Vitutusketju

  • 10 544 064
  • 56 130

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Man Unitedin fanitus. Ei sillee mitää vikaa, mutta tuntuu, että joka toinen ihminen tuntuu olevan jengin "fanaattinen" kannattaja. Kaikki kannustuslaulut yms asiat on opeteltu, mitä kunnon "fanin" pitää tietää. Sitten tuodaan esille tätä jo 3kk kestänyttä "faniutta" joka paikassa, ihan kun oltaisiin jo vuosikymmeniä kannatettu kyseistä joukkuetta, vaikka fudiksen seuraaminen aloitettiin max vuosi sitten. Bravo!


Haha vittu tässä se sisälläni kytenyt vitutus on pähkinänkuoressa. AAMEN!
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tarina on se, että kun tulen fillarilla töistä kotiin, niin ajan aina loppumatkasta puoli (0,5) korttelia jalkakäytävää pitkin. Tämän leveys on reilu pari metriä. Ja vaikka ajan mateluvauhtia ja väistän joka vitun ihmistä reilusti, niin jotain liisaa tämä aina häiritsee. Tänäänkin kaksi vastakkaisen sukupuolen edustajaa rupesi kimittämään jotain "tämä on jalkakäytävä" -selostusta. Ja tämä tapahtuu aina silloin, kun olen varmasti ohittanut tämän paikan, mutta kuulen kuitenkin.

Toinen sankari rupesi vituttamaan jo sen verran, että käännyin ja menin vähän tiedustelemaan, mistä kenkä puristaa, mutta sitten se lehmä ei saanut enää sanaa suustaan ja kipitti kovaa vauhtia eteenpäin. Eli mitään ongelmaa ei ilmeisesti ollut, mutta tälläkin oli taas joku niistä kuukauden 31:stä päivästä, jolloin kaikki asiat ovat päin persettä.

Ja tiedän, että tämä on kamala lainrikkomus, mutta se ei varmasti ole kertaakaan häirinnyt ketään tai aiheuttanut edes mitään tilannetta. Ja kertaakaan ketään mies ei ole valittanut tästä asiasta. Ja kävelijöiden määrä ko. tieosuudellakin on minimaalinen.
Vituttaa se, että ilmeisesti aikuinen mies ei jänää ajaa fillarillaan ajotiellä, missä kuuluu ajaa vaan sompaa jalkakäytävällä ja selittelee sitten tilannetta ja omaa maitoiluaan muiden tyhmyydellä. Olet säälittävä. Jätä fillari himaan ja kävele, jos et uskalla. Kaltaisillesi munapäille pitäisi työntää sateenvarjo pinnojen väliin.
 
Ja minuahan vituttaa ne pyöräilijät jotka ajaa autotiellä. Koska sillä kerrostaloyksiön kokoisella autolla ei ihan tosta vaan ohiteta edes fillaria, etenkään jos haluaa että se fillaristi jää henkiin. Vituttaa työhön liittyen myös kesäiset tietyöt. Kaikki ne poikkeusreitit on suunniteltu joillekin henkilöautoille. Sitä sitten saa ajella reunakivetysten kautta, ja takarenkaat jonkun montun reunaa hipoen. Tänäänkin tuli tietyömiehillä suht kiire siirrellä niitä keilojaan siitä edestä pois, etten vie niitä mukanani. Seuraavalla kierroksella ne oli toki taas ennallaan ja pari niistä sitten ottikin lentoa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Vituttaa ylireagoivat vanhat kääkät/jäärät/kermaperseet, joille "oikeassa oleminen" on itseisarvona ja tärkeintä elämässä.

Ja vahingoiniloiset vituttaa myös.

Ja he jotka kehoittavat väkivaltaan.
 

Schwalbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaltaisillesi munapäille pitäisi työntää sateenvarjo pinnojen väliin.

Entä mitä niille munapäille pitäisi tehdä, jotka kävelevät pyörätiellä? Lyödä rengasraudalla kajuuttaan?

Eiköhän tässäkin hommassa kannattaisi itse kunkin vetää hieman henkeä, ja miettiä että, tokkopa sitä itsekään aivan täydellisesti aina toimii. Oikeasti kävelyvauhtia jalkakäytävällä pyöräilevä aikuinen on vaarattomampi kuin siellä laillisesti vauhdilla polkeva pikkulapsi. Tai lenkkeilijä, tai autonsa sinne pysäköivä itsekäs runkkari. Tai kiihtyneessä mielentilassa oleva perheenäiti, joka "sateenvarjottaa" näitä pyöräilijöitä.

Rauhaa, kanssaihmiset, rauhaa. Niin, ja itse en jalkakäytävällä pyöräile koskaan. Saatan jopa siirtyä kevyen liikenteen väylältä ajoradalle, jos tilanne sitä vaatii. Ja tästäkös autoilijat tykkäävät....
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Vituttaa se, että ilmeisesti aikuinen mies ei jänää ajaa fillarillaan ajotiellä, missä kuuluu ajaa vaan sompaa jalkakäytävällä

Ja minuahan vituttaa ne pyöräilijät jotka ajaa autotiellä.
Tästä voitaisiin vetäistä sellainen johtopäätös, että rimpuiluraudat voisi kieltää lailla, kun ei niitä haluta kevyen eikä raskaamman liikenteen sekaan. Mulle passaa hyvin.
 

markkuh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vituttaa työhön liittyen myös kesäiset tietyöt. Kaikki ne poikkeusreitit on suunniteltu joillekin henkilöautoille. Sitä sitten saa ajella reunakivetysten kautta, ja takarenkaat jonkun montun reunaa hipoen. Tänäänkin tuli tietyömiehillä suht kiire siirrellä niitä keilojaan siitä edestä pois, etten vie niitä mukanani. Seuraavalla kierroksella ne oli toki taas ennallaan ja pari niistä sitten ottikin lentoa.

Vituttaa sinunlaiset runkkarit jotka ei ymmärrä niitä tietöitä on vaan pakko tehdä että liikennöimään päästään. Saatana, jos mun työmaalle eksyt, isken lapiolla päähän.

Toivottavasti et jyrää sprintterilläs kiireen kans kuoliaaksi kenenkään iskää tai äitiä siellä työmaalla. Se on meidän työpaikka

terveisin Tiemies
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Vituttaa tappara. Eivät osallistu perinteikkääseen Tampere cuppiin, koska on niin vitun hieno pelata nordiktrophyä ruotsalaisia vastaan. No eihän sekään pelleily kauaa kestänyt ja siitä johtuen Tampereelle ollaan tuomassa jotain vitun tps-lukko pelejä. Kiitos tappara.
 

J.Petke

Jäsen
Onko täällä joku kilpailu, että kuka kirjoittaa idioottimaisimman viestin?

Itseäni vituttaa tällä hetkellä se, että tämäkin ilta on jo kohta mennyt ja huomenna joutuu taas töihin.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä hemmetin puhelinmyyntivillitys nyt on päällä? Parin päivän aikana on tullut jo useampikin kaupittelu eteen (normaalisti kun moisia puheluja tulee ehkä kerran parissa kuukaudessa jos sillonkaan). Rupeaa jo ärsyttämään enemmänkin, kun monta kertaa päivässä puhelin pärisee ja myydään lehtiä ja ties mitä. Jos en tietäisi, että se on mahdotonta, niin voisin kuvitella, että puhelimeen on mennyt joku hemmetin advertising-worm tai vastaavaa. Tulee ihan nettihäiriköinti nimittäin mieleen.

Perkele!

Ted, sen nimi 'lama'. Kaikki, ihan kaikki jolla on jotain myytävää soittavat ja kirjoittavat. Kaikkialle.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Uudet innokkaat kesätyöntekijät astuneet remmiin?

