ja turhaa odottaa tän enempää, silloinkaan.

Mitä tahansa voi vielä käydä. Taas oltiin 2-0 sillassa, ja älyttömillä jäähyillä.. sit yks kaks peli on kohta 5-3... Ei täs oo viel mitään ratkottu, vasta kun summeri soi viimesen kerran.
 

Vapaapudotus

Jäsen
Suosikkijoukkue
idän ihmeet
Muuten hyvä mutta eivät ole nostaneet osinkoa. Rahalla on maksettu velkoja ja sitä on jätetty kassaan.

Voitteko väittää, että tällä kaudella ei ole ollut syytä lähteä hallille?

Eilen purkautui itselläni paljon, mutta nyt kun on korkki kiinni ja kyykin laskenut otsasta niin voi ajatella asiaa hieman analyyttisemmin.

Toivon todella, että tuo mitä noista omistajista kirjoitat on totta, sillä itse olen kuullut vähän eri puheita. Mutta ne ovatkin osastoa "hallihuhut" ja niitä ei kannatakaan levitellä täällä. Eilisen pelin sössiminen (ja todennäköisesti koko sarjan, fysiikan lait tulevat vastaan) aiheutti asiattoman kiukun. Se on vaan hokia hei, hoin itselleni nukkumaan mennessä.

Ja paljon on ollut ilonaiheita tällä kaudella olla hallilla. Oltiin siellä eilenkin harmittelemassa, ettei kentälle riitä neljää ketjua hyviä ukkoja. Ehkä jo ensi kaudella..

Tosin sekin sylettää, että haaveilemani Jesse Ylönen meneekin ilmeisesti ottamaan seuraavan askeleen Lahteen. Saapa nähdä ketä tänne saadaan.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Niissä tilanteissa se ero taidossa ja luistelussa näkyi turhan raadollisesti. Mutta siis kyllä mua pelottaa aina kun Filppula tai Perrin on kiekossa. Palve ei tasaviisikoin mutta erikoistilanteiden aikana kyllä. Väitän että jos Perrin tai Filppula loukkaantuisi niin tps ei voittaisi enää yhtäkään peliä.
Täysin samaa mieltä. Molemmissa peleissä on nähty, että Tepsiltä löytyy ne taitavat yksilöt ratkaisemaan peli tarvittaessa joukkuelle. Ja eihän siinä oikeestaan tarvi kun vilkasta tilastoja. Ota vaikka pelkän Perrinin pisteet pois, niin se olis sarja 2-0 SaiPalle. Joku lääke tuon Tepsin ykkösenkin pimentämiseen tarvitaan. Onko se sitten fyysisempi peli (Millä lihaksilla pl. Denisov?), vai omien virheiden karsiminen? Olis jääny parit maalit ja syötöt tuolle kaksikolle tulematta, jos olis itse pelattu tilanteet fiksummin.
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Näyttäs siltä että muutama muukin, eli koko joukkue liikkuu kun hidastetussa elokuvassa.
Ei ole sitten minkäänlaista saumaa tässä pelissä, sanon minä....

Hyvin sanottu. Lisäksi tuntuu, ettei kukaan edes halua pelata miestä. Kuten kolmannessa maalissa, jossa näkyi kilometrin päähän, että Palve hakee Budishin lapaa suoraan tai patjan kautta. Taistellen hävittyjä pelejä on raastava katsoa, mutta on tämäkin syvältä.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Hyvin sanottu. Lisäksi tuntuu, ettei kukaan edes halua pelata miestä. Kuten kolmannessa maalissa, jossa näkyi kilometrin päähän, että Palve hakee Budishin lapaa suoraan tai patjan kautta. Taistellen hävittyjä pelejä on raastava katsoa, mutta on tämäkin syvältä.

Vaakanainen sai ennen kolmatta maalia vedon jalkaan ja ontui kentällä. Ei päässyt liikkumaan kunnolla tilanteeseen, siitä synninpäästö hänelle.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei oikein vituta. Ehkä tuo joukkue vaan on ihan lopussa ja takana kaksi henkisesti raskasta tappiota. Materiaaliero vastustajan hyväksi aina kasvaa mitä useammin pelataan. Meillä kun sitä reserviä ei ole.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Vaikka hiukan vituttaa koko joukkue, niin kyllä puolustus on se suurin vitutuksen aihe, kaikille rautaa reilusti jalkoihin ja Saimaaseen.
Aina puhutaan siitä valmistautumisesta, mielestäni ei mitään erityistä valmistautumista edes tarvita, jokaisen pitäisi kyllä tietää, mistä on kyse, mutta nämä miehet on tyytyväisiä kun pudotuspeleihin päästiin, vitut pidemmälle pääsystä.

On kyllä tämä kausi tässä, voitte aloittaa seuraavan kauden joukkueen spekuloinnin, vaihtakaa nyt kuitenkin puolustus kokonaan ja hyökkääjistä puolet.
Varmaan Jubomir tulee taas kertomaan, että väärin kannatettu, mutta lohduksi sanon, että olen maanantainakin hallilla, niin kuin 55 aiempaakin kautta.
 

Since1948

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa a.k.a. SaiPa
VMP. Loppu Teron moposta bensa. Jos ja kun tää nyt hävitään, niin olis voitettava 4 peliä putkeen ja se on ikävä kyllä liikaa.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
On kyllä tämä kausi tässä, voitte aloittaa seuraavan kauden joukkueen spekuloinnin, vaihtakaa nyt kuitenkin puolustus kokonaan ja hyökkääjistä puolet.
Varmaan Jubomir tulee taas kertomaan, että väärin kannatettu, mutta lohduksi sanon, että olen maanantainakin hallilla, niin kuin 55 aiempaakin kautta.

Puolutajistahan vain Maalahdella on sopimus, joten toiveesi saattaa toteutua. Äläkä välitä lässyttäjistä. Silloin saa purkaa tuntoja, kun siihen on aihetta:
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ihmeellinen sulaminen ja housuun paskominen tää matsi tähän mennessä. Tais katketa se vahva selkäranka niihin kahteen niukkaan, voitettavissa olleisiin tappioihin. Näyttää ettei ketään enää edes kiinnosta.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aina puhutaan siitä valmistautumisesta, mielestäni ei mitään erityistä valmistautumista edes tarvita, jokaisen pitäisi kyllä tietää, mistä on kyse, mutta nämä miehet on tyytyväisiä kun pudotuspeleihin päästiin, vitut pidemmälle pääsystä.

On kyllä tämä kausi tässä, voitte aloittaa seuraavan kauden joukkueen spekuloinnin, vaihtakaa nyt kuitenkin puolustus kokonaan ja hyökkääjistä puolet.
Varmaan Jubomir tulee taas kertomaan, että väärin kannatettu, mutta lohduksi sanon, että olen maanantainakin hallilla, niin kuin 55 aiempaakin kautta.
Senkun kannatat miten haluat. Ei siellä kukaan ole tyytyväinen, että tähän jäädään, melkoinen mulkku pitää olla, että tuollaista väittää omasta joukkueesta. Se, että pakistosta on bensa loppumassa on suurin syy, että molemmat aiemmat pelit karkasi käsistä.

Ja hyökkäys on ensi kautta varten hyvässä kuosissa, puolia ei todellakaan tarvitse/tulla vaihtamaan.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hohhoh, kyllä vituttaa katsoa tuollaista SaiPaa. Ja vituttaa valmiiksi se +300K voitollinen tulos tältä kaudelta.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Taisin joskus aikaa sitten jutella jotain tietystä rahasummasta ja siitä miten se erottaa SaiPan mitaleista. Vielä ei ole tarpeen muuttaa sitä käsitystä. Jätkät taistelee, mutta kun ei riitä, niin ei riitä. Tai sanotaan näin, että tarjottiin kahdessa ekassa pelissä tähän sarjaan tuloa ryminällä sisään. Mutta toisaalta olen aika laiska etä-saiba, siis peleissä käymisen suhteen, vaikka kaikki olisi järjestettävissä, niin mitäpä tässä tekee rahavaateita.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Ehkä kauden paskin ja lammasmaisin esitys tänään. Miksi?? Joukkue on täysin luovuttanut ja pelaa jollain kuntokiekkotasolla. Järkyttävää, munatonta paskaa. Enpä ihan tällaiseen esitykseen uskonut. Enkä siihen, että sarja hävitään suoraan 4-0, mutta niin siinä käy. Hyi helvetti, hävetkää! Joukkueen ilme vituttaa.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Tuota, tuota, sanon nyt varovasti: Katseleppa Jubomir vain omia vehkeitäsi, ehkä olet tyytyväinen?
Väsyhän joukkueella painaa, se kolmas Pelicans peli oli liikaa, mutta kyllä joukkuekkin kaipaa uusiutumista, jos parempaa menestystä halutaan.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Ohipeli. Eteenpäin. Tammi kasvaa ja taipuu vaan ei katkea. Tää touhu menee Game seveniin ja ratkaisijana Pärre Napander 2. jatkoajalla..! *ja sitten heräsin unesta*

Nyt vaa aletaa keskittyy maanantaihi, ei tässä muu auta
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Turhan helposti annetaan vastustajan tehdä noita maaleja. Väsy taitaa painaa.

Vituttaa myös kattoa tota Levonen-Pajula showta. Ihan uskomattoman surkeesti vetävät tänäänkin. Ja vittu tätä liigan päähän kohdistuvien taklausten kyttäystä. Niitä nähdään nyt joka paikassa ja kaikkea muuta sitten meneekin ihan vitusti ohi.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, LA Kings, KiPa-90, Brittifutis yleisesti
Kahdessa ensimmäisessä matsissa pelattiin voitosta aivan loppuun asti. Tänään peli karkasi täysin käsistä jo ennen ensimmäistä vitosta. Tähän mennessä 15 maalia 3 peliin on aivan liikaa.

Nyt viimeistään alkaa tuo Turkulaisten materiaaliero raadollisella tavalla tulla esille. Varsinkin ylivoimaa, kun nuo nimet pääsee pyörittämään, niin tietää sen miten siinä tulee käymään. Tirronen taisi syrjäyttää Setäsen, ainakin tällä hetkellä siltä näyttää. Pitääköhän meidänkin vielä kaivaa Jussi naftaliinista Maanantaina tolppien väliin.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Väsyhän joukkueella painaa, se kolmas Pelicans peli oli liikaa, mutta kyllä joukkuekkin kaipaa uusiutumista, jos parempaa menestystä halutaan.
Tietyiltä osin kyllä kaipaa uusiutumista ja vahvistamista, mutta menestymistä ei tehdä vaihtamalla vaan rakentamalla ja siihen on nyt paremmat pohjat kuin aikoihin.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En muista hetkeen milloin olisi ollut hyökkäyspuoli ensi kautta ajatellen näin hyvässä kasassa tässä vaiheessa. Ja molarikin on jo hankittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös