Varsinkin kun Afrikassa kuolee koko ajan lapsia nälkään.Vituttaa, kun mitättömistä tapahtumista jeesustellaan taas kuukausikaupalla.
Varsinkin kun Afrikassa kuolee koko ajan lapsia nälkään.Vituttaa, kun mitättömistä tapahtumista jeesustellaan taas kuukausikaupalla.
Varsinkin kun Afrikassa kuolee koko ajan lapsia nälkään.
Viimeistään sillä on lantamajallinen kärpäspörrääjäpäisiä neeker'lapsia pelastettu nälkäkuolemalta, kun syömättä jätetystä räkäkiisselistä saatu nurkassaseisomisrangaistus on kärsitty, ja sitä edeltänyt oman oksennuksen syömisyritys on säädetysti tapahtunut.Sen takia täytyy kuulemma syödä aina lautanen tyhjäksi ja maistaa jokaista ruokaa. Ilmeisesti se jotenkin ehkäisee Afrikan lasten kuolemista nälkään, jos lusikoi luumukeiton alas.
Oikeastaan vituttaa myös, että Jarkko Ruudun kaltainen apina piti raahata Suomeen.
Kerro se Googlelle ja googlella...Vittu Youtube, ei näin!
Tekisivät saatana edes toimivan hakukoneen!
Tekisivät saatana edes toimivan hakukoneen!
Tekisivät saatana edes toimivan hakukoneen!
Niinpä! Olisin halunnut tietoa Lieksassa asuvasta ystävästäni Maili Sairuksesta niin tuon kun kirjoitin Googleen niin tuli 250 miljoonaa sivua jostain ulkomaalaisesta nimeltä Miley Cyrus.
Vituttaa kun selkä on paskana. Tänään lenkillä vihlasi oikein kunnolla ja siitä asti vihlonut jatkuvasti. En tiedä mikä siihen tuli, mutta hetkeen ei pystynyt ensin lenkillä kävelemään ja sitten kotona koko illan ajan vähän väliä sattunut ja siihen päälle vielä mennyt niska ihan jumiin. Ei nyt ihan putkeen taas mennyt, mutta jos jaksaisi vielä tuon Panthersin matsin katsoa.
Olen kotona sanonut jo useasti, että huoneeseeni ei kenelläkään ole silloin asiaa, jos mulla on ovi kiinni. Se on merkkinä sille, että on jotain tärkeää meneillään.
Tänään mulla oli pelit kesken tässä koneella...Ilmoitin, että tule 15 minuutin päästä uudelleen.
Tähän vahva sama. Kertokaa mulle, miten löydän 23.11. - 15-12. välisenä aikana Las Palmas de Gran Canarialla pelattavat futismatsit, jazz-, folk tai coyntrybändien keikat, amatööriteatterien esitykset ja kaiken muun, mikä voisi mahdollisesti kiinnostaa.
Tiedän toki olevani vanha, tyhmä ja aivan käsi googlen kanssa.
t. hanu
Katso vaikka tuolta tai laita mailia. Turisti info siis.
:: Official Tourism Site of Las Palmas de Gran Canaria
Tuo sivusto on jonkinlaisessa seurannassa. Vaan kun etsin infoa tuon kylän päivittäisistä tapahtumista, keikkoja, teatteriesityksiä, futis- tai korismatseja yms. Semmosia kun ei turistisvuilta löydä, eli lähinnä paikallisille suunnattuja happeningejä.
Lievästi vituttaa palkanmaksajan saamattomuus. Jo viikko sitten oltiin osastonhoitajani kanssa yhteydessä palkkoihin kun jaksosta puuttui kokonaan kahden viikon lisät, maksuun tuli vain viikon lisät, puuttuvien päivien joukossa on yövuoroja useampi kipale kuin myös sunnuntaita päivä tai pari.
mutta mitä helvettiä? Jos siis firma itse mokaa palkanmaksun kanssa monta vuotta, niin se voi periä ylimääräiset saatavat takaisin vuosien jälkeen?
Miksi tuo ei saisi toimia noinkinpäin? Miksi työntekijät eivät ole huolestuneet, jos tiliä on tipahtanut ylimääräistä pitkän aikaa? Kuinka he voivat huomata puuttuvan osan, jos eivät tuota ylimäärää huomaa?
Että silleen...
Montako vitun vuotta sitä "Flash on kuoleva teknologia, html5 tulee"-höpinää on saatu kuunnella? Ei edes tullut minään suurena yllätyksenä, ettei sekään ihan niin vain toimi, kun Chrome ei tykkääkään enää täysillä tukea .mp4 tiedostoja, koska kehittävät omaa WebM-formattiaan, jonka yhteensopivuudesta en ole edes vielä jaksanut alkaa kiinnostumaan. Todennäköisesti siis saa ladata sivuille kuitenkin useamman tiedoston ja jonkun vitun scriptin ottamaan selvää millä selaimella se kävijä surffaa.
edit. juu, eipä tietenkään IE ja safari tuota tue. Haista google vittu.
En tiedä onko sinulle tarpeen, mutta täältä saattaa löytyä apua etsivälle. Linkki vie Web-tekniikoiden yhteensopivuustaulukoihin (suoralinkki WebM).