Tätä veikkailen sen olevan. Tänäänkin sain kahdesti vastailla yli-innokkaan kesätyöläisen soittoon. Meni noin 2 minuuttia ennen kuin sain sanoa sanaakaan. Ihan periaatteesta en lyö luuria korvaan, mutta voisivat nyt vähän lyhyemmän myyntipuheen silti pitää.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onko täällä joku kilpailu, että kuka kirjoittaa idioottimaisimman viestin?
On ollut jo monta vuotta, etkös muka ole huomannut?

Pari kertaa olen onnistunut helvetin hyvin, mutta eikös jo pian joku ole pannut idioottimaisemmaksi... kyrsii. No, perästä kuuluu vielä! En luovuta!
 
Vituttaa sinunlaiset runkkarit jotka ei ymmärrä niitä tietöitä on vaan pakko tehdä että liikennöimään päästään. Saatana, jos mun työmaalle eksyt, isken lapiolla päähän.

Toivottavasti et jyrää sprintterilläs kiireen kans kuoliaaksi kenenkään iskää tai äitiä siellä työmaalla. Se on meidän työpaikka

terveisin Tiemies

Just, otahan ihan rauhallisesti. Tottakai se on hyvä että niitä tehdään, mutta silti se vaan vähän pistää vituttamaan, kun ne osuu siihen reitille ja joka helvetin kerta saat yrittää ahtautua siitä montun reunan/liikennemerkkien välistä. Tai jos joutuu jonkun päällystystyömaan kohdalla jonottamaan päivän aikana 16 kertaa, niin ehkä siinä saattaa aavistuksen vituttaa jossain vaiheessa. Olkoon sitten kuinka hyvä juttu tahansa että siihen se uusi päällyste saadaan. Tietyömiehet on kyllä ihan hyviä tyyppejä, niinkuin sanoin eilenkin tulivat niitä keiloja siihen siirtelemään että pääsen menemään. Vähän tosin vituttaa ettei ne enää saa olla ilman paitaa siellä, menee sekin vähäinen silmänilo työpäivistä.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Vituttaa nuo helvetin punaisiapäin ajavat, joka päivä joutuu väistelemään jotain muka kiireistä idioottia joka meinaa posottaa kyljestä sisään. Lähtekää nyt jumalauta pari minuuttia aikaisemmin jos teillä on niin kiire.
Kiva kun saa aina pelätä muksujen puolesta, että pääsekö koulumatkalta ehjänä perille...olisi poliisilla hommaa ja paljon.
 

Tankian

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Auto ollut kaksi viikkoa korjattavana, kun ei vaan yhtäkkiä lähtenyt enää käyntiin. Ensimmäinen korjaaja sai 10 päivän aikana vaihdettua muutaman johdon ja oli varma, että vika on laturissa, ei vaan ehdi itse vaihtaa sitä ennen juhannusta.

Sen jälkeen alkoi soittelurumba suurin piirtein kaikkiin lähialueen korjaamoihin, jos jollain olisi aikaa laturin vaihtoon tässä alkuviikosta. Noin kymmenes kerta tärppäsi ja sain eiliseksi ajan ja kaikki näytti hyvältä.

No uusi korjaamohan vaihtoi laturin, mutta siitä ei ollutkaan mitään apua. Katsoivat vähän tarkemmin autoa ja huomasivat, että edellinen sankari oli sählännyt jotain johtojen kanssa. Nyt sitten odotellaan lopullista diagnoosia, että mitä kaikkea autosta on hajonnut sen seurauksena ja kuinka isoksi lasku lopulta muodostuu.

Eipähän varmaan tarvitse lähteä juhannuksen viettoon...
 

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Vituttaa tämä suomalainen vankeinhoito/oikeuslaitos! Tämä koripallotytön puukottaja sitten karkasi jostain aitaamattomalta pihalta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906179785804_uu.shtml

"Vartijat" kattelee että siellä se menee, mut ei me voida perään lähteä, kun muutkin saattaa karata.. Ja eihän tuosta nyt mitään sanktioita tietenkään tule, silloin tällöinhän näitä sattuu.

Mitä vittua! Alle vuosi sitten jätkä murhasi viattoman tytön ja nyt juoksentelee aidattomassa avolaitoksessa. Ei todellakaan näin!
 

tutzba

Jäsen
"Vartijat" kattelee että siellä se menee, mut ei me voida perään lähteä, kun muutkin saattaa karata

Jokohan kiinnitettäisiin huomiota mielisairaaloiden ja muiden vastaavien parantoloiden resurssiongelmiin? Kyllähän sen ymmärtää, ettei jokaista vankia kohden voi olla yhtä vartijaa, mutta miksi helvetissä siellä on kaksi vartijaa vs. kymmenen mielisairasta? Ei tuollaisilla määrillä voi tehdä yhtään mitään.
 

shineman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HaMu -12
Jokohan kiinnitettäisiin huomiota mielisairaaloiden ja muiden vastaavien parantoloiden resurssiongelmiin? Kyllähän sen ymmärtää, ettei jokaista vankia kohden voi olla yhtä vartijaa, mutta miksi helvetissä siellä on kaksi vartijaa vs. kymmenen mielisairasta? Ei tuollaisilla määrillä voi tehdä yhtään mitään.

Niin tai oiskohan halvempi ratkaisu laittaa sinne tontin reunoille ees 2,5 metrinen verkkoaita, jos ei kerran muuria. Hidastais ainakin menoa. Vai tuntisko nämä rassukat olevansa jotenkin lukittuna sitten.. Herramunjee!
 

tutzba

Jäsen
halvempi ratkaisu laittaa sinne tontin reunoille ees 2,5 metrinen verkkoaita, jos ei kerran muuria.

IL kirjoitti:
Vanhan Vaasan potilaat pääsevät ulkoilemaan aidatulle alueelle kolmesti päivässä. Lisäksi osa potilaista pääsee hoitajien valvonnassa ryhmäkävelyille sairaalan aitaamattomille maille.

Jotenkin minä oletin automaattisesti, että siellä olisi aidat valmiina. En kuitenkaan kauhean tarkkaan lukenut uutista, siinähän puhutaan sekä aidatuista että aitaamattomista maista.

Ymmärrän kyllä, että näitä ns. rauhallisimpia voidaan päästää aitaamattomille maille, mutta kyllä sekin voitaisiin kieltää. Ei mielisairaiden kanssa voi olla liian varovainen. Tämäkin pako olisi voinut päättyä paljon pahemmin, onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No voi vittu, luulin jo että moniveto osui eilen, mutta eihän supervuorossa tehtyjä lasketa. Haistakaa paska! Yhden päähän jäi, miksei Kitee tehnyt yhtä enempää varsinaisella ajalla... Saatana.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ymmärrän kyllä, että näitä ns. rauhallisimpia voidaan päästää aitaamattomille maille, mutta kyllä sekin voitaisiin kieltää. Ei mielisairaiden kanssa voi olla liian varovainen. Tämäkin pako olisi voinut päättyä paljon pahemmin, onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.

Onneksi ei. Mutta se on jumalauta VANKImielisairaala, ei siellä pidä olla mitään aitaamattomia alueita, vaan siellä pitäisi olla sähköistetyt 3 metriä korkeat aidat. Olkoot sitten vaikka isot pihat missä mellasta, mutta voisi nyt sen verran nyhtää rahaa jostain, että moiset sekopäät saadaan pidettyä aisoissa.
Vituttaa helvetillinen mahakipu. Taidan ottaa läppärin kainaloon, varata 12 rullaa vessapaperia ja istua loppupäivän pöntöllä. Kyllä se kakka sieltä vähän väliä ulos solahtaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös