Vitutusketju

  • 1 191 219
  • 6 633

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPasta lienee kaikki sanottu. Jotain on nyt oikeasti tapahduttava tai Montussa pitää totutella kakkosella alkaviin yleisömääriin.

Tämä on taivahan tosi. Eilen olin paikan päällä katsomassa voittoisaa ottelua, mutta silti jäi jotenkin pettynyt olo. Joukkue on täysin sieluton erityisesti Könösen ja Kantolan lähdön jälkeen.

Pelitavallisestikin luulen jotakin pelistä ymmärtäväni, mutta en ole vielä yhdessäkään pelissä huomannut, että Karjalainen olisi onnistunut tuomaan joukkueeseen sellaisia voittavia pelitavallisia tai kokoonpanoon liittyviä uudistuksia joukkueelle. Vähintä mitä mies voisi tehdä - olisi edes peluuttaa voittavaa maalivahtia. Hänellä sellainen kun kumminkin olisi.

En yksinkertaisesti vaan koe mielekkääksi rahoittaa nähdynlaista toimintaa. Haluan nähdä tuossa joukkueessa ja seurassa tietynlaisen vaatimustason. Lupaan palata lompakkoni kanssa asiaan seuraavan kerran kun korjaavia toimenpiteitä on suoritettu.
 

Kuuhinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Winnipeg Jets
Onhan tuo meleko tyhjä olo tällaisen pelin jälkeen. Tuloo ihan fläsäreitä ja shell shockia wanhoihin, huonoihin aikoihin, jolloin tämmöistä lopputulosta osasi odottaakin. Onko tuo tunne sitten vitutus vai ahdistus, vaikea sanoa.

Monelle urheilijalle tuo armeijan käyminen tuntuu tekevän hallaa, mutta herää vaan kysymys, että mitä helevettiä siellä on tehty Jatkolalle? Mies on kuin haamu siitä, mitä oli vielä keväällä. Todellakin olisi nyt hyvä käydä psykologin/psykiatrin juttusilla ja pitää breikkiä koko lajista. Haalitaan Lekkasille kaveri vaikka jostain RoKista, kunhan sais Jatkola aikaa saada kaalinsa kuntoon. Tätä menoa ei ura jatku enää ensi kaudella (tällä sarjatasolla ainakaan).
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Mitä siellä on tapahtunut? En nähnyt peliä, kun olin Töölössä KuPSin pelissä. Oliko oikeasti KalPa noin huono mitä tulos sanoo? Oli miten oli, niin kyllä jotain nyt täytyy tapahtua. 7-2 turpaan Vaasassa, hävettää.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Suosikkijoukkue
Kalpa
Jossittelulla ei ole mitään merkitystä koska hörpitty mitä hörpitty. Tältä (jossittelulta) olis vältytty vaan jatkamalla voittavalla maalivahdilla. Onko Lekkas tosiaan niin huonossa hapessa hankittu ettei kestäis pelata tämän illan peliä. Tulipa Jatkolalle miten paha mieli vaan siitä ettei olis tänään päässyt maalille niin isossa kuvassa nuo pisteet olis ollu tärkeemmät. Mutta tietysti kohta voi olla vaikka joka ilta maalissa kun ei oo enää panosta. Säälittävää lyödä lyötyä vielä lisää vai
Joo, ei Jatkolalla kule, ei ollenkaan... tai ei kellään kulje korjattakoon.. mutta jatkola ei pysty auttamaan että ottais koppeja pitäisi ns joukkuetta harteillaan.

Petri Petri Petriii.... mikä on tämä mies mustassa pikkutakissa? miksi tämä mies ei tee mitään, miks tuntuu ettei sitä kiinnosta? Oisko ollu ehkä hyvä jos;
aikalisä tilanteessa 3- 1?
maalivahdin vaihto 4- 1?
O.Kapanen vilttiin 3 erään, tai koko ketju.. purkoon tuppea jos ei kiinnosta..
Silittää vain päätä ja sanoo kaikilla on oikeus pelata tasapuolisesti, ketään ei saa ojentaa/ ohjeistaa/ syrjiä tms, vaikka kuinka huonosti pelaisi..
Kyllä vituttaa, onneksi ei ollu radio/ tv mahdollisuutta...eiliseltä paikanpäällä olleena tuli fiilis, että nyt pikku putki päälle tästä eteenpäin..voi tullakin pojat ja pitkä paska jakso..
Ens viikol kynnetään nenä ruvella Jukurit pariin kertaan..

Vittu jos Kantner on niin huonossa kunnossa ettei kahtena peräkkäisenä iltana jaksa saatana pelata. Niin miks vitus ei Koposta, Kapasta oteta kehiin????? Kantner on jo niin iso mies että se ei kasva enää mihinkään, eikä tarvitse kokemusta, VAAN KUNTOKUURIA. ToIsin kuin Kaksi edellä mainittua nuorta miestä, ne tulis varmaan innolla pelaamaan ja näyttämään osaamista. Tuskin ois ainakaan yhtään huonommin mennyt..
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Tekis NYT VALMENTAJAN P........Ä JOTAIN ETTÄ JOUKKUE HERÄÄ TÄHÄN SYKSYYN..
Vaikka jotain "tyhmää" mutta semmosta että esim. Räsänenkin herää, ei sille tarttee antaa peli aikaa, sen voi jättää pois kokoonpanosta pois. Kysyä; kiinnostaako pelata vai haluaako hän lukea ja opiskella.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Onneksi ei voi tippua. Tällä nykymenolla ei olisi kaukana.
 

Rairama

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL & Vaasan Sport
Sanotaan suoraan, että olihan lähtökohdat tähän peliin 100% Sportin puolella. Sportilla ensimmäinen peli viikkoon, kun taas KalPalla kolmas peli neljään päivään ja ovat joutuneet reissaamaan Kouvola-Kuopio-Vaasa väliä, jonka lisäksi eilisen pelin jälkeen jäi noin 20h lepoaikaa. Siitä kun vähentää vielä matka(rasituksen)n joka kestänee sen 4-5h riippuen pysähdysten määrästä, niin ei ole hirveästi kerenneet ukot levätä.

Silminnähden KalPalla oli väsyneitä ukkoja tänään askissa ja Lantan ulosajo oli kyllä mielestäni väärä tuomio vaikka peli ei siihen ratkennutkaan. Summa summarum, lepoa ukoille ja ensi viikolla uudestaan. On teillä tällä hetkellä pullat paremmin uunissa kun meikäläisillä.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kukaanhan täysjärkinen noita raportteja ei lue, mutta aika paljon asiavirhetiä ollaan yhteen virkkeeseen...

Seuraavassa suora lainaus otteluraportista:

"Ensi viikolla jatketaan kahden ottelun verran, kun joukkue pelaa tuplaottelut Jukureita vastaan. Perjantaina 28.10 pelataan kotona klo 18:30 alkaen, ja taisto jatkuu Mikkelissä lauantaina 29.10. Perjantain kamppailuun voit ostaa liput ennakkoon tämän linkin kautta."

Kuinka monta asiavirhettä sinä löydät ylläolevasta kappaleesta?

Piti ihan usealta sivulta varmistaa, että milloinkas seuraava kotipeli onkaan...
 

KalPamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kukaanhan täysjärkinen noita raportteja ei lue, mutta aika paljon asiavirhetiä ollaan yhteen virkkeeseen...

Seuraavassa suora lainaus otteluraportista:

"Ensi viikolla jatketaan kahden ottelun verran, kun joukkue pelaa tuplaottelut Jukureita vastaan. Perjantaina 28.10 pelataan kotona klo 18:30 alkaen, ja taisto jatkuu Mikkelissä lauantaina 29.10. Perjantain kamppailuun voit ostaa liput ennakkoon tämän linkin kautta."

Kuinka monta asiavirhettä sinä löydät ylläolevasta kappaleesta?

Piti ihan usealta sivulta varmistaa, että milloinkas seuraava kotipeli onkaan...
Aika hauska että omaa #37-ilta otteluakaan ei saada oikein raportoitua.....
 

Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Aika hauska että omaa #37-ilta otteluakaan ei saada oikein raportoitua.....
Vähän pelottaa että näillä näytöillä #37-illassa on joku 3200 katsojaa... Olisi se aika noloa että nostellaan paidat kattoon kun yleisöä on alle tavoitteen
 

Zicilizco

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olkoonsa mitä vaan pitkiä peli putkia matkaamista ym ym niin ei Prkl pitää silti jokin taso olla eikä paskoo housuun noin
Tässä puhun valmennuksen suuntaan että ois pitänyt jotakin tehdä eikä vaan lappuja pyöritellä
Jatkolalla ilmeisesti on nyt henkien puolen lukko joka tarttis saada aukaistua tähän varmaan jokin spiritus fortus psykologin tai vastaavanlaisen shamaanin konsultointi ois mielestäni paikallaan
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
KalPa ei ollut eilen fyysisesti väsynyt vaan henkisesti ja se menee aikalailla täysin valmennuksen piikkiin ja selkärangan katkeaminen 3-1 maalin jälkeen oli rumaa katsottavaa.
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
KalPa ei ollut eilen fyysisesti väsynyt vaan henkisesti ja se menee aikalailla täysin valmennuksen piikkiin ja selkärangan katkeaminen 3-1 maalin jälkeen oli rumaa katsottavaa.
Se on juuri näin. Onhan Karjalaisella useampi kausi aikaa harjoitella, kun toimiston viisaat ajatteli, että tuleva kultavalmentaja viedään muuten käsistä. Normaalissa työsuhteessa on koe aika, nyt 6kk sellainen olisi ollut paikallaan. Nyt vai katellaan, jos ei nyt niin ehkä ensivuonna pärjätään jo paremmin, mitä enemmän Karjalaisen kädenjälki on alkanut näkymään niin sitä paskemmin koko orkesteri vetää...
 

Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Se on juuri näin. Onhan Karjalaisella useampi kausi aikaa harjoitella, kun toimiston viisaat ajatteli, että tuleva kultavalmentaja viedään muuten käsistä. Normaalissa työsuhteessa on koe aika, nyt 6kk sellainen olisi ollut paikallaan. Nyt vai katellaan, jos ei nyt niin ehkä ensivuonna pärjätään jo paremmin, mitä enemmän Karjalaisen kädenjälki on alkanut näkymään niin sitä paskemmin koko orkesteri vetää...
Hei! Meillä kasvatetaan omasta takaa sekä pelaajat että valmentajat!! :) Ja jatkoa seuraa, kun ensi kaudella päävalmentajaharjoittelijana aloittaa u20 joukkueessa Sami Tervonen ja hänen on sitten sen jälkeen aika siirtyä liigan päävalmentajaksi. Ei tänne mitään valmiita pelaajia tai valmentajia hommata. :) No pidän edelleen Karjalaista hyvänä valmentajana, kuten myöskin Tervonen ansaitsee mahdollisuuden. Ovat muuten lisäksi Anssin suosikkeja!
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Noin viides menetys hyökkäyssinisellä ja viimein Jukurit rankoo. Ei vakuuta tänäänkään.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Mitä helvettiä Lappalainen tekee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös